Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi ja miten tarina syntyi (Kirjabloggaajien klassikkohaaste 8)

©Hande

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi ja miten tarina syntyi

WSOY 2006

Jälleen kerran ajan kuluminen yllättää minut: on kulunut puoli vuotta edellisestä klassikkohaasteesta. Itselleni jo perinteeksi muodustunut Kirjabloggaajien klassikkohaaste järjestetään jo kahdeksatta kertaa. Kun Tarukirja-blogissa ilmoitettiin seuraavasta haasteesta, en lähtenyt mukaan heti, sillä blogini hiljaisuuden vuoksi pohdin, jaksanko tai ehdinkö ottaa siihen osaa. Päätin lopulta, etten halua jättää ainakaan tätä haastetta väliin. Jouduin miettimään neljännen osallistumiskertani klassikkoa hetken, mutta päädyin melko pian Pikku Prinssiin: sitä siteerataan kaikkialla ja monet ihmiset rakastavat sitä, joten halusin vihdoinkin tutustua teokseen.

Eräs lentäjä joutuu tekemään hätälaskun Saharan erämaahan lentokoneensa moottorivian takia. Yrittäessään korjata kulkuneuvoaan karussa ja vaarallisessa ympäristössä lentäjä kohtaa Pikku Prinssin. Päivien kuluessa Prinssi alkaa kertoa tarinaansa ja käy ilmi, että tämä on kotoisin asteroidilta B612. Hän on ennen Maahan saapumistaan tutustunut kuuteen muuhun tähteen ja kohdannut niissä hyvin erilaisia henkilöitä. Lentäjä ystävystyy yksinäisen Prinssin kanssa ja kuuntelee tämän vaiheista samalla, kun yrittää korjata koneensa ennen kuin juomavesi loppuu.

Ensimmäisenä iltana nukahdin hiekalle tuhannen kilometrin päässä lähimmiltä asutuilta seuduilta. Olin yksinäisempi kuin haaksirikkoinen lautallaan keskellä valtamerta. Voitte siis kuvitella hämmästykseni, kun aamunkoitossa hupaisa pieni ääni herätti minut. Se sanoi:

- Ole hyvä ja piirrä minulle lammas!

- Mitä!

- Piirrä minulle lammas...

Hypähdin pystyyn kuin salamaniskusta. Hieroin silmiäni. Katselin. Ja näin aivan ihmeellisen pikkumiehen, joka tarkasteli minua vakavana.

Luin kirjan nopeasti ja kannen sulkemisen jälkeen minulle jäi hämmentynyt olo: tätäkö kirjaa kaikki ovat ylistäneet maasta taivaisiin? Ymmärsin kyllä kirjan idean lapsuuden ihannoinnista ja aikuisten maailman kyseenalaistamisesta, mutta minusta kirja yritti olla nokkelampi kuin mitä se olikaan. Siinä oli ihan hyviä pohdintoja ja havaintoja, mutta ne jäivät irralliksi muuhun tarinaan nähden. Lisäksi tarina eteni töksähdelleen, eikä kertaakaan napannut minua mukaansa. Sanoisin teoksen jättävän myös joitakin asioita liian avonaiseksi, jos tämä on lapsille suunnattu kirja. En ole asiasta aivan varma lukemani perusteella.

Ei kirjan lukeminen ollut kuitenkaan tervanjuontia: sen pystyi lukemaan nopeasti, vaikka todennäköisesti asiaan vaikutti teoksen lyhyys. Se ei ole kuitenkaan ainoa asia: Prinssi on itsessään melko sympaattinen hahmo ja hänessä yhdistyy lapsekkuus sekä mielen vanhuus. Matkatessaan ympäri universumia hän oivaltaa monia asioita ihmisyydestä, mutta nämä oivallukset eivät tehneet minuun suurta vaikutusta potentiaalistaan huolimatta. Lisäksi Prinssin toiminta on välillä sen verran epäjohdonmukaista juonta ajatellen, etteivät hänen persoonansa hyvät puolet poistaneet hämmennystäni.

Minun on hyvin vaikeaa kirjoittaa Pikku Prinssistä, sillä se ei herättänyt minussa kovinkaan paljon ajatuksia. Kokonaisuus jäi valjuksi, enkä tuntenut lukemisen jälkeen yhtään mitään. Kirjan alkupuolen taustoitus romaanin synnystä ja Antoine de Saint-Exupéryn elämästä oli kyllä ihan mielenkiintoinen, muttei korvannut itse tarinan mitäänsanomattomuutta. Mielestäni teoksen yksittäiset lainaukset erilaisissa asiayhteyksissä ovat vaikuttavampia kuin varsinainen tarina. Kyllä tämä klassikko oli ihan luettava, mutta minusta se on yliylistetty - koin tulleeni puijatuksi. Sainpahan kuitenkin teoksen listaltani roikkumasta.

Arvosana: ✮✮✮

P. S. Teos sopii viimevuotisen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 38: kirjan kannessa on kulkuneuvo.
Lisäksi sain sillä kuitattua tämänvuotisen haasteen kohdan 25: kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2018 - äänestysohjeet

©Marja-Leena Liipo

Kirjabloggaajat ja -vloggaajat äänestävät vuoden 2018 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat:

• Blogistanian Finlandia
• Blogistanian Globalia
• Blogistanian Kuopus
• Blogistanian Tieto

Bloggaajat ja vloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan/vlogeissaan sunnuntaina 24.2.2019 klo 10.00 (tarkemmat ohjeet löydät kategoriakuvausten jälkeen). Tulokset julkaistaan äänenlaskijablogeissa maanantaina 25.2.2019 klo 10.00.

Blogistanian Finlandia 2018

Blogistanian Finlandia 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua  suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään kahdeksatta kertaa. Aiemmin on palkittu Rosa Liksomin Everstinna (Like 2017), Minna Rytisalon Lempi (Gummerus 2016), Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2015), Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) sekä Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011).

Finlandian äänenlaskusta on vastuussa Tuntematon lukija -blogi.

Blogistanian Globalia 2018

Blogistanian Globalia 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään kahdeksatta kertaa. Aiemmin on palkittu Hanya Yanagiharan Pieni elämä (Tammi 2017, suom. Arto Schroderus), Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava 2016, suom. Marianna Kurtto), John Williamsin Stoner (Bazar 2015, suom. Ilkka Rekiaro), Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) sekä Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow).

Globalian äänenlaskusta on vastuussa Kirjamies-blogi.

Blogistanian Kuopus 2018

Blogistanian Kuopus 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua  suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Angie Thomasin Viha jonka kylvät (Otava 2017, suom. Kaijamari Sivill), Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016), Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) sekä Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012).

Kuopuksen äänenlaskusta on vastuussa Yöpöydän kirjat -blogi.

Blogistanian Tieto 2018

Blogistanian Tieto 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2018 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2018 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Blogistanian Tieto -änestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Koko Hubaran Ruskeat tytöt - tunne-esseitä (Like 2017), Mari Mannisen Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena 2016), Bea Uusman Naparetki - minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman), Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson - tee työtä ja rakasta (Tammi 2013).

Tiedon äänenlaskusta on vastuussa Hannan kirjokansi -blogi.

Äänestysohjeet

Äänestyksen edellytys on, että bloggaaja/vloggaaja on lukenut äänestämänsä teokset ja kirjoittanut tai videoinut niistä blogiinsa. Bloggaaja/vloggaaja voi äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää kolmea eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme (3) pistettä, toiseksi paras kirja kaksi (2) pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja/vloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja/vloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

 

Osallistuja julkaisee blogissaan tai vlogissaan sunnuntaina 24.2.2019 klo 10.00 jutun, jossa on listattu äänestetyt kirjat ja niiden saamat pistemäärät. Jokainen pisteitä saava kirja on linkattava siitä kirjoitettuun blogi- tai vlogijuttuun. Samaan bloggaukseen voi koostaa kaikissa kategorioissa annetut pisteet tai jokaisen kategorian pisteistä voi julkaista oman juttunsa. Tärkeintä on, että kaikki annetut pisteet julkaistaan 24.2.2019 klo 10.00.

Käy linkittämässä äänestyspostauksesi ääntenlaskijablogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin ääntenlaskijablogissa viikkoa ennen itse äänestystä (18.2.2019). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa juttunsa julkaisun. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä pisteitä ei huomioida eikä pisteitä saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta äänestyspostauksesta voi ilmoittaa ääntenlaskijablogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun äänestyspostaus on ajastettu julkaistavaksi.

Äänestyksen voittaja

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden ääntenlaskuvastuusta kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Antti Heikkinen: Kehveli

©Hande

Antti Heikkinen: Kehveli

WSOY 2018

Viimeisimpien Helsingin kirjamessujen bloggariaamiaisen yksi vieraista oli Antti Heikkinen. Hänen haastattelunsa sekä antamansa lukunäyte saivat minut kiinnostumaan miehen uusimmasta romaanista. Intouduin pyytämään siitä arvostelukappaletta ja sain sen - kiitokset kustantajalle.

1920-luvun alussa Hyväjärven kirkkoherran perheeseen syntyy poika, jota ajan saatossa aletaan kutsua Kehveliksi. Hänen elämänsä edetessä Suomen historia kirjoitetaan uusiksi ja vaikka mitä tapahtuisi, Kehveli onnistuu jotenkin putoamaan aina jaloilleen.

Sellaisten vanhempien neljänneksi lapseksi siis syntyi tämä poika, joka sai kasteessa ihan tavallisen nimen, mutta jota isommat sisarukset alkoivat jo varhain kutsua syystä tai toisesta Kehveliksi. Isoveljen ja kahden isosisaren lanseeraama nimi levisi pian yleisempään käyttöön, kasvaessaan poika otti sen omakseen ja hyvin se hänelle sopikin, koska pojasta varttui sanavalmis ja metka eläjä.

Teoksen alkupuoli tempaisi minut heti mukaansa: luin teosta enimmäkseen koulumatkoilla ja minusta tuntui inhottavalta joutua pistämään kirja reppuuni luentojen alkaessa. Naureskelin vähän väliä tarinan hauskoille oivalluksille (ja herätin kummeksuvia katseita julkisissa kulkuneuvoissa). Olin totaalisen koukussa kirjaan, kunnes tapahtui jotain: loppua kohden kertomus lässähti jonkin verran. En osaa sanoa syytä, mutta kirja ei ollut toisella puoliskollaan yhtä vetävä kuin aluksi.

Kehveli viskaa todellisia ja fiktiivisiä henkilöitä samaan ympäristöön. Osa hahmoista on melkoisen kliseisiä, mutta tässä teoksessa se toimii. Liekö johtuu genrestä? Heikkinen kertoi kirjamessuilla, että halusi kirjoittaa päähenkilönsä ulos siitä typeryksen roolista, joka savolaisille yleensä tarinoissa varataan. Olin tästä hyvin hämmentynyt, sillä en ole törmännyt tällaiseen ilmiöön (en silti kiellä sen olemassaoloa), enkä itse koe näkemystä omakseni. Pikemminkin miellän stereotypioissa savolaisuuden oveluuteen ja alituiseen pilkkeeseen silmäkulmassa. Kehveli ei tosiaankaan ole tyhmä, vaan neuvokas ja juurikin ovela.

Voi kuule. Isänmaan puolesta kuoleminen ei katso ikää, saatan sen sulle kokeneempana jermuna ja invalidina sanoa. Kas kun on tullut pyörähdettyä Tuonelan portilla, siltä tuntui kun hiki karpaloi otsalla. Kummallista kun ei pelottanut edes. Arvelin vain, että tällainen oli tän pojan kohtalo ja lauloin mielessäni, että kaunis on kuolla joukkosi eessä...

- Tikku perseessä, runoili Kehveli. 

Heikkisen neljäs romaani on satiirinen ja irvistelee lähestulkoon kaikelle niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Suomen valtion vaiheet kulkevat Kehvelin elämän myötä hyvin eri tavalla kuin me tiedämme niiden menneen, ja muun muassa muutamat menneiden aikojen poliitikot saavat itselleen uudet ammatit. Vaikka tarina sijoittuukin edelliselle vuosisadalle, tarkastelussa on myös lukuisia nykyajan ilmiöitä - kenties sen vuoksi Kehveli kolahtikin huumorinsa osalta minuun melko hyvin. Vaikka historia onkin lähellä sydäntäni, en ole erityisen perehtynyt menneiden aikojen poliittisiin kuvioihin.

Kehveli ei vienyt sydäntäni, mutta oli viihdyttävä veijariromaani. Se sisältää hyvää pohdintaa elämästä ja ihmisyydestä sekä minulle rakasta satiiria. Teoksen nimikkohahmo täyttää erinomaisesti oman näkemykseni sanasta kehveli. Kuten Amma ilmaisee blogissaan asian:
"-- kehveli ei ole koskaan läpeensä paha. Kehveli on pikemminkin hyväntahtoinen ja oikeudentuntoinen hahmo, jolle nyt sattuu tapahtumaan kaikenlaista, välillä täysin ilman omaa syytä, mutta aika usein omalla myötävaikutuksella." En ole aikaisemmin perehtynyt veijariromaaneihin, mutta Heikkisen teoksen lukemisen myötä voisin hyvin kuvitella lukevani tämän lajityypin satoa enemmänkin.

Historia on harvojen tekemää, mutta melkein kaikki ajautuvat sen osasiksi joko omasta tahdostaan tai tahtomattaan.

Arvosana: ✮✮✮½

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

©Hande

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

Bazar 2018

Kuten blogiani lukeneet ovat varmasti huomanneet, olen syvästi kiintynyt Flavia de Luce-sarjaan. Odotan uutta osaa aina kuin kuuta nousevaa. Pyysinkin uusimmasta osasta arvostelukappaletta pian sen ilmestymisen jälkeen ja muutaman mutkan (lue: Postin toilailujen) jälkeen sain teoksen lopulta käsiini. Kiitokset kustantajalle! Jälleen kerran luin kirjan melko ripeästi, vaikka siitä kirjoittaminen venyikin näin pitkälle.

HUOMIO! Tästä eteenpäin arvio sisältää juonipaljastuksia sarjan edellisestä osasta Kolmasti naukui kirjava kissa. Jos haluat välttyä niiltä, siirry lukemaan "Juonipaljastukset päättyvät."-tekstistä eteenpäin.

Flavian maailma on romahtanut hänen isänsä kuoleman jälkeen. De Lucen perheen palvelija Dogger yrittää saada sisarusten ajatukset muualle viemällä heidät jokiretkelle. Ainakin Flavian kohdalla suunnitelma toteutuu, vaikkei aivan odotetulla tavalla: tytön käteen tarttuu (kirjaimellisesti) ruumis, joka on ollut upoksissa joessa. Nuoren kemistin mielenkiinto herää välittömästi ja hän päättää ratkaista eteensä sysätyn arvoituksen.

Juonipaljastukset päättyvät.

Mahdollisuuksia tuntui olevan loputtomasti, mikä teki kaikesta jännittävää: mahdolliset asiat kiehtovat nimittäin mieltä paljon enemmän kuin varmat asiat, tai niin ainakin olen aina ajatellut.

Dekkarisarjan yhdeksäs osa on tunnelmansa osalta hykerryttävä yhdistelmä hurmaavuutta ja karmivuutta: pienen kyläyhteisön salamyhkäisyys, ratkottavan arvoituksen kinkkisyys ja kesäisen miljöön kuvaaminen perinteisine aktiviteetteineen häkellyttävät ristiriitaisuudellaan. Kokonaisuus on erittäin onnistunut ja sain jälleen nauttia Bradleyn lyömättömästä kerronnasta. Nostan myös hattua Maija Heikinheimon erinomaiselle käännökselle - häpeäkseni en ole aiempien osien yhteydessä maininnut sitä kertaakaan, vaikka hänen työnsä ansiosta kirjat ovat olleet nautittavaa luettavaa.

Tällaiset tyytväiset mietteet kertovat siitä, että minusta on tullut aikuinen. Minua ei enää hallitse yksinomaan se, mitä näen, kuulen, maistan ja haistan, vaan myös se mitä ajattelen, mikä saattaakin olla kaikkein tärkeintä.

Tuo ajatus itsessään todistaa sitä, että aivoni ovat kehittyneet tyydyttävällä tavalla. 

Vaikka mysteerin ratkominen onkin olennainen osa Flavia de Lucen ollessa kyseessä, teoksen henkilöhahmot ovat jälleen kerran kertomuksen suola. Flavia on hurmaava sekoitus tarkkasilmäisyyttä ja naiiviutta, ja on mielenkiintoista seurata hänen varttumistaan sekä kehittymistään persoonana. Tarinan runko on perinteinen, mutta Bradley vie hahmojaan alituisesti uusiin suuntiin. Dogger ylitti itsensä ja rakastuin häneen entistäkin palavammin. Hänen ja Flavian suhde tasavertaistuu, mikä muistuttaa mielestäni yhä enemmän Bruce Waynen ja Alfred Pennyworthin välejä - he jopa ratkovat tapausta yhdessä. Kaksikon erinomaisten kemioiden kuvailu onkin kirjan parasta antia.

"Aina kun on pahanteossa, kannattaa huuhdella", hän sanoi juhlallisin ilmein. "Niin saa eksytettyä muut jäljiltä." 

En ollut uskoa korviani. Oliko Dogger lohkaissut vitsin? Hän jutteli minulle melkein kuin olisimme vertaiset. 

On hieno paikka haudan povi on taattua Bradley-laatua, jonka parissa nautin jokaisesta hetkestä. Siitä löytyy sarkasmia sekä jännitystäkin, ja useammasta hahmosta paljastuu uusia puolia, mikä pitää mielenkiintoani yllä. Romaanin päätös jätti minut jälleen kerran janoamaan lisää - onneksi seuraava osa ilmestyy keväällä.

"Olen sellainen ihminen, joka vielä muuttaa maailmaa", sanoin hänelle. "Heti kun pääsen eroon hammasraudoista."

Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Teos sopii kuin nakutettu viime vuoden Helmet-lukuhaasteen kohtaan 48: haluaisit olla kirjan päähenkilö.

Hyllynlämmittäjä-haaste 2019

©Hande

Kerroinkin jo viimevuotisen Hyllynlämmittäjä-haasteen koonnissani, että aion ottaa osaa siihen tänäkin vuonna. Siltä varalta, ettei haaste ole kaikille tuttu: ideana on valita omasta kirjahyllystä kaksitoista teosta, jotka ovat lojuneet siellä pitkään lukemattomana. Nämä teokset pitäisi lukea vuoden aikana loppuun. Rästitekstien rustaamisen lomassa olen käynyt läpi melko suurta kirjakokoelmaani ja yritin valita sieltä kaksitoista kaikkein kauimmin koskemattomana odottanutta opusta.

Pähkäilyssäni meni kolmisen päivää, mutta sain kuin sainkin valittua tämän vuoden teokset:

• Ildefonso Falcones: Meren katedraali
• Jan Guillou: Punaisen ja mustan välissä
• Maurice Leblanc: Arsène Lupin - herrasmiesvaras
• Brian J. Robb: A Brief History of Superheroes
• J. K. Rowling: Paikka vapaana
• Cecilia Samartin: Señor Peregrino
• J. M. Synge: Aransaaret
• Henrika Tandfelt: Porvoo 1809 - juhlamenoja ja tanssiaisia
• J. R. R. Tolkien: Silmarillion
• Sue Townsend: Elämä on tautista, Hadrianus
• Jules Verne: Kapteeni Nemo - merten syvyyksissä
• P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves

Tolkienin ja Townsendin teokset siirtyivät viime vuodelta tähän haasteeseen, sillä en saanut niitä luettua. Lista on kaunokirjallisuuden riemuvoittoa, mutta mukana on myös pari tietokirjaa sekä muistelmateos. Tosin kaunokirjallisuudenkin edustajat ovat erilaisista lajityypeistä: löytyy historiallista romaania, rikoskirjallisuutta, mustaa komediaa, sci-fiä, huumoria ja fantasiaa.

Tänä vuonna tahtoisin saada kaikki kirjat luetuksi ajallaan - etenkin nuo viime vuoden siirrokit aion ottaa käsittelyyni hyvissä ajoin. Annan haasteen kuitenkin edetä omalla painollaan ja luen kunkin teoksen, kun se tuntuu oikealta. Katsotaan sitten vuoden päästä, miten sujui!

Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni

©Hande

Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni

Otava 2004

Sarjakuvahaaste saneli hyvin paljon viime vuoden lukemisiani, eikä se haitannut yhtään: rakastan sarjakuvia ja haluan omalta osaltani tehdä niitä näkyväksi. Supersankarisarjakuvat ovat minulle tuttuakin tutumpia, mutta halusin tutustua haasteen aikana myös muunlaisiin lajityypin edustajiin. Kiitos Unelmien aika-blogin Katriinan kirjoituksen, kiinnostuin lokakuussa Marjane Satrapin teoksesta ja lainasin sen kirjastosta.

Persepolis - iranilainen lapsuuteni on sarjakuvamuotoinen muistelmateos. Marjane Satrapi oli lapsi, kun Iranissa tapahtui kulttuurivallankumous vuonna 1980. Tuolloin islamilaiset fundamentalistit ottivat vallan maassa. Kaikki länsimaihin liittyvä kiellettiin, kaikkien oli elettävä vain islamin oppien mukaisesti ja eri mieltä olevia alettiin vainota. Marjane varttuu sotien, rajoitteiden ja puutteen keskellä, eikä hänen poliittisesti valveutunut ja nykyistä hallintoa vastustava perheensä ole turvassa.

En tunne Lähi-itää enkä sen historiaa kovin hyvin. Tiedän hieman asioita Khaled Hosseinin romaanin Tuhat loistavaa aurinkoa ansiosta, ja sen lisäksi olen tietenkin nähnyt ja kuullut uutisia alueen sodista. Ne ovat kuitenkin tuntuneet minusta aina kovin etäisiltä - muun muassa sarjakuvassa käsiteltävä Iran sijaitsee aika kaukana Suomesta. Tämän vuoksi Persepoliksen lukeminen oli erittäin pysäyttävää: se toi Iranissa tapahtuneet kauheudet hyvin lähelle. Pelolla hallitseminen, sukupuolisyrjintä, lapsisotilaat... Kaikki tuo ja monet muutkin epäkohdat läväytetään vasten lukijan kasvoja, eikä silmiään voi sulkea.

Satrapin teos ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä, sillä mukana on kosolti huumoria, joskin kuivahkoa sellaista. Lapsen silmin katsottuna tilanteet näyttäytyvät hyvin erilaisilta kuin aikuisten näkökulmasta, mikä myös luo osaltaan koomisia tilanteita vakavuuden joukkoon. Lisäksi Satrapin kuvitustyyli on yksinkertaistettua, lähes lapsekasta (hyvällä tavalla). Arvostan sitä, että riipaisevistakin tapahtumista huolimatta sarjakuva ei ollut liian graafinen väkivaltaisuuksien kuvailussa - tilanteet jättävät jälkensä vähemmälläkin.

Persepolis on kiinnostava, rankka ja ajatuksia herättävä teos. Se on myös ensimmäinen muistelmateos, jonka olen lukenut sarjakuvana - kokonaisuus on erittäin toimiva. Satrapin kokemukset muistuttivat minulle, miten etuoikeutetussa asemassa olen, kun elän sodattomassa, demokraattisessa valtiossa. Se ei ole itseästäänselvyys. Sain teoksen luettuani tietää, että lukemassani niteessä on kaksi ensimmäistä osaa neliosaisesta sarjasta. Persepolis teki minuun sen verran suuren vaikutuksen, että aion lukea seuraavankin kokoelman tulevaisuudessa.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Ruksasin sarjakuvalla vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohdan 33: selviytymistarina.

Vuoden 2018 Hyllynlämmittäjä-haasteen koonti

©Hande

Vuodesta 2017 innostuneena otin viime vuonna uudestaan osaa Sivumennen-podcastin kehittämään haasteeseen, jossa pyritään lukemaan omassa kirjahyllyssä kauan koskemattomina pysyneitä teoksia. Haaste on kuin tehty minunlaiselleni kirjojen hamstraajalle, joten valikoin viime tammikuussa ensi töikseni kaksitoista teosta kahlattavaksi.

Vuonna 2018 en aivan onnistunut lukemaan kaikkia valitsemiani kirjoja, vaikka pääsinkin aikamoisen lähelle. Opintoni sekä muun muassa arvostelukappaleiden priorisoiminen rokottivat mahdollisuuksiani hyllynlämmittäjien lukemiseen. Saldokseni kertyi 10/12 teosta, joista viimeisenkin luin loppuun vasta vuoden viimeisenä päivänä. Kahdesta viimeisestä kirjasta ei ole siis vielä bloggauksia, sillä rästitekstieni määrä on ehtinyt kohota lokakuusta asti melkoisen korkeaksi ja aion kirjoittaa ne kronologisessa järjestyksessä. Mutta nyt selitykset sikseen, ja alta löytyvät haastetta varten lukemani kirjat lukemisjärjestyksessä:

• Jim Starlin: Batman - The Cult
• John le Carré: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
• Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä
• Isabel Allende: Zorron tarina
• Batman: A Celebration of 75 Years
• Jan Guillou: Keikari
• Matt Haig: Radleyn perhe
• Tuulikki Pekkalainen: Lapset sodassa 1918
• Chuck Palahniuk: Tukehtuminen
• The Joker: A Celebration of 75 Years

Lukematta minulta jäivät seuraavat teokset:

• J. R. R. Tolkien: Silmarillion
• Sue Townsend: Elämä on tautista, Hadrianus

Vaikken onnistunutkaan lukemaan kaikkia haasteeseen valitsemiani teoksia, koen onnistuneeni. Tutustuin kuitenkin suurimpaan osaan valikoimistani teoksista. En tiedä, aiotaanko haastetta järjestää virallisesti tänä vuonna uudestaan, mutta aion siirtää lukematta jääneet romaanit tänä vuonna luettaviksi. Minulla on vielä sen verran monia hyllynlämmittäjiä odottamassa, että kahdentoista lukeminen vuodessa tulee tarpeeseen tulevaisuudessakin.

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

©Hande

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Otava 2018

Aloitan vuoden 2019 rästitekstien kirjoittamisella, kun minulta nyt löytyy siihen voimia. Törmäsin viime syyskuun loppupuolella sattumalta tähän kirjaan haahuillessani kirjakaupassa. Huomioni kiinnittivät kaunis, violetti kansi sekä kirjailijan ja kirjan nimet. Takakannen tutkailu ja mainoslause "Downton Abbey kohtaa Agatha Christien" saivat minut pyytämään romaanista arvostelukappaletta. Kiitokset kunstantajalle.

Mitfordin murhat yhdistää faktan ja fiktion toisiinsa. Louisa Cannon, köyhä lontoolaistyttö, onnistuu saamaan lastenhoitajan paikan Mitfordin perheen maalaiskartanosta. Suurehkon sisaruskatraan kaitsemisesta koostuva arki täyttyy jännityksellä, kun Louisa päätyy perheen esikoisen, Nancyn, kanssa selvittämään Florence Nightingale Shoren murhaa. Louisa on fiktiivinen hahmo, mutta Mitfordit elivät oikeasti ja Florence Nightingale Shoren murha on todellinen rikos, joka on edelleen jäänyt vaille ratkaisua.

Ei kestänyt kauan, kun junailija puhalsi viimeisen vihellyksen. Juna lähti liikkeelle ensin hitaasti ja lisäsi sitten vauhtia tasaisesti kunnes oli saavuttanut täyden nopeutensa ensimmäiseen tunneliin tullessaan. Se oli viimeinen kerta, kun kukaan näki Florence Nightingale Shoren elossa.

Teoksen idea on erittäin kutkuttava, mutta valitettavasti toteutus ei lunastanut kaikkia odotuksiani. Juoni etenee turhankin hitaasti: en kaipaa lukemistoltani vauhtia ja alituista toimintaa, mutta välillä kirjan kerronta suorastaan laahasi. Luinkin romaania melko pienissä pätkissä, sillä ajoittain sen kahlaaminen alkoi kyllästyttää pienehköstä sivumäärästä huolimatta. Lisäksi tarina oli hyvin kliseinen ja arvasin ennalta monet tulevista käänteistä harhautusyrityksistä huolimatta. Minusta on mukavaa osua dekkarien mysteerejä ratkoessani oikeaan, mutta tällä kertaa vastaukset tulivat mieleeni liian helposti.

En aio kuitenkaan tyrmätä tyystin Downton Abbeyn luojan veljentyttären rikosromaania, sillä siinä on vahvuutensakin. Teos sijoittuu 1920-luvun alkuun ja sen ajankuva on onnistunutta: vahva luokkajako, ensimmäisen maailmansodan jättämät arvet sekä niiden vaikutukset ihmisten elämään piirtyivät silmieni eteen elävästi mielikuvitukseni ja tarinan juonen yhteisvaikutuksesta. Pidin myös kirjan henkilöhahmoista, jotka olivat kaikki omanlaisiaan persoonia.

Oli niin kauan siitä, kun oli ollut lupa olla onnellinen koko illan; tänä iltana suru oli kielletty ja ajatukset liikkuivat edessä olevissa tunneissa, jotka lupasivat paikata murtuneet elämät.

Mitfordin murhat ei ollut aivan sitä, mitä ensinäkemältä oletin, mutta se oli viihdyttävää välilukemista Lemaitren rankan teoksen jälkeen. Todellisen rikoksen liittäminen fiktiiviseen kertomukseen on mielestäni kiehtovaa ja tarinan hahmojen vaiheet kiinnostivat sen verran paljon, että todennäköisesti luen myös seuraavan osan, jos se suomennetaan.

Arvosana: ✮✮✮

P. S. Teos sopii vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.