 |
| ©Hande |
Otava 2004
Sarjakuvahaaste saneli hyvin paljon viime vuoden lukemisiani, eikä se haitannut yhtään: rakastan sarjakuvia ja haluan omalta osaltani tehdä niitä näkyväksi. Supersankarisarjakuvat ovat minulle tuttuakin tutumpia, mutta halusin tutustua haasteen aikana myös muunlaisiin lajityypin edustajiin. Kiitos Unelmien aika-blogin Katriinan kirjoituksen, kiinnostuin lokakuussa Marjane Satrapin teoksesta ja lainasin sen kirjastosta.
Persepolis - iranilainen lapsuuteni on sarjakuvamuotoinen muistelmateos. Marjane Satrapi oli lapsi, kun Iranissa tapahtui kulttuurivallankumous vuonna 1980. Tuolloin islamilaiset fundamentalistit ottivat vallan maassa. Kaikki länsimaihin liittyvä kiellettiin, kaikkien oli elettävä vain islamin oppien mukaisesti ja eri mieltä olevia alettiin vainota. Marjane varttuu sotien, rajoitteiden ja puutteen keskellä, eikä hänen poliittisesti valveutunut ja nykyistä hallintoa vastustava perheensä ole turvassa.
En tunne Lähi-itää enkä sen historiaa kovin hyvin. Tiedän hieman asioita Khaled Hosseinin romaanin Tuhat loistavaa aurinkoa ansiosta, ja sen lisäksi olen tietenkin nähnyt ja kuullut uutisia alueen sodista. Ne ovat kuitenkin tuntuneet minusta aina kovin etäisiltä - muun muassa sarjakuvassa käsiteltävä Iran sijaitsee aika kaukana Suomesta. Tämän vuoksi Persepoliksen lukeminen oli erittäin pysäyttävää: se toi Iranissa tapahtuneet kauheudet hyvin lähelle. Pelolla hallitseminen, sukupuolisyrjintä, lapsisotilaat... Kaikki tuo ja monet muutkin epäkohdat läväytetään vasten lukijan kasvoja, eikä silmiään voi sulkea.
Satrapin teos ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä, sillä mukana on kosolti huumoria, joskin kuivahkoa sellaista. Lapsen silmin katsottuna tilanteet näyttäytyvät hyvin erilaisilta kuin aikuisten näkökulmasta, mikä myös luo osaltaan koomisia tilanteita vakavuuden joukkoon. Lisäksi Satrapin kuvitustyyli on yksinkertaistettua, lähes lapsekasta (hyvällä tavalla). Arvostan sitä, että riipaisevistakin tapahtumista huolimatta sarjakuva ei ollut liian graafinen väkivaltaisuuksien kuvailussa - tilanteet jättävät jälkensä vähemmälläkin.
Persepolis on kiinnostava, rankka ja ajatuksia herättävä teos. Se on myös ensimmäinen muistelmateos, jonka olen lukenut sarjakuvana - kokonaisuus on erittäin toimiva. Satrapin kokemukset muistuttivat minulle, miten etuoikeutetussa asemassa olen, kun elän sodattomassa, demokraattisessa valtiossa. Se ei ole itseästäänselvyys. Sain teoksen luettuani tietää, että lukemassani niteessä on kaksi ensimmäistä osaa neliosaisesta sarjasta. Persepolis teki minuun sen verran suuren vaikutuksen, että aion lukea seuraavankin kokoelman tulevaisuudessa.
Persepolis - iranilainen lapsuuteni on sarjakuvamuotoinen muistelmateos. Marjane Satrapi oli lapsi, kun Iranissa tapahtui kulttuurivallankumous vuonna 1980. Tuolloin islamilaiset fundamentalistit ottivat vallan maassa. Kaikki länsimaihin liittyvä kiellettiin, kaikkien oli elettävä vain islamin oppien mukaisesti ja eri mieltä olevia alettiin vainota. Marjane varttuu sotien, rajoitteiden ja puutteen keskellä, eikä hänen poliittisesti valveutunut ja nykyistä hallintoa vastustava perheensä ole turvassa.
En tunne Lähi-itää enkä sen historiaa kovin hyvin. Tiedän hieman asioita Khaled Hosseinin romaanin Tuhat loistavaa aurinkoa ansiosta, ja sen lisäksi olen tietenkin nähnyt ja kuullut uutisia alueen sodista. Ne ovat kuitenkin tuntuneet minusta aina kovin etäisiltä - muun muassa sarjakuvassa käsiteltävä Iran sijaitsee aika kaukana Suomesta. Tämän vuoksi Persepoliksen lukeminen oli erittäin pysäyttävää: se toi Iranissa tapahtuneet kauheudet hyvin lähelle. Pelolla hallitseminen, sukupuolisyrjintä, lapsisotilaat... Kaikki tuo ja monet muutkin epäkohdat läväytetään vasten lukijan kasvoja, eikä silmiään voi sulkea.Satrapin teos ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä, sillä mukana on kosolti huumoria, joskin kuivahkoa sellaista. Lapsen silmin katsottuna tilanteet näyttäytyvät hyvin erilaisilta kuin aikuisten näkökulmasta, mikä myös luo osaltaan koomisia tilanteita vakavuuden joukkoon. Lisäksi Satrapin kuvitustyyli on yksinkertaistettua, lähes lapsekasta (hyvällä tavalla). Arvostan sitä, että riipaisevistakin tapahtumista huolimatta sarjakuva ei ollut liian graafinen väkivaltaisuuksien kuvailussa - tilanteet jättävät jälkensä vähemmälläkin.
Persepolis on kiinnostava, rankka ja ajatuksia herättävä teos. Se on myös ensimmäinen muistelmateos, jonka olen lukenut sarjakuvana - kokonaisuus on erittäin toimiva. Satrapin kokemukset muistuttivat minulle, miten etuoikeutetussa asemassa olen, kun elän sodattomassa, demokraattisessa valtiossa. Se ei ole itseästäänselvyys. Sain teoksen luettuani tietää, että lukemassani niteessä on kaksi ensimmäistä osaa neliosaisesta sarjasta. Persepolis teki minuun sen verran suuren vaikutuksen, että aion lukea seuraavankin kokoelman tulevaisuudessa.
Arvosana: ✮✮✮✮
P. S. Ruksasin sarjakuvalla vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohdan 33: selviytymistarina.
P. S. Ruksasin sarjakuvalla vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohdan 33: selviytymistarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti