keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 Hyllynlämmittäjä-haasteen koonti

©Hande
Vuodesta 2017 innostuneena otin viime vuonna uudestaan osaa Sivumennen-podcastin kehittämään haasteeseen, jossa pyritään lukemaan omassa kirjahyllyssä kauan koskemattomina pysyneitä teoksia. Haaste on kuin tehty minunlaiselleni kirjojen hamstraajalle, joten valikoin viime tammikuussa ensi töikseni kaksitoista teosta kahlattavaksi.

Vuonna 2018 en aivan onnistunut lukemaan kaikkia valitsemiani kirjoja, vaikka pääsinkin aikamoisen lähelle. Opintoni sekä muun muassa arvostelukappaleiden priorisoiminen rokottivat mahdollisuuksiani hyllynlämmittäjien lukemiseen. Saldokseni kertyi 10/12 teosta, joista viimeisenkin luin loppuun vasta vuoden viimeisenä päivänä. Kahdesta viimeisestä kirjasta ei ole siis vielä bloggauksia, sillä rästitekstieni määrä on ehtinyt kohota lokakuusta asti melkoisen korkeaksi ja aion kirjoittaa ne kronologisessa järjestyksessä. Mutta nyt selitykset sikseen, ja alta löytyvät haastetta varten lukemani kirjat lukemisjärjestyksessä:

Lukematta minulta jäivät seuraavat teokset:
  • J. R. R. Tolkien: Silmarillion
  • Sue Townsend: Elämä on tautista, Hadrianus
Vaikken onnistunutkaan lukemaan kaikkia haasteeseen valitsemiani teoksia, koen onnistuneeni. Tutustuin kuitenkin suurimpaan osaan valikoimistani teoksista. En tiedä, aiotaanko haastetta järjestää virallisesti tänä vuonna uudestaan, mutta aion siirtää lukematta jääneet romaanit tänä vuonna luettaviksi. Minulla on vielä sen verran monia hyllynlämmittäjiä odottamassa, että kahdentoista lukeminen vuodessa tulee tarpeeseen tulevaisuudessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti