 |
| ©Hande |
Tammi 2014
Valitsin Pekkalaisen kirjan yhdeksi #hyllynlämmittäjä-kirjakseni 1918-lukuhaasteen ansiosta. Halusin lukea haastetta varten tietokirjan ja lapsien asema sisällissodan pyörteissä on kiinnostanut minua pitkään, erityisesti sen vuoksi, ettei sitä ole erityisemmin käsitelty aiheeseen liittyvissä materiaaleissa. Kaikki ei mennyt kuitenkaan suunnitelmien mukaan: kesti viisi kuukautta, että sain kirjan päätökseen ja haaste oli ehtinyt jo päättyä - opiskelu ja tietokirjojen lukeminen ei taida olla kohdallani hyvä yhdistelmä.
Valitsin Pekkalaisen kirjan yhdeksi #hyllynlämmittäjä-kirjakseni 1918-lukuhaasteen ansiosta. Halusin lukea haastetta varten tietokirjan ja lapsien asema sisällissodan pyörteissä on kiinnostanut minua pitkään, erityisesti sen vuoksi, ettei sitä ole erityisemmin käsitelty aiheeseen liittyvissä materiaaleissa. Kaikki ei mennyt kuitenkaan suunnitelmien mukaan: kesti viisi kuukautta, että sain kirjan päätökseen ja haaste oli ehtinyt jo päättyä - opiskelu ja tietokirjojen lukeminen ei taida olla kohdallani hyvä yhdistelmä.
Lapset sodassa 1918 on tutkimus sisällissodan aikaisille vankileireille joutuneista lapsista. Ainakin tilastojen mukaan leireille joutui noin parituhatta, alle 15-vuotiasta lasta. Todennäköisesti määrä on ollut kuitenkin suurempi, sillä leirien kirjanpidossa on isojakin puutteita ja varsinaisia virheitä. Leireillä oli sekä tyttöjä että poikia kaikista ikäluokista.
Tietokirja on erittäin kattava ja perusteellinen: Pekkalainen on nähnyt vaivaa selvittäessään kaikkien Suomen vankileireillä olleiden lasten lukumäärän, taustat sekä kohtalot sekavista ja ristiriitaisista asiakirjoista. Lasten vaiheet vaihtelivat: jotkut heistä vapautettiin, toiset kuolivat nälkään tai tauteihin, osa teloitettiin tai tapettiin ja toiset joutuivat kuritushuoneeseen. Suurin osa lapsista oli luokiteltu punaisiksi iästä riippumatta - joillakin leireillä jopa vauvaikäisiä oli kirjattu punaisiksi, vaikkei senikäisellä voi mitenkään olla poliittista agendaa. Pekkalaisen perusteellisuus teki minuun vaikutuksen, mutta toisaalta kirjan luettelomaisuus kyllästytti minua ajoittain, enkä jaksanut lukea jokaista listaa alusta loppuun ajatuksella.
Vaikka lukukokemus ei ollut minulle täysin kitkaton, teos oli silmiä avaavaa luettavaa: lapset eivät saaneet leireillä minkäänlaista erityiskohtelua aikuisiin nähden, vaan heidän oli tultava toimeen parhaansa mukaan, joskus jopa ilman vanhempiaan. Tilanteet vaihtelivat paikkakunnittain, mutta suurimmmaksi osaksi leirien olot olivat surkeat: ruokaa ei ollut tarpeeksi, eikä kaikissa paikoissa saanut vastaanottaa perheenjäsenten lähettämiä ruokapaketteja. Hygieniasta ei myöskään ollut tietoakaan ja vangit olivat täysin leirien vartijoiden armoilla. Valtiorikosoikeus ei langettanut kuolemantuomioita lapsille, mutta kenttäoikeuksissa niin tehtiin. Joillakin leireillä lapsia tapettiin myös mielivaltaisesti: esimerkiksi Tampereen vankileirillä vartija ampui yhdeksänvuotiaan Wilho Kuusijärven, koska tämä oli kurkistellut ovesta, ja kolmeviikkoinen vauva, Antti Adolf Matinpoika Wuori, murhattiin kuristamalla. Lukuisat epäoikeudenmukaisuudet, joita lapset saivat kärsiä joko leireillä tai tuomioistuimissa, saivat minut hyvin surulliseksi ja vihaiseksi.
Lapset sodassa 1918 on pysäyttävä ja ajatuksia herättävä tietokirja: se muistuttaa, miten lapsia kohdeltiin tuohon aikaan pienikokoisina aikuisina, jotka saivat kärsiä sisällissodan seurauksista sekä sen voittajien mielivallasta aivan kuten täysikasvuisetkin. Minulla kesti pitkään saattaa teos päätökseen, mutta sen tarjoamat tiedot pitivät minut mietteliäänä niinäkin hetkinä, kun pidin taukoa kirjan lukemisesta. Pekkalaisen tutkimus antaa äänen ihmisryhmälle, joka on aikaisemmin tyystin unohdettu sisällissotaan liittyvästä aineistosta.
Vaikka lukukokemus ei ollut minulle täysin kitkaton, teos oli silmiä avaavaa luettavaa: lapset eivät saaneet leireillä minkäänlaista erityiskohtelua aikuisiin nähden, vaan heidän oli tultava toimeen parhaansa mukaan, joskus jopa ilman vanhempiaan. Tilanteet vaihtelivat paikkakunnittain, mutta suurimmmaksi osaksi leirien olot olivat surkeat: ruokaa ei ollut tarpeeksi, eikä kaikissa paikoissa saanut vastaanottaa perheenjäsenten lähettämiä ruokapaketteja. Hygieniasta ei myöskään ollut tietoakaan ja vangit olivat täysin leirien vartijoiden armoilla. Valtiorikosoikeus ei langettanut kuolemantuomioita lapsille, mutta kenttäoikeuksissa niin tehtiin. Joillakin leireillä lapsia tapettiin myös mielivaltaisesti: esimerkiksi Tampereen vankileirillä vartija ampui yhdeksänvuotiaan Wilho Kuusijärven, koska tämä oli kurkistellut ovesta, ja kolmeviikkoinen vauva, Antti Adolf Matinpoika Wuori, murhattiin kuristamalla. Lukuisat epäoikeudenmukaisuudet, joita lapset saivat kärsiä joko leireillä tai tuomioistuimissa, saivat minut hyvin surulliseksi ja vihaiseksi.
Lapset sodassa 1918 on pysäyttävä ja ajatuksia herättävä tietokirja: se muistuttaa, miten lapsia kohdeltiin tuohon aikaan pienikokoisina aikuisina, jotka saivat kärsiä sisällissodan seurauksista sekä sen voittajien mielivallasta aivan kuten täysikasvuisetkin. Minulla kesti pitkään saattaa teos päätökseen, mutta sen tarjoamat tiedot pitivät minut mietteliäänä niinäkin hetkinä, kun pidin taukoa kirjan lukemisesta. Pekkalaisen tutkimus antaa äänen ihmisryhmälle, joka on aikaisemmin tyystin unohdettu sisällissotaan liittyvästä aineistosta.
Ne, jotka puhuvat ja kirjoittavat, eivät tiedä.
Ne, jotka tietävät, eivät tee kumpaakaan.
Sotatuomarina 1918 toiminut Toivo Tapanainen 1956
Arvosana: ✮✮✮✮
P. S. Sain kuitattua kirjan lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 24: surullinen kirja.
Tämä on enemmän kuin surulinen kirja, tämä on järkyttävää luettavaa.
VastaaPoistaKyllä. Sitä ei millään haluaisi uskoa, millaisiin julmuuksiin ihmiset kykenevät. Vielä vaikeampaa se on, kun julmuuksien kohteena ovat lapset.
PoistaLasten historiasta on ilmeisesti kirjoitettu hyvin vähän. Heihin on suhtauduttu eri tavalla eri aikoina, joten aiheesta olisi mielenkiintoista lukea enemmän. Toisaalta tarinat ovat hyvin surullisia, sillä lapset ovat joutuneet kärsimään paljon. Sodassa kaikkia kohdellaan epäinhimillisesti. Inhottaa, että sodassa ihmisyys näyttää kadonneen aivan kokonaan, kun ei edes lapsista välitetä. Toiveikas minäni haluaisi uskoa, että lasten mielivaltaiset surmat olisivat armokuolemia, jotta lapset säästyisivät pahemmalta kohtalolta.
VastaaPoistaMinustakin olisi kiinnostavaa lukea lapsista lisää mainitsemastasi syystä. Minäkään en mielelläni uskoisi ihmisten olevan valmiita hirveyksiin, joihin he syyllistyivät. Kuitenkin aiemmin lukemani materiaali sekä Pekkalaisen tutkimus vahvistavat sen, että lapset tapettiin silkasta kostonhimosta. Valtiorikosoikeus ei tuominnut lapsia kuolemaan, mutta monen lapsen esikunnalta annetussa lausunnossa vihjailtiin vähemmän tai enemmän suoraan, että olisi parempi, jos lapsi "poisperattaisiin" tai "tehtäisiin vaarattomaksi" - alle 15-vuotiaita pidettiin menetettyinä tapauksina, jotka olisi karsittava pois. Hyytävää.
PoistaOn ihan mieletöntä, että tuossa sodassa kärsineiden äänet ovat nousseet esiin vasta näin sadan vuoden jälkeen. Suomessa on pitkä vaikenemisen kulttuuri, jota nämä kirjat nyt onneksi rikkovat. Yhtään en valita, että olisi ollut liikaa kirjoja sisällissodasta tänä vuonna.
VastaaPoistaSanopa se - on turhauttavaa ja surullista todeta, miten nämä teokset, joita viimeisen viiden vuoden aikana on ilmestynyt, eivät erityisemmin auta sisällissodan kokeneita, sillä he ovat suurimmaksi osaksi jo kuolleita. Olen samaa mieltä siitä, että on kuitenkin parempi, että näitä teoksia tulee edes nyt, enkä pane pahakseni, vaikka tulisi vieläkin lisää.
PoistaRankalta kirjalta kuulostaa, mutta sodat ovat ja nehän periaatteessa iskevät pahiten juuri viattomiin. Kaikenlaiset sodat kuvottavat ja turhauttavat minua erityisesti juuri nyt saatuani viime yönä loppuun erään sodasta kertovan romaanin. Vaikka kirja oli fiktiivinen, niin kyllähän tietyt tapahtumat ovat olleet todellisuutta joillekin (kirja kertoi korealaisista ns. Comfort womeneista).
VastaaPoistaKirja on tosiaankin rankkka, mutta kuten sanoit, niinhän kaikki sodat ovat. Minulle tulee samankaltaisia tuntemuksia luettuani sota-aiheisia teoksia. Tuo lukemasi teos kuulostaa kyllä karmaisevalta - jouduin googlettamaan termin ja onnistuin järkyttymään, vaikka monet sotien lieveilmiöt ovatkin tuttuja.
PoistaMinä jättäydyin tänä vuonna kokonaan pois hyllynlämmittäjät-haasteesta, sillä se meni minulla niin huonosti viime vuonna ja tympäännyin siksi aivan täysin koko haasteeseen. Hienoa, että sinulla haaste etenee! Luen tosi vähän tietokirjoja, ja tämä lukemasi käsittelee aihepiiriä, josta en oikein ole jaksanut innostua. Eli siis sisällissota on niitä ajanjaksoja, joista on toki tärkeää kirjoittaa jne., mutta en muista milloin olisin tullut itse lukeneeksi sisällissotaa käsittelevän kirjan. Hyvä, että näitä surullisia tarinoita kuitenkin tuodaan julki.
VastaaPoistaHarmi, ettei sinulla mennyt hyllynlämmittäjä-haaste suunnitelmien mukaan. Itsekin varaudun siihen, etten välttämättä saa aivan kaikkia haasteen kirjoja luettua, jos koulukiireet käyvät ylivoimaisiksi, mutta toistaiseksi se on edennyt hyvin.
PoistaYmmärrän hyvin, etteivät kaikki ole kiinnostuneita sota-aiheisista teoksista tai tietokirjoista - onneksi niin ei tarvitsekaan olla. Kaikille meille löytyy luettavaa. :)
Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut paljon. Onneksi. Punavankivauva on sydäntäraastava ajatus, joka vie ajatukset maailman pakolais- yms. leireille. Mm. Burman/Myanmarin rohinga-vähemmistön tilanteeseen. Tieto lisää tuskaa ja silti luemme - myös tietokirjoja. Vuoden 1918 tapahtumista kertovista teoksista olen viimeksi lukenut Sirpa Kähkösen Hugo 1918.
VastaaPoistaOlen iloinen siitä, että Suomi on muuttunut, vaikka välillä minulle tulee nykytilanteesta ikävästi mieleen Lapuan liikeen ajat - toivottavasti vastaavantyylisen ei anneta enää tapahtua, vaan menneisyyden virheistä olisi opittu. Itsekin tulin miettineeksi väkisinkin kirjaa lukiessani, miten jossain päin maailmaa lapsia saattaa olla samankaltaisessa tilanteessa kuin vuoden 1918 lapsivangit Suomessa.
PoistaTuo Hugo 1918 kiinnostaa minua ja aion lukea sen jossain vaiheessa, vaikken tiedäkään, milloin.
Ja tästä kaikesta on aikaa vain sata vuotta. On hämmästyttävää, miten paljon Suomi on tässä ajassa muuttunut. Toisaalta on aivan selvää, että sotien varjot kulkevat meillä mukana yhteisessä dna:ssa vielä pitkään.
VastaaPoistaNiinpä: muutos on ollut päätähuimaavan nopeaa, mutta toisaalta sotien aiheuttamat arvet istuvat meissä tiukassa pitkän aikaa.
PoistaMinä en pystynyt lukemaan tätä kokonaan, kun ahdistuin niin valtavasti lasten kohtaloista. Paljon tässä kyllä on silmiä avaavaa tietoa, jota ei saa unohtaa etteivät samat asiat pääsisi toistumaan.
VastaaPoistaItsekin pidin välillä pidempiäkin taukoja kirjan lukemisesta tiedon ahdistavuuden vuoksi, vaikka sainkin sen luettua loppuun. Toivottavasti ihmiset eivät unohtaisi.
PoistaHaastattelin Pasi Pekkolaa hänen uusimmasta kirjastaan Huomenna kevät palaa, jossa päähenkilöinä ovat leirille joutuneet lapset. Pekkalaisen tutkimus ja kirja on yksi hänen lähteistään. Järkyttävää luettavaa sekä faktana että siihen pohjaavana fiktiona.
VastaaPoistaKyllä, tällaisesta aiheesta lukeminen missä muodossa tahansa on järkyttävää. Pekkolan kirja kiinnostaa minua ja olenkin sen varausjonossa kirjastossa. En ollut tiennyt kuitenkaan sitä, että hän on käyttänyt Pekkalaisen kirjaa lähteenään - jään mielenkiinnolla odottamaan, että saan teoksen käsiini.
Poista