 |
| ©Hande |
Tammi 2012
Katsoin joskus kauan sitten vuoden 2011 elokuvan Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. Kiinnostuin sen myötä myös kirjasta, joten ostin sen itselleni. Se unohtui hyvin pitkäksi aikaa hyllyjeni kätköihin, kunnes törmäsin siihen sattumalta etsiessäni sopivaa luettavaa #hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Olin sopivasti unohtanut suurimman osan elokuvan tapahtumista, joten sain aloittaa kirjan melko puhtaalta pöydältä maaliskuussa.
George Smiley on tiedustelupalvelun agentti, joka saa tehtäväkseen etsiä järjestön tietoja vuotavan myyrän. Tehtävä ei ole helppo, sillä epäiltyjen listalla olevat henkilöt ovat huippuosaajia, ja syyllisen henkilöllisyyden selvittämiseksi Smileyn on päätettävä, keiden apuun hän on valmis luottamaan.
Lukukokemukseni ei valitettavasti ollut kummoinen: tarina oli kovin tasapaksu, enkä ajan mittaan jaksanut enää olla kovin kiinnostunut hahmojen tekemisistä tai heidän kohtaloistaan. Sen sijaan salaisen palvelun toiminnan yksityiskohtainen kuvailu kiehtoi minua. John le Carré, oikealta nimeltään David Cornwell, työskenteli tiedustelupalvelun agenttina ennen kirjailijanuraansa, joten hän tietää, mistä puhuu.
Kokonaisuutena Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja jäi minulle melko mitäänsanomattomaksi kokemukseksi, vaikka siinä oli myös mielenkiintoisia elementtejä. En tiedä, vaikuttiko väsymys ja pätkissä lukeminen (luin kirjaa enimmäkseen koulumatkoillani) asiaan, mutta unohdin matkan varrella hyvin paljon aiempia tapahtumia ja yksityiskohtia, mikä johti hämmentäviin tilanteisiin ja vaikeutti kokonaisuuden hahmottamista. Lopussa en ollut enää edes kiinnostunut siitä, kuka kaksoisagentti oikein oli - niin turhautunut olin. Kyllähän tämän kirjan luki, muttei se ollut minulle "suurenmoinen trilleri", jota takakansi minulle lupasi.
George Smiley on tiedustelupalvelun agentti, joka saa tehtäväkseen etsiä järjestön tietoja vuotavan myyrän. Tehtävä ei ole helppo, sillä epäiltyjen listalla olevat henkilöt ovat huippuosaajia, ja syyllisen henkilöllisyyden selvittämiseksi Smileyn on päätettävä, keiden apuun hän on valmis luottamaan.
Toisin kuin Jim Prideaux, herra George Smiley ei ollut luonnostaan varustettu kiiruhtamaan sateessa, kaikkein vähiten keskellä yötä. --. Hän oli pieni, pullea ja parhaassa tapauksessa keski-ikäinen ja ulkonäöltään yksi niitä Lontoon nöyriä, jotka eivät peri maata.Minua alkoi naurattaa kovasti, kun luin yllä olevan kuvauksen teoksen päähenkilöstä, sillä Gary Oldman ei ole suinkaan ensimmäinen ihminen, jota ajattelen lukiessani sanat "pieni" ja "pullea". Minulla oli joidenkin hahmojen elokuvaversiot vahvana mielessäni, joten yllätys oli suuri, kun kirja ja elokuva olivat ristiriidassa keskenään. Muutoin vältyin tällaisilta hämmenyksiltä melko hyvin, sillä muistikuvani elokuvasta ovat hyvin hatarat.
Lukukokemukseni ei valitettavasti ollut kummoinen: tarina oli kovin tasapaksu, enkä ajan mittaan jaksanut enää olla kovin kiinnostunut hahmojen tekemisistä tai heidän kohtaloistaan. Sen sijaan salaisen palvelun toiminnan yksityiskohtainen kuvailu kiehtoi minua. John le Carré, oikealta nimeltään David Cornwell, työskenteli tiedustelupalvelun agenttina ennen kirjailijanuraansa, joten hän tietää, mistä puhuu.
Kokonaisuutena Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja jäi minulle melko mitäänsanomattomaksi kokemukseksi, vaikka siinä oli myös mielenkiintoisia elementtejä. En tiedä, vaikuttiko väsymys ja pätkissä lukeminen (luin kirjaa enimmäkseen koulumatkoillani) asiaan, mutta unohdin matkan varrella hyvin paljon aiempia tapahtumia ja yksityiskohtia, mikä johti hämmentäviin tilanteisiin ja vaikeutti kokonaisuuden hahmottamista. Lopussa en ollut enää edes kiinnostunut siitä, kuka kaksoisagentti oikein oli - niin turhautunut olin. Kyllähän tämän kirjan luki, muttei se ollut minulle "suurenmoinen trilleri", jota takakansi minulle lupasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti