 |
| ©Hande |
Bazar 2018
Maailma on mielenkiintoinen paikka tytölle, joka pitää korvansa auki.Pääsin huhtikuussa ajan tasalle Flavia de Luce-sarjassa - eihän tässä ole mennyt kuin 10 kuukautta. Luettuani Nokisen tomumajan arvoituksen tammikuussa jäin odottamaan uusimman osan ilmestymistä. Maaliskuussa pyysin teoksesta arvostelukappaletta ja sain sen - kiitokset kustantajalle! Luin kirjan olosuhteisiin nähden melko nopeasti, mutta kirjoittaminen venyi näin pitkälle kiitos koulukiireiden ja niistä seuranneen väsymyksen.
Flavia on palannut kotiin Kanadasta ja odottaa innolla jälleennäkemistä isänsä kanssa. Tämä on kuitenkin sairaalassa keuhkokuumeen kourissa, eikä häntä voi mennä vielä tapaamaan. Isosiskojen ja serkun seura tuntuvat ahdistavilta, mutta sattuma tarjoaa keinon heidän välttelemiseensä: suorittaessaan hänelle uskottua tehtävää Flavia törmää ruumiiseen. Kuolintapauksen selvittämisen myötä tyttö saa muuta ajateltavaa kotihuolien sijaan.
Jo jonkin aikaa minusta oli tuntunut, etten ollut oma itseni. Vaikka sitä inhotti myöntää, viime kuukausien tapahtumat olivat järkyttäneet minua pahasti. En ollut todellakaan se Flavia de Luce, joka olin ennen ollut. En vielä tiennyt, oliko se hyvä vai huono asia, mutta ennen sen selviämistä tunne oli kuin valtava, näkymätön taakka: koko maailman paino.Romaanin arvoitus teki minuun vaikutuksen erilaisuudellaan: siinä oli edellisistä osista tuttuja elementtejä, mutta se alkoi kulkea omia polkujaan tuoden virkistävää vaihtelua Flavian seikkailuihin. Kaikista eniten nautin kuitenkin Flavian kehittymisestä hahmona. Erityisen sydäntä lämmittävää oli Flavian ja Doggerin suhteen käsitteleminen: Dogger on eräänlainen isähahmo Flavialle, aivan kuten Alfred Pennyworth Bruce Waynelle. Sotakokemustensa traumatisoima kartanon jokapaikanhöylä on vienyt sydämeni jo aikaisemminkin, mutta hänen ja Flavian erityisen siteen tarkempi käsittely sai minut sulamaan. Olen iloinen siitä, että Bradley onnistuu tuomaan hahmoistaan esiin uusia puolia, vaikka kyseessä on jo kahdeksas osa.
Pellen esittäminen ei ole helppoa. Olen tullut siihen tulokseen, että pellejä on maan päällä ainoastaan siksi, että ne täyttävät muiden ihmisten tarpeita, ja niillä on suuri riski tyhjentyä itse kokonaan.Kolmasti naukui kirjava kissa on synkin tähän mennessä ilmestyneistä Flavia-kirjoista. Se ui teemojensa osalta entistä syvemmissä vesissä ja pohtii ihmisyyttä sekä varttumista todella monisyisesti. Erityisesti minua ravisteli romaanin loppu, joka tuntui kylmän rätin läimäisyltä vasten kasvoja - suuni loksahti auki kirjaimellisesti, vaikken täysin yllättynytkään viimeisten sivujen käänteestä.
Teos nousi suosikikseni koko sarjasta: mukana olivat nerokas sanailu, sarkastinen huumori ja muutkin piirteet, jotka saivat minut aikanaan rakastumaan Flaviaan, mutta tarina tarjosi myös paljon uusia ulottuvuuksia. Jään odottamaan malttamattomana syyskuuta, jolloin seuraava osa ilmestyy.
Sellaista kasvaminen minun tietääkseni on: vähitellen narut putoavat ja sitä joutuu seisomaan omilla jaloillaan.Arvosana: ✮✮✮✮✮
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti