DEKKARIVIIKKO - Sir Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Sir Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut

WSOY 1989

Nimeni on Sherlock Holmes, ja asiani on tietää, mitä muut eivät tiedä.

Tähän kirjoitukseen sopisi alaotsikko "eli miten rakastuin dekkareihin". Tutustuin konsultoivaan etsivään, Sherlock Holmesiin, jo hyvin pienenä ja hänen tapansa ratkoa rikoksia teki minuun suuren vaikutuksen. Asiaa on tainnut auttaa myös se, että etsivä soittaa aikansa kuluksi viulua - en tosin muista, vaikuttiko tämä seikka minun omaan instrumenttivalintaani vai vahvistiko oma harrastukseni mieltymystäni herra Holmesiin. Omistan useammankin version Doylen Holmes-tarinoista, mutten halunnut lukea niistä tähän hätään aivan kaikkia, joten valitsin vuoden 1989 kokoelman.

Sherlock Holmesin seikkailut sisältää Doylen kirjoittamista novellikokoelmista kolme: Sherlock Holmesin seikkailut, Sherlock Holmesin muistelmat sekä Sherlock Holmesin paluu. Yhteisniteessä on kaiken kaikkiaan 36 novellia. Kaikissa tarinoissa kertojana on Holmesin ystävä, tohtori John Watson, jota etsivä alkaakin kutsua aikojen saatossa kirjurikseen ja elämäkerturikseen. Holmesin ratkaistavaksi annetut tapaukset ovat erittäin monipuolisia: on varkauksia, murhia, kidnappauksia, kiristystä sekä outouksia, jotka eivät ole lain silmissä rikoksia ollenkaan.

Tämä tehtävä vaatii ainakin kolme piipullista, ja siksi pyydänkin, ettet puhu minulle mitään viiteenkymmeneen minuuttiin.

Tarinat ovat tiiviitä, mutta mukaansatempaavia: sitä yrittää joka kerta seurata etsiväneron loogisen päättelyn ketjua ja kertomukset viihdyttävät minua, vaikka olen lukenut ne useaan otteeseen. Lukijan osallistumisen mahdollisuus vaihtelee eri tapauksien välillä, sillä joissakin arvoituksissa tapahtumavyyhdin selvittäminen itse on kovin vaikeaa vihjeiden puutteen vuoksi, toisissa taas ei. Monesti eväitä rikosten ratkomiseen on tarjolla, jos vain osaa tehdä esitetyistä faktoista oikeat päätelmät. Sherlock Holmesin paluu sisältää pari tarinaa, jotka olivat mielestäni melko yksitoikkoisia, mutta muuten nautin novelleista kovasti.

Kun on lukenut näitä tarinoita yhtä monta kertaa kuin minä, ei voi olla huomaamatta muutamia erikoisuuksia: Doylen muisti ei selkeästi ole ollut parhaimmasta päästä, sillä muun muassa Watsonin nimi muuttuu yhden tarinan ajaksi Johnista Jamesiksi. Lisäksi jotkut kertomuksista ovat yksityiskohdiltaan epärealistisia - tosin näitä seikkoja olen valmis antamaan anteeksi, sillä ovathan Holmes-tarinat loppujen lopuksi fiktiivisiä. Kaiken kukkuraksi nämä erehdykset herättävät minussa pikemminkin hilpeyttä kuin närkästystä.

Holmes aikoi juuri vastata, kun ovi lennähti auki ja kaupunginlähetti Peterson syöksähti sisään punaisena, hengästyneenä ja äärimmäisen hölmistyneen näköisenä.              "Hanhi! Herra Holmes! Hanhi!" hän huohotti.                                    "No, mikä sitä vaivaa? Onko se vironnut henkiin ja lentänyt keittiön ikkunasta ulos?" Holmes käänsi kylkeä nähdäkseen paremmin miehen kiihtyneet kasvot.

Siinä, missä Doylen toilailut aiheuttavat minussa huvittuneisuutta, lukemassani painoksessa ja sen käännöksessä on ongelmia, joita en voi ohittaa olankohautuksella. Joitakin teoksen lauseista on käännetty virheellisesti ja tarinoista puuttuu jopa kokonaisia lauseita - tiedän sen, sillä osaan jotkut tarinoista ulkoa, mutta kyllä puutteet pistäisivät silmään ensikertalaisellekin. Ei ole koskaan syytä vähätellä oikolukemisen tärkeyttä, ja tämä on siitä oivallinen esimerkki. Jos haluaa tutustua Holmes-tarinoihin ja on ensikertalainen, suosittelen ennemmin Jaakko Anhavan 2000-luvun puolella tekemää käännöstä.

Jos unohdetaan painoksesta löytyvät puutokset, minun on helppoa todeta, että tarinoiden perusteella Sherlock Holmes on hyvin kiehtova hahmo. Miehellä on herrasmiehen tavat, mutta hän taitaa myös pisteliäisyyden ja sarkasmin salat. Hän ei välitä erityisemmin sosiaalisesta kanssakäymisestä - Watson on kuitenkin hänelle hyvin tärkeä ystävä, ja tekeehän etsivä yhteistyötä tiettyjen virkavallan jäsenten kanssa. Kokaiiniin satunnaisesti sortuva Holmes nostaa itsensä myös ajoittain lakien yläpuolelle ja saattaa päästää rikokseen syyllistyneitä henkilöitä menemään - tosin niissä tilanteissa asian kokee todennäköisesti moraalisesti oikeutettuna. Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun tekee kuitenkin hänen älynsä: hän pystyy lukemaan ihmisiä ja päättelemään asioita heidän elämistään, vaikkapa ammatin. Mikään yksityiskohta ei jää mieheltä huomaamatta ja hänen kykynsä asettua erilaisten ihmisten asemaan takaa hänelle menestyksen suurimmassa osassa tarinoista.

Tarkastaja kohautti olkapäitään. "En oikein tiedä. Näin meidän kesken sanoen, minusta tuntuu, ettei herra Holmes ole vielä täysin toipunut sairaudestaan. Hän on käyttäytynyt varsin omituisesti ja on kovasti kiihdyksissään.'"                                                                     "Teidän ei tarvitse olla lainkaan huolissanne", sanoin siihen. "Olen huomannut, että hänen hulluuteensa sisältyy aina aimo annos järkeä." 

Sherlock Holmesin seikkailut on todellinen klassikko - Doyle ei ollut suinkaan ensimmäinen, joka kirjoitti arvoituksia ratkovasta etsivästä, mutta hän on hyödyntänyt aikakauden uusia tieteellisiä saavutuksia sekä luonut hahmon, joka on erittäin monisyinen ja kiinnostava. Sherlock Holmes-tarinat ovat olleet minulle lopullinen sysäys dekkareiden maailmaan ja herra Holmes tulee aina olemaan suosikkini kirjallisten salapoliisien joukosta.

Vihdoin Lestrade tuumi:                                                                            "Olen nähnyt sinun käsittelevän montakin mutkikasta juttua, mutta koskaan en ole nähnyt taitavampaa ratkaisua kuin tämä. Emme ollenkaan kadehdi sinua Scotland Yardissa - ei, päinvastoin olemme sinusta ylpeitä, ja jos kävisit siellä huomenna, ei siellä olisi ainoatakaan miestä, alkaen vanhimmasta tarkastajasta nuorimpaan konstaapeliin, joka ei pitäisi kunnia-asianaan saada puristaa sinun kättäsi."                                                                                              "Kiitos!" Holmes sanoi. "Kiitos!"                                                                Ja kääntyessään poispäin hän näytti liikuttuneemmalta kuin koskaan. Hetken kuluttua hän oli kuitenkin jälleen yhtä tyyni ja viileä kuin ennenkin.

Arvosana: ✮✮✮✮½

Arvio Granadan tv-sarjasta Sherlock Holmesin seikkailut:

©Hande

Granadan tuottama televisosarja Sherlock Holmesista on valmistettu vuosina 1984-1994. Sarja
koostuu neljästä tarinakoko-naisuudesta: Sherlock Holmesin seikkailut, Sherlock Holmesin paluu, Sherlock Holmesin tapauskansio sekä Sherlock Holmesin muistelmat. Kokonaisuuteen kuuluu myös tavallisten jaksojen lisäksi viisi tv-elokuvaa: Neljän merkki, Baskervillen koira, Mestarikiristäjä, Sherlock Holmes ja viimeinen vampyyri sekä Sherlock Holmes ja kadonnut morsian. Sarja sisältää yhteensä 41 jaksoa - Doylen kirjoittamia Sherlock Holmes-tarinoita on yhteensä 60, joten sarjan tekijät onnistuivat tekemään filmatisoinnin lähes kaikista tarinoista. Koska en lukenut tällä kertaa kaikkia Holmes-tarinoita, katsoin sarjastakin vain kaksi ensimmäistä kokonaisuutta: Sherlock Holmesin seikkailut ja Sherlock Holmesin paluun.

Näin sarjan aikoinaan ensimmäistä kertaa peruskouluikäisenä, kun Yle esitti sen uusintana. Rakastuin sarjaan tyystin ja se kohosi nopeasti yhdeksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani. Sarjan myötä minussa syttyi halu omistaa kaikki Doylen kirjoittamat Holmes-seikkailut - kuten kirja-arviossani kerroin, omistan niistä nykyisin useampia laitoksia. Lukemani version ostin vain ja ainoastaan kannen perusteella, sillä minulle sarjan pääosaa näytellyt Jeremy Brett on ainoa, oikea Sherlock Holmes.

Televisiosarja on kaikista Holmes-filmatisoinneista uskollisin alkuperäistarinoille - joissakin jaksoissa on jonkin verran juonellisia muutoksia, mutta tapaukset ja niiden lopputulemat ovat kaikki suoraan Doylen tuotannosta poimittuja. Jaksojen järjestys sekä kronologisesti että tarinoiden ilmestymisajankohtaan nähden poikkeaa jonkin verran alkuperäistarinoista ja kolme jaksoista on muista kokoelmista kuin tällä kertaa lukemistani. Se ei vaikuta kuitenkaan katselukokemukseen. Sarjan aikakaudelliset puitteet ovat myös kohdillaan: tapahtuma-aika on huomioitu lavastuksessa, puvustuksessa sekä hahmojen puhetyylissä erinomaisesti. Puitteet ovat yksi niistä syistä, joiden avulla Doylen kertomuksien tunnelma välittyy täydellisesti televisioruudulta kotisohvalle. Ohjelman musiikin on säveltänyt Patrick Gowers. Erityisesti sarjan tunnusmusiikki on ikimuistoinen, ja sen kuuleminen sai minut ryntäämään television ääreen - oli tilanne mikä tahansa. Myös kaikki sarjassa käytetty taustamusiikki on erinomaista ja esittää tärkeää roolia erilaisten tunnelmien luomisessa.

Sarjan roolitus on erityisen onnistunut: kuuluisaa etsivää esittä Jeremy Brett ja hänen uskollisen ystävän, Watsonin roolissa nähdään kaksi näyttelijää, David Burke ja Edward Hardwicke. Burke esitti entistä armeijan lääkäriä Sherlock Holmesin seikkailuissa, mutta vetäytyi roolista viettääkseen enemmän aikaa perheensä kanssa. Hänen tilalleen valittiin Edward Hardwicke, joka esitti Watsonia koko loppusarjan ajan. Brett on aivan kuin kirjan sivuilta napattu: hänen ulkoinen olemuksensa sekä huolellinen roolityönsä saavat minut unohtamaan, että hän on hahmoa esittävä näyttelijä - Brett muuttuu Sherlock Holmesiksi sarjassa. Pidän myös molemmista Watsoneista - heistä kummallakin on erinomainen kemia Jeremy Brettin kanssa, ja on ihanaa seurata Holmesin ja Watsonin elämää Baker Streetillä sekä heidän yhteisiä seikkailujaan.

Myös muut sarjan näyttelijät aina avustajista suurempien sivuosien esittäjiin ovat loistavia. Jos pitää silmänsä auki, ohjelmasta voi löytää myös tuolloin vasta aloittelevia näyttelijöitä, joista on tullut nykypäivään mennessä kuuluisia. Brettin, Burken ja Hardwicken lisäksi sarjassa nähdään muun muassa Rosalie Williams rouva Hudsonina, joka on saanut sarjassa huomattavasti isomman roolin kuin kirjoissa, Charles Gray Mycroft Holmesina, Colin Jeavons komisario Lestradena sekä Eric Porter professori James Moriartyna, Sherlock Holmesin arkkivihollisena. Kaikki edellä luettelemani näyttelijät ovat myös aivan kuin kirjan sivuilta poimittuja - niin hyvin heidän ulkonäkönsä ja roolityönsä vastaavat kirjassa esitettyjä hahmoja ja heidän luonteitaan.

Ohjelman katsominen on minulle yhtä tunteiden vuoristorataa, nykyisin osittain ensimmäiseen katselukertaan liittyvien muistojen tähden. Sarja on kuitenkin niin hyvin tehty, että tarinat, musiikki sekä näyttelijät häikäisevine roolisuorituksineen ovat syynä naurulleni, jännitykselleni, vihalleni, pelolleni ja itkulleni. Muistan jaksot lähestulkoon ulkoa, mutta silti ne onnistuvat edelleen herättämään minussa samoja tunteita, joita ne herättivät minun katsoessani sarjaa ensimmäistä kertaa. Sherlock Holmesin seikkailut on onnistunut pitämään paikkansa suosikkisarjojeni listalla yli kymmenen vuoden ajan, ja tulee varmasti pysymään siellä elämäni loppuun asti. Annan täydet viisi tähteä!