 |
| ©Hande |
Bazar 2014
Jollei piiraassa maistu maku makea, on koristeilla turha sitä hakea.Olen pysähtynyt katselemaan Alan Bradleyn Flavia de Luce-kirjoja kirjakaupoissa ensimmäisen osan suomentamisesta lähtien - en vain jostain syystä saanut aikaiseksi ostaa tai lukea niitä, ja lopulta unohdin sarjan osittain. Ennen Sherlock Holmesin seikkailujen uusintalukua en ole tarttunut dekkareihin pitkään aikaan, tarkemmin sanottuna yli vuoteen. Parin kanssabloggaajan kirjoitukset tästä kirjasarjasta herättivät kuitenkin kiinnostukseni jälleen henkiin, ja onnistuin löytämään sen aloitusosan antikvariaatista.
Piiraan maku makea laittaa käyntiin tarinan 1950-luvun Isossa-Britanniassa elävästä, 11-vuotiaasta Flavia de Lucesta. Leski-isänsä ja kahden ärsyttävän isosiskonsa kanssa Buckshaw'n kartanossa asuva tyttö rakastaa kemiaa - erityisesti myrkkyjä - ja kinkkisten arvoitusten ratkaisemista. Eräänä päivänä kartanon mailta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on lävistetty postimerkki. Asia järkyttää Flavian isää, mutta muut eivät kiinnitä siihen erityisemmin huomiota. Seuraavana päivänä de Lucejen kurkkupenkistä löytyy kuitenkin ruumis, jolloin Flavia päättää ratkaista sekä kuolleen linnun että kuolleen henkilön arvoituksen.
Kirjan tarjoama mysteeri oli mielenkiintoinen: onhan niitä murhaselvityksiä tullut luettua ennenkin, mutta Bradleyn esikoinen sisältää paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka herättävät mielenkiintoni (olipa hyvin Sherlock Holmesin tyylinen letkautus, hups :D). Tarina tarjoaa myös erilaisia vinkkejä, joiden avulla arvoitusta voi yrittää ratkaista itsekin. Romaani on lähes 400-sivuinen, mutta se tuntui paljon lyhyemmältä: tarinankuljetus oli erittäin sujuvaa, teos on oivallinen yhdistelmä sarkastista huumoria ja vakavia aiheita sekä sisältää lukuisia kirjallisia viittauksia. Lisäksi historiantutkijapuoleni sai osansa jo tapahtuma-ajan puolesta, mutta mukana on myös muuta historiallista herkkua.
Tarina muistutti suuresti Sherlock Holmes-kertomuksia, mutta oli silti aivan omanlaisensa - erityisesti monipuolisten ja kiinnostavien henkilöhahmojen ansiosta. Rakastuin Flaviaan tyystin hänen uteliaisuutensa, älykkyytensä ja pisteliäisyytensä ansiosta. Näin hänessä myös paljon itseäni, vaikken olekaan päässyt tekemään kokeita myrkyillä tai ratkomaan oikeita murhia. Flavian lisäksi suosikikseni nousi kartanon jokapaikanhöylä, toisen maailmansodan traumatisoima Dogger, joka romaanin tapahtumahetkellä työskentelee Buckshaw'n puutarhurina. Hän on sympaattinen hahmo ja monet hänen luonteenpiirteistään sekä toimintatavoistaan tuovat mieleeni Alfred Pennyworthin Batman-tarinoista. Myös muut de Lucen perheen jäsenet herättivät mielenkiintoni, ja toivon kuulevani heistä lisää sarjan jatko-osissa.
Piiraan maku makea on loistava dekkari enkä voi kuin ihmetellä, miksi viivyttelin kolme vuotta ennen teokseen tarttumista. Kirjaa lukiessa aivonystyrät saivat töitä ja jäljelle jäi hyvä mieli. Aion ehdottomasti metsästää loputkin osat käsiini ja lukea ne - haluan kuulla Flaviasta sekä muista Buckshaw'n asukkaista lisää!
Arvosana: ✮✮✮✮½
P. S. Piiraan maku makea täytti Helmet-lukuhaasteen kohdan 13 kriteerin: kirja "kertoo sinusta".
P. S. Piiraan maku makea täytti Helmet-lukuhaasteen kohdan 13 kriteerin: kirja "kertoo sinusta".
Flavia on mainio päähenkilö, suloinen myrkynkeittäjä. Hyvä, että löysit sarjan pariin :)
VastaaPoistaOlen itse lukenut jo kaikki suomennokset :)
Sinäpä sen sanoit, ja olen kyllä iloinen, että nyt havahduin lukemaan ensimmäisen osan. :)
PoistaAloitin eilen toisen osan lukemisen, ja varasin kolmannenkin jo kirjastosta - tavoitteenani on lukea kaikki osat ennen seuraavan ilmestymistä. :D
Flavia on ihana ja valloittava persoona! Bradleyn dekkarit ovat olleet, Jokisen teosten ohella, pelastukseni sille, että rikoskirjallisuuden lukeminen on viime vuosina jäänyt. Kovin paljon pahaa ei tapahdu, mutta henkilöt ja miljöö ovat sitäkin kiinnostavampia.
VastaaPoistaMinä en ole Jokisen teoksia lukenut - tosin, minun täytyykin myöntää, että olen lukenut todella vähän kotimaisia dekkareita. Minäkään en pidä väkivallalla ja julmuuksilla mässäilemisestä, vaan pikemminkin arvoituksien ratkaisemisesta, joten Flavia-kirjat ovat kuin luotuja minulle. :)
PoistaMinäkään en kaipaa ylenmääräisiä julmuuksia, mutta olen aikanaan rakastanut pähkäillä Agatha Christien dekkarien ratkaisuja. Minulla on siis pitkään ollut aikomus ottaa selvää, olisiko Flavia minun mieleeni. Kuuntelen tätä 1. osaa nyt äänikirjana, olen melkein lopussa, ja olen kyllä viihtynyt tämän parissa.
VastaaPoistaOlen vielä toistaiseksi lukenut hyvin vähän Christien tuotantoa - vain kolme kirjaa - mutta haluan ehdottomasti tutustua murhamammaan paremmin. Todennäköisesti palaan Christienkin pariin, kun olen nyt pitkästä aikaa dekkarien makuun päässyt. :)
PoistaOho, enpäs tiennytkään, että tästäkin on tehty jo äänikirja! Mahtavaa, että olet pitänyt. :)
Bradleyn teoksille ominaista on se, että pituudestaan huolimatta ne ahmaisee parilta istumalta. Teksti on myös ladottu jotenkin mukavan väljästi. Toisin kuin esimerkiski nyt lukemasasni Säkenöivät tytöt pokkarissa, jossa on tosi pieni fontti ja tiivis ladonta, mikä hidastaa lukemista. Sivuja on suunnilleen saman verran kuin uusimmassa Flaviassa, mutta näkökulmahenkilö vaihtelee ja jotenkin ei pääse niin sisälle kerrontaan. Näkisin Flavian mielellään myös leffana tai tv-sarjana. Jotain tavattomn hurmaavaa tuossa nuoressa kemistissä.
VastaaPoistaKyllä, sopivan väljä ladonta helpottaa lukemista huomattavasti. Harmi, että mainitsemassasi teoksessa ladonta ei ole ollut niin onnistunutta kuin tässä.
PoistaMinustakin olisi mahtavaa nähdä Flaviasta elokuva tai tv-sarja - tarina toimisi näissä formaateissa erinomaisesti. :) Ymmärtääkseni tv-sarja onkin tulossa jossain vaiheessa, mikäli internet-lähteitä on uskominen.