DEKKARIVIIKKO - Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

©Hande

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Gummerus 2017

Kun Annoin sinun mennä ilmestyi, se kiinnitti huomioni hypnoottisella kannellaan, mutten kiinnostunut siitä takakannen perusteella tarpeeksi ostaakseni sen tai lainatakseni teoksen kirjastosta. Äitini päätti kuitenkin hankkia romaanin itselleen - luettuaan sen hän suositteli sitä minullekin, joten nappasin sen lainaan - sopiihan se myös dekkariviikon lukemiseksi.

Jacob-niminen poika jää auton alle äitinsä silmien edessä ja menehtyy välittömästi. Auton kuljettaja pakenee paikalta pysähtymättä. Bristolin poliisilaitoksen rikoskomisario Ray Stevens tiimeineen saa tapauksen ratkaistavakseen, mutta tehtävä on odotettua vaikeampi. Lapsensa menettänyt Jenna Gray tahtoo unohtaa koko onnettomuuden ja pakenee menneisyyttään sekä suruaan Walesin rannikolla sijaitsevaan mökkiin. Muistojaan ei voi kuitenkaan paeta loputtomiin.

Auto ilmaantuu kuin tyhjästä. Märkien jarrujen vinkaisu, tömähdys, kun viisivuotias poika iskeytyy tuulilasiin, ja hänen vartalonsa pyörähdys, ennen kuin se paiskautuu tielle. Nainen juoksee pojan perässä edelleen liikkeessä olevan auton eteen. Liukastuu ja rojahtaa eteenpäin työntämien käsiensä varaan. Hänen hengityksensä salpaantuu.                                                                         Se on ohi silmänräpäyksessä.

 Juonessa ei sinänsä ole mitään uutta: kerronta vuorottelee Rayn sekä Jennan näkökulmien välillä, ja tilannetta rakennetaan pikkuhiljaa. Rayn osuudet kerrotaan kolmannessa persoonassa, kun taas Jenna on oman tarinansa minäkertoja. Mackintosh kuvailee monipuolisesti sekä viranomaisten työtä sekä suuren surun työstämistä. Teoksessa viljellään kuitenkin melko paljon rikoskirjallisuuden kliseitä, joten monessa kohtaa ei ollut vaikeaa arvata, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Kerronta oli silti sen verran puoleensavetävää, että jatkoin sivujen kääntelemistä.

Melko harjaantuneena jännitys- ja rikoskirjallisuuden lukijana olin varma, että kaikki tarinan langat olivat käsissäni, kunnes kirjan puoliväli läväytti kasvoilleni käänteen, joka sai suuni loksahtamaan auki ja sieltä lipsahti huudahdus: "Mitä v*ttua juuri luin?!" Tässä vaiheessa minun oli pakko ihailla Mackintoshin oveluutta, sillä hän onnistui petkuttamaan minua pahemman kerran - kliseiden keskellä vaani tikittävä aikapommi.

Teoksen hahmot olivat kiinnostavia ja moniulotteisia. Tosin minua kiinnosti Ray Stevensissä enemmän hänen työskentelynsä rikoksen kimpussa kuin hänen siviiliminänsä, joten pidin hänen yksityiselämäänsä avaavia osuuksia tarinan kannalta melko turhina. Kaikkein eniten minua kiinnosti Jenna Gray sekä hänen vaiheensa. Kirjan hahmoista hänessä näkyivät parhaiten ihmisyyden erilaiset puolet.

Vaikka kirjan puoliväli löi minut ällikällä, sain loksautettua toisen osan palaset melko pian paikoilleen. Nautin siitä huolimatta tarinan jatkamisesta, sillä koko ajan taustalla vellonut uhkaavuuden ilmapiiri alkoi vallata itselleen enemmän ja enemmän tilaa, ja jännitys tiivistyi huimaavasti loppua kohden. Pääni sisällä jylläsi varsinainen tunteiden hirmumyrsky, joka laantui vasta aivan viimeisillä sivuilla.

Annoin sinun mennä on jännittävä elämys joistakin ennalta-arvattavista elementeistään huolimatta. Se eläytyy erinomaisesti erilaisiin ihmisiin, heidän elämäntilanteisiinsa ja tekoihinsa. Minuun teki myös vaikutuksen realistinen poliisityön kuvailu - syytä ei tarvitse hakea kaukaa, sillä Mackintosh oli poliisi ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Tämä romaani osoittaa erinomaisesti, miten tärkeitä muiden antamat lukuvinkit voivat olla, sillä Annoin sinun mennä paljastui silmissäni yllättäjäksi, ehdottomasti positiivisessa mielessä.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 11: jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.