perjantai 29. tammikuuta 2016

Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini

©Hande
Antohny Burgess: Kellopeli appelsiini
Like 2015

Taisin olla 16-vuotias, kun näin Stanley Kubrickin ohjaaman elokuvan Kellopeliappelsiini. Se jäi askarruttamaan mieltäni niin paljon, että päätin lukea alkuperäisen romaaniversion, kun sille päälle sattuisin. Kuin tilauksesta, joskin muutama vuosi jälkijunassa, löysin teoksen kirjakaupasta viime vuoden lopulla. Aioin lukea sen joka tapauksessa tässä kuussa, mutta saan myös sopivasti täytettyä yhden kohdan Läpi historian-lukuhaasteesta.

Kellopeli appelsiini (kirjan nimen kirjoitusasu on eri kuin elokuvan) kertoo Alexin, narsistisen teinipojan tarinan. Hän johtaa ultraväkivaltaa harjoittavaa jengiään Lontoossa - leikki loppuu kuitenkin aikanaan pojan päätyessä poliisin haaviin. Vankilasta Alex lähetetään tutkijoiden koekaniiniksi hoitoon, jonka tarkoitus on tehdä hänestä lainkuuliainen kansalainen.

Kirjan lukeminen oli hyvin ahdistavaa: kaikki se väkivalta ja sillä mässäily kuvotti minua, mutta kamalinta oli Alexin asenne siihen kaikkeen. Hän suhtautuu ylimielisesti kanssaihmisiinsä, jopa "drugiinsa", ja hänestä ultraväkivalta on hauskanpitoa - kaiken kukkuraksi hän on myös tarinan kertoja. Pojan lipevä käytös ei hämännyt minua, pikemminkin sai minut ärsyyntymään häneen entistä enemmän. Minua suututti tapa, jolla Alex ajoittain puhutteli suoraan lukijaa käyttäen sanoja toveri, veli ja ystävä - hän on viimeinen henkilö, jonka ystävä haluaisin olla. Harmikseni minun oli kuitenkin huomattava, että ainakin yksi yhteinen puheenaihe hänen kanssaan löytyisi: klassinen musiikki.

Mutta Alex ei ole kertomuksen ainoa hirviö: hallituksen siunauksella toimivien viranomaisten, rikolliset "parantavan" hoidon kehittäjien ja jopa tavallisten kansalaisten toiminta on niin mielivaltaista, että minun moraalinen rajani tuli vastaan. Huomasin pian sääliväni päähenkilöä, jota kohtaan tunsin suurta halveksuntaa. Oikeastaan saatuani kirjan päätökseen tulin siihen lopputulokseen, ettei teoksessa esiintyneistä henkilöistä yhtäkään voinut sanoa hyväksi.

Romaanin kieli on hyvin mielenkiintoista: Alex puhuu fiktiivistä, niin kutsuttua nadsat-slangia, joka pohjaa venäjän kieleen. Jälleen kerran minun on nostettava hattua käännökselle, sillä Moog Konttisen suomennos on herkullinen hyödyntäessään alkuperäisten, venäläisperäisten lainasanojen lisäksi suomalaisia murteita sekä stadin slangia. Osaan muutamia venäläisiä sanoja ja lauseita sekä stadin slangia, joten ymmärsin suurimman osan kertojan puheesta. Kirjan liitteenä on myös nadsat-sanasto, joka auttaa hahmottamaan tekstiä.

Teos on erittäin kiehtova psykologisessa mielessä. Alexin parantamiseksi käytetty, Ludovicon Tekniikaksi kutsuttu menetelmä on malliesimerkki behaviorismista. Se on psykologian lähestymistapa, jossa käyttäytymisen havainnoinnin katsotaan olevan ainoa varteenotettava psykologian tutkimuskohde - ihminen on tämän näkemyksen mukaan pelkästään erilaisten ärsykkeiden perusteella toimiva olio, jonka voi ehdollistaa toimimaan halutulla tavalla. Ajatus sekä sen toteutus tässä kirjassa saa miettimään ihmisyyden ydintä: onko ihminen enää ihminen, jos häneltä viedään vapaus valita?

Kellopeli appelsiini on vaikuttava teos poliittisesta valtapelistä sekä ihmisten julmuudesta - henkilöhahmojen mielensisäiset maailmat näyttävät ihmisten rujoimpia puolia. Kirja kiehtoo ärsyttävällä tavalla ja jätti mieleeni niin paljon vellovia ajatuksia, että vaati useamman päivän sulattelua, ennen kuin kykenin kirjaamaan ne ylös. Alex on mieleenpainuva päähenkilö, jota inhoan ja säälin samanaikaisesti - hänen logiikkansa on niin outo ja ristiriitainen, että se huvittaisi minua, elleivät sen pohjalta tehdyt johtopäätökset olisi karmivia. Lisäksi kirja kertoo ainakin minulle, miksei behaviorismi sellaisenaan voi toimia. 

Arvosana: ✮✮✮✮✮

2 kommenttia:

  1. Tuo sääli-juttu on tosiaan totta Alexin kohdalla, vaikka kaveri on täydellinen sadisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - empatiaa tuntevana ihmisenä en oikein voi olla säälimättä häntä, kun muut ihmiset hyökkäävät poikaa vastaan hänen ollessaan täysin puolustuskyvytön. On mielenkiintoista, miten ristiriitaisia mietteitä Alexista herää, koska muiden ihmisten teot ovat aivan yhtä julmia kuin Alexinkin aiemmin.

      Poista