 |
| ©Hande |
Otava 2006
Yöpöydän kirjat-blogissa on järjestetty Roald Dahlin 13.9 koittavan 100-vuotispäivän kunniaksi lukuhaaste, jossa on tarkoitus lukea kirjailijan teoksia niin monta kuin mieli tekee. En halunnut heti ensimmäisenä lukea niitä kahta kirjaa, jotka olen Dahlilta aiemmin lukenut (Kuka pelkää noitia ja Matilda), joten lainasin siskoltani Jalin ja suklaatehtaan. Olen nähnyt siitä vain vuoden 2005 elokuvaversion - senkin aikoinaan siskoni seurassa.
Kirja kertoo Jali-nimisestä köyhästä pojasta, joka onnistuu löytämään onnellisen sattuman kautta suklaalevyyn kätketyn kultalipun, joka oikeuttaa tutustumiskierrokselle Villi Vonkan - koko maailman kuuluisimman makeisvalmistajan - tehtaaseen. Tehdaskäynnille pääsee neljä muutakin lasta, jotka ovat kaikki tavalla tai toisella piloille hemmoteltuja ja itsekkäitä. Kierroksen edetessä taianomaisessa tehtaassa alkaa tapahtua kummia...
Teoksen kerronta on kuvailevaa ja yksityiskohtaista: Villi Vonkan tehdas sisältöineen piirtyi elävästi mieleeni ja kaikenlaisten herkkujen kuvailu sai veden herahtamaan kielelle. Suklaan suurena ystävänä oli ihanaa kuvitella mielessään kaikki ne makeiset ja miltä ne maistuisivat - huono puoli oli tosin se, ettei minulle pian meinannut riittää pelkkä mielikuvitussuklaa.
Dahl on todellakin osannut kirjoittaa lastenkirjallisuutta tavalla, joka vetoaa aikuiseenkin: ahmaisin kirjan hetkessä ja nautin jokaisesta sivusta. Minulla oli koko ajan tunne, että teos on tehty pilke silmäkulmassa, vaikka se on samaan aikaan hyvin opettavainen. Hauskan tarinan alle kätkeytyy kritiikkiä lapsensa piloille hemmotelleita vanhempia ja huonoa käytöstä kohtaan.
Jali ja suklaatehdas on ihanan vinksahtanut, ajatuksia herättävä kertomus, josta jää hyvä mieli pitkäksi aikaa jälkeenpäin. Varoitan kuitenkin, että lukemisen jälkeen saattaa iskeä suuri makeanhimo!
Arvosana: ✮✮✮✮
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti