Helsingin kirjamessut 2018 3/4

©Hande

Jatkan tänään messukokemuksistani tarinointia kolmannen päivän vaiheilla. Eilinen päiväni venyi sen verran pitkäksi, etten ehtinyt kirjoittaa tekstiä julkaisuvalmiiksi, vaikka toisin lupasin. Mutta kuten viime vuonnakin totesin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lauantai 27.10

En saanut nauttia myöhään heräämisestä viikonlopun kunniaksi: suuntasin jo aamutuimaan kohti Messukeskusta osallistuakseni Bonnierin bloggariaaimaiselle. Tilaisuudessa oli vieraana viisi kirjailijaa: Veera Nieminen, Liina Putkonen, Satu Vasantola, Antti Heikkinen ja Anja Snellman. Toisin kuin viime vuonna, minua ei nyt jännittänyt mennä tilaisuuteen ja löysin oikeaan tilaan ongelmitta. Se olikin mielestäni parempi kuin edellisen vuoden tila, sillä aamiaisen pystyi pitämään pöydällä.

Veera Nieminen
©Hande

Veera Nieminen on kirjoittanut toisen romaaninsa Ei muisteta pahalla, joka kertoo avioerosta ja kostosta entisen parisuhteen kummankin osapuolen näkökulmasta. Kirjailijan mukaan idea teokseen lähti "uhkauksesta", jonka hän oli sanonut miehelleen heidän seurustelunsa alkuaikoina: "Jos jätät minut, räjäytän postilaatikkosi." Nieminen kertoi, että hänellä on outo huumorintaju ja se näkyy kirjassa: Niemisen mukaan riippuukin kovasti lukijasta
ja tämän huumorintajusta, uppoaako teos vai ei.

Liina Putkonen
©Hande

Jäätynyt tyttö on toimittajana työskentelevän Liina Putkosen esikoisromaani, joka voitti Rikos-Kniga-kilpailun vuonna 2016. Dekkari kertoo teinitytön murhan selvittämisestä ja käsittelee itse rikoksen lisäksi muun muassa maahanmuuttoa ja äärioikeistoa. Putkosen mukaan nämä valikoituivat teoksen teemoiksi, koska ne olivat tapetilla kirjoitusprosessin alussa. Kirja ei maalaa mustavalkoista uhkakuvaa muualta Suomeen tulleista, vaan myös niin sanotut kantasuomalaiset voivat olla vaarallisia. Koska Putkosesta tuli kirjailija kilpailun myötä, hän ei ole saanut samalla tavalla ohjeita kustannustoimituksesta kuin ensin sopimuksen saaneet kirjoittajat. Hänen oli oltava itse aktiivinen saadakseen kustannustoimituksellisia neuvoja.

Satu Vasantola
©Hande

Myös Satu Vasantola oli kertomassa esikoisteoksestaan. En palaa takaisin koskaan, luulen (alkaako jollakulla muullakin soida kirjan nimen myötä päässään Eppu Normaalin Tahroja paperilla?) kertoo luokkahypystä: työläisperheen tytär lähtee opiskelemaan ja päätyy töihin asianajotoimistoon. Romaani on fiktiivinen, mutta sisältää käsittelemiensä aikakausien todellisia tapahtumia. Vasantola on haaveillut kirjailijan urasta pitkään, muttei kokenut olevansa nuorempana valmis ammattiin. Kirjassa on useita hahmoja, jotka ovat jo enemmän elämää kokeneita. Vasantola uskoo, että hänelle syy tällaisten hahmojen kirjoittamisen helppouteen on se, että hänelläkin on jo jonkin verran elämää elettynä.

Antti Heikkinen
©Hande

Antti Heikkinen oli puhumassa teoksestaan Kehveli, joka on miehen neljäs romaani. Se on tyyliltään veijariromaani ja Kehvelin vaiheiden edetessä myös historia kirjoitetaan uusiksi. Heikkinen ei ole yrittänyt uudistaa tyylilajia ja myöntää teoksensa olevan kummarrus muun muassa hiljattain edesmenneen Arto Paasilinnan suuntaan. Nilsiäläinen toimittaja-kirjailija-näyttelijä totesi, että tärkeintä kirjoittamisessa on oman tyylin löytäminen. Hän löysi omansa aikoinaan tehdessään paikallislehteen juttua todella suuresta peikonlehdestä - Heikkinen kirjoitti tekstin käyttäen kotiseutunsa murretta. Me yleisössä purskahdimme useaan otteeseen nauruun hänen haastattelunsa aikana, ja lisäksi Heikkinen pistettiin varoittamatta lukemaan ote kirjastaan (niin aikaisin aamulla, kuten kirjailija itse voihkaisi). Esitys oli hieno - pitäisi varmaan kuunnella teos äänikirjana.

Anja Snellman
©Hande

Viimeisenä koko joukon konkari, Anja Snellman, kertoi uusimmasta romaanistaan Kaikkien toiveiden kylä. Kreetaan sijoittuva teos kuvailee kahden eri-ikäisen ja erilaisista kulttuureista tulevien naisten välille syntyvää ystävyyttä. Tapahtumapaikka ja sen kulttuuri ovat tuttuja Snellmanille, joka on jo vuosikymmeniä asunut ajoittain saarella. Keskustelu pyörikin hyvin pitkälti Kreetan ympärillä: saari on strategisella paikalla Välimerellä, joten sen koko historia on täynnä erilaisia valtaajia. Paikkaa nykyisin vaivaava turistiongelma linkittyy myös sen historiaan: kreetalaiset pitävät saarelle matkaavia uusina valtaajina ja pelkäävät kulttuurinsa puolesta.

Aamiaisen sekä mielenkiintoisten haastattelujen jälkeen suuntasin kanssabloggaajan kanssa kuuntelemaan ohjelmaa, jota en muutoin olisi huomannutkaan. Salla Simukka kertoi novellikokoelmastaan Sammuta valot!/Sytytä valot! Kyseessä on kääntökirja, jonka toisella puolella novellit ovat kauniita, kun taas toisella puolella kamalia - kullakin novellilla on oma vastakappale toisella puolella. Tällainen peiliasetelma on kiinnostanut Simukkaa jo pitkään ja hänestä oli kiehtovaa päästä toteuttamaan idea teoksessaan. Kokoelmassa on useita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia hahmoja, ja Simukalle onkin tärkeää kirjoittaa tarinoita, joissa myös heidän äänensä pääsevät kuuluviin. Kiinnostuin haastattelun myötä teoksesta ja lisäksi minun on kehuttava ylipäätään KirjaKallio-lavan nuoria haastattelijoita: he olivat loistavia ja kysyvät mielenkiintoisia kysymyksiä!

Jäimme kuuntelemaan Simukan haastattelun jälkeen vielä KirjaKallion paneelin Jos teiniangsti ei lopu. Paneelissa pohdittiin, mikä on tavallista teiniangstia ja mitä tehdä, jos se ei lopukaan. Keskusteluun ottivat osaa koomikko Iikka Kivi, Suomen Mielenterveysseuran asiantuntija Marika Ketola, Mielenterveysseuran nuorisoalan työstä vastaava Elina Marjamäki sekä tubettaja Sita Salminen. Paneelissa käytiin mahtavaa ja rakentavaa keskustelua mielenterveydestä. Kivi ja Salminen ovat itse painiskelleet mielenterveysongelmien kanssa ja haluavat poistaa niihin liittyvää stigmaa joko nauramalla tai puhumalla niistä avoimesti sosiaalisessa mediassa, vaikka se välillä pelottaakin. Kaikki panelistit totesivat, että mielenterveyden sairauksiin liittyy edelleen yksilön syyllistämistä, mutta menneisiin aikoihin verrattuna pahin häpeä mielenterveysongelmiin liittyen näyttää väistyneen. Ainakin nuoret puhuvat niistä avoimemmin. Avun saaminen ongelmiinsa on kuitenkin tuurista kiinni - tosin Suomesta löytyy myös matalan kynnyksen paikkoja, joista voi saada alkusysäyksen. Salminen ehdotti, että kouluissa pitäisi olla oppiaine, joka antaisi eväitä elämäniloon - muut panelistit totesivat idean olevan loistava. Paneelissa annettiin myös aplodit keskinkertaisuudelle - on aivan okei olla jossakin "ihan hyvä". Minulla heräsi keskustelun aikana monia ajatuksia ja minun olisi tehnyt kovasti mieli esittää omiakin kommentteja.

Iikka Kivi (vas.), Marika Ketola,
Elina Marjamäki & Sita Salminen.
©Hande

Paneelista suuntasin Kirjakultin, kirjabloggaajien yhteisen Youtube-kanavan, sisällöntuottajien tapaamiseen. Lähdin mukaan tähän yhteisprojektiin alkuempimisestäni huolimatta. En ole koskaan aikonut tehdä videoblogia, mutta päätin heittäytyä minulle tuntemattomalle alueelle, sillä kanava on yhteinen ja sitä tehdään matalalla kynnyksellä. Kaikki Kirjakultissa mukana olevat eivät päässeet tapaamiseen, mutta oli hauskaa tavata osaa heistä ja jutella heidän kanssaan sekä kanavasta että kaikesta muustakin. Joukkomme on erittäin monipuolinen ja odotankin innolla, millaista sisältöä kanavalle tuotetaan (sekä tietenkin sitä, että saisin jossain vaiheessa tehtyä ikioman videon). Käykää ihmeessä tutustumassa Kirjakulttiin, siellä on ilmestynyt jo muutama video!

Tapaamisen jälkeen vaeltelin ympäri Messukeskusta yhden kanssabloggaajan kanssa - en malttanutkaan mennä kuuntelemaan monia, aiemmin minua kiinnostaneita ohjelmia, sillä aamupäivä oli ollut hyvin täysi ja halusin tutkia aiempaa tarkemmin eri näytteilleasettajien valikoimia. Oli mukavaa vain hengailla ja vaihtaa kuulumisia, mutta lompakon painon suhteen bloggaajakaverin kanssa ostoksille meneminen on kohtalokasta: parin tunnin aikana tulin haalineeksi neljä kirjaa kahden euron laatikoista, vaikkei minun niin pitänyt tehdä. No, en ollut ainakaan kaksikostamme ainoa, joka sortui kiusausten edessä. :D

Heräteostosten tekemisen jälkeen menimme kuuntelemaan Tommi Kinnusen haastattelua Pintti-romaaninsa tiimoilta. Kinnunen sai idean romaaniinsa hylätystä mökistä, jonka entisten asukkaiden taustoja hän alkoi selvittää mökin naapuruston ihmisiltä. Kirjailijan appivanhempien kotipaikkakunnalla on vanha lasitehdas, jossa hänen appensa on ollut aikoinaan lasinpuhaltajana. Lasisuunnittelijana uransa tehnyt anoppi vei vävynsä haastattelemaan lasitehtaan entisiä työntekijöitä, mikä takasi jälleenrakennuskaudelle sijoittuvalle tarinalle uskottavan kuvauksen lasitehtaan työoloista sekä lasinvalmistamiseen liittyvistä menetelmistä. Kirjailijan ammatin lisäksi Kinnunen on myös opettaja - siinä työssä on pyrittävä huomioimaan myös luokan hiljaisimmatkin oppilaat. Hän pohti sen olevan kenties yksi niistä syistä, joiden vuoksi hän tahtoo kirjoittaa ihmisistä, joiden tarinoita ei muuten kerrottaisi. Haastattelun jälkeen päätimme kanssabloggaajan kanssa ostaa kumpikin Pintin omaksemme ("Mä ostan, jos säki ostat!"), haimme kappaleisiimme signeeraukset ja juttelimmekin kirjailijan kanssa hetken.

Anna-Riikka Carlson (vas.) haastat-
telemassa Tommi Kinnusta.
©Hande

Tämän jälkeen tapasin ystäväni, joka oli myös paikalla. Tutkailimme vielä lisää näytteilleasettajien tarjontaa ja vaihdoimme kuulumisia. Haahuiltuamme oman aikamme menimme vielä kuuntelemaan yhden haastattelun. Kaisa-Maria Tölli kertoi tietokirjastaan Häiriö! Nainen intissä, jossa käsitellään armeijaa sen käyvien naisten näkökulmasta. Tutkimuksissa selvisi, että naisten on todisteltava kyvykkyyttään miehiä enemmän ja heidän fyysisiä vaikeuksiaan esimerkiksi varusteiden kantamiseen liittyen siedetään vähemmän - siitäkin huolimatta, että miehillä on samoja ongelmia. Lisäksi noin puolet armeijan käyvistä naisista kokee häirintää asepalveluksensa aikana. Toisaalta, naisille on hyötyä armeijan käymisestä työnhaussa, etenkin johtamistehtäviin pyrkiessä. Tölli totesi, että ongelmiin auttaisi esimerkiksi miesten ja naisten yhteiset oleskelutilat, mikä parantaisi joukon ryhmähenkeä. Hän myös painotti, että sotilaat pitäisi jakaa aselajeihin kykyjensä, eikä sukupuolensa mukaan. Tölli pohti myös, miten asevelvollisuuden voisi muuttaa kansalaispalvelukseksi, josta noukittaisiin motivoituneet ja vaatimukset täyttävät asepalvelukseen. Minun on kehuttava vielä Elisabeth Rehnin tilalle haastattelijaksi tullutta kapteeni Antti Parosta: hän oli erittäin sensitiivinen ja esitti hyviä kysymyksiä. Hänellä oli aito halu oppia ja pohtia, miten armeijan käytäntöjä voisi parantaa sellaisiksi, että kaikilla olisi siellä asiat hyvin.

Kaisa-Maria Tölli (oik.) haastattelijanaan
kapteeni Antti Paronen.
©Hande

Mielenkiintoisen haastattelun jälkeen totesimme ystäväni kanssa, että olimme oleskelleet tarpeeksi kauan erittäin täydessä Messukeskuksessa, ja suuntasimme kotia kohti. Päivä oli ollut erittäin antoisa kiehtovine ohjelmineen sekä juttutuokioineen. Lisäksi nappasin mukaani kaikkiaan yhdeksän kirjaa.

Jatkuu huomenna...