Helsingin kirjamessut 2018 4/4

©Hande

Taas ollaan tultu siihen pisteeseen, että lähestymme kirjamessujen loppua myös raporttien osalta. Alle olen kirjannut neljännen messupäiväni tapahtumat ja tunnelmat.

Sunnuntai 28.10

Matkasin jälleen heti aamusta Messukeskukseen - kun edes kahtena päivänä neljästä minulla on mahdollisuus olla paikalla alusta alkaen, hyödynnän sen. Aluksi vain kiertelin Messukeskusta ympäriinsä ja teinkin vielä muutaman kirjalöydön. Aikani vaelleltuani lähdin kuuntelemaan Ines Lukkasen haastattelua kirjastaan Taidevandalismi. Lukkanen on ylläpitänyt useamman vuoden ajan Taidevandalismi-nimistä Facebook-sivustoa, jossa hän julkaisee vanhoista taideteoksista tekemiään meemejä. Sivusto syntyi sattumalta: Lukkanen oli keksinyt hauskaan maalaukseen meemin ja hänen isänsä oli ehdottanut Facebook-sivuston perustamista - loppu onkin historiaa. Kirjaan on koottuna Lukkasen sivuston parhaimmistoa sekä aivan uusia meemejä. Kirjan tekeminen poikkeaa Facebook-sivuston ylläpidosta sillä, että kirjan sisällölle on deadline, kun taas sosiaaliseen mediaan meemejä voi jakaa omaan tahtiinsa. Lukkanen ei kuitenkaan väännä meemejä väkisin, vaan tekee sellaisen vain silloin, kun keksii kuvaan tekstin luonnostaan. Keskustelussa päädyttiin myös siihen lopputulokseen, että Lukkasen meemeissä usein esiintyvät kerubit ovat kaiken pahan alku ja juuri kieroiluineen. Haastattelun jälkeen hankin kirjan itselleni signeerauksen kera. Jutellessani Lukkasen kanssa huomasimme molemmat samastuvamme hänen meemiinsä, jossa enkeli huomauttaa yhdyssanavirheestä (kielioppinatsi henkeen ja vereen).

Ines Lukkanen (vas.) haastattelijanaan
Katja Jalkanen.

Ehdin vaellella vielä hetken, kunnes menin kuuntelemaan keskustelua #Metoo - Mitä nyt? Aiheesta olivat keskustelemassa Maaret Launis, Emma Kari sekä Heidi Lindén. Valitettavasti en muista haastattelijan nimeä, enkä löytänyt tietoa mistään kaiveluistani huolimatta (saa kertoa, jos joku tietää). Seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat isoja ongelmia työelämässä, eivätkä naiset edes usein tunnista joitakin tekoja väkivallaksi. Yleisesti vain suora, fyysinen vahingoittaminen mielletään väkivallaksi, vaikka muun muassa myös henkinen piinaaminen on sitä. Seksuaalisen väkivallan kohteiksi joutuneet saavat edelleen osakseen vähättelyä, vaikka osa on uskaltautunut kertomaan kokemuksistaan ääneen. Keskustelijat totesivat #metoo-liikkeen saaneen alkunsa Hollywood-tähdistä, koska heillä on takanaan laajat PR- ja agenttijoukot. Lisäksi Yhdysvalloissa oli toimittaja, joka oli valmis kuuntelemaan sekä media, joka tahtoi julkaista aiheesta kirjoitetun artikkelin. Suomessa ei haastateltavien mukaan voisi tällaista tehdä, sillä maassamme on pieni, korruptoitunut media. Naiset kuittasivat väitteet #metoo:n noitavainomaisesta luonteesta hölynpölyksi: tekijöiden sijaan juurikin kokemuksistaan puhuneet saavat osakseen vihapuhetta ja suoranaista uhkailuakin. Seksuaalisen väkivallan kohteiksi joutuneita naisia yritetään pelotella hiljaisiksi, mutta onneksi kaikki eivät vaikene.

Heidi Lindén (toinen vasemmalta),
Emma Kari & Maaret Launis.
©Hande

Ajatuksia herättävästä keskustelusta suuntasin saman tien kuuntelemaan Salla Leponiemen haastattelua teoksestaan Jumalainen kipuna - laulajatar Hanna Granfeltin ihmeellinen elämä. Vaikka olenkin suuri oopperan ystävä, minun on tunnustettava, etten ollut kuullutkaan Granfeltistä ennen kuin näin tämän kirjan syksyn kirjakatalogissa. Granfelt on ollut omana aikanaan lahjakas ja ajoittain jopa suurikin tähti, mutta silti hänestä ei ole aiemmin kirjoitettu kirjaa. Leponiemi ilmoitti lopulta ryhtyvänsä tehtävään, mutta hänen lupauksensa alkoi hirvittää jälkikäteen: tietoa Granfeltin elämästä on tarjolla hyvin vähän. Granfeltin elämä oli Leponiemen mukaan aaltoilevaa: alituinen sairastelu vaikutti roolien saamiseen, mutta välillä hän sai esiintyä suurillakin lavoilla. Hänestä ei kuitenkaan tullut aikansa suurtähteä kenties siksi, ettei hän osannut mainostaa itseään. Granfeltin ääni oli kuitenkin hyvin ilmiömäinen: hän oli alunperin näyttelijä, joten hän osasi eläytyä rooleihinsa vahvasti. Leponiemi totesikin, etteivät Granfeltilta jääneet levytykset tee hänen äänellensä oikeutta.

Salla Leponiemi (oik.) haastattelijanaan
Juhani Koivisto.

Kuuntelin heti perään vielä Helena Ruuskan haastattelun tämän kirjoittamasta elämäkerrasta Hugo Simberg - pirut ja enkelit. Simberg oli Ruuskan mukaan omalaatuinen taiteilija, jota ei ymmärretty omana aikanaan. Kuitenkin hänen perheensä sekä Akseli Gallén tukivat ja kannustivat häntä pyrinnöissään tehdä omanlaistaan taidetta ja ansaita sillä. Loppujen lopuksi Simberg eli kuitenkin käytännössä isänsä rahoilla, sillä hänen työnsä eivät menneet kovin hyvin kaupaksi. Ruuska kertoi Simbergin olleen huvittelijamies, joka ei ottanut itseään liian vakavasti. Simberg harrasti myös valokuvausta ja oli sillä saralla edelläkävijä: hän kuvasi tavallista arkea aikana, jolloin tavallisesti otettiin virallisia potretteja.

Helena Ruuska (vas.)

Haastattelun jälkeen vietin aikaa perheeni kanssa, sillä hekin olivat messuilla. Kiertelimme yhdessä paikkoja, kunnes suuntasin vielä viimeiseen haastatteluun. Tapani Tolonen kertoi esikoisromaanistaan Sokeisto, joka sijoittui toiseksi Suomi 2017-romaanikilpailussa. Matematiikan lehtorina ja animaattorina uraansa tehnyt Tolonen sai inspiraation 1900-luvun alun Suomeen sijoittuvalle teokselleen setänsä kertomuksista isovanhemmistaan. Romaanin kirjoittaminen vei häneltä suurin piirtein kaksi vuotta. Tolonen kertoi, että hänelle oli helppoa kirjoittaa aiheesta, josta oli olemassa paljon materiaalia, vaikka sen läpikäyminen vaatikin paljon työtä. Hän oppi kirjoittamaan kaunokirjallisuutta ottamalla muista mallia, minkä lisäksi hän miettii hahmojaan tarkasti: Tolonen ei pysty kirjoittamaan, ennen kuin näkee hahmot selkeästi mielessään. Esikoiskirjailija ilmoitti tekevänsä mielellään toisenkin teoksen - todennäköisesti hän kirjoittaisi seuraavaksi jotain muuta kuin historiallisen romaanin.

Tapani Tolonen (oik.)
©Hande

Loppuajan kiertelin ympäriinsä perheeni kanssa. Maltoin käydä myös kurkkaamassa Ruoka & Viini-messut, mutten napannut sieltä mukaani muuta kuin teetä. Jonkin ajan päästä lähdimme - oli outoa tajuta, että kirjamessut olivat jälleen kerran ohi.

©Hande

Kirjamessut uudistuivat tänä vuonna ja tämä herätti minussa useita ajatuksia. Oli hiukan turhauttavaa opetella uudet lavojen nimet ja sijainnit, kun vanhoihin on ehtinyt tottua vuosien ajan. Lisäksi lavakyltit hukkuivat herkästi taustaan, ja niitä oli hankalaa erottaa. Oikeisiin paikkoihin löytäminen helpottui, kun niiden sijainnit oli oppinut. Sen sijaan pidin lasten alueesta todella paljon: en käyttänyt sitä itse, mutta oli mukavaa huomata, että pienillekin messukävijöille oli varattu oma tila, jossa oli tekemistä ja ohjelmaa runsaasti.

Joinakin päivinä minusta tuntui, että ohjelma oli suunniteltu uusille kävijöille kokeneempien messuilijoiden kustannuksella. On mahtavaa, että tapahtumaa halutaan uudistaa ja tehdä siitä houkutteleva myös ensikertalaisille, mutta olisi tärkeää huomioda kaikki tasapuolisesti, ettei kukaan vain hyppäisi kelkasta pois. Onneksi löysin kuitenkin myös itseäni kiinnostavaa ohjelmaa, joten päällisin puolin tämänkin vuoden messut olivat positiivinen kokemus.

©Hande

Tänä vuonna meininki lähti hiukan lapasesta, ja lopullinen kirjasaaliini kattoi 22 teosta (hupsistakeikkaa). Olen haikaillut joidenkin hankintojeni perään jo pitkään, mutta osa niistä oli varsinaisia heräteostoksia. Kaikista parasta antia olivat kuitenkin kaikki tapaamiset ystävien, perheen ja kanssabloggaajien kanssa - oli ihanaa nähdä teitä kaikkia! ❤︎ Huomasin myös itsevarmuuteni bloggaajana kasvaneen: moikkailin ihmisiä arkailematta ja uskalsin jutella jopa useamman kirjailijan kanssa. Saavuin kotiini väsyneenä, mutta onnellisena - ja aloin jo laskea päiviä seuraaviin kirjamessuihin (yllätys). Ensi vuonna sitten taas!