 |
| ©Hande |
WSOY 1997
Lapsuuteni kirjasuosikit-lukuhaasteen päättymisestä on jo yli puolitoista kuukautta, mutta pitäähän minun kirjoittaa vielä viimeisestä kirjasta, jonka haastetta varten luin. Palasin Astrid Lindgrenin klassikkoteoksen pariin vuosien tauon jälkeen, sillä Peppi Pitkätossu on ollut yksi lapsuusaikani esikuvista. Kaipasin myös hyvän mielen kirjaa vastapainoksi aiemmin lukemilleni, synkemille teoksille. Tuskin siis yllättää, että valitsin Peppi Pitkätossun tarinan Lindgrenin laajasta tuotannosta. Peppi Pitkätossun tarina pitää sisällään kaikki Lindgrenin kirjoittamat teokset maailman vahvimmasta tytöstä, niitä on yhteensä kolme kappaletta: Peppi Pitkätossu, Peppi aikoo merille ja Peppi Pitkätossu Etelämerellä.
Peppilotta Sikurina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu, maailman vahvin tyttö, muuttaa pienen kaupungin laidalla sijaitsevaan Huvikumpuun Herra Tossavainen-niminen apinansa sekä hevosensa kanssa. Hänen äitinsä on enkeli ja merikapteeni-isänsä on kadonnut merillä, mutta Peppi on neuvokas ja pärjää erinomaisesti itsekseen. Huvikummun naapurissa on talo, jossa asuvat sisarukset, Tommi ja Annikka, vanhempiensa kanssa. Lapset ystävystyvät keskenään ja luvassa on paljon hauskanpitoa.
Kirja koostuu pienemmistä tarinoista, jotka kuitenkin linkittyvät toisiinsa luoden eheän kokonaisuuden. Kertomukset ovat hassun hauskoja, ja sain nauraa moneen otteeseen niitä lukiessani. Lisäksi teoksen lukeminen oli nostalgista, sillä se herätti minussa monia muistoja kirjaan, sen hahmoihin sekä omiin vaiheisiini liittyen. Jos tarinoita kaivelee pintaa syvemmältä, hauskuuden ja pirteyden verhon takaa on löydettävissä myös vakavia teemoja, kuten yksinäisyys ja kiusaaminen. Teos ottaa näihin aiheisiin hienovaraisesti kantaa ja antaa pohtimisen aihetta kirjaa lukevalle aikuisellekin.
Nautin kirjan tarinoista kovasti, mutta silmiini pistivät vanhahtavat termit, jotka eivät ole soveliaita nykykielessä. Koska kyseessä on lastenkirja, termit häiritsevät minua - oikeastaan ne häiritsivät minua myös lapsuudessani, sillä termit eivät olleet enää silloinkaan hyväksyttäviä. Suomennos on varmaan vieläkin vanhempi kuin omistamani painoksen ilmestymisvuosi, en osaa muuten selittää termien käyttöä. En tiedä, onko käännöstä muokattu myöhemmissä painoksissa, mutta mielestäni se olisi suotavaa - kirjat vaikuttavat kuitenkin lukevan lapsen asennemaailman muodostumiseen.
Peppi Pitkätossun tarina on mielikuvituksen riemujuhlaa: luovuus kukoistaa ja teoksen päälimmäinen sanoma kuuluttaa, että annetaan lasten olla lapsia. Samastuin edelleen Peppiin monessa asiassa vahvasti, ja kirjan lukeminen muistuttikin minulle, ettei lapsenmielisyys ole suinkaan pahasta aikuisillakaan. Päälimmäiseksi minulle jäi tämä ajatus: kenenkään ei kannata kasvaa aikuiseksi - ainakaan liikaa.
Peppilotta Sikurina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu, maailman vahvin tyttö, muuttaa pienen kaupungin laidalla sijaitsevaan Huvikumpuun Herra Tossavainen-niminen apinansa sekä hevosensa kanssa. Hänen äitinsä on enkeli ja merikapteeni-isänsä on kadonnut merillä, mutta Peppi on neuvokas ja pärjää erinomaisesti itsekseen. Huvikummun naapurissa on talo, jossa asuvat sisarukset, Tommi ja Annikka, vanhempiensa kanssa. Lapset ystävystyvät keskenään ja luvassa on paljon hauskanpitoa.
Kirja koostuu pienemmistä tarinoista, jotka kuitenkin linkittyvät toisiinsa luoden eheän kokonaisuuden. Kertomukset ovat hassun hauskoja, ja sain nauraa moneen otteeseen niitä lukiessani. Lisäksi teoksen lukeminen oli nostalgista, sillä se herätti minussa monia muistoja kirjaan, sen hahmoihin sekä omiin vaiheisiini liittyen. Jos tarinoita kaivelee pintaa syvemmältä, hauskuuden ja pirteyden verhon takaa on löydettävissä myös vakavia teemoja, kuten yksinäisyys ja kiusaaminen. Teos ottaa näihin aiheisiin hienovaraisesti kantaa ja antaa pohtimisen aihetta kirjaa lukevalle aikuisellekin.
Nautin kirjan tarinoista kovasti, mutta silmiini pistivät vanhahtavat termit, jotka eivät ole soveliaita nykykielessä. Koska kyseessä on lastenkirja, termit häiritsevät minua - oikeastaan ne häiritsivät minua myös lapsuudessani, sillä termit eivät olleet enää silloinkaan hyväksyttäviä. Suomennos on varmaan vieläkin vanhempi kuin omistamani painoksen ilmestymisvuosi, en osaa muuten selittää termien käyttöä. En tiedä, onko käännöstä muokattu myöhemmissä painoksissa, mutta mielestäni se olisi suotavaa - kirjat vaikuttavat kuitenkin lukevan lapsen asennemaailman muodostumiseen.
Peppi Pitkätossun tarina on mielikuvituksen riemujuhlaa: luovuus kukoistaa ja teoksen päälimmäinen sanoma kuuluttaa, että annetaan lasten olla lapsia. Samastuin edelleen Peppiin monessa asiassa vahvasti, ja kirjan lukeminen muistuttikin minulle, ettei lapsenmielisyys ole suinkaan pahasta aikuisillakaan. Päälimmäiseksi minulle jäi tämä ajatus: kenenkään ei kannata kasvaa aikuiseksi - ainakaan liikaa.
Arvosana: ✮✮✮✮
En ole ikinä lukenut Peppiä, pitäisi ehdottomasti paikata tämä aukko sivistyksessä! Piirrettyjen kautta hän on toki tuttu hahmo. Aivan ihana tuo viimeinen kirjoittamasi kappale, lapsenmielisyyttä saisi olla monella aikuisella enemmänkin <3
VastaaPoistaKannattaa lukea - se on ihana hyvän mielen kirja! :) Minäkin olen katsonut piirrettyä sekä 70-luvun live action-sarjaa.
PoistaKiitos! <3