Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

©Hande

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Bazar 2016

Innostuttuani Flavia de Lucesta Piiraan maku makea-romaanin lukemisen myötä olen metsästellyt sarjan jatko-osia kissojen ja koirien kanssa - tehtävä ei ole suinkaan ollut helppo. Neljännen osan nappasin verkkokirjakaupan alennusmyynnistä, loput löytämistäni ovat antikvariaateista. Luin Hopeisen hummerihaarukan tapauksen heinäkuun kesälukumaratonin aikana lähes kokonaan, joten pitihän minun sisällyttää tämä seuraava osa elokuun koitokseen mukaan. Kuten aikaisemmassa tekstissäni kerroin, bloggaukset ovat viivästyneet koulutöiden ja nyt pois väistyneen kirjoitusjumin vuoksi.

Minulla on kuitenkin sellainen elämänkatsomus, että villan lämpö peittoaa muotirytkyissä hytisemisen missä tahansa olosuhteissa.

Joulu on ovella ja Flavia on kehitellyt suunnitelman pyydystääkseen joulupukin - pitäähän hänen olemassaolonsa todistaa epäileville isosiskoille. Buckshawissa käy myös kuhina, kun kartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, sillä Flavian isä on taloudellisissa vaikeuksissa ja sallimalla kartanon käyttämisen kuvauksissa konkurssi pysyy toistaiseksi loitolla. Kuvausryhmään kuuluvat kaksi näyttelijätähteä järjestävät avoimen esityksen, jota suurin osa kyläläisistä tulee katsomaan, mutta asiat mutkistuvat, kun esityksen aikana iskee sankka lumimyrsky, jonka vuoksi kyläläiset jäävät jumiin kartanoon. Seuraavan yön aikana yksi paikalla olleista kuolee, ja Flavian on jälleen laitettava taitonsa peliin arvoituksen selvittämiseksi.

Teoksen suljetun paikan mysteeri oli viihdyttävä, vaikkei tarjonnutkaan minulle kovin suurta aivopähkinää purtavaksi. Siinä oli mielenkiintoisia elementtejä, mutta se ei onnistunut viemään minua tyystin mennessään, kuten kävi Hopeisen hummerihaarukan tapauksenkin kohdalla - tosin pidin tämän kirjan tarjoamasta arvoituksesta enemmän. Joulupukkiin liittyvä sivujuonne oli sen sijaan mielestäni sympaattinen ja toi värikkyyttä vastapainoksi selvitettävän rikoksen aiheuttamalle synkähkölle tunnelmalle.

Tällaista se oli aaveiden kanssa: ne ilmestyvät mitä ihmeellisimpiin aikoihin mitä omituisimmissa paikoissa.

Kirjan parasta antia on henkilöhahmojen sekä heidän keskinäisten suhteidensa kehittyminen. Erityisesti Flavian kipuilu menneisyyden sekä lapsuuden ja varttumisen välisen ristiriidan kanssa sai aivonystyräni hereille ja kiinnyin tyttöön  vieläkin lujemmin. Lisäksi Buckshawin jokapaikanhöylä Dogger oli tässä osassa merkittävämmässä asemassa kuin Hopeisen hummerihaarukan tapauksessa, mikä ilahdutti minut ikihyviksi - ei, en suinkaan onnistu kiintymään tarinoiden hovimestareihin tai vastaaviin.

Joskus minusta tuntui kuin seisoisin hajasäärin kylmän valtameren yllä - toinen jalka uudessa maailmassa, toinen vanhassa. Samalla kun ne ajelehtivat vääjäämättä kauemmas toisistaan, minä olin vaarassa repeytyä kahtia.

Romaani uhkuu samaa henkeä kuin edeltäjänsäkin: murhamysteeri ilman turhaa väkivallalla mässäilyä, purevaa huumoria, vakavia teemoja sekä kiehtovia henkilöhahmoja, unohtamatta kirjallisia viittauksia. Flavia-kirjoja lukiessani minulle tulee kutkuttava ja lämmin olo, mutta samaan aikaan ne saavat minut mietteliääksi ja melankoliseksi. Sain naureskella tarinan kommennuksille, mutta koin myös jännitystä sekä liikutusta - erityisesti teoksen loppuosio sai sydämeni pakahtumaan, hyvällä tavalla.

Filminauha kohtalon käsissä- kirjan taso on korkeampi kuin edeltäjänsä, mutta se ei silti aivan kohonnut sarjan ensimmäisen ja toisen osan rinnalle arvoasteikossani. Pidin kuitenkin tarinasta ja minua on alkanut kiinnostaa, mihin suuntaan Flavian elämä oikein kääntyy, joten palaan kemisti-etsivän seikkailujen pariin heti, kun se on mahdollista.

Kirjat ovat kuin happi syvänmerensukeltajalle --. Jos ne viedään pois, voi saman tien ruveta laskemaan ilmakuplia.

Arvosana: ✮✮✮✮