Terhi Tarkiainen: Pure mua

©Hande

Terhi Tarkiainen: Pure mua

Tammi 2018

Huomasin viime syksynä, että ihmiset lukivat Pure mua -nimistä kirjaa. Nimi ei oikein iskenyt minuun ja takakannen perusteella teos vaikutti olevan silkkaa erotiikkahömppää, joten sivuutin kirjan tyystin. Kanssabloggaajani suositus sekä Terhi Tarkiaisen haastattelu Helsingin kirjamessuilla saivat minut kuitenkin kiinnostumaan: päätin ottaa riskin ja ostin kirjan itselleni. Pari viikkoa sitten päätin testata, miten romaani minulle maistuisi.

Hän omisti vampyyrin. Vampyyreja oli olemassa ja niitä myytiin ja hän omisti niistä yhden. Hän oli vampyyrinomistaja. Mikä oli kai vähän sama kuin olla koiranomistaja, mutta kakkapussien sijaan hän saisi kulkea sen perässä ruumispussien kanssa.

Humanistiopiskelija, joka on kirjoittanut sisällissota-aiheista graduaan jo pienen ikuisuuden, täyttää 30 vuotta. Suureksi järkytyksekseen hän saa vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi ihka oikean vampyyrin, Vladin (ei Seivästäjä, vaan Mihailovitš). Vanhemmat ovat ajattelleet elävän kuolleen olevan ainokaiselleen eräänlainen harjoittelukappale miesten kanssa olemiseen. Anna ei ole tästä ajatuksesta lainkaan tyytyväinen, vaan haluaisi palauttaa Vladin sinne, mistä tämä on tullutkin. Vampyyreita välittävän yrityksen yhteystietoja on kuitenkin erittäin vaikea löytää, sillä lähes kukaan ei ole kuullutkaan siitä.

"Ja minä kun valitsin sieltä sivuilta niin hyvän yksilön", äiti jatkoi. "Ensin vähän epäilin, kun se olikin venäläinen, mutta myyjän mukaan se on hyvin suosittu, ja mekin jouduimme oikein jonottomaan sitä! Voitko uskoa?"

Oikeastaan Annan oli helppo uskoa, että Vladin kauniit piirteet keräsivät väkeä kuin ilmaiset ämpärit; äiti jonottamassa olikin sitten vaikeammin visualisoitavissa.

Totta kai mystinen Vlad on aikamoista silmäkarkkia (ainahan vampyyrit ovat!), mutta mitä kauemmin Anna viettää aikaa miehen kanssa, tilanteesta paljastuu yhä enemmän eettisesti arvelluttavia puolia. Lähetyksen mukana on tullut muun muassa kaukosäädin, jolla Anna voi antaa vampyyrille kivuliaita shokkeja, jos tämä ei noudata uuden emäntänsä tahtoa tai käyttäytyy uhkaavasti (noh, tuo jälkimmäinen on sentään hyvä pointti). Vampyyrin on myös tehtävä kaikki, mitä hänen omistajansa käskee tämän tehdä - hänen mielipiteellään ei ole väliä. Eihän vampyyri ole edes ihminen, kuten olentojen olemassaolosta tietoiset ihmiset asian kuittaavat. Anna ei kuitenkaan tätä selitystä niele, eikä suostu kohtelemaan Vladia epäinhimillisesti.

Kuten kirjoitukseni alusta voi päätellä, olin suhtautunut kirjaan hyvin ennakkoluuloisesti. Olettamukseni heittivätkin lahjakkaasti häränpyllyä: saatuani mahdollisuuden keskittyä lukemiseen ajan kanssa, valvoin kirjan parissa yömyöhään, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni - ja seuraavana aamuna minulla oli koulua. Pure mua on todella hauska ja nauroinkin monessa kohtaa katketakseni. Tarkiainen pelleilee vampyyritarinoiden kliseiden kustannuksella onnistuneesti ja nautin irroittelusta suuresti. Romaani ei ollut myöskään pinnallista chick litiä, kuten etukäteen pelkäsin. Tarinasta löytyi muun muassa ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen, feminismiin ja rokotusvastaisuuteen liittyvää pohdintaa. Teemat johdattivat melko syville vesille ja jäinkin monessa kohdassa pohtimaan omia kantojani asioihin.

"No mitä me odotetaan? Polkaise beige batmobiili käyntiin!" 

He, jotka ovat lukeneet blogiani pidempään, tietävät minun olevan intohimoinen historianörtti. Rakastinkin suuresti sitä, miten vahvasti muun muassa Suomen sisällissota linkittyi tarinaan muutenkin kuin Annan graduaiheena. Minusta on mukavaa lukea teoksia, joissa myös fantasiaan liittyvät elementit liitetään todellisuuden kontekstiin ja todellisen maailman yhteiskunnalliset muutokset historian varrella huomioidaan. Tosin, minun on hiukan nillitettävä yhdestä pikkuvirheestä kirjassa: teoksessa mainitaan Senaatintorilla oleva Aleksanteri II:n patsas ja samalla mainitaan myös Venäjän viimeinen tsaari, Nikolai II, johon viitataan kirjassa ensiksi mainitun veljenpoikana, vaikka onkin tämän pojanpoika. Minun silmääni tämä virhe särähti, mutta se oli kuitenkin niin pieni kokonaisuuden huomioonottaen, ettei se vaikuttanut lukukokemukseeni.

Kirjassa oli myös paljon kiehtovia ja moniulotteisia hahmoja. Monissa heistä oli myös karikatyyrimäisiä piirteitä, mutta tässä teoksessa se toimi. Kukaan heistä ei myöskään jää yhden roolinsa vangiksi, vaan tarinan mittaan heistä paljastuu useita puolia. Löysin sekä suosikkini että inhokkini helposti, joskin joidenkin hahmojen kohdalla mielipiteen muodostaminen vaati pidemmän ajan kuin toisten. Annasta pidin, vaikka ajoittain hän hiukan ärsyttikin minua.  Löysin hänestä myös useita yhtymäkohtia itseeni, mikä oli sekä huvittavaa että hämmentävää. Tarinan sankarittaren lisäksi kiinnostavimmat hahmot olivat mielestäni Vlad sekä eräs toinen vampyyri, Kalma.

Pure mua taitaa olla elämäni suurin kirjayllättäjä: oletin inhoavani teosta, mutta menetinkin sydämeni sille. Tarina kuljetti tunteesta toiseen ja onnistui myös yllättämään monessa kohtaa. Enpä tällä kertaa arvannutkaan kaikkia käänteitä jo alkumetreillä! Lukukokemus oli nautinto alusta loppuun asti ja jäin janoamaan lisää - lukisin mieluusti lisää hahmojen vaiheista, niin mieleenpainuvia he olivat. Lukemisen aikana mieleeni juolahti myös, että Hermione Grangerin Harry Potter-romaaneista pitäisi perustaa S.Y.L.K.Y:n (Samat Yhteiset Lait Kotitontuillekin -Yhdistys) rinnalle S.Y.L.V.Y (vastaava yhdistys vampyyreille) - minä olisin liittymässä jäseneksi ensimmäisten joukossa.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kuittasin romaanin lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 16: kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.