 |
| ©Hande |
DC Comics 2014
Löysin vihdoinkin itsestäni virtaa kirjoittaa lisää viimevuotisia rästitekstejä - viimeisimmät viikot minua on vaivannut jonkinlainen uuvahdus, enkä ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään vapaa-ajallani lukemista ja pelaamista lukuunottamatta. Luin The Dark Knight-sarjan toisen osan marraskuussa Sarjakuvahaastetta varten. Valitsin teoksen myös vaihtoehtolukemiseksi siltä varalta, että olisin kaivannut vaihtelua Kehveliin.
Gothamin lapsia on kadonnut bussipysäkeiltä, leikkikentiltä ja jopa omista sängyistään. Jokainen heistä palaa, mutta muuttuneina: he ovat niin traumatisoituneita, että ovat kuin onttoja kuoria. Batman ja poliisipäällikkö Gordon ovat yhteistyössä saaneet yhdistettyä tapaukset Jonathan Craneen eli Scarecrow'hun, mutta pelon valtias on edelleen vapaalla jalalla. Yrittäessään selvittää Scarecrow'n aikeet Batman joutuu kohtaamaan omia pelkojaan.
Vaikka tämäkin tarina ratsastaa edeltäjiensä tapaan kliseillä, on se edeltäjiään parempi. Kirjoittajan ohjat ottanut Hurwitz kunnostautuu erityisesti hahmojen sekä heidän kehityskaarensa kuvaamisessa: Batman on paljon muutakin kuin konnien pieksijä, vaan hän esimerkiksi näyttää pehmeämmän puolensa keskustellessaan Scarecrow'n uhreiksi joutuneiden lasten kanssa. Myös Scarecrow kaikessa ristiriitaisuudessaan on kiehtova. Hurwitz on kehitellyt pelon ruhtinaalle uuden taustatarinan, joka syventää hahmoa paljon verrattuna aiempiin kokemuksiini hänestä. Myös Cranen kehityskaari tarinan aikana tekee vaikutuksen.
Hahmojen moniulotteisuuden lisäksi sarja kuvaa hyvin, ettei kaikki elämässä ole mustavalkoista, eivätkä ihmiset yksiselitteisesti hyviä tai pahoja. Batman taistelee oikeuden ja hyvyyden puolesta, mutta hänen keinonsa siihen ovat osittain hyvin synkkiä ja kyseenalaisia. Toisaalta, vaikka Scarecrow tekee kamalia asioita ja hänen motiivinsa ovat kaikkea muuta kuin jalot, hän ei ole täysin sydämetön.
Gothamin lapsia on kadonnut bussipysäkeiltä, leikkikentiltä ja jopa omista sängyistään. Jokainen heistä palaa, mutta muuttuneina: he ovat niin traumatisoituneita, että ovat kuin onttoja kuoria. Batman ja poliisipäällikkö Gordon ovat yhteistyössä saaneet yhdistettyä tapaukset Jonathan Craneen eli Scarecrow'hun, mutta pelon valtias on edelleen vapaalla jalalla. Yrittäessään selvittää Scarecrow'n aikeet Batman joutuu kohtaamaan omia pelkojaan.
Vaikka tämäkin tarina ratsastaa edeltäjiensä tapaan kliseillä, on se edeltäjiään parempi. Kirjoittajan ohjat ottanut Hurwitz kunnostautuu erityisesti hahmojen sekä heidän kehityskaarensa kuvaamisessa: Batman on paljon muutakin kuin konnien pieksijä, vaan hän esimerkiksi näyttää pehmeämmän puolensa keskustellessaan Scarecrow'n uhreiksi joutuneiden lasten kanssa. Myös Scarecrow kaikessa ristiriitaisuudessaan on kiehtova. Hurwitz on kehitellyt pelon ruhtinaalle uuden taustatarinan, joka syventää hahmoa paljon verrattuna aiempiin kokemuksiini hänestä. Myös Cranen kehityskaari tarinan aikana tekee vaikutuksen.
 |
| Tässä yksi niistä syistä, miksi Batman on suosikkisupersankarini. ♥ |
Cycle of Violence on kiehtova, joskaan ei tajuntaa räjäyttävä sarjakuvaelämys. Siinä käsiteltiin mielenkiintoisia teemoja, vaikka juoni olikin monilta osin ennalta-arvattava. Lisäksi sekä Hurwitz että teoksen kuvittanut David Finch olivat onnistuneet tekemään Scarecrow'sta oikeasti pelottavan, vaikka tunsin häntä kohtaan myös sääliä. Koska Cycle of Violence oli edeltäjiään parempi lukukokemus, haluan lukea tulevaisuudessa myös sarjan kolmannen osan.
Arvosana: ✮✮✮½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti