Pierre Boulle: Apinoiden planeetta (Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 6)

©Hande

Pierre Boulle: Apinoiden planeetta

Like 2001

Olen lähes kolmivuotisen blogiurani aikana huomannut, että puolen vuoden välein on järjestetty Kirjabloggaajien klassikkohaaste, jossa nimensä mukaisesti luetaan klassikoita - kirjoitukset luetuista teoksista julkaistaan samana päivänä. Osallistuin viime kesänä haasteeseen ensimmäistä kertaa, mutten ollut varma, lähtisinkö mukaan uudestaan. Kuitenkin, kun elokuussa Kirjapöllön huhuiluja-blogin Heidi P ilmoitti emännöivänsä kuudetta haastetta, päätin tarttua härkää sarvista jälleen kerran. Jouduin tosin miettimään hetken, minkä teoksen lukisin. Lopulta kirjakseni valikoitui sci-fi-klassikko Apinoiden planeetta, sillä teos ei kuulu tavanomaisimpaan lukemistooni ja olen ollut utelias tarinaa kohtaan jo pitkään.

Olen tiennyt Apinoiden planeetan perusidean lapsesta saakka, mutta luulin alkuperäisteoksen olevan vuoden 1968 elokuva, jota en ole tähänkään päivään mennessä nähnyt. Olen katsonut aiheeseen liittyvistä elokuvista vain vuonna 2011 ilmestyneen Apinoiden planeetan synnyn. Sain tietää vasta muutama vuosi sitten, että elokuvat pohjautuvat ranskalaiskirjailijan vuonna 1963 ilmestyneeseen teokseen, ja kiinnostuin välittömästi. En kuitenkaan saanut aikaiseksi hankkia kirjaa käsiini ennen kuin tämä klassikkohaaste tarjosi tilaisuuden kirjastokäyntiin.

Toimittaja Odysseus Mérou tarttuu tilaisuuteen tehdä avauruusmatka Betelgeusen aurinkokuntaan professori Antellen ja tämän oppilaan, Arthur Levainin kanssa. Retkikunta löytää tähden kiertoradalta planeetan, joka muistuttaa kovasti Maata ja laskeutuvat sille. Sororiksi nimetty planeetta herättää miehissä innostusta, kun he löytävät ihmisen jalanjäljen. Innostus vaihtuu kuitenkin hämmästykseksi heidän kohdattuaan Sororin ihmisiä: nämä eivät osaa puhua ja käyttäytyvät muutenkin hyvin alkeellisesti - kuin eläimet. Myöhemmin käy ilmi, että planeettaa hallitsevat gorillat, orangit ja simpanssit: he ovat älyllisesti samalla tasolla kuin Maan ihmiset. Kuinka retkikunnan käy?

Silloin minun havaintokykyni äkkiä heräsi, näin äkkiä terävämmin ja säpsähdin, sillä hänen katseessaan oli jotakin minulle aivan uutta. Siitä minä löysin sen oudon ja salaperäisen elementin, jota me olimme odottaneet maailmalta joka oli niin kaukana meidän maailmastamme. Minä en kuitenkaan pystynyt analysoimaan tätä outoa piirrettä enkä edes määrittelemään mitä se oli. Tunsin vain että se erotti tytön olennaisesti meidän lajimme yksilöistä. Se ei johtunut silmien väristä, niiden harmaa sävy ei tosin ollut meillä kovin yleinen, mutta se ei ollut poikkeuksellinenkaan. Outoa oli niiden ilme, eräänlainen tyhjyys, niissä ei ollut mitään, ne toivat mieleeni erään poloisen vajaamielisen jonka olin joskus tuntenut.

Tarina paljastaa korttinsa sen verran radikaalilla tavalla, että yllätyin kovasti, vaikka tiesinkin etukäteen Sororin lajikehityksen ottamasta, meidän näkökulmastamme nurinkurisesta suunnasta. Minulta menikin melko kauan tottua ihmisten alisteiseen asemaan planeetalla. Toisaalta minua kuitenkin raivostutti tarinan kertojan, Odysseuksen, ylimielinen asenne Sororin luonnonjärjestystä kohtaan - miksi ihminen muka olisi luonnollisesti ylitse muiden, eikä muilla luontokappaleilla muka olisi mahdollisuuksia älylliseen ajatteluun tai minkäänlaista arvoa? Monet tutkimukset kuitenkin ovat todistaneet, ettei ihminen ole suinkaan ainoa älykäs olento Maassakaan. Kirja on ilmestynyt 55 vuotta sitten ja heijastelee mitä todennäköisimmin aikakauden ihmisten asenteita muita eläinlajeja kohtaan.

Vaikka jotkut tarinan aspektit ärsyttivät minua - jotkut enemmän kuin toiset - kerronta oli melko jouhevaa ja kirjan leikittely evoluution mahdollisuuksilla kirvoitti minussa lukuisia pohdintoja liittyen eettisyyteen, eläinlajien hierarkiaan, ihmisyyteen sekä kulttuuriin kehitykseen ja tuhoon. Enimmäkseen pohdiskelin asioita lukemisen lomassa, mutta ajoittain minun oli keskeytettävä lukeminen voidakseni puida ajatuksiani kunnolla. Silloin tällöin paloin halusta purkaa mietteitäni jonkun toisen kanssa - se oli hankalaa, sillä lähipiirissäni kukaan ei ole lukenut kirjaa enkä halua pilata juonta mahdollisesti kiinnostuneelta, mutta joistakin teemoista pystyin keskustelemaan parin ystäväni kanssa yleisellä tasolla.

Apinoiden planeetta ei ollut mielestäni täydellinen lukukokemus: suurin osa hahmoista jäi minulle etäisiksi, monet tarinan käänteistä olivat ennalta-arvattavia ja jotkin teoksen herättämät kysymykset jäivät vaille mielekästä vastausta. Kuitenkin viihdyin kirjan parissa alusta loppuun ja yllätyinkin pariin otteeseen yleisestä ennakoitavuudesta huolimatta sekä jouduin kasvokkain omien näkemysteni kanssa liittyen tarinan teemoihin. Boullen romaani on idealtaan kiinnostava, vaikka ajoittain joidenkin asioiden toteutustapa minua häiritsikin - olen kuitenkin iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän klassikkoon, sillä se oli ajatuksia herättävä.  Kenties tulen katsomaan myös tarinaan liittyvät elokuvat tulevaisuudessa. Rakastan klassikoiden lukemista ja tämä oli virkistävällä tavalla erilainen verrattuna aikaisempiin kokemuksiini.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Sain kuitattua kirjalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 7: kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.