Eeva Kilpi: Animalia

©tuntematon hovikuvaaja

Eeva Kilpi: Animalia

WSOY 1987

Kuten jo alkuvuodesta kerroin kirjoituksessani, Yle ja kirjabloggaajat tekevät yhteistyötä Kirjojen Suomi: 101 kirjaa-projektin merkeissä. Mukaan valitut kirjat arvottiin osallistuvien blogien kesken ja tammikuussa ilmestyi arvio ensimmäisestä kirjasta. Projekti lähti käyntiin vuoden 2016 teoksesta ja loppuvuodesta päästään vuoteen 1917. Arpa osoitti minulle vuoden 1987, jonka teokseksi oli valittu Eeva Kilven runokokoelma. En lue runoutta kovin paljon, mutta astuin mukavuusalueeni ulkopuolelle avoimin mielin. Lisäksi sain syyn käyttää kirjaston palveluita useamman kuukauden tauon jälkeen.

Havahdu ihminen.

Kieltäydy tehtävästäsi kiduttaja.

On tullut se aika.

Animalia pitää sisällään runoja ihmisistä, rakkaudesta, perhesuhteista, kuolemasta, eläimistä sekä luonnosta. Kilpi ei kiertele eikä verhoile runojensa sanomaa symboliikalla, vaan ilmaisee asiat suoraan. Aiheet eivät säästele lukijaa, vaan ne esitetään tinkimättömän rehellisesti - osassa runoissa on aistittavissa myös inhorealistisia, jopa dystooppisia sävyjä.

Runojen koruttomuus vetosi minuun: asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, eikä ollut vaikeaa ymmärtää, mitä niillä ajettiin takaa. Kokoelmassa käsitellään rohkeasti arkojakin aiheita, mikä herätti mielessäni lukuisia oivalluksia. En pystynyt vain lukemaan kirjaa läpi, vaan minun oli monesti pysähdyttävä ajattelemaan lukemaani sekä lukemani runon merkitystä. Välillä minut valtasi tunne, että luin jonkun toisen henkilön kynäilyjen sijaan omia ajatuksiani - tai ainakin menneiden vuosien ajatuksiani.

Vain yksinäinen pystyy olemaan

ja se johtuu ihmisten paljoudesta.

Tunnelmat vaihtelevat teoksen aikana suuresti: löytyy katkeruutta, pelokkuutta, hyväntahtoisuutta, haikeutta, lempeyttä ja toiveikkuutta. Monet runoista jättivät kasvoilleni vakavan tai surumielisen ilmeen, mutta jotkut niistä hymyilyttivätkin. Aiheet eivät ole erityisen kepeitä, mutta mukana on aimo annos kuivaa, kitkerää huumoria, jopa ironiaa. Nauramaan runot eivät minua saaneet, mutta hymähtelin useaan otteeseen huvittuneesti, sillä runojen huumori ei ollut suoraa, ja pidän kovasti tällaisesta älykkäästä kikkailusta.

Animalia valikoitui vuoden 1987 teokseksi 101 kirjaa-projektissa luonnonsuojeluteemallaan. Eeva Kilpi on ollut aikaansa edellä vastustaessaan kokoelmassaan avoimesti muun muassa turkistarhausta ja eläinkokeita. Tällaiset kannanotot eivät olleet 1980-luvulla kovin yleisiä. Yllätyin tästä tiedosta, sillä en ole koskaan tajunnut, että aiheeseen liittyvä keskustelu on Suomessa niin uutta. Kokoelman Animalia-osuuden runot ovat hyvin herätteleviä ja syyllistävät häpeilemättä lukijaa nostamatta kuitenkaan runojen puhujia muiden ihmisten yläpuolelle.

Animalia on ravisteleva runokokoelma, joka jätti minut hyvin mietteliääksi. Sen aiheet ovat ajattomia ja olen tullut itsekin pohtineeksi niitä monet kerrat elämäni aikana. Jännitin jonkin verran tähän teokseen tarttumista, mutta kokoelman runot olivat sellaisia, joiden lukemisesta pidän: ne eivät olleet liikaa ymmärrykselleni ja ne herättelivät minua ajattelemaan. Pitäisi yrittää lukea runoutta enemmän, sillä se voi olla erittäin antoisaa, kuten nytkin sain huomata.

Hiljaisuus.

Ei tarvita kuin tämä kuiskaus

ja sen jälkeen kaikki mikä jää sanomatta

on kaunista.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Lisätietoa Animaliasta löytyy Kirjojen Suomi-projektin sivuilta. Tähän mennessä ilmestyneet bloggaukset aiemmista teoksista löytyvät taas täältä.