 |
| ©Hande |
Musta Ritari 2013 & 2016
Olen asettanut tavoitteekseni lukea muitakin kuin supersankari-aiheisia sarjakuvia, joten kuultuani Makkosen Linnavainio-sarjan olemassaolosta mielenkiintoni heräsi. Linnavainiossa asuvasta Tuhka Ikosesta ja tämän kavereista kertovassa sarjassa nuorten tavanomainen illanvietto saa yllättävän käänteen, kun lähistölle putoaa meteoriitti. Kaupungissa alkaa tapahtua kummia, eikä mikään ole enää ennallaan.
Saateteksti sai minut innostumaan, joten kieltämättä petyin ensimmäisen osan alkuun saatuani kirjat käsiini: tarina vaikutti sekavahkolta enkä erityisemmin pitänyt kuvituksesta - etenkin kertomuksen ensimmäisen neljänneksen aikana en oikein saanut kaikesta selvää. En myöskään saanut minkäänlaista otetta teoksen henkilöhahmoihin, eivätkä he herättäneet minussa mielipiteitä tai tunteita.
Onneksi tarina itsessään oli kelvollinen, eikä sarjakuvan lukeminen loppuun tuottanut vaikeuksia. Kertomus myös parani loppua kohden, jolloin aloin aidosti kiinnostua teoksesta sekä sen toisesta osasta, jonka lukemisen aloitinkin heti ensimmäisen osan päätettyäni. Toinen osa osoittautui edeltäjäänsä iskevämmäksi, enkä enää joutunut patistamaan itseäni jatkamaan. Piirrostyyli ei kuulu edelleenkään suosikkeihini, mutta totuin siihen toista osaa lukiessani.
Tarina onnistui pitämään minut imussaan loppuun asti, mutta hahmot jättivät edelleen minut kylmäksi - en oikein osaa sanoa, mistä tämä johtuu, mutta kenties asiaan vaikutti, etten pystynyt samastumaan yhteenkään heistä. Sarjakuva on kutienkin sen verran tapahtumarikas, ettei hahmojen etäiseksi jääminen kaivellut liikaa hampaankolossa.
Odotin Linnavainio-sarjakuvilta enemmän, mutta ne olivat siitä huolimatta viihdyttäviä ja sopivaa välipalalukemista. Vaikka ne eivät mullistaneet maailmaani, tarina jäi kiinnostamaan sen verran, että saatan tarttua kolmanteen osaan sen ilmestyessä.
Saateteksti sai minut innostumaan, joten kieltämättä petyin ensimmäisen osan alkuun saatuani kirjat käsiini: tarina vaikutti sekavahkolta enkä erityisemmin pitänyt kuvituksesta - etenkin kertomuksen ensimmäisen neljänneksen aikana en oikein saanut kaikesta selvää. En myöskään saanut minkäänlaista otetta teoksen henkilöhahmoihin, eivätkä he herättäneet minussa mielipiteitä tai tunteita.
Onneksi tarina itsessään oli kelvollinen, eikä sarjakuvan lukeminen loppuun tuottanut vaikeuksia. Kertomus myös parani loppua kohden, jolloin aloin aidosti kiinnostua teoksesta sekä sen toisesta osasta, jonka lukemisen aloitinkin heti ensimmäisen osan päätettyäni. Toinen osa osoittautui edeltäjäänsä iskevämmäksi, enkä enää joutunut patistamaan itseäni jatkamaan. Piirrostyyli ei kuulu edelleenkään suosikkeihini, mutta totuin siihen toista osaa lukiessani.
Tarina onnistui pitämään minut imussaan loppuun asti, mutta hahmot jättivät edelleen minut kylmäksi - en oikein osaa sanoa, mistä tämä johtuu, mutta kenties asiaan vaikutti, etten pystynyt samastumaan yhteenkään heistä. Sarjakuva on kutienkin sen verran tapahtumarikas, ettei hahmojen etäiseksi jääminen kaivellut liikaa hampaankolossa.
Odotin Linnavainio-sarjakuvilta enemmän, mutta ne olivat siitä huolimatta viihdyttäviä ja sopivaa välipalalukemista. Vaikka ne eivät mullistaneet maailmaani, tarina jäi kiinnostamaan sen verran, että saatan tarttua kolmanteen osaan sen ilmestyessä.
Arvosana (osa 1): ✮✮✮
Arvosana (osa 2): ✮✮✮½
P. S. Arvioin sarjakuvat alunperin Nörttitytöt-blogiin. Pääset lukemaan jutun täältä.
P. P. S. Linnavainio 1:n lukemalla sain ruksittua Helmet-lukuhaasteen kohdan 15: kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.
Arvosana (osa 2): ✮✮✮½
P. S. Arvioin sarjakuvat alunperin Nörttitytöt-blogiin. Pääset lukemaan jutun täältä.
P. P. S. Linnavainio 1:n lukemalla sain ruksittua Helmet-lukuhaasteen kohdan 15: kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti