maanantai 31. joulukuuta 2018

Tuntemattoman lukijan vuosi 2018 kirjoina

©Hande
Jälleen kerran ajan kuluminen onnistui yllättämään minut: tämäkin vuosi on nyt lähestulkoon purkissa! Äskenhän vasta näpyttelin edellisen vuoden blogikoontia... Vuosi 2018 on ollut koko blogiurani hiljaisin. Koulukiireet sekä kiduttavan kuuma kesä työurakoineen ovat vaatineet veronsa, vaikka kirjoja onkin tullut luettua. Kirjasaldoni on tällä kertaa 56 teosta - ottaen huomioon elämäntilanteeni määrä on melko suuri, vaikkakin toiseksi pienin blogini olemassaolon aikana. Tuttuun tapaan pinosta löytyy niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia - sekä erittäin paljon sarjakuvia.

Monet suunnitelmani menivät bloggaamisen saralla uusiksi: aioin osallistua kesän lukumaratoneihin, mutta voimani eivät kerta kaikkiaan riittäneet. Vuoteni ei kuitenkaan jäänyt tyystin maratoneja vaille, sillä otin osaa Kevätlukumaratoniin. Se toi suuren helpotuksen opintojen aiheuttamaan lukujumiin.

Viime vuoteen verrattuna osallistuin vaatimattomammin lukuhaasteisiin, sillä halusin välttää liian suuren kakkupalan ahmimista. Otin osaa neljään haasteeseen, joihin suhtauduin yhtä lukuunottamatta aiempaa maltillisemmin. Harmillisesti en ehtinyt suorittaa loppuun kahta haasteista, mutta jatkan niitä vielä ensi vuonna uusien haasteiden yhteydessä. Alta löytyvät linkit haasteisiin, joissa olin mukana:
1918-lukuhaaste
Sarjakuvahaaste
Hyllynlämmittäjä-lukuhaaste
Helmet-lukuhaaste

Blogini hiljaisemmasta aikakaudesta huolimatta en ole ollut suinkaan toimeton, sillä maratonin ja perinteisten lukuhaasteiden lisäksi otin osaa vuoden kumpaankin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Luin tammikuussa Pierre Boullen Apinoiden planeetan ja heinäkuussa Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Ne ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä oli minusta hauskaa. Lisäksi sain haasteen ansiosta ties miten monta vuotta lukulistallani roikkuneen Brontën teoksen luettua.

Perinteiseen tapaan tutkailen myös kirjoittamieni tekstien suosiota. Kärkiviisikko on erittäin dekkaripainoitteinen ja näiden lisäksi esillä ovat uutuudet sekä Suomen sisällissota sarjakuvan muodossa. Lista kuvastaa melko hyvin myös tämän vuoden lukutottumuksia, sillä perehdyin melko moniin uutuuksiin. Myös ulkomainen kirjallisuus korostui erityisen paljon sekä tietysti sarjakuvat.

Vuoden luetuimmat tekstini TOP 5:

1. DEKKARIVIIKKO - Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär
2. Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
3. Jojo Moyes: Elä rohkeasti
4. Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
5. Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Tämän vuoden bloggaussaldo on Tuntemattoman lukijan olemassaoloajan vähäisin: 47 kirjoitusta. Tekstini ovat koostuneet tänä vuonna lähes ainoastaan kirja-arvioista sekä haaste- ja maratonpostauksista. Ei vuoteni ole kuitenkaan ollut täysin tapahtumia vailla: pääsin elokuussa tutustumaan itsenäisyyspäivän aattona avatun Oodin rakennustyömaalle. Kokemus oli hieno, vaikken saanutkaan kirjoitettua siitä blogiin. En ole vielä käynyt valmistuneessa kirjastossa, mutta aion katsastaa sen ensi vuonna, todennäköisesti jo tammikuussa.

Lisäksi blogini koki lokakuussa ulkoasun muutoksen monen vuoden tauon jälkeen ja liityin osaksi uutta, kirjabloggaajien yhteistä Youtubekanavaa, Kirjakulttia. Olen ollut mukana parissa yhteisvideossa. Totta kai otin osaa myös Helsingin kirjamessuille, jonka tunnelmia on luettavissa neljästä raportista: päivä 1, päivä 2, päivä 3 ja päivä 4. Joulukuussa osallistuin kolmatta kertaa kirjabloggaajien joulukalenterin tekoon kirjoittamalla 18. luukun, jossa pohdin, millaista joulua Batman viettäisi.

Vuosi 2018 ei ollut bloggaamiseni suhteen aktiivisimmasta päästä, eikä tapahtumiakaan ollut erityisen monta. Olen huomannut kuitenkin vuoden mittaan erään asian: itsevarmuuteni bloggaajana on saavuttanut uuden tason. Pystyn vihdoinkin pitämään Tuntematonta lukijaa samanarvoisena kaikkien loistavien kirjablogien rinnalla. En ole enää se uusi ja pelokas tapaus, joka vähättelee itseään tavan takaa. Totta kai minulla on jonkin verran myös epävarmuuden hetkiä, mutta uskallan silti luottaa itseeni ja olla ylpeä blogistani.

Tänä vuonna vuodenvaihteeni kuluu kotona kissojeni seurassa ja kuluu todennäköisesti sipsiä syöden sekä televisiosarjoja katsoen. Minulla on kirjoittamatta 12 kirjoitusta tältä vuodelta, joten en tiedä, millä kirjalla aloitan tulevan vuoden. En halua kasvattaa rästitekstieni pinoa enempää, joten pyrin kirjoittamaan ne, ennen kuin pohdin sen tarkemmin tulevan vuoden lukemistoa. En kuitenkaan aio stressata asiaa, vaan kirjoitan jaksamiseni mukaan. Sain vuoden viimeisimmän kirjan luetuksi tänään: sarjakuvakokoelman, joka kokoaa Jokeri-aiheisia teoksia hahmon historian varrelta aina hänen ensiesiintymisestään vuonna 1940 tälle vuosikymmenelle. Vuoteni päättyi kirjojen osalta siis toimintaan kierolla huumorilla höystettynä.

Lämpimät kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta - nähdään taas ensi vuonna!

2 kommenttia:

  1. Luimme melkein saman verran kirjoja, sillä minulle tulokseksi tuli 57 luettua kirjaa!

    Toivottavasti pääset pian Oodiin, sillä se on kyllä kokemisen arvoinen paikka. Vielä ehkä hieman ruuhkainen, mutta hieno silti.

    Hyvää uutta vuotta 2019! Ja mukavia kirjoitushetkiä niiden 12 postauksen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hauska sattuma! :D
      Tuo ruuhkaisuus on osaltaan vaikuttanut siihen, etten aivan heti aukeamisen jälkeen Oodiin ole mennyt. Olisi kuitenkin mukavaa kokea paikka valmiina.

      Kiitos, ja hyvää uutta vuotta sinullekin! :)

      Poista