J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

©Hande

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Tammi 2006

Vanhuus on höperö ja huonomuistinen aliarvioidessaan nuoruuden...

Kuusi kirjaa luettu, yksi jäljellä. Harry Potter ja puoliverinen prinssi on suosikkini koko septologiasta - se on selkeästi osa suurempaa kokonaisuutta, mutta sisältää oman hienon tarinansa.

Potter-sarjan kuudennessa osassa yhdistetään onnistuneesti teini-ikäisten opiskelijaelämä ja koko maailmaa uhkaava vaara, joka pakottaa ihmiset varpailleen. Edes Tylypahkassa, turvallisuuden tyyssijassa, ei voida luottaa koskemattomuuteen. Silti oppilaat ja koulun henkilökunta pyrkivät toimimaan niin normaalisti kuin mahdollista.

Mielestäni parasta Puoliverisessä prinssissä on henkilöhahmojen kehitys. Muun muassa Dumbledore, Kalkaros ja Voldemort saavat henkilökuviinsa uusia ulottuvuuksia, jotka auttavat ymmärtämään heitä paremmin. Psykologiaa rakastavana ihmisenä minusta on hienoa, ettei yksikään sarjan hahmoista ole vain hyvä tai paha - eikä ole myöskään syntynyt sellaisena. Tämän hahmojen rikkauden ja moniulotteisuuden huomaa viimeistään septologian toiseksi viimeisessä osassa, joka tekee minuun suuren vaikutuksen avaamalla jopa koko tarinan pääantagonistin taustoja,

Jos teoksesta on keksittävä jotain moitittavaa, niin mielestäni Harry on Puoliverisessä prinssissä todella raivostuttava: hän vain hokee olevansa oikeassa eikä hanki todisteita väitteilleen. Onneksi kirja on kokonaisuudessaan niin loistava, ettei tuo seikka vaikuttanut liian häiritsevästi lukukokemukseeni.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi herättää paljon tunteita: ärsyyntyneisyyttä, iloa, pelkoa, tiedonjanoa, surua ja toivoa. Se on synkempi kuin edeltäjänsä, mutta juuri siksi toivo ja periksiantamattomuus loistavat kirjan sivuilta kirkkaammin. Kaiken kukkuraksi synkeä ilmapiiri paljastaa hahmojen uudet puolet - ja juuri siksi rakastan tätä kirjaa niin paljon.
Ja nyt siirryn haikein mielin kohti loppuhuipennusta...

Arvosana: ✮✮✮✮✮