lauantai 23. syyskuuta 2017

Frank Miller: Yön ritari

©Hande
Frank Miller: Yön ritari
RW Kustannus 2015

Ensimmäiset kouluviikot ovat menneet uuteen elämäntilanteeseen totuttelemisessa. Kaiken kukkuraksi olen kärsinyt pahemmanlaatuisesta kirjoitusjumista, joten blogini on viettänyt syyskuun hiljaiseloa. Syysflunssakin on iskenyt minuun, mutta päätin näin viikonloppuna kirjoitella rästitekstejä koulutöiden välissä.

Kaikki Batman-sarjakuvien ystävät tietävät Millerin Yön ritarin - se on yksi rakastetuimmista viittasankarista kertovista teoksista. Itse olen kuitenkin vältellyt sitä, koska olen pelännyt Millerin mahdollista näkemystä suosikkisupersankaristani. Pohtiessani elokuun kesälukumaratonin pinon sisältöä päätin tarttua härkää sarvista, ja suuntasin kirjastoon hakemaan Batman-klassikkoa.

55-vuotias Bruce Wayne on ripustanut Batmanin manttelin naulaan 10 vuotta aikaisemmin. Rikollisuuden määrä on kasvanut huimasti ja nyt Gothamia ovat alkaneet riivata niin kutsutut mutanttijengit, jotka terrorisoivat kaupunkia ja sen asukkaita. Bruce yrittää seurata tapahtumia vain sivusta, mutta Yön ritari hänessä ei suostu vaikenemaan, joten Batman palaa Gothamiin. Viittasankarin ilmestymisen provosoimana pakkaa tulevat sekoittamaan myös muun muassa Two-Face ja Jokeri.
"Mutta siitä kaikkein ilkeimmästä tyypistä he eivät puhu koskaan. Siitä julmurista. Siitä, joka ei osannut lentää eikä taivuttaa terästä paljain käsin. Siitä, joka pelotti kaikilta kurat housuun, ja nauroi sille, millaisia kateellisia pelkureita me muut olimme."
Jos Yön ritaria pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi kyyninen. Kuva Gothamista ja sen asukkaista on ruma, eikä elämän kovettaman Brucen näkemykset ole yhtään sen optimistisempia. Lukemani painos sarjakuvasta on deluxe-versio, jossa on tarinan lisäksi liitteenä muun muassa Frank Millerin esipuhe. Siinä tarinan kirjoittaja kertoo 1980-luvun tapahtumien (teos ilmestyi alun perin vuonna 1986) heijastuvan Yön ritarissa ja sen kyllä huomaa: Yhdysvalloissa tapahtui tuolloin monia poliittisia myllerryksiä ja rikollisuus kukoisti - ei siis ole ihme, että sarjakuvan maailma on synkkä.

Teoksessa pohdintaan pääsevät esimerkiksi moraali, hyvän ja pahan välinen tasapaino, dualismi ja korruptio. Nämä teemat ovat kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä - jälleen kerran löysin dystooppisesta tarinasta yhtymäkohtia myös nykyhetkeen. Tuntui samaan aikaan sekä kiehtovalta että hirvittävältä miettiä maailman menoa ja suuntaa, johon yhteiskunta on menossa. Yön ritarista paistaa räikeä yhteiskuntakritiikki, eikä niitä taida olla syytä vieläkään unohtaa menneinä asioina.

Vaikka sarjakuvan tematiikka oli kiintoisaa ja havahdutti minut ajattelamaan, se sisälsi muutamia häiritseviä seikkoja. Minulla oli ollut suuret odotukset Jokeria kohtaan muiden puheiden perusteella, mutta Rikosten klovniprinssi oli mielestäni enimmäkseen tylsä: hän esimerkiksi kopioi toiminnassaan Poison Ivyn maneereja, mikä ärsyttää minua. Tuntuu, että Miller on mennyt sieltä, missä aita on matalin. Lisäksi tarinassa on ainakin minun kokemusmaailmani ensimmäinen naispuolinen Robin, Carrie Kelley. Hän herätti mielenkiintoni ja osoitti paljon potentiaalia, mutta hän esiintyy kirjassa liian vähän ja hänen taustansa jää liiankin kanssa hämärän peittoon - olisin mieluusti lukenut hänestä lisää.

Sarjakuvan visuaalisen ilmeen ovat luoneet Klaus Janson ja Lynn Varley. Kuvitus oli ainoa asia, joka minulle oli kertomuksesta tuttua entuudestaan, sillä yksittäisiin kuviin Yön ritarista tulee törmättyä aika ajoin erilaisissa tilanteissa. Piirtäjien kynän jälki on rosoista ja hailakkaa, mikä kuvastaa osuvasti teoksen tapahtumia ja tematiikkaa. Ruutujen värimaailmaa dominoivat harmaan eri sävyt korostaen Gothamin ankeutta sekä Brucen synkeää mielenmaisemaa.

Yön ritari ei saa minulta osakseen suuria ylistyssanoja, sillä se jäi minulle lukukokemuksena melko valjuksi, vaikka tematiikka veti minua puoleensa. Viihdyin kuitenkin sen parissa kelvollisen hyvin - tarinan aiheiden kiinnostavuuden lisäksi tarinasta löytyi odottamaton käänne, joka sai suuni loksahtamaan auki. Ymmärrän myös, miksi teos on tarjonnut vaikutteita sekä inspiraatiota myöhempiin Batman-sarjakuviin sekä lukuisiin filmatisointeihin, kuten Christopher Nolanin Yön ritari-trilogiaan, Batman v. Superman-elokuvaan sekä Batman the Animated Seriesiin.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Yön ritari kattoi Helmet-lukuhaasteen kohdan 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta.

2 kommenttia:

  1. Millerillä on oma tyylinsä ja siihen ei Jokeri (tai moni muukaan Batmanin tyypillinen vihollinen) taida oikein sopia, enemmän just yleinen korruptio...
    Teos on vaikuttanut paljon myöhempiin tulkintoihin mutta historiallisen kontekstin ulkopuolella ei minustakaan nyt niiiiin hyvä ole, Millerin Batman-tarinoista Ensimmäinen vuosi on kuitenkin se parempi (ja työnsä Daredevilin parissa varmaan kaikkein parasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin lukenut joskus vuosia sitten tuon Ensimmäisen vuoden, minustakin se oli parempi, vaikkei sekään suosikkeihini asti yllä.
      Voisin jossain vaiheessa kokeilla perehtyä Daredeviliin - hahmo ei ole minulle nimensä lisäksi kovin tuttu, en ole lukenut sarjakuvia enkä katsonut filmatisointeja. Kiitos vinkistä!

      Poista