tiistai 1. elokuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

©Hande
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Otava 2004

Unohdettujen kirjojen hautausmaa-sarjan tähän mennessä suomennetut osat ovat lojuneet kirjahyllyssäni iät ja ajat - olen hamuillut niitä alennusmyynneistä, ensimmäisen osan olen hankkinut antikvariaatista. Keväällä Yöpöydän kirjat-blogin Niina ehdotti että Ruiz Zafónin sarjan aloitusosasta järjestettäisiin heinäkuussa kimppaluku, jonka aikana lukukokemuksista keskusteltiin muiden osallistujien kanssa neljässä eri osassa, luettujen sivumäärien mukaan. Päätin, että tässä olisi loistava tilaisuus perehtyä vihdoinkin suuresti ylistettyyn romaaniin.

Tuulen varjo kertoo Daniel Semperestä, barcelonalaisesta kirjakauppiaan pojasta. Danielin ollessa kymmenvuotias hänen isänsä tutustuttaa pojan Unohdettujen kirjojen hautausmaahan, salaiseen paikkaan, joka on täynnä ulkomaailman unohtamia teoksia. Daniel saa valita itselleen yhden niteen, josta hänen on pidettävä huolta - lukuisista vaihtoehdoista mukaan valikoituu Tuulen varjo-niminen romaani. Kirja lumoaa Danielin ja hän alkaa etsiä tietoa teoksen kirjoittajasta, Julián Caraxista. Kaivaessaan menneisyyden haamuja esiin Daniel tulee repineeksi myös monia luurankoja kaapeista.

Romaanin alku oli mielestäni lupaava: pidin sen kauniista kielestä, rikkaasta kuvailusta sekä alati välittyvä rakkaus kirjoihin. Se on yksi tarinan kantavista teemoista suurin piirtein puoleen väliin asti. Tämän jälkeen vaikutus hälvenee, vaikka kirjaintoilu pysytteleekin taustalla loppuun asti. Teos onnistui pukemaan sanoiksi monia asioita omasta suhteestani kirjoihin sekä lukemiseen.
"Kasvoin kirjojen keskellä ja sain näkymättömiä ystäviä pölyksi murenevilta sivuilta, joiden tuoksua kannan yhä käsissäni. Totuin pienenä saamaan unen päästä kiinni kertomalla huoneeni pimennossa päivän pikku tapahtumia äidille, tekemisiäni koulussa, kaikkea mitä olin päivän mittaan oppinut..."  
Juoni etenee hyvin verkkaisesti, mutta kirjan alkupuolella se ei minua häirinnyt. Myöhemmin sain kuitenkin karvaasti kokea, miten lukutahtini hidastui hidastumistaan ja aloin pitää yhä enemmän useita päiviä kestäviä taukoja. Romaanissa on monia ylivenytettyjä kohtauksia, joihin kyllästyin totaalisesti ja ajoittain mieleni teki vain jättää kirja kesken. Toisaalta, onnistuin kuitenkin tekemään silloin tällöin sadan sivun spurtteja, joiden vuoksi luin kirjan kuitenkin loppuun. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Tuulen varjo olisi kaivannut tiivistämistä.

Valitettavasti ensimmäisillä sivuilla kasvoilleni noussut hymy hyytyi vähitellen luettujen sivujen lisääntyessä. Mieleeni kehkeytyi melko pian teoriat tulevista juonenkäänteistä, ja ne paljastuivat kaikki oikeiksi. Ruiz Zafón pelaa niin monilla kliseillä, ettei lopputulemien arvaaminen ollut kovin vaikeaa. Lisäksi kirjasta oikein tihkuu seksismi: aluksi se ei haitannut minua, sillä yksittäisien hahmojen möläytykset ovat selitettävissä tapahtuma-ajan asenteilla. Sukupuolten eroavaisuuksien korostaminen alkoi ulottua tarinassa kuitenkin niin syvälle, että minua alkoi harmittaa suunnattomasti ja mieleni tekisi pitää kirjailijalle luentosarja siitä, miten typeriä sukupuolistereotypiat ja niiden pönkittäminen ovat.

Kirja sisälsi kuitenkin muutamia asioita, jotka pelastivat sen totaaliselta tyrmäykseltäni: pari kiehtovaa hahmoa sekä Espanjan historiasta kertovat osiot. Vaikka suurin osa teoksen hahmoista jäi minulle etäisiksi, kaksi hahmoa kiinnittivät huomioni: Danielin isän kirjakauppaan sattuman kautta apulaiseksi päätyvä Fermin Romero de Torres sekä Julián Carax. Fermin osoittautuu karismaattiseksi persoonaksi muutamasta ärsyttävästä piirteestä huolimatta ja Caraxin menneisyyden ja samalla luonteen vähä vähältä avautuminen on kiehtovaa, joskin hänen vaiheensa jäivät melko yllätyksettömiksi. Espanjan vaiheet valtiona eivät ole minulle kovin tuttuja, joten oli mukavaa lukea sen historiasta - se avasi tarinaakin minulle paremmin.

Tuulen varjo jätti minut kahtiajakoisiin mietteisiin: teoksen alku ja loppu olivat mielenkiintoisia, mutta enimmäkseen kirja oli, kuten eräs toinen kimppalukija asian ilmaisi, "haaleessa veessä lilluvaa tarinointia". Barcelona ei myöskän auennut elävänä silmieni eteen, niin kuin olisi pitänyt joidenkin kirjan lukeneiden mukaan käydä. Lukukokemukseni jäi keskinkertaiseksi, mutta aion silti antaa jatko-osille mahdollisuuden - tämä ei tule kuitenkaan tapahtumaan aivan lähitulevaisuudessa.

Arvosana: ✮✮✮

P. S. Kirjan lukemalla sain kuitattua Helmet-lukuhaasteen kohdan 16: ulkomaisen kirjapalkinnon voittanut kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti