lauantai 19. elokuuta 2017

Kesälukumaraton osa 3 - koonti

©MarikaOksa

Viimeiset hetket ennen uutta elämänvaihetta ovat käsillä - sain nimittäin kesäkuun lopussa tietää, että sain opiskelupaikan. Duunarielämä vaihtuu koulun penkkiin, joten mikä olisi parempi tapa viettää viimeisiä vapaapäiviä kuin omistamalla vuorokauden kirjojen lukemiselle? Kesän viimeistä maratonia emännöi MarikaOksa Oksan hyllyltä-blogista.

Olen osallistunut tämän kesän aiempiinkin maratoneihin. Jos kiinnostaa, kesäkuun maratoonaamisestani voi lukea täältä ja heinäkuun vaiheista täältä. Tällä kertaa näin vaivaa ja suunnittelin lukupinoani etukäteen, toisin kuin edellisen maratonin aikaan. Sarjakuvia on jälleen hyvin vähän - oikeastaan vain yksi. Lisäksi pinosta löytyy kaksi lastenkirjaa, tietoteos sekä kaksi romaania. Valitsin suurimman osan lukemistostani erilaisia lukuhaasteita silmälläpitäen. Nämä teokset valikoituivat mukaan:
  • Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä
  • Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina
  • Frank Miller: Yön ritari
  • Sven Nordqvist: Viiru puijaa Pesosta
  • Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - talvi- ja jatkosodan vaiettu historia
  • Matti Rönkä: Yyteet

©Hande

Olen menossa tänään perheeni kanssa nostalgiselle matkalle Naantalin Muumimaailmaan, jossa en ole käynyt noin seitsemääntoista vuoteen. Aloitan oman etappini tämän vuoksi vasta illalla. Tarkoituksenani on lukea Yyteet loppuun, sillä olen aloittanut sen jo aikaisemmin - pakotin itseni lukemaan Nixin loppuun, ennen kuin saisin jatkaa Röngän teoksen parissa. Aion lukea kokonaan Yön ritarin sekä Nordqvistin lastenkirjan. Muita luen sen verran kuin ehdin ja jaksan. Päivitän etenemistäni tämän kirjoituksen lisäksi Facebookiin, Goodreadsiin sekä Twitteriin.
*****

Klo 21:10 - Hey ho, let's go!

No niin, Naantalin reissu on taputeltu ja olen saanut levättyä sen jäljiltä, joten lukumaraton voi alkaa minunkin kohdallani! Olen ehtinyt aloittaa jo aikaisemmin Matti Röngän Yyteet-romaanin lukemisen, joten minun on pakko aloittaa maratonini sillä. Modernisointi Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta on alkanut sen verran lupaavasti, että minun on aivan pakko saada se luetuksi mahdollisimman nopeasti. Lukuseuranani ovat perinteiset maratonherkut sekä kissat.

Klo 0:55 - Tapaaminen Nukkumatin kanssa

Reissu Naantaliin näyttäisi verottaneen jaksamistani enemmän kuin luulinkaan, sillä lukutahtini on ollut yllättävän hidasta. Olen saanut kuitenkin Yyteet luettua ja pidin kirjasta - siinä oli yhdistetty hienosti minulle rakas tarina nykyajan työelämään ja sen kipukohtiin. Jatkoin urakkaa monta astetta kevyemmällä Viiru puijaa Pesosta-kirjalla. Lapsuusajan teokseen oli hauskaa tarttua ja se käsittelikin yllättävän vakavia teemoja, en muistanut tätä ollenkaan. Jatkoin Nordqvistin jälkeen Flavia-dekkarisarjan neljännellä osalla, mutta nyt minun on painuttava pehkuihin, että jaksaisin huomenna lukea tehokkaammin. Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 256.

Klo 13:30 - Joulukertomusta sekä kyynisyyttä kuumuudessa

Sain nukuttua kelvolliset yöunet ja jatkoin heti herättyäni maratoonaamista. Jatkoin Filminauha kohtalon käsissä-romaania siitä, mihin viime yönä jäin. On koomista lukea joulun aikaan sijoittuvaa tarinaa auringon paistaessa ulkona ja lämpömittarin näyttäessä 23 astetta. Mysteeri on vielä rakentumassa, mutta päätin siitä huolimatta vaihtaa teosta ja tartuin Frank Millerin kuuluisaan Yön ritari-sarjakuvaan. Olen tähän mennessä vältellyt kyseistä teosta, sillä minua on jännittänyt Millerin mahdollinen tulkinta Batmanista. On kiehtovaa lukea tarinaa, jossa Bruce Wayne on jo vanha mies, katkeruutensa kuluttama. En vielä viitsi antaa sen suurempia arvioita teoksesta. Jatkan sarjakuvan parissa.

Sivuja luettuna: 400.

Klo 18:20 - Tunnelman kevennys maailman vahvimman tytön avulla

Sain Yön ritarin päätökseen jo useampi tunti sitten. Siinä käsiteltiin mielenkiintoista tematiikkaa, mutta se ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin moneen muuhun sarjakuvien lukijaan ennen minua. Tarina oli sen verran synkkä, että halusin piristää tunnelmaa palaamalla yhden lapsuuteni suosikkikirjoista, Peppi Pitkätossun tarinan, pariin. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi tarttunut kirjaan, mutta muistin monia sen tapahtumia hyvin. Vaihdoin kuitenkin vielä maisemaa aloittamalla Ruma sota-tietokirjan lukemisen. Saa nähdä, lopetanko maratonin sillä vai palaanko Flavian tai Pepin pariin ennen urakan päättymistä.

Sivuja luettuna: 600.

Klo 21:20 - Kalkkiviiva ylitetty!

Kesän viimeinen lukumaraton päättyi osaltani kymmenen minuuttia sitten. Luin Rumasta sodasta ensimmäisen artikkelin, jossa kerrottiin propagandasta. Minua alkoi kuitenkin väsyttää sen verran, etten jaksanut lukea vahvasti tietopohjaista tekstiä, vaan palasin Flavia-dekkarin pariin ja viihdyin sen parissa maratonin loppuun asti.

Maratonin lukemisto:
Matti Rönkä: Yyteet, 176 sivua (luettu loppuun)
Sven Nordqvist: Viiru puijaa Pesosta, 24 sivua (luettu loppuun)
Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä, 210 sivua
Frank Miller: Yön ritari, 240 sivua (luettu loppuun)
Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina, 107 sivua
Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - talvi- ja jatkosodan vaiettu historia, 63 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 820

Olen saavuttanut suurempiakin sivumääriä, mutta olen tyytyväinen saldooni - olin kuitenkin eilen koko päivän liikenteessä, eikä tämän päivän sää ollut kaikista otollisin keskittymiselle hiostavuuden takia. Onnistuin kuitenkin tavoitteissani ja luin ne kirjat loppuun, jotka aioinkin. Oli mukavaa suurkuluttaa kirjoja, sillä opiskeluelämän alkaessa minulla ei todennäköisesti tule olemaan mahdollisuutta lukea niin paljon kuin aikaisemmin. Minusta oli myös hienoa, että kesälukumaratonit järjestettiin jokaisena kesäkuukautena ja pystyin lähtemään kaikkiin mukaan. 

Kiitos ja kumarrus!

14 kommenttia:

  1. Lukuiloa, kunhan pääset aloittamaan. Lukeminen on aina erinomainen tapa viettää vapaapäiviä, tosin Muumitkin kannattaa kokea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aloitan siinä yhdeksän maissa, kun olen saanut levättyä matkan jäljiltä. Oli mukavaa käydä Muumimaailmassa nostalgioimassa.^^

      Poista
  2. Onnea vielä opiskelupaikasta - huippujuttu!!<3 Vetävän näköisen pinon kirjoja olet haalinut, joten toivottavasti aika menee kuin siivillä niiden kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Vieläkin tuntuu hiukan epätodelliselta, että menen aivan oikeasti kouluun...
      Luulen kyllä, että aika kuluu hyvin valitsemieni kirjojen parissa - sormeni ihan syyhyävät odottaessani maratonin aloittamista. :D

      Poista
  3. Mukavia luettavia sulla! Tsemppiä koitokseen ja toivottavasti Naantalissa on kiva päivä :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naantalissa oli oikein mukavaa! :) Kiitos ja tsemppiä teidänkin koitoksen loppupuolelle!^^

      Poista
  4. Mukavan monipuolisen pinon olet varannut maratonille. Lukemisen iloa sinulle (ja toivottavasti on ollut onnistunut reissu muumien maailmaan). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu Muumimaailmaan oli onnistunut. :)
      Kiitos, odotan innolla kaikkiin teoksiin perehtymistä - tsemppiä sinullekin omaan koitokseesi!^^

      Poista
  5. Mukavaa päivää Muumimaailmassa & hyvää lukumaratonia! Kiinnostavia kirjoja lukulistallasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, matka oli onnistunut ja nyt onkin mukavaa antautua kirjojen vietäväksi. :)

      Poista
  6. Mukavaa lukumaratonia! Täytyy tulla illemmalla katsomaan, miten maratonisi käynnistyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Aion seurata sinun etenemistäsi taukojeni aikana. :)

      Poista
  7. Onnittelut opiskelupaikasta! Opiskeluarki on kyllä välillä kovin kiireistä ja lukemiselle voi olla vaikeaa löytää aikaa, mutta onhan kaunokirjallisuuden lukeminen ihan kivaa vaihteluakin koulukirjoille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tarkoitukseni on kyllä yrittää lukea jonkin verran myös opiskelujen lomassa - saa nähdä, onnistuuko 1-2 kirjan lukeminen kuukaudessa. :D

      Poista