Kirjan vuosi 2015

Tänä vuonna vietetään Kirjan vuotta. Minunlaiselleni lukutoukalle jokainen vuosi on sitä, mutta tämä on tapahtuma, johon osallistun oikein mielelläni. Erityisesti minua kiinnostaa Helmetin 1.1.2015 julkaisema Kirjan vuoden lukuhaaste, joka on sen verran vapaamuotoinen, että olin valmis ottamaan haasteen vastaan. Toivottavasti saan mahdollisuuden tutustua aivan uudenlaisiin teoksiin tämän haasteen myötä!

Luettuna: 50/50

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

2. Kirja, josta on tehty elokuva

3. Vuonna 2015 julkaistu kirja

4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin

5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä

6. Kirja, jonka nimi on yksi sana

7. Novellikokoelma

8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle

9. Tietokirja

10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja

11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole vielä lukenut

12. Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle

13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon

14. Tositapahtumiin perustuva kirja

15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään

16. Kirja, jota äitisi rakastaa

17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta

18. Yli 100 vuotta vanha kirja

19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä

20. Kirja, jonka valitset pelkän kannen perusteella

21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, muttet lukenut

22. Muistelmateos tai elämäkerta

23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä

24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä

25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja

26. Kirjatrilogia

27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja

28. Kirja, jonka nimessä on väri

29. Kirja, jossa on taikuutta

30. Sarjakuva-albumi tai -romaani

31. Elämäntaito- tai self-help-kirja

32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi

33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta

34. Kirja, jonka nimessä on numero

35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla

36. Runokirja

37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa

38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken

39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi

40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin

42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua

43. Kirja, jossa on yli 500 sivua

44. Klassinen rakkausromaani

45. Kirja, joka pelottaa sinua

46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista

47. Hauska kirja

48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä

49. Jännityskirja tai dekkari

50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti