torstai 30. lokakuuta 2025

Helsingin kirjamessut 2025

Helsingin kirjamessut järjestettiin viime viikolla 25:tta kertaa. Kävin messuilla lauantaina, ja ajattelin vanhojen aikojen (lue: aikaisempien bloggausvuosieni) perinteen mukaisesti kirjoittaa päivästäni.

©Hande
Saavuin paikalle heti aamusta ja suuntasin pikkuhiljaa kohti Hakaniemi-lavaa kuuntelemaan, kun Ira Jänis-Isokangas kertoi tietokirjastaan Kohtalona gulag - suomalaiset 1930-luvun Neuvostoliitossa. Jänis-Isokangas oli osallistunut tutkimushankkeeseen, jossa selvitettiin suomalaisten vaiheita Neuvostoliitossa, ja saanut siten paljon materiaalia (muun muassa kirjeitä), jota hyödyntää. Hänen mukaansa Suomessa on hyvin tutkimusta suomalaisista Neuvostoliitossa, mutta tutkimuksista puuttui ymmärrys gulag-järjestelmästä, ja tätä paikkaamaan syntyi Kohtalona gulag. Kirja alkoi kiinnostaa minua kovasti haastattelun myötä ja liityinkin pian kirjaston varauslistaan.

Matkalla kohti Töölö-lavaa jäin hetkeksi kuuntelemaan, kun Anna-Kaisa Huusko, Tove Slotte ja Annika Tickle keskustelivat Muumimukit-kirjasta. Itsekin useita muumimukeja omistavana yllätyin kuultuani, että suomenkielinen väestö kiinnostui muumeista kunnolla vasta 1990-luvulla ilmestyneen japanilaisanimaation myötä. Olin (ilmeisesti aika naiivisti) olettanut, että muumeilla olisi ollut enemmänkin suomenkielistä fanikuntaa jo ennen sitä. Buumi sattui sopivaan aikaan, sillä myös ensimmäiset muumimukit ilmestyivät 1990-luvun alussa.

En kuitenkaan katsonut haastattelua loppuun, sillä halusin ehtiä kuuntelemaan, kun Marisha Rasi-Koskinen ja Katri Rauanjoki keskustelivat Pajtim Statovcin haastattelemana kirjallisuuden ei-inhimillisistä kertojista. Parhaiten mieleeni keskustelusta jäi pohdinta siitä, miten ruumiillisuus voi olla osana sekä inhimillistä että ei-inhimillistä kerrontaa - tämä ruumiillisuus ilmenee vain eri tavoilla riippuen siitä, millainen kertoja on kyseessä. Ennen ohjelman alkua tapasin myös messuilla olevan ystäväni, ja jatkoimme messuilua yhdessä loppupäivän ajan.

Mielenkiintoisen keskustelun jälkeen suoritin varsinaisen dekkarilauantaimaratonin, sillä kuuntelin peräkkäin kolme teemaan kuuluvaa ohjelmaa: Todellisuus kohtaa mielikuvituksen, jossa Pekka Hyyti, Virpi Hämeen-Anttila ja Antti Vihinen kertoivat, miten yhdistävät historialliset faktat rikolliskirjallisuuteen, Rikos ratkeaa yhteistyöllä, jossa pohdittiin poliisin ja toimittajien välistä yhteistyötä kirjallisuudessa Elina Backmanin, Piia Helanderin ja Kaisu Tuokon voimin sekä Hengenvaarallinen Helsinki, jossa Eeva Louko, Sari Rainio ja Juha Rautaheimo keskustelivat Helsingistä rikostarinoidensa näyttämönä. Kaikissa keskusteluissa oli hyvää pohdintaa, ja kiinnostuin jälleen kerran useista ohjelmissa esitellyistä teoksista.

©Hande
Dekkaritunnelmista siirryin seuraamaan keskustelua Köyhyys kirjojen sivuilla - ja sivumerkinnöissä. Hanna-Riikka Kuisma ja Katariina Romppainen kertoivat, miten köyhyys näkyy heidän teoksissaan sekä keskustelivat köyhyyskuvauksista ylipäätään kirjallisuudessa J. S. Meresmaan johdolla. Haastateltavat totesivat yleisestä suomalaisen kirjallisuuden suhteesta köyhyyteen samaa, mitä olen itsekin huomannut: yleensä kuvataan väliaikaisköyhyyttä, kuten opiskeluaikaista köyhyyttä, tai sitten köyhyydestä tehdään inspiraatiopornoa - jos koko aihetta käsitellään ollenkaan, vaikka köyhyys koskettaa monia, myös kirjailijoita. Keskustelu oli ajatuksia herättävää ja sai minut kiinnostumaan Kuisman ja Romppaisen tuotannosta.

Seuraavaksi kiiruhdin Senaatintori-lavalle kuulemaan Sofija Andruhovytšia, joka kertoi romaanistaan Amadoka. Teos kertoo Ukrainan historiasta ja kulttuurista kolmessa eri aikatasossa. Alunperin teos on suurromaani, mutta suomeksi se ilmestyy kolmessa osassa. Olin onnekas saadessani istumapaikan, sillä lava tuli nopeasti täyteen. Andruhovytš kertoi, että halusi romaanissaan kuvailla Ukrainan historiaa laajemmin osana tarinaa, ja myös tuoda esiin ukrainalaista kulttuuria. Erityisesti mieleeni jäi, miten Andruhovytš sanoi toivovansa, että ihmiset kykenisivät muuttamaan sukupolvien takaa kantautuvat kokemukset ja vihan joksikin muuksi, joksikin paremmaksi, kun häntä haastatellut Ville Blåfield kysyi, onko mahdollista tai pitäisikö meidän kantaa menneiden sukupolvien kokemuksia ja vihaa mukanamme.

Ruokatauon ja pienen kiertelyn jälkeen menin katsomaan vielä yhden dekkarilauantain ohjelman. Matti Laine, Vera Vala ja Saija Kuusela keskustelivat aiheesta Oikeuden ja totuuden rajat. Heti perään jäin kuuntelemaan, kun Riina Tanskanen puhui sarjakuvastaan Tympeät tytöt - luokkakipuja. Kumpikin keskustelu oli mielenkiintoinen ja antoisa, ja pidensi luettavien kirjojen listaani - kirjamessujen todellinen "vaara".

Loppuaikani messuilla kiertelin läpi näytteilleasettajien kojuja ja tein parit ostokset. Ajankohta vaeltelulle oli erittäin otollinen, sillä tässä vaiheessa suurin ruuhka oli jo hellittänyt, ja minulla oli tilaa tutkailla messujen antimia kaikessa rauhassa. Illalla kävin vielä kuuntelemassa Linda Rantasen ja JP Koskisen yhteishaastattelun, Tunnustajat & Ted Bundy. Rantanen on kirjoittanut kirjan Suomen rikoshistorian tapauksista, joissa rikoksen tekijä on jäänyt kiinni vain siksi, että on tunnustanut tekonsa itse, kun taas Koskinen on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen tietokirjan Yhdysvalloissa vaikuttaneesta, surullisenkuuluisasta sarjamurhaajasta, Ted Bundysta.

Messuilta mukaani lähti kaksi kirjaa: Amadoka sekä Jane Austenin Järki ja tunteet. Kiinnostuin Amadokasta haastattelun myötä sen verran paljon, että halusin ostaa sen saman tien itselleni. Järjen ja tunteet olen halunnut ostaa jo pidemmän aikaa, sillä haluan lukea Kersti Juvan uudemmat suomennokset - Ylpeys ja ennakkoluulo minulla on jo valmiiksi.

©Hande
Harmillisesti en ehtinyt käydä kurkkaamassa kovin tarkkaan kirjasomen pistettä, kun siellä vielä oli väkeä, joten en tällä kertaa tavannut bloggaajakollegoitani (toivottavasti ensi kerralla käy paremmin). Messupäiväni oli kuitenkin erittäin mukava, kiitos ystävälleni seurasta! 😊

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

DC Pride: The New Generation

©Hande

 DC Pride: The New Generation

DC Comics 2022

Pridekuukausi oli jo aikoja sitten, mutta päätin vihdoinkin lukea hyllyssäni jo tovin odotelleen DC Pride: The New Generation -sarjakuvakokoelman, joka nimestäkin päätellen sisältää kokoelman sateenkaariteemaisia tarinoita DC Comicsin supersankareiden nuoremmasta sukupolvesta. Toisin sanoen ääneen pääsevät muun muassa Tim Draken Robin, Superboy, Connor Hawke ja Alysia Yeoh. Mukaan ovat päässeet konnan rooleistaan huolimatta myös Harley Quinn ja Myrkkymuratti (Poison Ivy).

Monet kokoelman tarinoista olivat osa suurempaa tarinakokonaisuutta, vaikka mukana oli myös muutama itsenäinen tarina. Kaikki hahmot eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja, joten yksittäiset tarinat kontekstistaan poistettuina tuntuivat minusta melko irrallisilta, vaikka kaikkia yhdistikin teemat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuulumisesta. Mukaan mahtuu laaja repertuaari sateenkaaren eri sävyjä: sekä erilaisia seksuaalisuuden suuntautumisia (muun muassa bi- ja aseksuaalisuus) että sukupuoli-identiteettejä, kuten transsukupuolisuus. Joissakin tarinoissa teemoja käsiteltiin syvällisemmin, kun taas osassa seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti olivat enemmän taustalla, osana kyseisen tarinan päähahmoa kaiken muun lisänä.

Kokoelman kruununjalokivi oli mielestäni ehdottomasti näyttelijä Kevin Conroyn (1955 - 2022) kirjoittama ja J. Bonen kuvittama sarjakuva Finding Batman. Siinä Conroy kertoo haasteistaan homoseksuaalina näyttelijänä nuoruudessaan 1970- ja 1980-luvuilla, sekä miten hänen elämässään kokemansa haasteet auttoivat häntä löytämään äänen Batmanille, kun hän haki rooliin 1990-luvun animaatiosarjaan Batman the Animated Series. Kevin Conroy on tähän mennessä pisimpään Batmania esittänyt henkilö, sillä animaatiosarjan päätyttyä hän uusi roolinsa useita kertoja lukuisissa animaatiosarjoissa ja -elokuvissa sekä videopeleissä. Tarina oli hyvin liikuttava ja muistutti hienosti, miten omat kokemukset heijastuvat kaikkeen, mitä teemme - myös taiteeseen.

DC Pride: The New Generation ei ollut tajuntaa räjäyttävä lukukokemus, mutta viihdyin sen parissa tarpeeksi hyvin muutamien mieleenpainuvampien tarinoiden ansiosta. Kokoelman kautta oli kuitenkin mukavaa huomata, että sarjakuvayhtiöt ovat selkeästi alkaneet huomioida seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä niin lukijakunnassaan kuin teostensa sivuillakin.