JP Koskinen: Ted Bundy - sarjamurhaaja vailla omaatuntoa

©Hande

JP Koskinen: Ted Bundy - sarjamurhaaja vailla omaatuntoa

CrimeTime/Docendo 2025

Kuten Amadokankin kohdalla, kiinnostuin tästä teoksesta Helsingin kirjamessuilla kuunneltuani JP Koskisen haastattelun teokseensa liittyen. Kuten nimestä voi jo päätellä, Koskisen tietokirja kertoo yhdysvaltalaisesta sarjamurhaajasta, Ted Bundysta (1946 - 1989). Kirja on ensimmäinen suomenkielinen, miehen elämää käsitellyt teos. Bundyn elämän lisäksi teos käsittelee hänen rikoksiinsa liittyviä poliisitutkimuksia sekä hänen oikeudenkäyntejään, kun hänet vihdoinkin pidätettiin.

Kirja on kirjoitettu erittäin asiallisesti: Bundyn epäluotettavuus tarinansa kertojana tuodaan ilmi jo teoksen alussa, fakta on faktaa ja arvailut esitetään avoimesti sellaisiksi. Lisäksi teos ei mässäile Bundyn teoilla tai tekotavoilla, minkä ansiosta pystyin lukemaan kirjan ongelmitta ilman taukoja. Psykologian ystävänä minua kiinnostavat myös sarjamurhaajat, mutten nauti ihmisten julmuuksilla hekumoinnista, joten olen huojentunut, ettei Koskinen sortunut tähän teoksessaan.

Ted Bundy - sarjamurhaaja vailla omaatuntoa on tietokirja, muttei ole kirjoitettu tieteellisen tekstin tyyliin. Vaikka tapahtumia ei olekaan dramatisoitu (kuten kirjailijan kirjamessuhaastattelun mukaan Yhdysvalloissa on tapana tehdä myös tietokirjallisuudessa), kerronta on ikään kuin faktuaalista kaunokirjallisuutta: Bundyn vaiheet esitetään aivan kuin tarinana, vaikka teoksen sisältö onkin totta ja sisältää ajoittain viittauksia käytettyihin lähteisiin. Pidin tästä lähestymistavasta, sillä se toi teokseen kepeyttä rankasta aiheesta huolimatta, mutta silti pystyin pitämään mielessäni, että luen nimenomaan tietokirjaa. Nautin kovasti tietokirjallisuudesta, myös niistä tieteellisesti kirjoitetuista, mutta tässä teoksessa huomasin nauttivani Koskisen epämuodollisista huomautuksista, jotka toivat välikevennkysiä, joiden voimin kirjan jaksoi loppuun asti ilman taukoja. Alla yksi esimerkki sellaisesta:

Kesäkuussa [1972] Bundy valmistui Washingtonin osavaltion yliopistosta kunniamaininnoin filosofian kandidaatiksi pääaineenaan psykologia.

Jostain syystä Washingtonin osavaltion yliopisto ei kuitenkaan mainitse Theodore Robert Bundyn nimeä tunnettujen alumniensa listallaan.

Kuten Koskinen kirjassaan kertoo, Ted Bundy tuli tunnetuksi nimenomaan siksi, että hän vaikutti olevan amerikkalaisen unelman ilmentymä: komea, hyvätapainen, auttoi aina ystäviään ja oli jopa pelastanut ihmishenkiä - miten tämä mies muka olisi voinut murhata ainakin 30 naista ja tyttöä? Bundya on vuosien varrella mystifioitu, mutta Koskinen ei onneksi ole valinnut tällaista lähestymistapaa. Bundy pystyi olemaan hirmutöissään tehokas, koska hän työkokemustensa kautta ymmärsi muun muassa Yhdysvaltain poliisivoimien toimintaa, ja pystyi täten välttelemään onnistuneesti kiinnijäämistä pitkään. Toisin sanoen Ted Bundy oli tarpeeksi älykäs hyväksikäyttääkseen kotimaansa järjestelmää - ei mitään sen ihmeellisempää.

Vaikka yksityiskohdilla ei mässäillä tässä kirjassa, kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin teosta lukiessani. Erityisesti osiot, joissa kerrottiin Ted Bundyn pitkäaikaisesta tyttöystävästä, Liz Kendallista, hirvittivät. Kendall oli jopa muutamaan otteeseen antanut tietojaan Bundysta poliisille, kun hänen epäilyksensä heräsivät, mutta koska Bundylla ei ollut rikosrekisteriä entuudestaan, asiaa ei tutkittu tarkemmin. Kirja ei käsitellyt tätä seikkaa, mutta jäin pohtimaan, mikä vaikutus rakenteellisella naisten vähättelyllä saattoi olla siinä, ettei Ted Bundya saatu aikaisin satimeen.

Tietokirja ei tarjonnut minulle paljon uutta tietoa, sillä olen perehtynyt aiheeseen melkoisen paljon jo entuudestaan. Sain silti täydennettyä tietojani esimerkiksi liittyen Bundyn rikosten tutkintaan sekä hänen oikeudenkäynteihinsä liittyen. Muun muassa katsomani dokumentit ovat käsitelleet näitä osa-alueita melko pintapuolisesti, joten oli mielenkiintoista perehtyä näihin aiheisiin tarkemmin, ja oppia ymmärtämään koko prosessia laajemmin. Tosin olisin toivonut, että kirjan lopun lähdeluettelo olisi sisältänyt kaikki käytetyt lähteet, eikä vain kirjailijan tärkeimmiksi kokemia.

Ted Bundy - sarjamurhaaja vailla omaatuntoa on helppolukuinen tietoteos, joka kertoo kattavasti Bundyn vaiheista pitäytyen faktoissa. Minusta oli myös mukavaa (jos tätä sanaa voi tällaisen aiheen yhteydessä käyttää) lukea Bundyn koko tarina omalla äidinkielelläni - vaikka englanninkin lukeminen minulta sujuu. Jos Ted Bundy kiinnostaa, etkä välitä julmuuksilla mässäilystä, tämä kirja on sinulle.

Sofija Andruhovyts: Amadoka I - Romana

©Hande

Sofija Andruhovytš: Amadoka I - Romana

suomentanut Riku Toivola 

Gummerus 2025 

Kävin kuuntelemassa Helsingin kirjamessuilla Sofija Andruhovytšin haastattelun ja kiinnostuin sen myötä hänen suurromaaninsa, Amadokan, ensimmäisestä osasta. Yllätin itseni (olen viime vuosina ollut tuskallisen hidas lukija tavanomaiseen tahtiini nähden) lukemalla teoksen loppuun muutamassa päivässä. On samaan aikaan sekä outoa että huojentavaa löytää uudestaan kadonnut puoli itsestään - tässä tapauksessa se, joka pystyy uppoutumaan kirjoihin.

Amadoka I - Romana alkaa kiovalaisesta sairaalasta, jossa on muistinsa menettänyt sotilas. Tämän kasvot ovat ruhjoutuneet tunnistamattomiksi, mutta sairaalaan saapuu Romana-niminen nainen, joka väittää sotilasta aviomiehekseen, Bohdaniksi. Romana yrittää saada miehen muistot palaamaan kertomalla tälle tarinoita, jotka Bohdan hänelle itse on kertonut aikanaan. Tarinan nykyhetki sijoittuu Krimin miehityksen aikaan, mutta siinä siirrytään ajoittain lähimenneisyydestä aina toisen maailmansodan jälkimaininkeihin saakka.

Andruhovytšin romaani yllätti minut, sillä en meinannut malttaa laskea sitä käsistäni aloitettuani sen. Minulle ei ole tapahtunut tätä pitkään aikaan, joten tuntui lähes vieraalta, mutta samaan aikaan lumoavalta uppoutua kirjaan täydellä teholla. Amadokan kerronta on runollista erityisesti ympäristön kuvauksen suhteen, mutta myös häpeilemätöntä: asioita ei silotella, vaan maisemista, myös mielen sellaisista, näytetään rosotkin. Vaikka Amadokassa liikutaan eri aikatasoissa, kerronta soljuu vääjäämättä eteenpäin. Lukiessani teosta minusta tuntui siltä, kuin ajelehtisin tekstin mukana lukemisen sijasta.

Runollisuuden lisäksi myös ruumiillisuus on kerronnassa ja kuvailussa vahvasti läsnä. Tuntemuksia ja fyysisiä kokemuksia, myös kipua, kuvaillaan Amadokan ensimmäisessä osassa tarkkanäköisesti. Romaani osoittaa hyvin, miten ruumiillisuus voi sekä inhimillistää että toiseuttaa, ja erityisesti kivun kuvailut saivat minut miettimään ihmisyyttä tai ihmisyyden tunteen puuttumista. Kipu erilaisissa muodoissaan voi sekä yhdistää että erottaa - kenties myös tuoda ihmisen "eläimellisyyttä" esiin. Silti tämä kipu on osa ihmistä ja tämän kokemuksia, ja kertoo omaa tarinaansa.

-- Oli myös paineenomaista kipua, joka ei edest tuntunut kivulta, mutta oli ehkä vaikeinta kestää. Kipua, joka tuli kallon sisältä, vatsasta, rintakehästä, ikään kuin siellä paisuisi, turpoaisi ja itäisi jonkinlainen eliö. Ahdistuksen kipua. Tyhjyyden kipua. Kutisevaa kipua. Pelon kipua, joka sai vatsan sisäseinämän kohmettumaan. Ja monia muita kipuja, joita kaikkia hän olisi voinut kuvailla tarkasti, pienintä yksityiskohtaa myöten, jos vain hänen kielensä ei olisi vastustellut.

Amadokan ensimmäisen osan kerronnan suola ovat muistot. Helsingin kirjamessuilla Andruhovytšilta kysyttiin, voiko ihmisen muistoihin luottaa. Hän vastasi, että ainakin hänen teoksessaan vastaus on ei, ja että hän pyrkii romaanissa käsittelemään, miksi hahmojen muistoihin ei voi luottaa, ja miten muistot saattavat olla mutkikkaita, kadota kokonaan tai ilmestyä uudestaan vuosikausia, jopa monta sukupolvea myöhemmin. Tämä näkyy mielestäni Amadokassa hyvin: kerronta koostuu useamman kertojan äänestä, ja käy hyvin pian selväksi, ettei näihin kertojiin ole välttämättä luottamista. Aivan kuten tosielämässäkin, aika voi vääristää asioita - vanhan kansan sanoin "aika kultaa muistot" ja mieleen voi kehittyä myös valemuistoja. Epäluotettavat kertojat pitivät minua tarinan aikana varpaillaan, mutta samaan aikaan kunnioitin heidän muistojaan, sellaisena kuin he ne kertoivat.

Eikös mies, eikös Bohdan ollut melkein itkeä tihrustanut sinä yönä, kun he olivat istuneet kodinkonelaatikoiden seassa sanoin kuvaamattomassa sotkussa, puhuessaan pirstaleista ja säpäleistä, kulttuurisista kerroksista ja horisonteista, kerrostumien syvyyksistä, hampaista ja nikamista, kolikoista ja napeista, hiiltyneistä ja kivettyneistä puunpalasista, mikroskooppisen pienistä lahonneiden kankaiden riekaleista, hyödyttömien tavaroiden poikkeuksellisesta arvosta. Siitä, että mikä tahansa esine voi kertoa tarinan. Siitä, että yhdistettynä muihin maan syvyyksiin kätkeytyneisiin esineisiin se voi kertoa tarinan maailman luomisesta, tarinan sodasta, tarinan ihmisestä.  

Amadoka I - Romana on kiehtova ja ajatuksia herättävä teos, jonka parissa viihdyin hyvin. Jään innolla odottamaan suomennoksen seuraavan osan ilmestymistä.