keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Antti Tuuri: Ikitie

©Hande
Antti Tuuri: Ikitie
Otava 2011

Syyskuussa huomasin kaikkialla mainostettavan uutta elokuvaa, Ikitietä. Kiinnostuin siitä aiheensa vuoksi, mutta koska sain tietää elokuvan perustuvan Antti Tuurin samannimiseen romaaniin, liityin kirjaston varauslistalle lukeakseni alkuperäisteoksen ensin. En ole lukenut ennen tätä ainuttakaan Tuurin teosta, ja Ikitie on seitsemäs osa Äitini suku-sarjaa. Tiedusteltuani asiaa kirjan lukeneilta bloggaajilta päätin voivani hypätä suoraan tähän teokseen.

Ikitie kertoo Jussi Ketolasta, jota tullaan vuonna 1930 hakemaan kotoaan useamman Lapuan liikkeeseen kuuluvan miehen voimin. Heidän aikeenaan on kyyditä Ketola Ikitieksi kutsuttua reittiä pitkin Neuvostoliiton rajan tuntumaan, ja siellä Ketola karkaa piinaajiensa kynsistä Neuvostoliiton puolelle. Hän päätyy rakentamaan Neuvosto-Karjalaa Amerikasta maahan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten kanssa, sillä häntä ei päästetä palaamaan Suomeen. Vuosien saatossa käy ilmi, ettei kaikki ole työläisten paratiisissa välttämättä niin auvoista kuin monet ovat etukäteen kuvitelleet.

Vaikka Äitini suku on kertonut Jussista sarjan kahdessa aiemmassakin osassa, pysyin tarinassa kelvollisesti kärryillä. Alkupuolen verkkaisuus auttoi asiaa: Ikitietä pitkin kulkevaa autokyytiä itärajalle kuvataan reilu siivu koko romaanin sivumäärästä, jolloin pääosaan pääsevät Jussin ajatukset, joiden kautta sain tietää miehen aiemmistakin vaiheista. Teoksen kerrontatapa on kiehtova: Jussi Ketola on tarinan minäkertoja ja hänen kertomuksensa on alusta loppuun puhekielistä. Vaikkei kyseessä olekaan kerronnan keino, johon olisin törmännyt usein, minulle oli helppoa uppoutua jutustelevaan tyyliin. Lisäksi alun verkkaisuuden jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ja jännitys alkaa tiivistyä pikkuhiljaa, joten kerronta piti minut otteessaan loppuun asti.

Kirja sisältää monia historiallisia tapahtumia, mutta ne kuvataan tarinan hahmojen sekä heidän kokemustensa kautta. En tiedä, johtuiko tämä osittain aiempien osien yli hyppäämisestä, mutten oikein kiintynyt romaanin hahmoihin - en edes Jussiin - vaan he jäivät minulle melko etäisiksi. Toisaalta, teos sisältää suurimmaksi osaksi uusia hahmoja, eivätkä hekään herättäneet suurimmaksi osaksi minussa tunteita, ainakaan kovin vahvoja.

Ikitie on hienovaraisesti tapahtumistaan kertova romaani laajalti vaietuista aiheista. En ole tuntenut kovin hyvin Neuvostoliittoon muuttaneiden suomalaissiirtolaisten enkä Stalinin vainojen uhrien vaiheita, joten teos tarjosi minulle uutta tietoa ihmisistä, jotka joutuivat oman aatteensa pettämiksi. Heidän osakseen koitui muukalaisuus kaikkialla: Suomessa "väärien" näkemystensä, Neuvostoliitossa suomalaisuutensa vuoksi. Ikitie on suomalaismiehen odysseia, jossa tapahtumia käsitellään kiihkoilematta - tosin tämä saattoi maksaa kiintymykseni henkilöhahmoja kohtaan. Kirja antoi kuitenkin kosolti ajattelemisen aihetta ja tartun todennäköisesti muihinkin Jussi Ketola-kirjoihin tulevaisuudessa.

Arvosana: ✮✮✮½

3 kommenttia:

  1. Oletko käynyt katsomassa tätä elokuvissa, tai aiotko mennä? Moni on leffaa kehunut, mutta kirjasta olen kuullu aika paljon vähemmän, ja uteliaisuuttani olisi kysellyt että kuinka samanlainen tarina on :D
    Äh, vähän kiinnostaisi, mutta toisaalta aihe sinänsä ei kiinnosta. Ja jos kyseessä on vielä sarjan ties kuinka monennes osa, niin voi olla, että tämän pitää nyt jättää välistä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä käynyt katsomassa, mutta minulla on perjantaille lippu varattuna. Voin sitten kertoa, millainen elokuva on kirjaan verrattuna. :)
      Kirjan pystyi kyllä lukemaan sellaisenaankin, mutta näitä Jussi Ketolasta kertovia sarjan osia on ennen Ikitietä ilmestynyt kaksi: ensimmäinen käsittelee Ketolan aikaa Yhdysvalloissa, toinen taas hänen vaiheitaan sisällissodan myllerryksessä. Tosin en sitten tiedä, kannattaako tähän tai muihinkaan osiin tarttua, jos aihe/et eivät kiinnosta. :D

      Poista
    2. Pidin elokuvasta: sanoisin, että oli ehkä jopa parempi kuin kirja.

      Poista