 |
| ©Hande |
Gummerus 2012
Minä en ole niitä ihmisiä, jotka ostavat tai lainaavat kirjoja vain niiden kansien perusteella. Minun on luettava ainakin takakansi ennen päätöksen tekemistä. Kuitenkin viime vuonna näin kirjakaupan hyllyllä teoksen, jonka kansi oli niin kaunis ja sen nimi niin houkutteleva, että olin valmis ostamaan kirjan siltä seisomalta. Takakannen luin vielä varmuuden vuoksi, enkä sen takia keksinyt mitään tekosyytä, jonka nojalla olisin jättänyt romaanin ostamatta.
Nyt, kun tämän suuresti kehutun teoksen lukemiseen löytyi sopiva hetki, tartuin siihen mielenkiinnolla. Minua myös jännitti hieman, sillä en ole koskaan aiemmin lukenut allegorisella kerrontatyylillä kirjoitettua teosta. Päätin kuitenkin olla hermoilematta liikoja - ei lukemisen kuulu olla suorittamista, vaan uusien maailmojen ja ajatusten löytämistä.
Kirjan tarina etenee hitaasti ja soljuvasti - ajoittain minusta tuntui, että luin proosan sijasta runoelmaa. Tekstissä hyödynnetään toimivalla tavalla vanhahtavaa sanastoa tuntemattomien asioiden kuvailuun. Romaanin käännös teki minuun vaikutuksen sujuvuudellaan sekä kauneudellaan - Johanna Vainikainen-Uusitalon suomennos on saanut vuonna 2013 Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden parhaana tieteiskirjana, enkä ihmettele tunnustusta yhtään.
Teoksen pääjuoni on melko yksinkertainen, mutta se sisältää niin paljon pinnan alle kätkettyjä merkityksiä, että moni niistä meni minulta tyystin ohi. Lisäksi Wolfe jättää paljon asioita lukijan mielikuvituksen varaan, sillä hän ei erityisemmin kuvaile luomansa maailman yksityiskohtia, kuten eläinkuntaa tai kasvistoa. Minua tämä ei haittaa, sillä nautin suuresti siitä, että saan kuvitella asioita itse.
Vaikka Kiduttajan varjon kaikki salaisuudet eivät auenneet minulle, pidin kirjasta. Luulen tällaisen opuksen vaativan useamman lukukerran, jotta vertauksia alkaa ymmärtää enemmän. Uuden Auringon kirjan aloitusosan tarina jäi totaalisen kesken, mutta jatko-osien lukeminen jäänee minulla ensi vuoteen, sillä aion keskittyä Kirjan vuoden lukuhaasteen loppuun viemiseen - luettavana on vielä kymmenen kirjaa ja aikaa reilu kuukausi. Jätän suomennetut jatko-osat odottamaan vuoroaan hyllyyni, mutta kun se aika koittaa, palaan Wolfen kirjojen pariin ilomielin.
Nyt, kun tämän suuresti kehutun teoksen lukemiseen löytyi sopiva hetki, tartuin siihen mielenkiinnolla. Minua myös jännitti hieman, sillä en ole koskaan aiemmin lukenut allegorisella kerrontatyylillä kirjoitettua teosta. Päätin kuitenkin olla hermoilematta liikoja - ei lukemisen kuulu olla suorittamista, vaan uusien maailmojen ja ajatusten löytämistä.
Kirjan tarina etenee hitaasti ja soljuvasti - ajoittain minusta tuntui, että luin proosan sijasta runoelmaa. Tekstissä hyödynnetään toimivalla tavalla vanhahtavaa sanastoa tuntemattomien asioiden kuvailuun. Romaanin käännös teki minuun vaikutuksen sujuvuudellaan sekä kauneudellaan - Johanna Vainikainen-Uusitalon suomennos on saanut vuonna 2013 Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden parhaana tieteiskirjana, enkä ihmettele tunnustusta yhtään.
Teoksen pääjuoni on melko yksinkertainen, mutta se sisältää niin paljon pinnan alle kätkettyjä merkityksiä, että moni niistä meni minulta tyystin ohi. Lisäksi Wolfe jättää paljon asioita lukijan mielikuvituksen varaan, sillä hän ei erityisemmin kuvaile luomansa maailman yksityiskohtia, kuten eläinkuntaa tai kasvistoa. Minua tämä ei haittaa, sillä nautin suuresti siitä, että saan kuvitella asioita itse.
Vaikka Kiduttajan varjon kaikki salaisuudet eivät auenneet minulle, pidin kirjasta. Luulen tällaisen opuksen vaativan useamman lukukerran, jotta vertauksia alkaa ymmärtää enemmän. Uuden Auringon kirjan aloitusosan tarina jäi totaalisen kesken, mutta jatko-osien lukeminen jäänee minulla ensi vuoteen, sillä aion keskittyä Kirjan vuoden lukuhaasteen loppuun viemiseen - luettavana on vielä kymmenen kirjaa ja aikaa reilu kuukausi. Jätän suomennetut jatko-osat odottamaan vuoroaan hyllyyni, mutta kun se aika koittaa, palaan Wolfen kirjojen pariin ilomielin.
Arvosana: ✮✮✮½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti