 |
| ©Hande |
Gummerus 2016
Saatuani Kerro minulle jotain hyvää-kirjan päätökseen, minun oli aivan pakko mennä kirjakauppaan ja hankkia tarinan jatko-osa. Olin tietoinen tästä jatko-osasta jo aikaisemmin, mutten ollut hankkinut sitä, sillä edeltäjän hankkiminenkin oli pitkän empimisen tulosta. Rakastuin kuitenkin teokseen, joten hankin tämänkin romaanin käsiini ja aloitin lukemisen heti, kun mahdollista. Ahmaisin teoksen vuorokaudessa.
HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia teoksen edellisestä osasta Kerro minulle jotain hyvää. Jos haluat välttyä niiltä, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät"-tekstin jälkeen.
Jos olisit tässä alkaa kaksi vuotta Kerro minulle jotain hyvää-romaanin tapahtumien jälkeen. Lou ei ole onnistunut lunastamaan lupaustaan elää elämäänsä täysillä: hän on kylläkin muuttanut Lontooseen omaan asuntoon, mutta lupaava alku on pysähtynyt työpaikkaan lentokentän pubissa. Hän ei ole myöskään vielä oppinut elämään Willin kuoleman kanssa. Pystyykö Lou päästämään irti menneisyyden haamuista ja täyttämään rakastamalleen miehelle antamansa lupauksen?
Minulle tuli pian kirjan aloittamisen jälkeen tunne, että Moyes on vieraillut pääni sisällä: hänen kuvailunsa läheisensä menettäneen henkilön vaiheista ja mielenliikkeistä tuntui olevan suurilta osin kuin omasta elämästäni. Välillä se tuntui niin rankalta, että kirja oli pakko pistää sivuun ja tehdä jotain muuta. En halunnut jäädä vatvomaan liikaa omia kokemuksiani.
Vaikka romaani onnistui ajoittain livahtamaan ihoni alle ja sai miettimään oman elämän tapahtumia, Jos olisit tässä on pinnallisempi ja kliseisempi kuin edeltäjänsä. Monet juonenkäänteet oli helppo arvata etukäteen, mutten sentään tajunnut aivan kaikkea ensimmäisten lukujen aikana - mukaan mahtui myös muutamia, hyvinkin yllättäviä käänteitä.
Kirja sisältää hahmojen osalta sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia, joista pidän, mutta jotkut hahmot ja heidän käytöksensä saivat minut muljauttelemaan silmiäni sekä kiristelemään hampaitani. Tästä täydellinen esimerkki ovat Loun vanhemmat: he ovat teoksessa käytännöllisesti pelkkää parodiaa, mutta samalla minua alkoi huolestuttaa, voiko tuollaisia ihmisiä olla oikeastikin olemassa länsimaissa 2010-luvulla.
HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia teoksen edellisestä osasta Kerro minulle jotain hyvää. Jos haluat välttyä niiltä, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät"-tekstin jälkeen.
Jos olisit tässä alkaa kaksi vuotta Kerro minulle jotain hyvää-romaanin tapahtumien jälkeen. Lou ei ole onnistunut lunastamaan lupaustaan elää elämäänsä täysillä: hän on kylläkin muuttanut Lontooseen omaan asuntoon, mutta lupaava alku on pysähtynyt työpaikkaan lentokentän pubissa. Hän ei ole myöskään vielä oppinut elämään Willin kuoleman kanssa. Pystyykö Lou päästämään irti menneisyyden haamuista ja täyttämään rakastamalleen miehelle antamansa lupauksen?
Minulle tuli pian kirjan aloittamisen jälkeen tunne, että Moyes on vieraillut pääni sisällä: hänen kuvailunsa läheisensä menettäneen henkilön vaiheista ja mielenliikkeistä tuntui olevan suurilta osin kuin omasta elämästäni. Välillä se tuntui niin rankalta, että kirja oli pakko pistää sivuun ja tehdä jotain muuta. En halunnut jäädä vatvomaan liikaa omia kokemuksiani.
Minäpä kerron millaista on elämä katastrofaalisen, mullistavan kokemuksen jälkeen. Sitä luulisi, että joutuu selviytymään, vain katastrofaalisesta, mullistavasta kokemuksesta itsestään: mieleen välähtävistä muistikuvista, unettomista öistä, siitä että tapahtumat pyörivät mielessä loputtomiin ja joutuu kyselemään itseltään, tekikö oikein, sanoiko ne asiat jotka piti sanoa, olisiko voinut muuttaa tapahtumien kulun tekemällä jotain edes hiukan toisin.Juonipaljastukset päättyvät.
Vaikka romaani onnistui ajoittain livahtamaan ihoni alle ja sai miettimään oman elämän tapahtumia, Jos olisit tässä on pinnallisempi ja kliseisempi kuin edeltäjänsä. Monet juonenkäänteet oli helppo arvata etukäteen, mutten sentään tajunnut aivan kaikkea ensimmäisten lukujen aikana - mukaan mahtui myös muutamia, hyvinkin yllättäviä käänteitä.
Kirja sisältää hahmojen osalta sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia, joista pidän, mutta jotkut hahmot ja heidän käytöksensä saivat minut muljauttelemaan silmiäni sekä kiristelemään hampaitani. Tästä täydellinen esimerkki ovat Loun vanhemmat: he ovat teoksessa käytännöllisesti pelkkää parodiaa, mutta samalla minua alkoi huolestuttaa, voiko tuollaisia ihmisiä olla oikeastikin olemassa länsimaissa 2010-luvulla.
Jos olisit tässä ei ole edeltäjänsä veroinen, mutta vastasi silti tyydyttävästi ensimmäisen osan esittämiin kysymyksiin. Se oli myös tyyliltään lähempänä perinteistä chick-litiä - sitä, josta en erityisemmin välitä. Kuitenkin viihdyin kirjan parissa suurimman osan lukuajasta ja se onnistui edeltäjänsä lailla herättämään minussa laajan skaalan erilaisia tunteita.
Arvosana: ✮✮✮✮
P. S. Oli hauska yllätys bongata kirjasta Suomi-viittaus klassisen musiikin maailmasta. Nähtyäni Sibeliuksen nimen teoksen sivuilla, ajattelin huvittuneena mielessäni "nyt torille".
P. S. Oli hauska yllätys bongata kirjasta Suomi-viittaus klassisen musiikin maailmasta. Nähtyäni Sibeliuksen nimen teoksen sivuilla, ajattelin huvittuneena mielessäni "nyt torille".
Minulle chick lit on rakas genre, mutta siitä huolimatta tämä kirja jäi hieman vaisummaksi kuin edeltäjänsä. Moyes on kyllä ihana ja Loun seuraan oli mukavaa palata, mutta odotukset olivat niin suuret... :)
VastaaPoistaMakuja on monenlaisia, ja hyvä niin. :)
PoistaLoun seuraan oli todellakin mukava palata, vaikka teos olikin edeltäjäänsä vaisumpi. Olen kuitenkin iloinen, ettei tarina mennyt piloille jatko-osan myötä. :)