 |
| ©Hande |
Little, Brown 2016
Muistan vieläkin, miten suljin Harry Potter ja kuoleman varjelukset-kirjan ensimmäisen lukukerran jälkeen hyvin hitaasti ja haikein mielin - en halunnut uskoa, että vuosien pituinen matka oli päättynyt. Olin myös aivan varma siitä, että tarina päättyy seitsemänteen osaansa, kunnes virallisila tahoilta ilmoitettiin, että kertomus saa jatkoa näytelmän muodossa. Innostuin ja harmistuin yhtäaikaa, sillä tiesin, etten pääsisi katsomaan näytelmää, vaikka tarina kiinnostikin. Onnekseni näytelmästä ilmoitettiin tehtävän myös kirjaversio, jotta mahdollisimman moni Potter-fani pääsisi siitä nauttimaan. Ennakkotilasin teoksen, ja kun sain sen käsiini, ryntäsin saman tien ulos lukemaan.
Ahmaisin Cursed Childin yhdeltä istumalta, joskin palasin myöhemmin ulkoilmasta sisälle jatkamaan lukemista. En ole lukenut näytelmiä kovinkaan paljon elämäni aikana, muttei tämän teoksen käsikirjoitusmuoto häirinnyt kokemustani ollenkaan. Minulle ei tuottanut vaikeuksia kuvitella miljöitä tai hahmoja, vaikka kuvailu ei ollut läheskään yhtä rikasta kuin Rowlingin alkuperäisessä Potter-saagassa.
Tarina on hyvin tapahtumarikas ja nopeasti etenevä. Monta kertaa lukemisen aikana suuni loksahti auki hämmästyksestä ja minussa heräsi niin vahvoja tunteita, että reagoin lukemaani myös verbaalisesti - sisälle siirtyminen osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä huudahtelin melko paljon. Juonen eteneminen oli luontevaa, joskin tarina tuntui ajoittain hieman fanficcimäiseltä, mutta tämä seikka ei häirinnyt minua kamalasti - siitä olen iloinen.
Kertomuksessa on mukana laaja hahmokaarti, johon mahtuu kosolti sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia. Oli sydäntä lämmittävää huomata monen itselle rakkaaksi muodostuneen hahmon olevan mukana, ja tykästyin minä joihinkin entuudestaan tuntemattomistakin hahmoista. Yllätyin kovasti siitä, että yhdeksi suosikeistani nousi Scorpius Malfoy. En ole koskaan voinut sietää hänen isäänsä, Draco Malfoyta, septologiassa, joten en olisi ensimmäisenä arvannut kiintyväni Scorpiukseen.
Cursed Child oli yhtä tunteiden vuoristorataa yllättävine käänteineen ja nostalgiaryöppyineen. Ajoittain jotkut tarinankerronnallisista ratkaisuista tuntuivat turhankin korkealentoisilta, mutta pidin hyvin paljon kertomuksen tematiikasta. Cursed Child ei yllä suosikki-Pottereideni tasolle, mutta piidin siitä silti - oli mukavaa palata itselle erityisen rakkaan maailman pariin ja saada tietää, mitä Harrylle ja kumppaneille tapahtui 19 vuotta myöhemmin.
Tarina on hyvin tapahtumarikas ja nopeasti etenevä. Monta kertaa lukemisen aikana suuni loksahti auki hämmästyksestä ja minussa heräsi niin vahvoja tunteita, että reagoin lukemaani myös verbaalisesti - sisälle siirtyminen osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä huudahtelin melko paljon. Juonen eteneminen oli luontevaa, joskin tarina tuntui ajoittain hieman fanficcimäiseltä, mutta tämä seikka ei häirinnyt minua kamalasti - siitä olen iloinen.
Kertomuksessa on mukana laaja hahmokaarti, johon mahtuu kosolti sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia. Oli sydäntä lämmittävää huomata monen itselle rakkaaksi muodostuneen hahmon olevan mukana, ja tykästyin minä joihinkin entuudestaan tuntemattomistakin hahmoista. Yllätyin kovasti siitä, että yhdeksi suosikeistani nousi Scorpius Malfoy. En ole koskaan voinut sietää hänen isäänsä, Draco Malfoyta, septologiassa, joten en olisi ensimmäisenä arvannut kiintyväni Scorpiukseen.
Cursed Child oli yhtä tunteiden vuoristorataa yllättävine käänteineen ja nostalgiaryöppyineen. Ajoittain jotkut tarinankerronnallisista ratkaisuista tuntuivat turhankin korkealentoisilta, mutta pidin hyvin paljon kertomuksen tematiikasta. Cursed Child ei yllä suosikki-Pottereideni tasolle, mutta piidin siitä silti - oli mukavaa palata itselle erityisen rakkaan maailman pariin ja saada tietää, mitä Harrylle ja kumppaneille tapahtui 19 vuotta myöhemmin.
Arvosana: ✮✮✮✮
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti