Miniarviot: The Masked Empire & How to Keep House While Drowning

Olen lukenut tänä vuonna yhteensä vasta kolme kirjaa. Koska sain ensimmäisen postaukseni vuosiin kirjoitettua ja julkaistua, päätin täydentää blogia myös miniarvioilla kirjoista, jotka luin ennen Pullopostia Seilin saarelta.

Patrick Weekes: The Masked Empire

Päädyin viime vuonna lopulta kokeilemaan Dragon Age -pelien pelaamista (aloittaen Inquisitionista, mutta pelasin sitten myös aiemmat osat), ja hurahdin pelisarjaan täysin. Pelien maailma alkoi kiehtoa minua lisää, joten päätin lukea yhden pelin käsikirjoittajan, Patrick Weekesin, kirjoittaman romaanin, The Masked Empire, joka edeltää Dragon Age: Inquisitionin tapahtumia.

The Masked Empire keskittyy pelisarjan maailmassa, Thedasissa, sijaitsevaan Orlaisin valtioon, sekä sen hallitsijaan, keisarinna Celeneen. Valtio on sisällissodan kourissa, ja Celene yrittää parhaansa mukaan pitää kiinni valtaistuimestaan. Lisäksi tarinaan näkökulmaansa saavat Celenen haltiapalvelija ja vakoojamestari Briala, tämän salaperäinen mentori Felassan, Celenen henkivartija ja ritari Ser Michel sekä Celenen serkku ja valtaistuimen tavoittelija, suurherttua Gaspard. Teos kulkee kahdessa aikatasossa näyttäen takaumia muun muassa Celenen elämästä.

Patrick Weekesin romaani on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava teos, joka täydentää ja avaa hyvin Dragon Age: Inquisitionin maailmaa sekä sen tarinan poliittista ilmapiiriä - etenkin valtaapitävien näkökulmasta. Dragon Age -peleissä pelaaja luo oman hahmon, jolle on annettu osasta riippuen tarkempi tai laveampi taustatarina, joka vaikuttaa hahmoon ja jossain määrin myös pelin tarinan kulkuun. Pelaajahahmo ei ole koskaan Thedasin valtioiden ylimpien johtojen jäseniä - pelaajan valinnoista riippuen hän saattaa jopa tulla rodusta, johon maailmassa suhtaudutaan ylenkatsovasti. Tämä seikka lisäsi entisestään Orlaisin poliittisen valtapelin kuvailun kiinnostavuutta, sillä pelissä sitä nähdään vain erittäin pintapuolisesti.

Ajoittain teos sortuu liian yksityiskohtaiseen taistelukohtien kuvailuun, joka alkoi tuntua monesti puuduttavalta tekstimuodossa, mutta muutoin viihdyin teoksen parissa erinomaisesti ja luinkin sen melkoisen nopeasti nykyiseen yleislukutahtiini nähden. Hyvää lukemista Dragon Age -pelien ja niiden maailman ystäville!

K. C. Davis: How to Keep House While Drowning - a gentle approach to cleaning and organising

Normaalisti kaihdan itseapukirjoja, mutta tätä teosta suositeltiin minulle sen verran vakuuttavasti, että päätin antaa K. C. Davisin teokselle tilaisuuden - etenkin, kun minulle siivoaminen on erityisen vaikeaa.

How to Keep House While Drowning ymmärtää, etteivät kaikki menetelmät ja toimintatavat sovi automaattisesti kaikille, ja kiveen hakattujen "ratkaisujen" sijaan antaa hyviä periaateohjeita, jotka on mielestäni helppoa soveltaa omaan elämään sopivaksi. K. C. Davis on käyttänyt jonkin verran omaa elämäänsä esimerkkinä tarjotakseen käytännön tapoja, joilla periaatteita on mahdollista toteuttaa halutessaan. 

Suhtauduin teokseen aluksi varauksella, mutta luettuani kirjaa tovin minusta alkoi tuntua, että kirja tarjoaa oikeasti hyviä vinkkejä, miten voin yrittää ryhdistäytyä siivoamisen saralla. Yleensä ihmisten minulle antamat neuvot ja ohjeet eivät koskaan ole toimineet, todennäköisesti siksi, etteivät ne ole huomioineet häpeäaspektia, joka monilla siivoamiseen liittyy. Teos on huomioinut myös selkokielisyyden ja tarjoaa oikopolkuja ja korostuksia olennaisimpaan, jos lukija kokee, ettei hänellä ole energiaa lukea teosta kokonaan, mikä oli mielestäni ajattelevaista.

Ainakin yhtä asiaa teoksesta tulen varmasti kantamaan mukanani, ja josta varmasti minulle on apua tulevaisuudessa siivoamisen kanssa kamppaillessa: kotisi on tarkoitus palvella sinua, eikä sinun palvella kotiasi.

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43 (ja blogin elvytysyritys)

©Hande

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43

Suomen Kirjallisuuden Seura 2020 

Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne pitkästä aikaa, neljän vuoden poissaolon jälkeen. Tuntematon lukija ehti jopa helmikuussa täyttää 10 vuotta, mutten saanut aikaiseksi juhlistaa asiaa - etenkin, kun olen loistanut täällä poissaolollani. Inspiroituneena ystäväni blogi-ideasta lukuprojektiaan (197 kirjaa, haasteessa pyritään lukemaan yksi kirja jokaisesta maasta) varten päätin kokeilla, jos saisin kirjoitettua omaan blogiini kirjasta, jota sillä hetkellä olin lukemassa.

Pullopostia Seilin saarelta kertoo Seilissä monta vuotta asuneen Saima Rahkosen (1903 - 1959) elämästä. Vuonna 2010 Seilin saarelta löydettiin kätkettyjä pulloja, joista löytyi oletettavasti jonkun entisen potilaan kirjoittamia kirjelappusia. Kirjoittajaksi paljastui tutkimusten jälkeen Saima, joka tosiaankin oli ollut potilaana saarella kahdestikin. Susan Heikkinen kuvailee kirjassa Rahkosen elämää niin paljon, kuin löysi tietoja hänen vaiheistaan, sekä historiallisista tapahtumista että mielenterveyden hoidon vaiheista Saiman elinaikana.

Teos on kirjoitettu selkeästi, ja minun oli helppoa lukea sitä, vaikka olen tällä hetkellä erittäin hidas lukija. Heikkinen kirjoittaa asiallisesti ja kertoo avoimesti, milloin tiedetään ja milloin arvaillaan Saiman elämän vaiheita. Heikkinen avaa myös teoksessa mainittuja murresanoja, eikä myöskään sorru tutkijajargonin viljelyyn - sen seuraaminen voi olla vaikeaa jopa tottuneemmalle tietokirjallisuuden lukijalle. Heikkinen on kirjoittanut teoksen Saima Rahkosen elossa olevien sukulaisten luvalla - yksityiskohta, jota arvostan suuresti, kun kyseessä on yksityishenkilö ja todella arkaluontoisia asioita.

Mielestäni Saiman elämää oli mielenkiintoista seurata, ja maailmantapahtumat sekä mielenterveyden hoidon edistysaskeleet hänen elämänsä aikana toivat teokseen lisäsyvyyttä ja -kontekstia. Ystäväni, joka on myös kirjan lukenut, sanoi hienosti (ystävääni hänen luvallaan referoiden), että maailman konteksti Saiman elämän ohella korosti sitä, miten siinä maailmassa oli yksi pieni elämä, jolla mieli oli rikki, ja miten se yksi, pieni elämäkin sellaisena oli tärkeä. Tämän lisäksi Heikkinen oli liittänyt kirjan tiettyihin osioihin omia kommenttejaan Saimalle tämän kotimurteella, Karjalan murteella. Minusta nämä kommentit olivat sympaattisia, ja toivat Saimaa lähemmäksi minua, vaikka hän on todellisuudessa niin kaukana, että hän on jopa kuollut kauan ennen syntymääni.

Pullopostia Seilin saarelta -teoksen jälkisanoissa Heikkinen toteaa tutkimustyötään tehdessään pohtineensa, oliko Saima oikeasti ollenkaan sairas joutuessaan psykiatriseen hoitoon, ja menettikö hän järkensä sitten laitoksiin jouduttuaan. Heikkinen kuitenkin konsultoi useampaakin lääkäriä antamalla heille Saiman potilaskertomukset luettaviksi, ja he kaikki totesivat aikalaislääkäreiden diagnoosin skitsofreniasta olleen oikea (vaikkakin välillä aikalaiset olivat itse epäilleet asiaa, sillä joskus diagnoosin perään oli kirjoitettu kysymysmerkki).

Tämä pohdinta sai minut tajuamaan, että oma tietämykseni psykoosisairauksista vaikutti minuun taas aivan eri tavalla kuin Heikkiseen: tajusin jo Saiman alkuvaiheiden kuvauksesta, että hän kyllä on sairas - en vain ollut varma, oliko hänellä nimenomaan skitsofrenia vai mahdollisesti jokin muu psykoosisairaus. Saiman tapauksessa nykylääkärit vahvistivat skitsofrenia-diagnoosin, mutta tiedän Ville Kivimäen Murtuneet mielet -kirjan ansiosta, että samoihin aikoihin psykiatrit julistivat paperilla monia psyykkisessä hoidossa olleita sotaveteraaneja psykopaateiksi vain sen vuoksi, etteivät he suostuneet tekemään yhteistyötä lääkäreidensä kanssa, esimerkiksi kertomalla voinnistaan, joten väärän diagnoosin antamisen epäily ei suinkaan ollut kaukaa haettu pohdinnan aihe. 

Pullopostia Seilin saarelta on kiehtova ja ajatuksiaherättävä teos yhdestä ihmiselämästä sekä lääketieteen kehityksestä mielenterveyden saralla tämän ihmiselämän aikana. Teos on sekä faktuaalinen että inhimillinen, ja käsittelee kohdettaan kunnioittavasti. Kirja on kiinnostanut minua jo vuosia, ja olen iloinen, että sain vihdoinkin tartuttua siihen.

En ole varma, miten tulen tässä onnistumaan, sillä olen saanut luettua viime aikoina harmillisen vähän, mutta ehkä uskaltaisin varovaisen toiveikkaasti sanoa: Tuntematon lukija on palannut.

P. S. Olen päättänyt luopua tähtisysteemin käytöstä omien kirjoitusteni kohdalla. Joskus minusta tuntuu vaikealta alkaa antaa tähtiä eri teoksille, ja koen itselleni helpommaksi ja mielekkäämmäksi arvioida kirjoja tästä lähtien vain sanallisesti.