tiistai 1. marraskuuta 2016

Helsingin kirjamessut 2016 osa 1/3


Taas oli se aika vuodesta: kirjaihmisen unelmien täyttymys eli Helsingin kirjamessut. Osallistuin tapahtumaan tänä vuonna 16. kertaa, mutta tämä oli ensimmäinen kertani bloggaajan ominaisuudessa. Kiitän kovasti Messukeskusta bloggaajapassista! Osallistuin messuille jokaisena päivänä - messuväsymys tuntuu painavan vieläkin päälle, mutta ei se haittaa.

Jaan kirjoitukseni useampaan osaan, sillä muutoin tekstistä olisi tullut niin pitkä, ettei kukaan jaksaisi sitä lukea. Tässä osassa kirjoitan ensimmäisestä päivästä.

Messupäivä 1

Torstaina astelin erittäin jännittyneenä Messukeskukseen - vaikka olen kulkenut pääovista sisään lukuisia kertoja aikaisemmin, uusi bloggaajan statukseni lennätti perhosia vatsaani. Pysyin kuitenkin jännityksestäni huolimatta pokerinaamana, ja niin astelin ensimmäiseen aikataulussani olleeseen ohjelmaan.

Tuomas Nevanlinna haastattelijanaan Urpu Strellman.
©Hande
Ensimmäisenä kävin kuunte-lemassa Roald Dahlin 100-vuotisjuhlaan liittyen suomen-taja Tuomas Nevanlinnan haastattelun. Hän kertoi omasta suhteestaan Dahlin tuotantoon sekä työstää Ison kiltin jätin kääntäjänä. Ohjelman päätyttyä tapasin Yöpyödän kirjat-blogin Niinan lunastaakseni kirjabloggaaja-pinssini. Jännitykseni kaikkosi saman tien, kun aloin jutella hänen kanssaan ja jäimmekin suustamme kiinni muutamaksi toviksi. Pinssi on myös todella hieno, ja se komistikin neuletakkiani koko messujen ajan.

Juttutuokion jälkeen suuntasin Bair Irincheevin haastatteluun, jossa hän kertoi kirjastaan Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin. Sain uutta ja mielenkiintoista tietoa aiheeseen liittyen ja nappasinkin kirjan mukaani. Huomasin vatsani kurisevan, joten suuntasin syömään ylihintaista ruokaa, ja päätin ottaa seuraavina päivinä omat eväät mukaan.

Ruokailua seurasi Antti Alasen haastattelu, jossa hän keskusteli teoksestaan Elokuva ja psyyke - näyttelijän paradoksi. Teos käsittelee sitä, miten ammattinäyttelijän teeskentelemä tunnetila tuntuu aidommalta kuin kokemattoman esittäjän aito tunnetila. Keskustelu oli mielenkiintoista, vaikkakin esimerkkeinä käytetyt elokuvat eivät olleet minulle tuttuja kuin nimiensä osalta.

Lopultakin minulla oli aikaa kierrellä kunnolla messualueella. En tosin ostanut enää sinä päivänä mitään, mutta näinpähän alustavasti, mitä kaikkea näytteilleasettajilla oli tarjolla. Vaeltelun jälkeen suuntasin katsomaan keskustelua aiheella Minna Canth, aikansa radikaali. Aiheesta keskustelivat Leena Majanderin johdolla kirjailija Sirpa Kähkönen, tulevan Canth-näytelmän ohjaaja Kaisa Korhonen sekä tutkija Minna Maijala. Keskustelu oli erittäin antoisa: opin lisää Canthin vaiheista ja hänen yhteiskuntakritiikkinsä vaikutuksista. Haluan perehtyä hänen tuotantoonsa jossain vaiheessa tarkemmin, sillä olen lukenut Canthilta vain yhden teoksen.

Vasemmalta: Leena Majander, Kaisa Korhonen,
Minna Maijala ja Sirpa Kähkönen.
©Hande

Myöhemmin törmäsin sattumalta muutamaan kaveriini ja aloin kierrellä aluetta uudestaan heidän kanssaan. Ja koska olemme kaikki Harry Potter-faneja, meidän täytyi mennä kuuntelemaan Jaana Kapari-Jatan haastattelua liittyen Harry Potter ja kirottu lapsi-näytelmäkäsikirjoituksen suomentamiseen. Kapari-Jatta oli kovin vaatimaton ja sympaattinen kertoessaan, millaista hänestä oli palata Rowlingin luoman maailman pariin.

Jaana Kapari-Jatta vastaamassa kysmykseen.
©Hande

Lopuksi kiersin vielä kavereideni kanssa Ruoka & Viini-puolen. Siellä ei ollut minulle mitään erityistä, mutta ostin kyllä annoksen jäätelöä maistiaisten napsimisen lisäksi. Kun kaikki sieltä puolelta oli nähty, suuntasin kotia kohti.

Huomenna jatkan messutunnelmista kertomista toisen päivän osalta.

4 kommenttia:

  1. Sinullapa on monen vuoden kokemus messukävijänä, vau! Minä olisin kovasti halunnut kuulla Roald Dahl -keskustelua ja Kapari-Jattaa, mutta en päässyt paikalle vielä torstaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempani olivat aikoinaan fiksuja, ja veivät minut ensimmäisille Kirjamessuille - olin silloin jo äimän käkenä, ja siitä lähtien olen käynyt siellä vähintään yhtenä päivänä.

      Harmi, ettet päässyt vielä torstaina messuille - kumpikin ohjelma oli mielenkiintoinen. Onneksi messut eivät kuitenkaan jääneet sinulta kokonaan väliin. :)

      Poista
  2. Oli kyllä ihan mahtavaa tavata. :) Messujen kohokohtana olikin kaikki bloggaajapöhinä ja uudet tuttavuudet. Nyt kun on naama monelle uudelle tekstin kautta tutuksi tulleelle ihmiselle, tuntuu, että saa bloggauksistakin enemmän irti, kun tietää jotain niiden kirjoittajista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin mahtavaa tavata! :) Olen samaa mieltä kanssasi, ja minusta myös tekstit alkavat tuntua vielä elävämmältä, kun on päässyt käytännössä näkemään, että niiden takana on elävä ihminen.

      Poista