torstai 3. marraskuuta 2016

Helsingin kirjamessut 2016 osa 3/3


Messutunnelmointi alkaa lähestyä loppuaan. Tässä viimeisessä kirjoituksessa kerron kahdesta viimeisestä päivästä, sillä niinä päivinä ohjelmaa, jota kävin kuuntelemassa, oli huomattavasti vähemmän kuin torstaina ja perjantaina.

Messupäivä 3

Kuten aiemminkin, suuntasin messuille heti kymmeneksi. Tarkoituksenani oli tutkiskella antikvariaattipuolta tarkemmin, mutta törmäsin lapsuudenystävääni, jota en ole nähnyt vuosiin, ja jäin suustani kiinni hänen kanssaan. Juttelimme sen verran kauan, että minun oli suunnattava ensimmäiseen ohjelmaan, jossa haastateltiin Karoliina Korhosta hänen sarjakuvakirjastaan Finnish Nightmares - suomalaisten painajaisia. Sain kuulla, miten Korhonen oli alkanut tehdä Matti-nimisen miehen edesottamuksista sarjakuvan keinoin. Olen lukenut teoksen aikaisemmin, mutta koin edelleen vahvoja samastumisen hetkiä valkokankaalla esitettyihin näytteisiin kirjasta - tosin ilmaisia ämpäreitä en ole koskaan jonottanut.

Suomalaisten painajaisista suuntasin saman tien kuuntelemaan seuraavaa ohjelmaa Kissojen maailmanhistoriasta. Kirjan tekijä Petri Pietiläinen kertoi kirjan tekoprosessista sekä keskusteli kissoista ylipäätään Jone Nikulan kanssa. Päälimmäisenä keskustelusta jäi mieleen, että kissan DNA ei ole muuttunut kovin paljon niiltä ajoilta, kun ihminen otti kissan kotieläimeksi ensimmäistä kertaa - kissat ovat siis edelleen tuhansia vuosia kestäneestä yhteiselosta huolimatta puolivillejä. Kenties siinä on kissojen kiehtovuuden salaisuus, itsellänikin kun on kissoja kaksi kappaletta.

Petri Pietiläinen ja Jone Nikula
©Hande

Ohjelman jälkeen sain taas kerran sännätä tuulispäänä seuraavaan paikkaan, sillä Boknäsin osastolla alkoi bloggaajatapaaminen. Nurkkauksessa kävi aikamoinen kuhina ja sain kasvot lukuisille seuraamilleni blogeille. Tunnelma oli niin kotoisa, että viihdyin paikalla kolme tuntia - ensimmäistä kertaa minulle tuli myös tunne, että olen osa tätä yhteisöä kokonaisvaltaisesti. Nurkkauksesta lähdettyäni aloin kierrellä osastoja ja mukaani tarttuikin pari kirjaa.

Kirjaostosten jälkeen suuntasin kuuntelemaan viimeistä ohjelmaa Sesse Koiviston kirjoittamasta Tapiiri sohvapöydän alla-kirjasta, jossa hän kertoo elämästään Korkeasaaressa 1968-1993 ja eläimistä, joita hän hoiti perheineen kotonaan. Koivisto ei itse päässyt paikalle sairastumisensan vuoksi, mutta haastateltavaksi oli tullut hänen tilalleen eläintarhan nykyinen johtaja Sanna Hellström. Hän kertoi, miten eläinten hoito poikkeaa Koiviston ajoista ja pohti haastattelijan kanssa, kuinka elämä Korkeasaaressa Koivistojen aikaan ei ole ollut kovin helppoa saaren eristyneisyyden takia.

Haastattelun jälkeen kiertelin paikkoja vielä hetken ja suuntasin kotia kohti.

Messupäivä 4

Viimeisenä messupäivänä tutkiskelin aluksi antikvariaattipuolta, kun minulla oli vihdoinkin aikaa. Sieltä en kuitenkaan löytänyt itselleni mitään, ja suuntasin kuuntelemaan Raija Orasen haastattelua romaanistaan Ackté! Se kertoo oopperalaulaja Aino Acktésta, jota on kiittäminen sekä oopperatalon saamisesta Suomeen että Savonlinnan oopperajuhlista. Raisa Rauhamaan haastattelemana
Raisa Rauhamaa ja Raija Oranen
©Hande
Oranen totesi, ettei itsenäisen
naisen eikä diivan elämä ole ollut helppoa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, ja Ackté on saanut eläessään ylistyksen lisäksi paljon kuraa niskaansa. Lisäksi hän kertoi, että on halunnut pysyä kirjaa kirjoittaessaan totuudessa,
vaikka onkin joutunut päätte-lemään joitakin tapahtuma-ketjuja itse.

Olin ostanut Orasen romaanin jo edellisenä päivänä, ja suuntasin Teoksen osastolla saadakseni siihen signeerauksen. Suureksi yllätyksekseni kirjailija intoutui keskustelemaan aiheesta kanssani kerrottuani, miten iloinen olin siitä, että Acktésta on kirjoitettu romaani. Kävi ilmi, että myös Oranen on harrastanut jonkin aikaa laulamista - minä olen ollut aikoinani lapsikuoroissa ja otin lukiossa klassisen laulun tunteja.

Juttuhetken jälkeen suuntasin Kansallisoopperan lavalle kuuntelemaan oopperalaulaja Ville Rusasta, kun hän kertoi, Mitä on ooppera. Vartin haastattelussa ei ollut itselleni aktiivisena oopperakävijänä mitään uutta, mutta oli silti mukavaa kuunnella myös Rusasen kokemuksista työssään. Rusanen totesi, että oopperaa kannattaa kokeilla edes kerran elämässään - jos ei pidä, ei tarvitse tulla uudestaan, mutta jos pitää, niin siitä aukeaa ovi lukuisiin, kiehtoviin maailmoihin. Haastattelun jälkeen keräsin rohkeuteni ja menin kysymään laulajan nimikirjoitusta. Hän antoi sen mielellään, ja jos siinä ei vielä ollut minunlaiselleni oopperafanille tarpeeksi, niin hänkin alkoi keskustella kanssani - voi tätä onnentyttöä! Ei sitä joka päivä pääse keskustelemaan oopperasta vielä ihan ammattilaisen kanssa.

Ville Rusanen kertoo, mitä on ooppera.
©Hande

Onneasta soikeana suuntasin vielä kerran Boknäsin bloggaajakulmalle, kunnes vanhempani ilmoittivat saapuneensa Messukeskukseen, sillä olin luvannut viettää päivän heidän kanssaan. Kiertelimme paikkoja, kunnes menin kuuntelemaan vielä yhtä minua kiinnostavaa ohjelmaa. Anna Kortelainen haastatteli Mirkka Danielsbackaa, joka on kirjoittanut tietokirjan Sotavankikohtalot - neuvostovangit jatkosodassa 1941-1944. Haastattelussa pohdittiin jatkosodan aikaisten sotavankien oloja Suomessa ja mistä kaikki mahdollisesti johtui.
Anna Kortelainen ja Mirkka Danielsbacka
©Hande 
Danielsbacka kertoi, että sodan alkuvaiheissa jopa kolmannes sotavangeista kuoli toden-näköisesti samojen virheiden takia, jotka oli tehty vankileireillä sisällissodan aikana. Suomessa tapahtui kuitenkin harvinainen kehityssuunta, sillä myöhemmin sotavankien olot paranivat - tämä ei ole tavallista sotien pitkittyessä. Haastattelu oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin lisätä Danielsbackan teoksen lukulistalleni.

Sunnuntaina ei ollut enempää ohjelmaa, joka olisi kiinnostanut minua, joten pystyin vihdoinkin kiertelemään paikkoja oikein kunnolla vanhempieni kanssa. Tein viime hetken kirjalöytöjä ja lopuksi kiersimme läpi viel Ruoka & Viini-puolen. Siinä vaiheessa jalkani olivat jo niin poikki, että jouduin kamppailemaan saadakseni ne kulkemaan - onneksi pääsin kotiin autokyydillä.

Tämän vuoden kirjasaldoksi kertyi 10 kappaletta erilaisia teoksia - toivottavasti ehtisin jossain vaiheessa lukea niitä, sillä nyt lukemistoani sanelee vahvasti kaksi lukuhaastetta. Messuväsymykseni on alkanut pikkuhiljaa hellittää, mutta olen silti iloinen, että tuli taas käytyä. Sanoisin myös, että tämän vuoden kirjamessut ovat olleet elämäni parhaat! Ja ensi vuonna uudestaan, totta kai!

Tämän vuoden kirjasaalis on puolet pienempi kuin viime
vuonna, mutta eihän sillä määrällä ole väliä, vaan laadulla.
©Hande

12 kommenttia:

  1. Ihailen kaikkia jotka jaksavat neljä päivää messuilla seilata, minulle kaksikin on jo rankka kokemus :D Mutta allekirjoitan täysin tuon, että parhaat messut tähän mennessä ja suurin syy siihen on varmasti teidän muiden bloggareiden näkeminen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yksi niistä harvoista tapahtumista, jotka tahdon vaikka kahlata läpi jokaisena päivänä, jos vain mahdollista. :D
      Ja kyllä, ehdottomasti teidän muiden bloggaajien näkeminen oli minullekin suurin syy sille, että nämä messut olivat parhaat tähän mennessä.^^

      Poista
  2. Allekirjoitan täysin tuon yhteisöllisyyden tunteen bloggarijoukossa. Oli mukava tavata livenä!

    VastaaPoista
  3. Vau, jaksoit kiertää ja vielä kirjoittaa näin pitkät postaukset :)

    Kuuntelin samaa kissakeskustelua ja tuo fakta jäi minullekin mieleen, en aikaisemmin tiennytkään että noin on. (Vaikka Pablo Neruda ja Oodi kissalle sen jo tiesi, kissaa ei voi ymmärtää ;)

    Niin ja samaa mieltä teidän kanssa: parhaat messut, parhaat kanssabloggaajat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjamessut ja kirjoittaminen ovat intohimojani - annoin myös itselleni armoa, enkä kirjoittanut postauksia heti, niin jaksoikin. :D

      Minullekin kissojen DNA:han liittyvä tieto oli uusi ja auttoi ymmärtämään kissoja paremmin, vaikkei niitä varmaan voi koskaan täysin ymmärtää. :)

      Kyllä meillä on vaan mahtiporukka. <3

      Poista
  4. Tykkäsin myös näistä messuista eniten. Oli kiva lukea näitä koontejasi. Ja oli mukava tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että koontini miellyttivät. Samat sanat, oli mukava tavata! :)

      Poista
  5. Allekirjoitan totisesti ajatuksesi, että nämä messut päästivät osaksi kirjabloggaajien yhteisöä - ja kuinka mahtavaksi yhteisöksi se paljastuikaan! Ihanaa, että messutunnelmiin pääsee vielä bloggausten kanssa :)

    Vau, en tiennytkään intohimostasi ooppeeraan. En ole itse käynyt oopperassa kertaakaan, mutta olen kyllä ajatellut että joskus pitää kokeilla!

    Tämä on tullut jo sanottua, mutta vielä kerran: Oli ihana tavata! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaukset ovat kyllä mainio tapa tunnelmoida - ei vielä niin ponnekkaasti laske päiviä seuraaviin messuihin. :D

      Olen rakastanut ooperaa jo pikkutytöstä, ja 15-vuotiaana pääsin ensimmäistä kertaa nauttimaan siitä livenä Kansallisoopperassa - siitä se sitten lähti. Voin suositella oikein lämpimästi, mutta suosittelen, ettei ensimmäisenä kannata vielä mennä katsomaan Wagneria - hänen oopperansa ovat melkoisen pitkiä ja raskaita. :)

      Sanotaan uudestaan vielä täältäkin, oli oikein ihanaa tavata! <3

      Poista
  6. Heh, minäkin messuilin kaikki neljä päivää ja silti me ollaan käyty katsomassa tosi paljon eri juttuja. Tosin hyvin monet näistä sun kuuntelemista haastatteluista oli sellaisia, joita olisin itsekin halunnut kuunnella, mutta en ehinyt/jaksanut/pystynyt. Kylläpäs olikin ihanat messut ja oli tosi kiva tavata sutkin ja löytää uusi kiinnostava blogi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se teettää, kun on paljon ohjelmaa ja vielä samaan aikaan. :D
      Kuin myös, oli mukavaa tavata! Mukavaa, että blogini kiinnostaa. :)

      Poista