Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

©Hande

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

Tammi 2011 

Sivistyneen ihmisen tulee tietää keskivertokoirasta muutamia seikkoja. Ensimmäinen on, että me rakastamme maksaa. Maksa on shh ja hrm ja arf ja oikeaa herkkua, varsinkin makkarassa. Toiseksi me noin yleisesti ottaen inhoamme kissoja, emme tavallisista syistä vaan koska kissat suosivat runoutta proosan kustannuksella.

Ollessani noin vuosi sitten Tammen kirjakaupassa teos kiinnitti huomioni useammastakin syystä. Ensinnäkin se kertoi Marilyn Monroesta - hän on kiehtova persoona, joka tuntuu kuitenkin melko etäiseltä kulttimaineensa takia. Vielä enemmän innostuin siitä, että kertojana on koira - ja vielä oikeasti olemassa ollut koira. En ole koskaan lukenut aiemmin aikuisille suunnattua teosta, jossa päähenkilönä olisi eläin, josta on tehty myös puhuva. Ajatus sellaisesta kirjasta on kiinnostanut minua kauan, joten ei tarvinnut epäröidä tähän tarttumista.

Romaani kertoo maltankoira Mafia Honeysta - ystävien kesken Maf - jonka Frank Sinatra antoi lahjaksi Marilyn Monroelle vuonna 1960. Lukija pääsee Mafin kautta mukaan Marilynin kotiin, terapiaistuntoihin ja kävelyretkille hänen kahtena viimeisenä elinvuotenaan. Tarinan aikana tavataan myös muita julkisuuden henkilöitä kuten Natalie Wood, Frank Sinatra ja Dean Martin.

Mielestäni Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe oli raikas lukukokemus omintakeisen näkökulmansa ansiosta. Eläinkertoja tarjoaa kirjailijalle paljon mahdollisuuksia, sillä hahmosta voi luoda millaisen tahansa, vaikka tässä tapauksessa käytetäänkin todellista Monroen lemmikkiä. Mafin käyttö kertojaäänenä oli mukavaa vaihtelua ainaisille ihmisnäkökulmille. Minusta myös tarinassa esiintyvien eläinten luonteet olivat mielenkiintoisia - heille on annettu myös omia puhetyylejä elinympäristön perusteella.

Romaanissa yhdistyvät kiehtovalla tavalla veikeys, filosofinen pohdinta, melankolia sekä erilaiset koiruudet aina jalkojen puremisesta protestipissaamiseen. Teoksessa sekoitellaan myös iloisesti populaari- ja korkeakulttuuria yhteen. Maf on hurmaava otus, johon kiinnyin yhä enemmän ja enemmän lukemisen edetessä. Hän kertoo Marilynin elämästä mässäilemättä turhia sen yksityiskohdilla. Mielikuvani näyttelijättärestä ei muuttunut kirjan lukemisen myötä, mutta se ei häirinnyt lainkaan. Mafin ja hänen emäntänsä kumppanuuden kuvailu on mieltä lämmittävää ja nuoren koiraherran aatokset omistajastaan ajatuksia herättäviä.

Marilyn oli outo ja onneton olento, mutta hänellä oli enemmän synnynnäistä huumorintajua kuin yhdelläkään tuntemallani ihmisellä. Enemmän huumorintajua ja enemmän taiteellisuutta. Hän ei kääntänyt selkäänsä elämän järjettömyyksille, päinvastoin: Wienin parhaat psykoanalyytikot olisivat epäilemättä olleet ihastuksissaan siitä, miten Marilyn ymmärsi vaistomaisesti vitsejä ja elämän suurta draamaa. Ei kestänyt kauan ennen kuin hänestä tuli paras ystäväni.

Vaikka kirjaa oli mieluisaa lukea, siitä tuntui puuttuvan jotakin: monimuotoisista pohdinnoista huolimatta tunnelma jäi hiukan pintapuoliseksi. Se on harmillista, sillä teoksella olisi ollut potentiaalia syvällisempäänkin tarinaan. Kuitenkin, puutteistaankin huolimatta, Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe oli nautittavaa luettavaa ja positiivisessa mielessä omalaatuinen teos.

Arvosana: ✮✮✮✮