keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Daniel Wallace: The Art of Rocksteady's Batman

©Hande
Daniel Wallace: The Art of Rocksteady's Batman
Abrams 2015

Päätin hankkia toukokuussa itselleni lahjan syntymäpäiväni kunniaksi. Ja mikä olisikaan parempi lahja itselle kuin kirja, jonka perään on haikaillut kuukausia? Lopulta suurikokoinen opus saapui perille, mutta minulla oli tuolloin sen verran keskeneräisiä kirjoja, että jätin suosiolla tämän lukemisen tuonnemmaksi. Sallittuani itseni käydä vihdoinkin teoksen kimppuun siitä pelmahti hurmaava, vasta painetun paperin tuoksu. Ihana aloitus lukutuokiolle...

©Hande

The Art of Rocksteady's Batman on, kuten nimestä voi päätellä, taidekirja. Se kokoaa yksien kansien väliin konseptitaidetta Rocksteady-yhtiön Arkham-tietokonepelisarjan kaikista kolmesta osasta: Arkham Asylumista, Arkham Citystä ja Arkham Knightista. Lisäksi kirjassa kerrotaan trilogian tekemisestä useiden ammattilaisten näkökulmasta. Rakastan konseptitaidetta sekä näin tehtiin-kertomuksia, joten ilahduin suuresti kuultuani, että myös ainoasta omistamastani pelisarjasta oli tehty sellainen.

©Hande
Kirja sisältää paljon tietoa pelien eri tekovaiheista ja vastasi moniin kysymyksiini, joita niihin liittyen oli herännyt. Tarinoita projektin varrelta ovat kertomassa muun muassa pelien ohjaaja, taiteellinen johtaja sekä yksi musiikin säveltäjistä. Luonnollisesti sivut ovat myös täynnä taiteilijoiden luonnoksia pelien visuaalisesta ilmeestä. Katselin kuvia lumoutuneena - viimeistään tässä vaiheessa tajusin, miten paljon työtä on tehty, jotta kuluttajille on saatu luoduksi monipuolinen elämys.

Teoksessa käsitellään asioita yksityiskohtaisesti, mutta yksi asia jäi minua harmittamaan: trilogian päätösosan, Arkham Knightin, juonta ei käsitelty erityisen laajasti, mikä näkyi myös taiteen määrässä. Olisin kaivannut materiaalia Arkham Knightin tarinan avainkohdista, sillä ne ovat hyvin mielenkiintoisia - tahtoisin myös tietää, miten käsikirjoittajat päätyivät tiettyihin tarinankerronnallisiin ratkaisuihin, muta valitettavasti tämä kirja ei vastaa siihen. Se on erityisen harmillista, sillä edellisten osien kohdalla niin tapahtuu.

©Hande
The Art of Rocksteady's Bat-man on kiehtova teos rakas-tamani pelisarjan tekemi-sestä. En ole tiennyt kovin-kaan paljon tietokonepelien valmistamisesta, joten kirja perehdytti minut aiheeseen myös yleisellä tasolla. Opuksen lukemisen myötä arvostan entistä enemmän ihmisiä, jotka näkevät paljon vaivaa tehdäkseen toimivia ja mukaansatempaavia virtuaalimaailmoja. Tämä kirja on oivallista lukemista Arkham-pelien ystäville. 

Arvosana: ✮✮✮✮½

©Hande


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa

©Hande
Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa
Gummerus 1996

Carrollin klassikkot kuuluvat niihin teoksiin, joista minun on häpeäkseni tunnustettava, etten ole lukenut niitä koskaan aikaisemmin. Olen nähnyt Disneyltä sekä animaatio- että live action-elokuvan, mutta niistä kumpikaan ei ole kuulunut koskaan suuriin suosikkeihini, joten kenties sen takia kirjojenkin lukeminen on jäänyt, vaikka ne ovat löytyneet yksien kansien välistä siskoni kirjahyllystä jo vuosia. Haluan mennä katsomaan Burtonin Liisan seikkailut peilimaailmassa-elokuvan, joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki korjata aukko ylessivistyksessä ja lukea elokuvaa inspiroineet tarinat.

Minulla on ollut jonkinmoisia odotuksia kirjan sisällön suhteen näkemieni filmatisointien sekä Batmanin ansiosta - Yön ritarin konnagalleriaan kuuluu Hullu hatuntekijä-nimellä esiintyvä rikollinen, joka suhtautuu pakkomielteisesti, yllätys, yllätys, Liisan seikkailuihin. Olen myös nähnyt vuosien varrella lukuisia otteita teoksissa olevista runoista. Ryhdyin lukemaan kirjaa siis suurella mielenkiinnolla.

Sekä ihmemaassa että peilimaailmassa kaikki on ihanan nurinkurista: juoni etenee kummassakin, mutta aivan outoihin suuntiin, hahmokaarti on hyvin eriskummallinen eikä heidän logiikkansa ole rationaalisimmasta päästä. Teksti on täynnä hauskoja sanaleikkejä ja loruja sekä John Tennielin kuuluisia kuvituskuvia, joita olen nähnyt lukuisissa yhteyksissä pienestä asti. Vaikken ole lukenut kirjaa koskaan aikaisemmin, se tuntui oudon tutulta, jopa kotoisalta.

Intohimoisena kyökkipsykologina minusta oli hienoa huomata, miten hyvin Carroll on havainnoinut pienen lapsen järjenjuoksua ja sisällyttänyt sitä tarinoihin. Tämä ei rajoitu pelkästään Liisaan, tarinoiden päähenkilöön, vaan koko kirja rakentuu oikeastaan lasten logiikasta. Kaiken kukkuraksi muut hahmot vievät tämän logiikan vapautuneesti vielä paljon pidemmälle, jolloin Liisa pikkuvanhoine huomautuksineen on tavallaan kertomusten "järjen ääni", tai ainakin yrittää olla. Oli vapauttavaa lukea kirjaa, jossa kaikkea ei ratkaistu miettimällä, mikä on realistista ja rationaalista.

Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa ovat ylistys luovuudelle ja mielikuvitukselle. Lapselle se on todennäköisesti hauska seikkailu, mutta aikuiselle se on muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa aina niin vakavasti.

Arvosana: ✮✮✮✮

torstai 16. kesäkuuta 2016

Daniel Defoe: Moll Flanders

©Hande
Daniel Defoe: Moll Flanders
Tammi 1957

Sain nollattua aivoni Jumalaisen näytelmän jäljiltä lukemalla pari täysin vapaavalintaista teosta joten päätin palata taas Läpi historian-haasteen pariin. Olen yrittänyt suunnitella lukemistoani jo etukäteen, sillä tavoitteeni on lukea yksi teos kultakin aikakaudelta. Valistus/esiromantiikka aiheutti minulle päänvaivaa, mutta selailtuani internetissä silmiini osui tämä teos. Olen lukenut Defoen Robinson Crusoen ala-asteikäisenä ja pidin siitä, joten kynnys Moll Flandersin valitsemiseen oli pieni. Lisäksi sain pitkästä aikaa syyn kipaista kirjastoon.

Teoksen päähenkilö on ollut minulle tuttu nimeltä jo vuosia, mutten ole silti tiennyt, mistä romaanissa oikeastaan on kyse. Kirja kertoo Moll Flandersin elämäntarinan käyttäen minä-kertojaa - teos perustuu todellisuudessa eläneen Elizabeth Adkinsin vaiheisiin. Hänen oikeasti käyttämänsä salanimi oli Moll King. Defoe oli tavannut hänet, minkä vuoksi mies innostui kirjoittamaan naisen vaiherikkaasta elämästä.

Kertomus on yllättävän helppolukuinen, kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan sekä käännöksen valmistumisvuoden: alkuperäisteos on julkaistu vuonna 1722 ja suomennos 1957. Myös Flandersin elämänvaiheet olivat itsessään kiinnostavia, vaikka minua ärsyttikin jonkin verran alituinen vakuuttelu siitä, ettei kirjan tarkoitus ole houkutella lukijoitaan siinä kuvailtuun paheelliseen elämään ja miten se pyrkii olemaan opettavainen. Tiedän tämän olleen valistusajan tyylille ominainen tapa kirjoittaa, mutta nykylukijalle se tuntuu vain teennäiseltä.

Romaanin kautta saa hyvän käsityksen naisten asemasta 1600- ja 1700-lukujen vaihteen Euroopassa. Naisen asema on ollut taloudellisesti turvattu vain hyvän avioliiton kautta, ellei ole kuin ihmeen kaupalla saanut omistettavakseen hyvin tuottavan liiketoimen - ja siihenkin tarvittiin yleensä se, että toimi on ollut miehen, joka on sittemmin menehtynyt. Jos nainen joutuu mieron tielle, se on täysin hänen syytään - ei missään nimessä yhteiskunnan tai elämää kontrolloivien miesten.

Moll Flanders on monivaiheinen ja ajatuksia herättävä romaani erään naisen elämästä reilu kolmesataa vuotta sitten. Yllätyin positiivisesti huomatessani, että pidän kirjasta, vaikka sen kirjoitustyyli kävi ajoittain hiukan hermoille. Ehkä minun pitäisi lukea joskus huvin vuoksi Robinson Crusoe uudestaan, kun kerta Defoen tekstiä on näin helppoa lukea.

Arvosana: ✮✮✮✮

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

©Hande
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
Bazar 2016

Sain ennakkokappaleen ensimmäisestä Lucinda Rileylta suomennetusta teoksesta. Kiinnostuin romaanista, koska historialliset, sukusalaisuuksia sisältävät tarinat ovat lähellä sydäntäni. En alkanut lukea kirjaa aivan heti, kun se tipahti postiluukusta, sillä Jumalainen näytelmä oli minulla silloin vielä kesken. Päästyäni aloittamaan tarina vei minut tyystin mukaansa, ja vain pakolliset tehtävät saivat minut keskeyttämään lukemisen.

Keskiyön ruusu on kahden aikatason välillä kulkeva sukutarina, joka etenee tyylilajille tutun kaavan mukaan: nykyajassa tapahtuu jotain, jonka myötä yksi päähenkilöistä alkaa tutkia iäkkäämmän sukulaisensa menneisyyttä. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän mukana on takaumia, joiden avulla lukija pääsee seuraamaan mennyttä aikaa sen kokeneiden ihmisten näkökulmasta. Pikkuhiljaa salaisuuksien vyyhti alkaa aueta ja paljastuu asioita, joiden vaikutukset yltävät nykyhetkeen asti.

Kuten edellä mainitsin, tarina on mukaansatempaava, vaikka kaava onkin entuudestaan tuttu. Romaani on nopealukuinen, mikä toi mukavaa vaihtelua Jumalaisen näytelmän jälkeen. Aikatasot vaihtuivat sujuvasti ja niiden välillä vallitsi tasapaino. Kummassakin osiossa on mielenkiintoisia piirteitä, mutta pidin silti hiukan enemmän menneisyyden tarinasta. 1920-luku on minua kiehtova vuosikymmen ja Iso-Britannian lisäksi pääsin matkalle minulle melko tuntemattomaan Intiaan sekä tutustumaan sen kulttuuriin.

Romaanissa on mukana paljon kiinnostavia, inhmillisiä henkilöhahmoja, joista suurimpaan osaan minulle kehittyi vahva tunneside - joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Olen oikeastaan yllättynyt, miten helppoa minun oli samastua moniin heistä, vaikken olisi koskaan kokenut omassa elämässäni samankaltaisia asioita kuin teoksen henkilöt. Rileyn kerrontatyyli sai minut myötäelämään kunkin hahmon vaiheita aivan kuin he olisivat tuntemiani ihmisiä.

Keskiyön ruusu on perinteinen historiallinen sukudraama kliseineen, mutta se toi kuitenkin tyylilajiin uutta väriä ja onnistui jopa yllättämään jonkin verran lopun käänteissä. Teos muistuttaa minusta rakenteeltaan ja tunnelmaltaan Kate Mortonin Hylättyä puutarhaa, josta myös pidän. Rileyn kirja ei mullistanut maailmaani, mutta oli silti erityisen nautittavaa luettavaa.

Arvosana: ✮✮✮✮

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Scott Snyder ym: The Joker - Death of the Family

©Hande
Scott Snyder ym: The Joker - Death of the Family
DC Comics 2013

Luin viime lokakuussa Scott Snyderin mestariteoksen Batman - Kuolema kulkee perheessä. Tarinasta tuli lukijoiden keskuudessa niin suosittu, että sitä on laajennettu ja totta kai halusin hankkia tämän lisämateriaalin. Löysin teoksen, jossa ne ovat nidottuna yksien kansien väliin - ostin sen jo ennen kuin luin päätarinan toisen kerran, jolloin kirjoitin siitä blogiin. Olen antanut teoksen odottaa hyllyssä, mutta saatuani keskeneräiset romaanit päätökseen tartuin tähän välipalaksi.

Sarjakuva koostuu Kuolema kulkee perheessä-teoksen keskeisten hahmojen näkökulmasta kerrotuista tie-in-tarinoista. Mukana ovat itse Yön ritari, Harley Quinn, Robin, Batgirl, Red Hood, Nightwing, Red Robin ja Kissanainen, joka ei ole mukana päätarinassa. Teos sisältää myös Kuolema kulkee perheessä-tarinan loppuhuipennuksen sekä erillisen epilogin. Nämä tarinat luovat yhdessä eheän kokonaisuuden, joka paljastaa Jokerin suunnitelmat yksityiskohtia myöten.

Tarinat ovat yhteensä yhdentoista kirjoittajan kynäilemiä ja niiden taso vaihtelee: osa on keskinkertaisia, jopa kömpelöitä, kun taas jotkut ovat kerrassaan loistavia. Tie-in-kertomuksista suosikkini ovat Batmanin, Harley Quinnin ja Batgirlin tarinat. Ne olivat syvällisimpiä sekä käsittelivät onnistuneesti hahmojen välisiä suhteita ja toivat ennen kaikkea julki onnistuneesti Jokerin hyytävän laskelmoinnin ja julmuuden. Erityisesti Harleyn ja Batgirlin tarinoiden kirjoittajat onnistuivat viemään sen aivan uudelle tasolle, enkä välttynyt yllätyksiltä enkä järkyttymisiltä.

Sarjakuvissa esiintyi paljon intertekstuaalisuutta. Tarinoissa oli viittauksia muun muassa Yksinäiseen ratsastajaan, Oopperan kummitus-musikaaliin sekä tietysti aikaisempiin Batman-aiheisiin kertomuksiin. Rakastan tällaisia pieniä yksityiskohtia, joita voi poimia lukemisen lomassa - ne tekevät tarinoista mielenkiintoisempia ja kytkevät ne yhteen muun länsimaisen kulttuurin kanssa.

The Joker - Death of the Family ei aivan yllä alkuperäistarinan tasolle, mutta se tarjoaa laajemman näkökulman Snyderin luomalle tapahtumaketjulle. Tälläkin kertaa niskakarvani nousivat pystyyn, mutta sarjakuvat onnistuivat myös naurattamaan ajoittain. Jos on lukenut Kuolema kulkee perheessä-teoksen ja pitänyt siitä, kannattaa tähänkin perehtyä.

Arvosana: ✮✮✮½

torstai 9. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award












Yllätyin huomattuani, että sain blogipalkintohaasteen Unelmien aika- sekä Sivu sivulta-blogissa. Kiitos, Katriina ja Jenni!

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Olen kertonut aiemminkin blogini tarinan, mutta kertaus on opintojen äiti: olen pitänyt vuodesta 2011 henkilökohtaista lukupäiväkirjaa, ja leikittelin vuosia ajatuksella kirjablogin perustamisesta. Rohkeus idean toteuttamiseen löytyi vasta reilu vuosi sitten, kun vahingossa keksin blogilleni mieluisan nimen, jota kukaan muu ei ollut ottanut käyttöönsä. Aloin kirjoittaa muistikirjani lisäksi myös blogiin lukemistani teoksista ja siitä se sitten lähti.

Koen itsekin olevani vielä keltanokka bloggaajien keskuudessa, sillä olen pitänyt blogia vasta vuoden ja neljä kuukautta. Voin kuitenkin antaa joitakin perustavanlaatuisia ohjeita:
  • Valitse aihe tai aiheita, joista haluat kirjoittaa. Kannattaa valita aihe, josta on niin kiinnostunut, että siitä malttaa kirjoittaa pidempään kuin viikon tai kaksi. Aiheita voi olla useampiakin, muttei kannata ottaa niitä liikaa, ettei blogi muutu sekavaksi.
  • Keksi blogillesi nimi. Persoonallinen nimi erottaa massasta, joten nimen valitsemiseen kannattaa käyttää aikaa. Koska pidän kirjablogia, pohdin aikoinaan minulle merkittäviä romaaneja ja nimesin oman blogini niistä yhden mukaan.
  • Päätä, kirjoitatko omalla nimelläsi vai nimimerkillä. Monet kirjoittavat blogiaan omalla nimellään, mutta se ei ole pakollista, jos niin ei halua tehdä.
  • Suunnittele blogin ulkoasu. Ulkoinen olemus vaikuttaa siihen, miten mielellään ihmiset blogiasi lukevat. Suosittelen jälleen omaleimaisuutta, mutta on syytä muistaa pitää ulkoasu selkeänä ja blogin fontti helppolukuisena. Jos tuntuu siltä, voit suunnitella blogillesi oman bannerin - internetistä löytyy useita ilmaisia kuvanmuokkausohjelmia, joiden avulla sen voi tehdä.
  • Pyri kirjoittamaan säännöllisesti. On hyvä miettiä, miten tiuhaan blogiinsa haluaa kirjoittaa. Oli se sitten joka päivä, kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa, on hyvä pitää homma säännöllisenä, sillä muutoin lukijat saattavat menettää mielenkiintonsa.
  • Ole aktiivinen blogimaailmassa. Seuraa muita blogeja ja uskaltaudu kommentoimaan rohkeasti muiden tekstejä - siten myös mahdolliset uudet lukijat löytävät sinut. Ei ole kuitenkaan kohteliasta ruveta mainostamaan ylettömästi omaa blogiaan kommenttiensa yhteydessä.
  • Löydä oma kirjoitustyyli. Pohdi, millä tavalla haluta kirjoittaa. Aluksi mallia voi ottaa esimerkiksi muilta bloggaajilta, muttei ole järkevää matkia suoraan. Pikkuhiljaa oma kirjoitustyyli löytyy. Kannattaa kiinnittää kuitenkin huomiota tekstin oikeakielisyyteen helppolukuisuuden takaamiseksi.
  • Älä ota paineita lukijamääristä. Bloggaamisesta saa eniten irti, kun kirjoittaa puhtaasti itseään varten. Totta kai on mukavaa saada blogilleen lukijoita, muttei siitä kannatta ottaa liikaa paineita - hiljaa hyvä tulee. Niin kauan, kun bloggaamisesta nauttii itse, se on vaivan arvoista!

Siinä olivat minun ohjeeni. Ei mukana ole mitään ihmeellistä, mutta kyllä näillä eväillä alkuun pääsee. :)
Haastan mukaan seuraavat blogit, toivottavasti ette ole vielä ehtineet saada tätä:

Disnerd dreams
Dysphoria
Kirjakko ruispellossa
Kirjavarkaan tunnustuksia
Lukijan roolissa
Lukuisa
Pyörivä nuoli

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Dante: Jumalainen näytelmä

©Hande
Dante: Jumalainen näytelmä
Karisto 2009

Päätettyäni osallistua Läpi historian-lukuhaasteeseen tiesin heti, että keskiaikaa varten lukemani teos olisi Jumalainen näytelmä. Se on ainoa keskiajalla kirjoitettu kirja, jonka vanhempani omistavat ja olen pohtinut vuosikausia itseni haastamista Danten klassikolla. Kaksi kuukautta siinä meni, mutta sain kuin sainkin romaanin luettua.

Aavistin jo etukäteen, ettei luku-urakka olisi helppo, joten luin kirjaa suosiolla pienissä pätkissä. Jumalainen näytelmä on kirjoitettu lyyriseen muotoon, mikä vaikuttaa teoksen hidaslukuisuuteen. Aihe ei ole myöskään kaikista helpoin: Dante tutustuu oppaansa, runoilija Vergiliuksen, johdattamana tuonpuoleiseen juurta jaksain. Matka alkaa Helvetistä, jatkuu Kiirastuleen ja päättyy Taivaaseen.

Teoksen avulla saa hyvän käsityksen katolisen kirkon näkemyksistä kuoleman jälkeisestä elämästä. Kukin paikka on jaettu useampaan piiriin, joihin maallisen elämän jättäneet sijoitetaan rikkeidensä tai hyveidenseä suuruuden perusteella. Piirit on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti ja myös kuhunkin piiriin kuuluvia lueteltiin runsaasti. Kieltämättä välillä rangaistavaksi luokiteltavat synnit tuntuivat minusta kohtuuttomilta, mutta osa niistä edustaa omaa aikaansa ja kaikki toimii kuitenkin katolisen kirkon oppien mukaisesti.

Romaani sisältää lukuisia viittauksia: on Danten ajan merkkihenkilöitä, antiikin ajan älykköjä sekä mytologisia olentoja ja hahmoja. Monet näistä maininnoista menivät minulta täysin ohi, mutta mukana oli myös minulle tuttuja asioita ja henkilöitä. Viittausten lisäksi kirjassa on paljon lukusymboliikkaa sekä muita vertauskuvia. Niistäkin ymmärsin vain joitakin, mutten antanut sen häiritä, sillä muuten en olisi saanut teosta ikinä päätökseen.

Jumalainen näytelmä osaa olla välillä perin puuduttavaa luettavaa, mutta on silläkin hetkensä - tosin ne kaikki löytyvät oikeastaan ensimmäisestä osasta, Helvetistä. Yleissivistyksen kannalta kirja on kiintoisa ja olen ylpeä siitä, että sain sen luettua ilman sen suurempia keskeytyksiä.

Arvosana: ✮✮✮