sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Tuntemattoman lukijan vuosi 2017 kirjoina

©Hande

En taida koskaan lakata ihmettelemästä ajan kulumisen nopeutta, sillä jälleen kerran yllätyn siitä, että vuosi lähenee loppuaan hurjaa vauhtia. Vuosi 2017 on ollut tapahtumarikas, niin blogimaailmassa kuin sen ulkopuolellakin: sain luetuksi 75 kirjaa - se on vähemmän kuin viime vuonna, mutta mielestäni hyvä tulos kuitenkin. Mukaan mahtuu niin uusia tuttavuuksia kuin vanhoja ystäviäni sekä erilaisten lajityyppien edustajia.

Osallistuin tänä vuonna kuuteen lukumaratoniin - se onkin ennätysmäärä. Viime vuoden positiivisista kokemuksista rohkaistuneena jopa emännöin Ystävänpäivän lukumaratonia - osallistujien määrä ilahdutti ja yhteiskoosteen tekeminen oli mukavaa. Lisäksi vuoden huipennuksena on viikon mittainen Superlukumaraton, joka on ollut ainutlaatuinen kokemus. Näihin lukumaratoneihin otin osaa vuoden aikana:
Ystävänpäivän lukumaraton
Kesälukumaraton (kesäkuu)
Kesälukumaraton (heinäkuu)
Kesälukumaraton (elokuu)
Superlukumaraton (marraskuu)
Superlukumaraton (joulukuu)

Lukuhaasteiden makuun viime vuonna päästyäni en osannut pitää näppejäni erossa niistäkään. Haasteiden määrä yli kaksinkertaistui viime vuodesta, sillä otin osaa seitsemään. Tänäkin vuonna haasteet ovat olleet erilaisia, mutten suhtautunut aivan kaikkiin erityisen kunnianhimoisesti - luin sen verran kuin ehdin, enkä aina edes valinnut kirjoja orjallisesti haasteiden mukaan, vaan hyödynsin sattumien tarjoamia tilaisuuksiakin ajoittain. Alta löytyvät haasteet, joihin osallistuin:
Kirjavat kissat-lukuhaaste
Paperilta ruutuun-lukuhaaste
Lapsuuteni kirjasuosikit-lukuhaaste
Suomi(ko) 100 vuotta-lukuhaaste
Uudelleen luettua-lukuhaaste
Hyllynlämmittäjä-lukuhaaste (linkki koontiin ensi vuonna)
Helmet 2017-lukuhaaste

Omaa kehittymistään on joskus vaikeaa arvioida, mutta olen saanut ystäviltäni ja muilta lukijoiltani palautetta, joka on rohkaissut minua. Olen myös itsekin huomannut tekstieni kehittyneen, kun vertaan tämän vuoden tuotoksiani ensimmäisen blogivuoteni teksteihin - kirjoittaminen kannattaa. Osallistuin tänä vuonna Ylen ja kirjabloggaajien Kirjojen Suomi: 101 kirjaa-yhteistyöprojektiin, jossa halukkaille bloggaajille arvottiin kirjallisuustoimittajien, Seppo Puton ja Nadja Nowakin valitsemat teokset jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Arpa osoitti minulle vuoden 1987 ja Eeva Kilven Animalian. Projekti heitti minut mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta kokemukseni oli avartava ja rohkaisi minua runokirjojen suhteen. On ollut suuri kunnia olla mukana!

Olen uskaltautunut myös kirjoittamaan henkilökohtaisempiakin kirjoituksia, kuten lukuviikon pohdintani lukemisen merkityksestä minulle. Kirjoitus sai positiivisen vastaanoton ja herätti mukavasti keskustelua. Lisäksi osallistuin toista kertaa kirjabloggaajien joulukalenteriin: tällä kertaa vastasin kuudennesta eli itsenäisyyspäivän luukusta. Jälleen minua inspiroi sisällön suhteen kirja, tällä kertaa Petri Tammisen Suomen historia. Pohdin Suomen satavuotista historiaa sukuni ja omien vaiheideni kautta.

Suomen juhlavuoden kunniaksi päätinkin lukea aiempaa enemmän kotimaista kirjallisuutta. Onnistuin tavoitteessani hyvin, sillä lähes puolet tänä vuonna lukemistani kirjoista olivat kotimaisia - yhteensä 35 suomalaista teosta. Mukaan mahtui niin uutuuksia kuin vanhempiakin teoksia - kaikista vanhin lukemistani kirjoista on ilmestynyt lähes 90 vuotta sitten. Luin kauno- ja tietokirjallisuutta, runoutta, novelleja ja sarjakuvia eli aika monipuolisen kattauksen onnistuin haalimaan.

Osallistuin lokakuussa toista kertaa kirjabloggaajan ominaisuudessa Helsingin kirjamessuille. Koska olen viimeisen vuoden aikana tutustunut moniin bloggaajakollegoihini, paikalle saapuminen ei enää jännittänyt minua ja juttelin muiden kanssa tottuneesti. Uskaltauduin myös osallistumaan ensimmäistä kertaa bloggariaamiaiselle, joka oli vähäisistä yöunista huolimatta positiivinen kokemus. Jaoin tunnelmointini messuilta neljään osaan: päivä 1, päivä 2, päivä 3 ja päivä 4.

Tutkailin viime vuonna ensimmäistä kertaa tekstieni suosiota ja päätin jatkaa tapaa tänäkin vuonna. Kaikki kirja-aiheiset listan kirjoitukset ovat kotimaisia uutuuksia ja niiden lisäksi tiedotus emännöimästäni Ystävänpäivän lukumaratonista sekä lukuviikon henkilökohtaisempi tekstini ovat keränneet suurimmat määrät katselukertoja.

Vuoden luetuimmat tekstini TOP 5:

1. Lukuviikko: Mitä lukeminen merkitsee minulle?
2. Lauri Mäkinen: 50/50
3. Tulossa: Ystävänpäivän lukumaraton
4. Shimo Suntila & Christine Thorel (toim.): Varjoisilta kujilta - novelleja
5. Tanja Kaarlela: Lasissa on tyttö

Vuosi 2017 on ollut mielenkiintoinen myös blogin ulkopuolella, sillä pääsin vihdoinkin opiskelemaan ja syksy onkin kulunut uuden elämäntavan opettelussa monen vuoden duunarielämän jälkeen. Opiskelu on ollut antoisaa, mutta rokottanut väkisinkin lukemiselle ja bloggaamiselle omistettua aikaa. Aion kuitenkin pitää huolen, että rakkaalle harrastuksellenikin riittää tilaa aikatauluissani tulevaisuudessakin.

Vietän vuodenvaihteen vanhemmillani yhteisen aterian äärellä. Tällä hetkellä en ehdi lukea, mutta aloitin pari tuntia sitten Alan Bradleyn Flavia de Luce-sarjan tuoreimman osan, Nokisen tomumajan arvoituksen. Siirryn siis seuraavaan vuoteen dekkarimaisissa tunnelmissa. Suurkiitokset kaikille kuluneesta vuodesta - palataan asiaan ensi vuonna!

Uudelleen luettua-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin Yöpöydän kirjat-blogin Niinan emännöimään Uudelleen luettua-haasteeseen, jossa tarkoituksena oli, kuten nimestäkin voi päätellä, palata sellaisten kirjojen pariin, jotka on lukenut aiemminkin. Minusta on mukavaa lukea kirjoja uudestaan, joten haaste oli kuin tehty minulle. Suurimmaksi osaksi luin sellaisia teoksia, joista löytyy merkintä paperisesta lukupäiväkirjastani ennen bloggaamisen aloitusta, mutta osan olen lukenut viimeksi ennen vuotta 2011 ja pari kirjaa olen lukenut myös blogini olemassaolon aikana.

Luetut kirjat:


Ehdin lukemaan siis 12 kirjaa ja saavutin ylimmän lukutason: Kertaus on opintojen äiti. Lukupinooni mahtui teoksia aikajanani eri vaiheilta: mukana on niin lapsuuteni suosikkeja kuin viime vuosien uudempia tuttavuuksia. Lukukokemukset kirvoittivat minussa lukuisia muistoja niihin liittyen ja oloni oli monien kohdalla hyvin nostalginen. Nautin suuresti haasteesta ja se muistutti minua siitä, miksi palaan mielelläni joidenkin kirjojen pariin uudestaan ja uudestaan.

Suurkiitokset Niinalle haasteen järjestämisestä!

maanantai 25. joulukuuta 2017

Superlukumaratonin grande finale - koonti


Vuoden 2017 loppu huipentuu viikon mittaiseen lukumaratoniin. Carry on Reading-blogin Henna ja Hogwarts Library-blogin Lotta ovat järjestäneet perinteisiä maratoneja pitkin syksyä, mutta aiemmin olen pystynyt osallistumaan vain marraskuiseen etappiin. Lisätietoa maratonista löytyy Lotan blogista, sillä hän emännöi vuoden viimeistä urakkaa. Tämä viimeinen koitos alkoi kaikkien osallistuvien kohdalta heti keskiyöllä ja olenkin lukenut jo hiukan.

En ole taaskaan suunnitellut erityisen paljon lukupinoani, mutta pyrkimyksenäni on lukea viimeinen #hyllynlämmittäjä-haasteen teos maratonin aikana loppuun. Tässä maratonissa on myös muutama lisähaaste, joita voi yrittää noudattaa koitoksen aikana - nekin löytyvät Lotan blogista. Kokeilen, saisinko pari niistä toteutettua itsekin. Olen tällä hetkellä maaseudulla joulua viettämässä, joten olen niiden kolmen kirjan varassa, jotka otin tänne mukaan, mutta luen sitten loppuja päästyämme kotiin. Alustavasti olen ajatellut lukea seuraavia teoksia:
  • Jukka Behm: Pehmolelutyttö
  • Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
  • Susan Fletcher: Noidan rippi
  • Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
  • Markus Zusak: Kirjavaras

Todennäköisesti tartun koitoksen aikana kaikkiin yllä mainitsemiini teoksiin, mutta nähtäväksi jää, kuinka monta niistä onnistun lukemaan loppuun asti. Kirjoitan etenemisestäni tähän päivitykseen ja yritän antaa jonkin verran väliaikatietoja myös Facebookissa, Goodreadsissa ja Twitterissä.
*****

Tiistai 14:45 - Alku aina hankalaa

Eilinen ei ollut maratonin osalta kummoinen, sillä luonamme oli sukulaisia vierailemassa koko päivän. Luin kuitenkin aamupäivällä ja myöhemmin illalla Fletcherin Noidan rippiä, jonka yritän lukea kokonaan tämän viikon aikana. Alun perusteella teos vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Tänään suuntaamme maaseudulta takaisin kotiin, joten minulla on ainakin jonkin verran enemmän aikaa lukemiselle, viimeistäänkin automatkalla.

Sivuja luettuna: 105.

Tiistai 17:00 - Hitaasti, mutta varmasti

Aika on kulunut enimmäkseen pakkaillessa ja lähtövalmisteluissa, mutta olen ehtinyt lukeakin kelvollisesti. Jatkoin Noidan ripillä, kunnes kaipasin äsken vaihtelua ja aloitin kuudennen Flavia de Luce-kirjan, Kuolleet linnut eivät laula. Olen vielä sen verran alkumetreillä, etten voi sanoa tarinasta juuta enkä jaata, mutta kyllä se siitä vielä lutviutuu.

Sivuja luettuna: 150.

Tiistai 23:00 - Alkulämmittelyjen loppu

Olen päässyt lukemisessa viimeinkin vauhtiin. Aika on kulunut kuin siivillä Flavian seurassa, vaikka tarinan etenemistyyli poikkeaa hieman totutusta. Minusta tämä muutos on virkistävä. Vaihdan kuitenkin takaisin Noidan rippiin ja palaan asiaan blogin puolella huomenna.

Sivuja luettuna: 321.

Keskiviikko 12:35 - The game is afoot!

Luminen maisema on valitettavasti vaihtunut paljaaseen maahan, mutta onneksi se ei vaikuta lukumaratoniin negatiivisesti. Luin lähes koko paluumatkan ajan, ensin Bradleyä ja myöhemmin Fletcheriä. Kummassakin teoksessa tarinaa rakennellaan paraikaa kohti suurempaa käännekohtaa ja olen viihtynyt kummankin parissa hyvin. Jatkan Noidan ripin lukemista - nyt lukumaraton pääsee osaltani kunnolla käyntiin, sillä mitään suuria häiriötekijöitä ei ole enää.

Sivuja luettuna: 428.

Keskiviikko 23:30 - Tavoite saavutettu

Maratonini otti alkuillasta hieman takapakkia Youtuben vuoksi, mutteivät kirjat jääneet suinkaan kokonaan. Olen saanut luettua Noidan ripin loppuun - se oli tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä tarina, joka jää kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Täten olen saanut luettua kaikki hyllynlämmittäjä-haasteen teokset. Fletcherin romaanin päättämisen jälkeen olen jatkanut Flavian parissa ja tarinan jännitys tiivistyy tiivistymistään. Aion lukea kirjan loppuun ennen nukkumaanmenoa ja jos vielä jaksan, aloitan Pehmolelutyttöä.

Sivuja luettuna: 628.

Torstai 14:30 - Etappi jatkuu...

Sain eilen myös Kuolleet linnut eivät laula-romaanin päätökseen. Pidin teoksesta kovasti ja odotan kovasti jatko-osaan tarttumista. Aion kuitenkin keskittyä maratonin aikana listaltani löytyviin teoksiin, sillä kaksi niistä on kirjaston omaisuutta. Olen tänään aloittanut Pehmolelutyttöä, joka käsittelee rankkaa aihetta, mutta vaikuttaisi alun perusteella tekevän sen aika viattomalla tavalla, mikä kenties tekee asioista kahta irvokkaampia. Lisäksi olen suorittanut tähän mennessä kaksi superlukumaratonin haastetta:

3. Kirja, jonka antaisit joululahjaksi (Kuolleet linnut eivät laula)
4. Kirja, jonka olet halunnut lukea koko vuoden (Noidan rippi)

Sivuja luettuna: 730.

Torstai 23:20 - Painavaa asiaa

Minun piti käydä kaupoilla, mikä pakostakin rokotti lukuaikaani. Sain kuitenkin Pehmolelutytön päätökseen noin puolitoista tuntia sitten. Se oli toisaalta hyvin vaikuttava, mutta toisaalta hiukan etäiseksi jättävä teos. Sen käsittelemät aiheet ovat hyvin tärkeitä ja pidin sen tarkkasilmäisyydestä, mutta jokin siinä hiukan mätti, enkä tiedä, onko vika kirjassa vai minussa. Aivoni poukkoilevat ajatuksista, jotka olen saanut säädettyä kuitenkin pienemmälle tarttumalla Kirjavarkaaseen. Hankin kirjan spontaanisti reilu yhdeksän vuotta sitten ja se oli menoa se - olen lukenut kirjan ennen tätä kolme kertaa ja se on yksi suosikeistani. Edellisestä lukukerrasta on kuitenkin sen verran monta vuotta, että halusin palata sen pariin. Senkään aihe ei ole keveimmästä päästä, mutta siinä on mukana paljon valon pisaroita, jotka keventävät tunnelmaa. Aion jatkaa Kirjavarkaan parissa nukkumaanmenooni asti. Olen saanut kuitattua tässä välissä myös kolmannen superlukumaratonin haasteen:

6. Kirja kirjailijalta, jolta et ole koskaan lukenut mitään (Pehmolelutyttö)

Nyt siirryn iltapuuhien pariin, palataan astiaan jälleen huomenna!

Sivuja luettuna: 990.

Perjantai 18:00 - Natsi-Saksaa lapsen silmin ja Joulupukin tarinaa

Tänään minulla on ollut niin kutstuttu sunnuntai-fiilis: sellainen paikallaan seisova, vähän unelias ja raukea olotila, joka saa vain istumaan ja tuijottamaan eteensä mitään ajattelematta pitkiksikin toveiksi. Olen minä ajoittaisesta haahuilusta huolimatta lukenutkin: Kirjavaras on edennyt rivakkaa tahtia jo yli puolenvälin ja teos onnistuu lumoamaan minut edelleenkin. Olen myös aloittanut hiukan Poika nimeltä Joulu-kirjan lukemista. Voisin humoristisesti sanoa, että kerrankin joku muu kuin suomalainen myöntää Joulupukin olevan Suomesta, mutta se ei kyllä ole pääasiani, vaan ensimmäisten sivujen perusteella teos vaikuttaa lupaavalta joulutarinalta, vaikka sisältääkin vähän hassuja yksityiskohtia. Nyt siirryn tekemään ruokaa ja sen jälkeen jatkan jälleen lukemista.

Sivuja luettuna: 1256.

Perjantai 23:50 - Päivä pulkassa

Sunnuntai-fiilis on verottanut illan mittaan lukemistani pahasti, eikä asiaa ole auttanut internetin lumoihin unohtuminen. On kuitenkin ollut mukavaa muun muassa seurata muiden suoriutumista maratonista. Olen myös saanut luettua jonkin verran sekä Kirjavarasta että Poika nimeltä Joulua. Kummassakin on tapahtumassa juonenkäänne ja ne kiinnostavat, vaikka toinen tarinoista onkin minulle entuudestaan tuttu. Luen vielä ennen nukkumaanmenoa, mutta toivotan nyt blogin tiimoilta hyvät yöt - huomenna taas palataan!

Sivuja luettuna: 1317.

Lauantai 20:05 - Haikeissa tunnelmissa

Olen saanut Kirjavarkaan päätökseen - voi että, millaista olikaan tehdä tämä matka taas! Oloni on katkeransuloinen ja olen iloinen, että luin kirjan uudestaan, sillä se selvästi kestää myös hyvin aikaa. Toivottavasti onnistun kirjoittamaan siitä hyvän bloggauksen, kun sen aika koittaa. Olen jatkanut myös Poika nimeltä Joulua - siinä on roalddahlmaisia piirteitä, olen huomannut. En myöskään oikein tiedä, miten onnistun nyt lukemaan sitä, kun en ole vielä toipunut Kirjavarkaastakaan, mutta eiköhän tämä tästä. Helmet-lukuhaasteestani puuttuu enää vain yksi kohta, joten lukaisen tänään vielä J. K. Rowlingin Siuntio Silosäkeen tarinat.

Sivuja luettuna: 1542.

Sunnuntai 20:15 - Taival päättyy

Luin eilen Siuntio Silosäkeen tarinat iltapalaksi ennen nukkumaanmenoa. Sadut Dumbledoren huomioiden kera ovat edelleen mukavaa luettavaa. Tänään lukutahtiani on hidastanut bloggaaminen, sillä olen kirjoittanut sekä yhtä lukuhaasteen koontia että tämän vuoden summaavaa kirjoitusta. Olen silti ehtinyt lukeakin: sain päätökseen myös Poika nimeltä Joulun, johon miellyin kovasti. Tarina sijoittui Suomeen, mutta jouluiset perinteet olivat enimmäkseen brittiläisiä, muttei se minua haitannut - huvitti vain. Lisäksi teos toi mieleeni loppuun asti Roald Dahlin teokset, sen verran absurdia meno oli ajoittain. Ehdin vielä aloittaa Alan Bradleyn Nokisen tomumajan arvoitustakin, mutta lähden piakkoin vanhemmilleni syömään, joten päätän maratonin suosiolla omalta osaltani tähän.

Maratonin lukemisto:
Susan Fletcher: Noidan rippi, 380 sivua (luettu loppuun)
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula, 336 sivua (luettu loppuun)
Jukka Behm: Pehmolelutyttö, 202 sivua (luettu loppuun)
Markus Zusak: Kirjavaras, 558 sivua (luettu loppuun)
J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat, 98 sivua (luettu loppuun)
Matt Haig: Poika nimeltä Joulu, 267 sivua (luettu loppuun)
Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus, 32 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 1873

Lisäksi onnistuin suorittamaan kuusi seitsemästä superlukumaratonin erityishaasteesta:

1. Kirja, jossa punainen kansi/selkämys (Kirjavaras)
2. Kirja sijottuu jouluun (Poika nimeltä Joulu)
3. Kirja, jonka antaisit joululahjaksi (Kuolleet linnut eivät laula)
4. Kirja, jonka olet halunnut lukea koko vuoden (Noidan rippi)
6. Kirja kirjailijalta, jolta et ole koskaan lukenut mitään (Pehmolelutyttö)
7. Nostalginen kirja sinulle (Kirjavaras)

Olen tyytyväinen suoritukseeni: en edes ehtinyt lukea kaikkina päivinä täydellä teholla, mutta onnistuin lukemaan kuusi kirjaa, melkein 2000 sivua ja sain haasteitakin tehtyä siinä sivussa. Oli hauskaa osallistua viikon mittaiselle maratonille - tämä oli mahtava tapa päättää vuosi 2017!

Kiitos, kumarrus ja nähdään ensi vuonna!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluntoivotukset ja superlukumaratoniin valmistautuminen

Kyllä vain tämän lukutoukan kelpaa: maasedun rauhassa ja ikkunasta näkyy luminen maisema. Lähdemme kohta perheen kanssa käymään sukulaisten haudoilla, minkä jälkeen hiljennymme aaton viettoon. Tuntematon lukija ei kuitenkaan vaikene joulupyhien ajaksi, vaan huomenna alkaa vuoden huipennus, viikon mittainen superlukumaraton. Urakka alkaa kaikilla osallistujilla heti vuorokauden vaihduttua ja maraton päättyy 31.12 kello 23:59. Lisätietoa löytyy lukumaratonia emännöivän Hogwarts Library-blogin Lotan postauksesta. Teen huomenna maratonille oman kirjoituksen, jota päivitän urakan edetessä.

Nyt siirryn perheeni pariin joulua viettämään - jätän lukemisen suosiolla väliin tältä päivältä, jotta virtaa riittäisi tulevan viikon urakkaan. Oikein rauhallista, lämpöistä ja kirjaisaa joulua aivan kaikille!

torstai 21. joulukuuta 2017

Rästikirjojen miniarviot

©Hande

Olen pitänyt kirjablogia kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta, enkä ole koskaan kirjoittanut ainoatakaan miniarviota. Olen saanut aikaiseksi kokonaisen tekstin kaikista lukemistani teoksista ilman mitään ongelmaa. Joululomanikin alkoi jo viisi päivää sitten, mutta viimeiset viikot koulussa olivat sen verran stressaavia, että nyt kun minulla olisi aikaa tehdä muutakin kuin päntätä tentteihin, pääni on typötyhjä. Luin marraskuussa neljä kirjaa, joista en ole vielä kirjoittanut mitään - minulla toisaalta riittäisi sanottavaa niistä enemmänkin, mutta en vain jostakin syystä nyt pysty siihen. Päätin siis olla armollinen itselleni ja kirjoittaa kustakin teoksesta miniarvion. Kaikki teokset ovat omasta hyllystäni napattuja.

~~~~~~

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
WSOY 1991
Oscar Wilden ainoa romaani kertoo nuoresta, kuvankauniista Dorian Graysta, josta hänen ystävänsä Basil Hallward on maalannut muotokuvan. Taiteilijan tuttavan, lordi Henryn, vuoksi Dorian tulee tietoiseksi komeasta ulkomuodostaan ja turhamaisuuksissaan toivoo muotokuvansa ikääntyvän hänen itsensä sijaan. Toivomus käy toteen, mutta millä hinnalla...
Miten ihmeelliseksi maailma muuttuikaan hänen silmssään! Panna merkille intohimon outo tiukka johdonmukaisuus ja tunteen värittämä älyllinen elämä... tarkkailla, missä ne kohtasivat toisensa ja missä jälleen erosivat, milloin ne olivat sopusoinnussa ja milloin ristiriidassa keskenään... se oli innostuttavaa. Mitäpä väliä hinnasta! Sensaatiosta ei koskaan voinut maksaa liikaa.
Kirja käsittelee tarkkanäköisesti naiiviuutta, pinnallisuutta, turhamaisuutta sekä elämän ja taiteen suhdetta. Doian Gray on kuin tutkija, joka tekee itsellään ihmiskoetta ja vetää myös tuttavansa siihen mukaan - monesti mieleni olisi tehnyt huutaa hänelle. Teos sisälsi kiehtovaa kuvailua ja sen kieli oli niin kaunista, että ajoittain unohduin vain tunnelmoimaan. Muutamissa kohdissa tarina tuntui jumittavan paikoillaan, mutta sitten taas tapahtui jotain, joka imaisi minut mukaansa. Lisäksi löysin teoksesta paljon yhtymäkohtia nykymaailmaan.

Arvosana: ✮✮✮✮

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti
Sammakko 2017
Tartuin teokseen kiitos internetin sekä monen kanssabloggaajan suosituksen. Aikuisuus on myytti käsittelee, kuten nimestäkin voi päätellä, aikuisuutta ja siihen liittyviä odotuksia niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Takakannessa Andersen kiistää kirjan olevan omaelämäkerrallinen, koska miksi se muka sellainen olisi.

Sarjakuva on erittäin hauska, myös itseironisella tavalla - kaikista suurimmat nauruni taisivatkin syntyä juuri siitä, että huomasin höröttäväni itselleni. Samastuin hyvin moniin kokoelman stripeistä ja lisäksi ne havainnollistavat yhteiskuntaa oivallisesti.

Arvosana: ✮✮✮✮

Petri Tamminen: Suomen historia
Petri Tamminen: Suomen historia
Otava 2017

Suomen historia koostuu Tammisen keräämistä, tavallisten ihmisten kertomista tarinoista Suomen itsenäisyyden eri vaiheista, aina itsenäistymisen hetkistä nykypäivään. Mukana on aivan arkisia asioita sekä historiallisia tapahtumia - monesti nämä kaksi kertomustyyppiä nivoutuvat toisiinsa.

Tarinat olivat tunnelmiltaan erilaisia: löytyi niin hupaisia, sydäntäsärkeviä, jopa shokeeraaviakin, kuin myös sydäntä lämmittäviä, hurmaavia kertomuksia. Ne olivat kaikkia lyhyitä, mutta suurin osa niistä onnistui kuitenkin herättämään minussa vahvojakin tunteita. Tulin nauraneeksi monet kerrat ja jopa vähän itkeneeksikin.

Kaikkia tarinoita yhdisti arkisuus, joka vetosi minuun: kertomuksista huomasi niiden olevan tavallisten ihmisten kertomia. Kirja muistuttaa oivallisesti, ettei historian tarvitse olla mullistavaa suuressa mittakaavassa ollakseen merkittävää - myös yksittäisten henkilöiden vaiheilla on merkitystä ja ne luovat näkökulmia myös niihin suuriin tapahtumiin.
Mitään näitä nykyisiä bonus- ja plussakortteja äiti ei huolinut. Hän sanoi, että hän eli jo sen oman korttiaikansa silloin sodan jälkeen.
Tämä arvonnasta voittamani teos tarjosi minulle idean kirjabloggaajien joulukalenterin kuudennen luukun sisältöön.

Arvosana: ✮✮✮✮

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Alan Bradley: Loppusoinnun
kaiku kalmistossa
Bazar 2016

Bishop's Laceyn suojelupyhimyksen, Pyhän Tancredin, kuolemasta tulee kuluneeksi 500 vuotta ja vuosipäivän kunniaksi hänen hautansa halutaan avata. Flavia saapuu luonnollisesti todistamaan tapahtumaa, mutta joka kuitenkin keskeytyy äkisti, kun hautakammiosta löytyy pyhimystä huomattavasti tuoreempi ruumis. Flavian on aika näyttää jälleen salapoliisin kykynsä.

Tarina on taattua Bradley-laatua: kiehtovia hahmoja ja vakavia teemoja peruskepeällä tunnelmalla höystettynä, kuivaa huumoria unohtamatta. Teoksen mysteeri oli minusta kiinnostavampi kuin edeltäjänsä, vaikka onnistuinkin punomaan sen langat yhteen melko nopeasti. Lisäksi kirja tarjosi kiinnostavaa lisätietoa Bishop's Laceyn asukkaista ja jos Dogger on kunnolla mukana, minulla on kaikki hyvin. Tarina jäi myös melkoisen jännittävään kohtaan, joten mielelläni tartun vielä seuraavaankin osaan.
Pelko maistuu kuparilta, ja vaikeudet vastaavasti haisevat lyijylle.
Arvosana: ✮✮✮✮½

~~~~~~

P. S.  Kaksi kirjoista sopii  Helmet-lukuhaasteeseen:
Dorian Grayn muotokuva kohtaan 39: ikääntymisestä kertova kirja, ja
Loppusoinnun kaiku kalmistossa kohtaan 1: kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 6. luukku

©Niina T. / Yöpöydän kirjat

Suomen itsenäisyysjulistus.
Vihdoinkin on koittanut se päivä, jota ollaan hehkutettu koko vuoden ajan: Suomen sadas itsenäisyyspäivä. 6. joulukuuta 1917 Suomen eduskunta äänesti senaatin laatiman itsenäisyysjulistuksen puolesta äänin 100-88. Itsenäisyys ei ollut kuitenkaan tuolloin suuri riemun aihe, sillä kansakunta oli jakautunut kahtia: senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan väliset erimielisyydet eskaloituivat vajaan kahden kuukauden päästä itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä sisällissotaan, jonka aiheuttamat haavat eivät ole vieläkään täysin parantuneet.

Luin reilu viikko sitten Petri Tammisen kirjan Suomen historia, joka koostuu tavallisten suomalaisten kertomuksista maamme itsenäisyyden varrelta. Minuun vetosi tarinoiden arkisuus ja kirja sai minut pohtimaan maan historiaa sukuni sekä oman itseni kautta. Ajattelinkin, että voisin jakaa omia muistojani ja kokemuksiani näin juhlavuoden kunniaksi.

~~~~~~

Minulla ei ole suvun muistoja aivan Suomen itsenäistymisen hetkiltä, mutta 95-vuotiaana kuollut mummoni, isoäitini äiti äidin suvun puolelta, syntyi vielä Venäjän valtakunnan kansalaiseksi ja oli taaperoiässä itsenäisyysjulistuksen sekä sisällissodan aikoihin. Tiedän, ettei kukaan isäni puolen sukulaisistani ole osallistunut sisällissotaan, mutta kuulemma äidin puolella osa sukulaisistani on taistellut punaisten puolella. He onnistuivat välttämään kuin ihmeen kaupalla teloittamisen, mutta sen enempää en heidän vaiheistaan tiedä.

Toiseen maailmansotaan minulla sen sijaan on suora linkki: isäni vanhemmat olivat sodan kokenutta sukupolvea ja vaarini oli jatkosodan veteraani. Mummini ei ollut mukana sotatoimissa, vaan auttoi perheensä maatilalla. Vaarini ei puhunut sotakokemuksistaan - sen sijaan lapsuudestaan ja pula-ajasta hän, kuten mumminikin, kertoi historiannälkäiselle pojantyttärelleen erittäin mielellään. Valtio pakkolunasti maanviljelijöiltä tietyn osuuden heidän eläimistään ja viljastaan, mutta monella - myös minun isovanhempieni perheillä - oli laittomia eläimiä piilotettuna metsään. Kyläyhteisö oli kaksinaamaisen solidaarinen: jos naapurit saivat tietää eläimistä, niistä ilmoitettiin, mutta jos tarkastaja tuli kierrokselle, kaikkia varoitettiin etukäteen. Vaari kertoi myös, miten sai ostettua pula-aikana pukuliikkeen parhaan puvun, koska hänellä oli antaa maksuksi voita - rahalla ei ollut suurta arvoa tuolloin. Isovanhempani ovat pitäneet tallessa ostokorttejaan tuolta ajalta ja ne ovat minulla seinällä vaarin tekemissä kehyksissä.

Pula-ajan ostokortteja.
©Hande

Äitini vanhemmat kuuluvat taas suuriin ikäluokkiin, jotka syntyivät toisen maailmansodan jälkeen. Hekin ovat maaseudun kasvatteja ja heiltä olenkin kuullut enemmän tarinoita tavallisesta maalaisperheen arjesta sekä heidän koulukokemuksiaan. Kaikki isovanhempani isäni äitiä lukuunottamatta ovat käyneet vain kansakoulun - mummini ei saanut edes sitä, vaan hän kävi vuoden kiertokoulua. Kaikkien kertomuksissa on mukana kova kuri sekä mielivaltaisia opettajia, jotka turvautuivat myös väkivaltaan pitääkseen oppilaansa "herran nuhteessa". Kaikki ei kuitenkaan ollut aivan kamalaa: äitini äiti oli niin lahjakas oppilas, että hänen opettajansa vieraili perheen kotona vedotakseen mummini vanhempiin, jotta he laittaisivat mummini oppikouluun. Mummini perheellä ei ollut kuitenkaan varaa lähettää tytärtään sinne, joten hänkin sai tyytyä neljän vuoden koulutukseen.

Suomi kohosi vaikeuksistaan yllättävän nopeasti sotien jälkeen: minun vanhempani syntyivät jo hyvinvointivaltioon. He kumpikin aloittivat kansakoulussa, mutta heidän kouluaikanaan koulutussysteemi lakkautettiin peruskoulun tieltä. Toisin kuin omat vanhempansa, he saivat mahdollisuuden myös jatkokouluttautua. Isäni perhe oli muuttanut jo ennen isäni syntymää työn perässä maalta kaupunkiin, mutta äitini oli suoraan alenevassa polvessa sukunsa ensimmäinen kaupunkiin muuttanut - hän muutti kotoa jo teini-ikäisenä, koska oli saanut työpaikan kaupungista.

Tästä päästäänkin minun elämänkaareeni: kun synnyin, Suomi kamppaili laman kourissa. Se kosketti minunkin perhettäni, mutta onnistuimme porskuttamaan vaikeiden aikojen läpi. Ensimmäiset muistikuvani Suomeen suuressa mittakaavassa liittyviin tapahtumiin ovat kuitenkin positiivisia: olin kuusivuotias, kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Tiesin, että Halonen oli Suomen ensimmäinen naispresidentti ja olin riemuissani uutisesta - se lisäsi itsevarmuuttani ja uskalsin ajatella, että minustakin voi tulla mitä vain haluan.

Kun olin pieni, meillä oli monta vuotta lankapuhelin. En muista tarkkaa vuotta, mutta joskus 1900-2000-lukujen vaihteessa perheeseemme rantautuivat myös matkapuhelimet. Äidin ensimmäisessä kännykässä oli matopeli, johon minä ja siskoni miellyimme ikihyviksi: kun äidin puhelimen akussa oli enää vain yksi palkki jäljellä, saimme aina pelata siskoni kanssa akun loppuun - vuorot vaihtuivat aina, kun toinen hävisi. Muistan myös, kuinka vuonna 2002 Suomen valuutta vaihtui markasta euroon. Tammikuussa isä antoi minulle ja siskolleni omat, uutuuttaan kiiltävät euron kolikot. Minusta tuntui hienolta pitää kolikkoa kädessäni - tosin minusta viiden markan kolikon saimaannorppa ja kymmenen markan kolikon metso olivat hienompia kuin euron kolikon kuva. Tuomitsin myös uusien seteleiden kuvat paljon tylsemmiksi kuin markkojen. Vuonna 2003 sain ikioman kirjastokorttini - minunlaiselleni kirjojen ystävälle tämä oli suuri hetki, ja minusta tuntui voimakkaalta, kun tajusin pääseväni käsiksi kaikenlaiseen tietoon, ja vielä ilmaiseksi. Ensimmäinen kirjastokorttini on käytössäni vieläkin.

Lordi Euroviisuissa.
©Eurovision 2006/EBU
En ole koskaan ollut suuri Euroviisu-fani, mutta vuoden 2006 muistan oikein hyvin. Kun sain kuulla, että Lordi edustaisi kisassa Suomea, tunsin suurta myötähäpeää ja olin aivan varma, että yhtye nolaisi suomalaiset lopullisesti. Kismiintyneenä tästä käänteestä (ja koska olin tunnollinen koululainen), päätin jättää finaalilähetyksen väliin ja mennä ajoissa nukkumaan. Uneni häiriintyi, kun äiti ryntäsi huoneesen keskellä yötä ja huudahti: "Et ikinä arvaa, kuka voitti Euroviisut!" Mutisin unenpöpperöisenä jotain kysymyksentapaista, johon äiti vastasi salamana: "Suomi voitti!" Uneliaisuuteni oli tyystin tiessään, pomppasin sängystä ja ryntäsin olohuoneeseen katsomaan Lordin voittohuumaa televisiosta. Vasta, kun näin kaiken televisioruudulta, uskoin Suomen voiton olevan totta. Seuraavana maanantaina koulussa ei puhuttukaan muusta kuin Lordista.

Elämääni puhuttelivat myöhemmin vielä muun muassa Jokelan ja Kauhajoen vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneet kouluampumiset - ne vaikuttivat suuresti käymieni koulujen toimintatapoihin silloin ja myöhemminkin. Siihen mennessä olin elänyt jonkinlaisessa turvallisuudentunteessa, johon ei tosiaankaan kuulunut sellaista vaihtoehtoa, että joku voisi tulla kouluun ampumaan muita. Elämä kuitenkin jatkui normaalisti, vaikkakin mieleni oli entistä avartuneempi. 2010-luvulle päästäessä pääsin riemuitsemaan Suomen toisesta jääkiekon maailmanmestaruudesta - olen ollut olemassa ensimmäisenkin mestaruuden aikaan, mutta olin niin pieni, etten muista siitä mitään - katsoin ottelua televisiosta ja muistan sen käsinkosketeltavan jännityksen, kun tajusin, että Suomi voi voittaa. Kun lukema 6-1 vahvistui, nauroin katketakseni sille, miten Suomi voitti kultaa jo toisen kerran Ruotsin kustannuksella - ja kuinka Ruotsi oli lähtenyt loppuotteluun jälleen kerran ylimielisesti ja joutui nöyrtymään.

Vuonna 2012 minusta tuli sukuni ensimmäinen ylioppilas suoraan alenevassa polvessa. Lakkiaispäivä oli yksi elämäni onnellisimmista, sillä olin tehnyt kovasti töitä lukion suorittamisen eteen ja sain vihdoinkin pistää päähäni sen "kapteenin hatun", josta olin pikkulapsesta asti haaveillut. Luulin ylioppilaslakkia pienenä merikapteenin hatuksi, siitä tulee tuo edellä käyttämäni nimitys - päätin taaperoikäisenä meneväni lukioon vain siksi, että saisin tuon hatun - yllättävän hyvin piti alle kouluikäisen minun päätös teini-ikään. Lukion jälkeen tein muutaman vuoden välipysähdyksen työelämässä ja nyt tarinani jatkuu korkeakoulutuksen merkeissä - mitä Suomelle tulee tapahtumaan sinä aikana, jää nähtäväksi.

~~~~~~

Eilisen joulukalenterin luukun tarjoili Kirja vieköön! ja huomiseen luukkuun pääsee kurkistamaan Pauline von Dahl-blogista.

Onnea 100-vuotiaalle Suomelle ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

©Hande

tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi(ko) 100 vuotta-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin vuoden kestäneeseen, tänään päättyvään Klassikkojen lumoissa-blogin Suomi(ko) 100-lukuhaasteeseen. Tarkoituksena oli lukea kirjoja, jotka käsittelevät vaiennettua tai väärinymmärrettyä suomalaisuutta. Luin kirjoja haastetta varten melko tasaiseen tahtiin, vaikka syksy onkin verottanut jonkin verran lukemismahdollisuuksiani.

Luetut kirjat:

Saldokseni kertyi täten yhdeksän teosta. Lukemistoni koostui eniten vanhoihin aikoihin sijoittuvista kirjoista, mutta aiheita oli erilaisia: maahanmuuttajat, vammaiset, mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen sekä aseistakieltäytyminen, näin osan mainitakseni. Sisällytin mukaan myös Anneli Kannon Lahtarit, sillä vaikka se käsittelee sisällissodan voittaneita valkoisia, näkökulma on hyvin erilainen kuin entisaikojen paatoksellinen sankarimyytti tai punaisten näkökulmasta kirjoittaneiden kuvaukset kasvottomista hirviöistä. Kirja kuvaa sitä, kuinka esimerkiksi osa valkoisten puolella taistelleista ei enää tiennyt, minkä vuoksi oli mukana tai onko koko sodalla mitään mielekästä tarkoitusta - tästä aiheesta on vaiettu sadan vuoden ajan. Lisäksi huomasin, että historiallisesta kontekstistaan huolimatta kaikkien teosten aiheet ovat ajankohtaisia myös tänäkin päivänä.

Lukuhaaste oli mielenkiintoinen ja tutustutti minut suomalaisuuden eri osa-alueisiin, jotka eivät ole esillä yleisesti, jos ollenkaan. Olisin lukenut mielelläni kirjallisuutta monesta muustakin aiheesta haasteeseen liittyen, ja aionkin tehdä niin tämän haasteen ulkopuolella tulevaisuudessa. Kiitos Lukumadolle haasteen järjestämisestä!