tiistai 21. helmikuuta 2017

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummalli-sille lapsille

©Hande
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Schildts & Söderströms 2012

Luin alelaarista löytämäni Riggsin esikoisteoksen ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Minun piti ostaa jatko-osa alunperin englanniksi, mutta minua ärsyttää omistaa jostakin sarjasta sekaisin erikielisiä osia, joten se jäi. Nyt toinen osa on kuitenkin suomennettu, joten päätin palata ensimmäisen kirjan pariin muistin virkistykseksi.

Jacob Portman on varttunut kuunnellen isoisänsä tarinoita tämän elämästä orpokodissa, jossa asuu ihmevoimia omaavia lapsista, sekä heitä vaanivista hirviöistä. Teini-ikäisenä Jacob päättää selvittää, onko isoisän jutuissa sittenkin perää, vaikka kaiken järjen mukaan ne ovat vain vanhan miehen hupsutuksia. Mitä enemmän Jacob asiaa tutkii, sitä varmemmaksi hän tulee siitä, että isoisä on puhunutkin totta. Ja mikä kummallisinta, nämä lapset vaikuttavat olevan edelleen elossa...

Muistikuvani juonesta olivat melko hatarat, mutta lukemisen edetessä asioita alkoi palautua mieleeni. Teoksen alku ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, mutta tarina paranee edetessään ja lopulta jännitys on niin tiivistä, ettei kirjaa voi laskea käsistään ennen kuin sen on saanut päätökseen. Mielenkiintoani lisäsivät myös kuvituksena käytetyt vanhat vintage-valokuvat, joiden inspiroimana Riggs kirjoitti tämän romaanin. Kuvat tehostavat erinomaisesti kerrontaa sekä teoksen synkeää ja mystistä tunnelmaa.

Sanoin kirjasta vuonna 2014 seuraavasti: "Kirjassa käytetty kieli teki myös minuun vaikutuksen: lauseet ja virkkeet olivat hyvin yksinkertaisia, mutta silti vaikuttavia. Niiden ansiosta tunnelma vaihteli uhkaavasta haikeaan ja jopa iloiseen. Kokonaisuus oli kaunis sekä katkeransuloinen." Pidin siis romaanin kerronnasta - jännitän monesti nuortenkirjoihin tarttumista, sillä pelkään niiden kerronnan olevan kankeaa ja juonenkäänteiden loppuunkulutettuja ja lapsellisia. On mukavaa, ettei tämä kirja ole sellainen, toisellakaan lukukerralla.

Kirjassa on monta mielenkiintoista henkilöhahmoa. Pidin eniten Jacobista, Emmasta, Millardista ja Bronwynista - en paljasta hahmoista enempää, sillä muuten tarina menee pilalle sellaiselta, joka ei kirjaan ole tutustunut. Monet teoksen henkilöistä ovat samastuttavia ja suosikkieni persoonallisuudet vetivät minua puoleensa. Nimikkohahmo neiti Peregrine ei yltänyt suosikkeihini, mutta hän herätti mielenkiintoni ja toivon, että hänestä kerrotaan jatko-osassa lisää.

Minulle tärkeintä kirjoissa on sisältö, mutta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on esineenä niin kaunis, että minun on mainittava siitä erikseen. Kannet - sekä irtonaiset että kiinteät - ovat mielenkiintoa herättävät ja sisältävät hienoja yksityiskohtia, kirjan sivut ovat paksusta ja laadukkaasta paperista ja kuvituksena toimivat vintage-kuvat on sommiteltu niin, että tunnen selaavani valokuva-albumia tarinan lukemisen lomassa.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille oli mielestäni edelleen kiintoisa lukukokemus, hyvällä tavalla erilainen. Kuten alussa sanoin, sarjan toinen osa on suomennettu, joten aion hankkia kirjan käsiini jatkaakseni eriskummallisten lasten tarinaan tutustumista - ensimmäinen osa päättyy sen verran jännittävään kohtaan.

Arvosana: ✮✮✮✮½

maanantai 20. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaratonin yhteiskooste

Nyt on vuoden 2017 Ystävänpäivän lukumaraton kaikkien osalta ohitse. Mukana oli yhteensä 25 osallistujaa, mikä on uusi ennätys ystävänpäivän lukumaratonin historiassa. Hienoa, että niin moni innostui lähtemään mukaan! Maratonajan laajentaminen neljälle päivälle oli selkeästi hyvä idea, sillä moni maratoonaaja ajoitti suorituksensa viikonlopulle varsinaisen ystävänpäivän sijaan.

Sivumäärät:

50 shades of books: 513
Bibliofiilin päiväunia: 770
Carry on reading: 621
Cats, books & me: 704
Eniten minua kiinnostaa tie: 624
Evarian kirjahylly: 1076
Hurja Hassu Lukija: 736
Karvakasan alta löytyi kirja: 377
Kirjablogi Dekkaritalo: 90 + 6h äänikirjan kuuntelua
Kirjapallon kirjablogi: 428
Kirjavarkaan tunnustuksia: 665
Kirja vieköön!: 589
Kirjan jos toisenkin: 301
Liiolii lukee: 448
Limalepakon kirjablogi: 99
Lukulahnan luola: 532
Lukutoukan kulttuuriblogi: 1306
Sivujen välissä: 752 + 2,5h äänikirjan kuuntelua
Taikakirjaimet: 773
Tuntematon lukija: 917
Ullan luetut kirjat: ?
Unelmien aika: 140
Villasukkamurmelin kirjablogi: 98
Vinopino kirjoja: 249
Yöpöydän kirjat: 588

Maratonilla luettiin yhteensä ainakin 13 396 sivua. Tämä on jo suuri saavutus sellaisenaan, vaikka tulos onkin vajaa. Kahdessa blogissa päästiin huikeaan, yli tuhannen sivun lukemaan. Muutama maratoonasi kipeänä, mikä vaikutti heidän suoritukseensa - nostan hattua kaikille kipeänä maratoonanneille, sillä tiedän itsekin, miten vaikeaa on lukea puolikuntoisena. Pari osallistujaa kuunteli myös äänikirjoja.

Luetut kirjat:

  • Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
  • Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli
  • Margaret Atwood: Handmaid's Tale
  • Victoria Aveyard: Lasinen miekka
  • Laura Bates: Everyday sexism
  • Enide Blyton: Viisikko vanhassa majakassa
  • Jessie Burton: Nukkekaappi
  • Albert Camus: Sivullinen
  • Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
  • Kiera Cass: Eliitti
  • Chris Cleave: Everyone Brave is Forgiven
  • Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet
  • Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke
  • Aleksi Delikouras: Nörtti - New Game
  • Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money
  • Paul Dini, Mike Benson & Chris Yost: Streets of Gotham - Leviathan
  • Paul Dini: Streets of Gotham - The House of Hush
  • Laura Gustafsson: Korpisoturi
  • Martina Haag: Olin niin varma meistä
  • Pauliina Haasjoki: Hiukset
  • Pauliina Haasjoki: Planeetta
  • Yuval Noah Harari: Homo Deus - A Brief History of Tomorrow
  • Charlaine Harris: Salaisuuksia haudan takaa
  • Marco Hautala & Broci: Varpaat
  • Helene Hegemann: Aksolotli - yliajo
  • Kaarina Helakisa Naisen paikka
  • Rachel Hoffman: Unf*ck You Habitat
  • Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle - yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
  • Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
  • Aldous Huxley: Uljas uusi maailma
  • Jouni Inkala: Nähty. Elämä
  • Tove Jansson: Viesti
  • Juha Jyrkäs: Ouramoinen
  • Tanja Kaarlela: Lasissa on tyttö
  • Juhani Karila: Omenakrokotiilin kuolema
  • Inkeri Karvonen: Pikku-Kulta ja Tähtikarhu
  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin arvoitus
  • Lars Kepler: Hypnotisoija
  • Gabi Joy Kirkendall, Laura Lavender & Julie Manwaring: Luovaa tekstausta ja muita ideoita
  • Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
  • Leena Kristinä: Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa
  • Mauri Kunnas: Yökirja
  • Mauri Kunnas: Kummallisuuksien käsikirja
  • Nam Le: Merimatka
  • Tuija Lehtinen: Väärä vainaja
  • Pierre Lemaitre: Iréne
  • Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
  • Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor
  • Roope Lipasti: Viikinkisolmu
  • Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen
  • Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
  • Edgar Lee Masters: Spoon River Antology
  • Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus
  • Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa
  • A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon
  • Herta Müller: Sydäneläin
  • Mötley Crüe: The Dirt - Törkytehdas
  • Jennifer Niven: All the Right Places
  • Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa
  • Anni Nykänen: Mummo
  • Joyce Carol Oates: Tavallinen rakkaus
  • Yoshitoki Oima: A Silent Voice
  • Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
  • R. J. Palacio: Wonder/Ihme
  • Seita Parkkola: Viima
  • Timo Parvela, Björn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kutsu
  • Timo Parvela, Björn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Pioneerit
  • Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
  • Irina Piippo, Johanna Vaattovaara & Eero Voutilainen: Kielen taju
  • Sylvia Plath: Sanantuojat
  • Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja
  • Dolores Redondo: Näkymättömän vartija
  • Veronica Roth: Viillot
  • J. K. Rowling Harry Potter ja kuoleman varjelukset
  • J. K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them Original Screenplay
  • Sofia Samatar: The Winged Histories
  • Max Seeck: Hammurabin enkelit
  • Johanna Sinisalo: Auringon ydin
  • Jennifer E. Smith: Hello, Goodbye and Everything in Between
  • Maggie Stiefvater: The Raven Boys
  • Miina Supinen: Liha tottelee kuria
  • Uuna Syrjäsuo: Ikkuna joka oli ovi
  • Jack Thorne, John Tiffany & J. K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child/Harry Potter ja kirottu lapsi
  • Tuutikki Tolonen: Mörkövahti
  • Tuutikki Tolonen: Mörköreitti
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
  • Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen - Lemmen ilot ja sydämen salat - suomalaisen rakkauden historiaa
  • Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
  • Taavi Vartia: Viikinkipoika Kaspar
  • Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga Vol. 6
  • Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille
  • Meik Wiking: Hygge - hyvän elämän kirja
  • Gene Wolfe: The Castle of the Otter
  • Rikki - taidetta mielenterveydestä

Maratoonaajien lukemisto oli, kuten listasta voi päätellä, hyvin monipuolinen - tosin useampi bloggaaja luki muutamia samoja kirjoja urakkansa aikana. Maratonia varten luettiin kaiken kaikkiaan 94 kirjaa - jotkin niistä kokonaan, toiset taas osittain. Mukaan mahtui muun muassa romaaneja, novelleja, tietokirjallisuutta, sarjakuvia ja lastenkirjoja.

Maratonin vetäminen oli minulle positiivinen kokemus ja oli mukavaa huomata, miten moni lähti siihen mukaan. Minua jännitti kovasti tarttua toimeen, mutta onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi.
Kiitos ja iso käsi kaikille osallistujille - te teitte tästä maratonista yhteisöllisen kokemuksen ja sivusaldo on huikea!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa
Gummerus 2004

En malttanut lukea mitään "välipalakirjaa" Hovimäen neljännen osan jälkeen, vaan tartuin saman tien toiseksi viimeiseen kirjaan, sillä paloin uteliaisuudesta: televisiosarjan päätöskausi loppuu vuoteen 1907 jättäen kaiken ärsyttävästi kesken. Kirja kattaa taas vuodet 1897-1918, joten sain vuosien tuskastelun jälkeen vastauksia mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin.

Päin nousevan Suomen rantaa käsittelee minulle tuttua aikakautta Suomen historiassa: sortovuodet alkavat, mutta suomalaiset puolustavat sinnikkäästi oikeuksiaan. Lopulta Suomi julistautuu itsenäiseksi vuonna 1917, minkä jälkeen seuraa sisällissota. Pidän aikaa hyvin mielenkiintoisena, joten minusta on mukavaa, että romaani jatkaa tarinaa pidemmälle kuin televisiosarja.

Sarjan viides osa on mukaansatempaava - se piti imussaan paremmin kuin osat 2-4. Kääntelin sivuja malttamattomana, vaikka suurimman osan ajasta tiesin, mitä tuleman piti. Toisaalta, kun vihdoin sain luettua entuudestaan tutut tapahtumat loppuun, minua alkoi pelottaa: jatkaminen tuntemattomille vesille sai miettimään, haluanko sittenkään tietää enempää. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja ahnehdin viimeiset 114 sivua aivan kuin olisin pelännyt jonkun vievän kirjan minulta kesken kaiken.

Romaanissa on paljon tapahtumia, jotka menevät ihoni alle - eikä se edes johdu siitä, että joku tuntemani omainen olisi elänyt tuota aikaa. Yksi merkittävä osatekijä tälle vahvalle tuntemukselle on monisyiset henkilöhahmot: Oolannin sodasta sortovuosiin jäi monien hahmojen osalta laimeaksi, mutta Päin nousevan Suomen rantaa parantaa edeltäjäänsä nähden roimasti. Suurin osa hahmoista herätti hyvin vahvojakin tunteita suuntaan taikka toiseen. Kuten aiemmissakin osissa, tässäkin parrasvaloissa paistattelee uusi sukupolvi, vaikka aiempiakin tuttavuuksia on mukana runsas määrä. Uusista hahmoista miellyin eniten Lindhofin sisaruksiin, Lennartiin ja Ruhtiin, pehtoori Otto Haglundiin sekä Toivo ja Väinö Seppään. Lisäksi voisin sisällyttää mukaan Felix Lindhofin - suhtaudun häneen sen verran ristiriitaisella tavalla, että voisin kutsua sitä viha-rakkaussuhteeksi.

Päin nousevan Suomen rantaa sijoittuu aikakauteen, jonka tiimoilta olen lukenut muutakin kirjallisuutta - en siis voinut olla peilaamatta romaanin tapahtumia muihin lukemiini teoksiin. Erityisen usein mieleeni tuli tapahtumia ja henkilöitä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta. Pohdin kovin usein, missä Linnan klassikon hahmot olivat samalla hetkellä tiettyjen Hovimäen viidennen osan tapahtumien aikaan - fiktiiviset Hirvikoski ja Pentinkulma eivät edes ole kovin kaukana toisistaan maantieteellisestä näkökulmasta katsottuna.

Siinä missä heksalogian neljäs osa herätti minussa vahvoja tunteita vain tietyissä kohdissa, viides osa oli yhtä tunteiden vuoristorataa alusta loppuun. Etenkin kirjan loppupuolella, jonka tapahtumia en etukäteen tiennyt, jännitin hirmuisen paljon ja koin suuria, laidasta laitaan siirtyviä tunnekuohuja. Kolmen edellisen osan lukemisesta selvisin kuivin silmin, mutta nyt tarvitsin nenäliinoja, etten olisi kastellut kirjan sivuja. Ajoittain tuntui, että sydämeeni olisi isketty veitsi, jota romaanin tekijät vääntelivät silloin tällöin - enkä siitäkään huolimatta voinut lopettaa lukemista kesken.

Päin nousevan Suomen rantaa tempaisi minut täysillä mukaansa - en meinannut millään malttaa laskea sitä käsistäni siihen kerran tartuttuani. Suljettuani kirjan minulle tuli haikea olo, sillä Hovimäestä on jäljellä enää vain yksi kirja, ja sitten olenkin lukenut ne kaikki. Olen kuitenkin iloinen, että kirjasarjaa jatkettiin, vaikka tv-sarja päättyykin neljänteen kauteensa. Tartun suurin uteliaisuuden ja kauhunsekaisin tuntein sarjan päätösosaan.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Arvio televisiosarjan neljännestä kaudesta:



Päin nousevan Suomen rantaa on Hovimäki-televisiosarjan neljäs ja viimeinen tuotantokausi. Käsikirjoittajat olivat suunnitelleet tekevänsä vielä viidennenkin kauden, mutta Yle lopetti sarjan rahoituksen, joten hahmojen vaiheet televisioruudulla päättyivät vuoteen 1907. Kuten jo kerroin kirjaan liittyvässä arviossani, kauden tarina alkaa sortovuosista. Toisin kuin kirjassa, ohjelmassa ei päästä näkemään Suomen itsenäistymistä, vaan tv-sarja päättyy ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan ja niiden jälkimaininkeihin.

Sarjan päätöskausi vei minut mennessään historiallisten raamien sekä hahmokehityksen ansiosta. Vanhojen tuttujen ja uusien hahmojen elämät nivoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen aikakaudella, joka kiinnostaa minua kovasti. Vaikka yritin harkita hidasta nautiskelua viimeisen kauden kohdalla, päädyin maratoonaamaan sen kahdessa vuorokaudessa.

Pidin näyttelijätyöstä jälleen kerran kovasti - tosin ensimmäisellä katselukerralla vuonna 2009 oli hyvin outoa tunnistaa monia näyttelijöitä ja nimenomaan heidän äänistään. Tuli hihkuttua, että tuossahan on Powhatan ja tuo on Phoebus ja tuo on Jasson häntä ja voi hyvänen aika, siinähän on Tuttiritari. Eli siis moni näyttelijä oli minulle tuttu lapsuuteni televisio-ohjelmista sekä animaatioelokuvista. Kun nämä huomiot olivat minusta huvittavia, niin koin minä yhden järkytyksenkin: Tapani Kalliomäki, joka näytteli ensimmäisellä kaudella Magnus Lindhofia, palasi esittämään ensimmäisen hahmonsa pojanpojan poikaa, Felix Lindhofia. Mitä useamman kerran olen sarjaa katsonut, sitä enemmän olen alkanut ihailla Kalliomäkeä, sillä tutuista kasvoistaan huolimatta en ikinä näe häntä neljännellä kaudella Magnuksena, vaan Felixinä - kuten pitääkin. Nämä kaksi hahmoa ovat persooniltaan hyvin erilaisia, joten Kalliomäki tekee vakuuttavaa työtä.

Kalliomäen lisäksi minuun tekivät vaikutuksen Tapani Perttu Wilhelm Lindhofina, Leena Pöysti Ruth Lindhofina, Carl-Kristian Rundman Otto Haglundina ja Antti Mikkola Lennart Lindhofina. Lisäksi minun on annettava erityismaininta Riko Eklundhille, joka esittää edelleen Axel Ingbergiä, joka on kauden tapahtuma-aikoihin jo lähes 100-vuotias - Eklundhilla oli ikää kauden tekoaikana 37. Hänen hahmonsa on kauden parasta antia! Ollakseen alle nelikymppinen mies on minusta erittäin uskottava vanhus - ylistän suuresti myös maskeerausta erinomaisesta lopputuloksesta. Muissa rooleissa viimeisellä kaudella nähdään muun muassa Anna-Leena Härkönen, Johan Storgård, Erja Manto, Jukka Leisti, Reidar Palmgren, Lauri Tilkanen, Johanna Kokko, Mikko Bredenberg ja Sami Markus.

Pidin Hovimäen päätöskaudesta, mutta se jää inhottavasti kesken - surumielisyyden lisäksi mielessäni herää liian monta kysymystä, että voisin tyytyä sarjan hyvin avoimeen päätökseen, kun suuret, historialliset mullistukset ovat vasta tuloillaan. Onneksi on vielä yksi kirja lukematta, sillä se tarjoaa vastaukset kysymyksiini. Neljäs tuotantokausi saa minulta neljä ja puoli tähteä kokonaisen viiden sijaan.

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton - koonti


Tänä vuonna ystävänpäivän lukumaraton järjestetään kolmatta kertaa - tämän vuoden emäntänä hääräilee allekirjoittanut. Olen seurannut muiden etenemistä mielenkiinnolla ja odottanut sormet syyhyten omaa vuoroani - olen päättänyt maratoonaavani 14.2-15.2, kun minulla on kerran vapaata. Olen pohtinut maratonlukemistoani siitä asti, kun lupauduin vetämään maratonin. Viime viikon puolella sain vihdoinkin kirjapinoni valmiiksi, ja siihen kuuluvat:

  • Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money
  • Paul Dini, Mike Benson & Chris Yost: Streets of Gotham - Leviathan
  • Paul Dini: Streets of Gotham - The House of Hush
  • Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
  • Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
  • Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen
  • Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa
  • Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa

Lukupinoni maratonia varten. Virallisena urakan valvojana
toimii Rikosten klovniprinssi.
©Hande

Tuttuun tapaani en aio hermoilla sivumääristä, vaan luen tasan sen verran, kuin hyvältä tuntuu. Sarjakuvat sekä Nordqvistin kirjan aion lukea loppuun. Suunnitelmissani on yrittää lukea kokonaan myös Koirankynnenleikkaaja tai Kuninkaan puhe, mutten tiedä, onnistuuko se. Paksumpia kirjoja luen sen verran kuin ehdin ja jaksan. Päivitän tätä kirjoitusta sitä mukaa, kun urakkani etenee. Etenemistäni voi seurata myös Facebookissa, Goodreadsissa ja Twitterissä.

*****

Klo 13:40 - Alkulämmittelyä

No niin, nyt lukumaraton alkaa minunkin osaltani! Aloitan urakkani Hovimäen viimeisellä osalla - siitä minulla on alle sata sivua jäljellä. Olisin oikeasti lukenut kirjan loppuun jo useampi päivä sitten, mutta kun kerta olin sen maratonpinooni valinnut ja ottanut kuvankin, hillitsin itseni ja säästin jännittävän lopun urakan aloitukseksi - enkä kyllä ole vielä henkisesti valmis luopumaan tästä ihanasta sarjasta! Hovimäen päätöksestä jatkan pinoni lyhyimpään teokseen eli palaan lapsuuden tunnelmiin Viirun ja Pesosen johdattamana - Nordqvistin kirjat olivat minulle aikoinaan "kovaa kamaa", ja muistaakseni kertomus kettujahdista oli yksi suosikeistani.

Klo 16:00 - Suuria tunteita ja Gothamin katuja

Voih, nyt on Hovimäki-sarja luettu kokonaan - epilogi oli aivan ihana, vaikkakin mielen täytti haikeus siitä, että nyt se loppui. Menikin jonkin aikaa, ennen kuin pystyin jatkamaan lukemistani, sillä niin suuren tunnekuohun sarjan päätös aiheutti. Onneksi luin seuraavaksi Nordqvistin Viiru ja Pesonen-kirjan, sillä se piristi kummasti. Muistin yllättävän hyvin tapahtumat, vaikka edellisestä lukukerrasta on varmasti yli kymmenen vuotta. Päätin jatkaa urakkaa lainasarjakuvalla - yllätys, yllätys, kyseessä on Batman-tarina.

Sivuja luettuna: 140.

Klo 23:30 - Viimeinen spurtti ennen höyhensaaria

Streets of Gotham: Hush Money oli melko mielenkiintoinen sarjakuva - ei parasta Diniä, mutta sai se minut kiinnostumaan jatko-osistaankin. Hush Moneyn jälkeen tartuin Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaajaan - se teki minuun vaikutuksen verkkaisella kerronnallaan ja tunnelmallaan, jota kutsuisin lempeän melankoliseksi. Pula-ajan Suomen tunnelmista palasin takaisin Yön ritarin pariin Streets of Gotham-sarjan toisella osalla, Leviathanilla. Se oli minusta vetävämpi kuin edeltäjänsä. Tästä on hyvää jatkaa The House of Hushiin, jota luen vielä jonkin aikaa ennen kuin painun pehkuihin.

Sivuja luettuna: 612.

Klo 12:05 - Jaksaa, jaksaa!

Nukuin pidempään kuin alunperin suunnittelin, mutta ei se mitään! Herättyäni sain päätökseen The House of Hushin - se on kenties suosikkini Streets of Gotham-trilogiasta, tosin en ole vielä aivan varma. Pitää vähän sulatella. Ajattelin tarttua seuraavaksi Kuninkaan puheeseen ja jos ehdin, aloitan myös Murtuneita mieliä.

Sivuja luettuna: 771.

Klo 13:55 - Ohi on!

Lukumaraton päättyi minun osaltani viisitoista minuuttia sitten. Kuninkaan puhe on mielenkiintoinen teos, joka kertoo kuningas Yrjö VI puheterapeuttina työskennelleen Lionel Loguen tarinan perustuen hänen omiin päiväkirjamerkintöihinsä sekä kirjeenvaihtoonsa kuninkaan kanssa. En kuitenkaan malttanut olla aloittamatta myös Murtuneita mieliä, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Kirja kertoo siitä, miten toinen maailmansota vaikutti suomalaisten sotaveteraanien mielenterveyteen ja kuinka mahdollisia mielenterveyden ongelmia hoidettiin tuolloin. Ihmismieli ja historia ovat aina kiinnostanut minua, joten tämä on täydellinen tietopaketti minulle.
Tulin lukeneeksi kaikkia pinooni valitsemiani kirjoja ja aion kirjoittaa kaikista loppuun lukemistani kirjoista, kunhan ehdin.

Maratonin lukemisto:
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa, 94 sivua (luettu loppuun)
Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa, 24 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money, 144 sivua (luettu loppuun)
Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja, 160 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini, Mike Benson & Chris Yost: Streets of Gotham - Leviathan, 160 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini: Streets of Gotham - The House of Hush, 189 sivua (luettu loppuun)
Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen, 100 sivua
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945, 46 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 917

Olen tyytyväinen sivusaldooni - se on enemmän kuin odotin. Kokemus oli tällä kertaa hieman erilainen, sillä olin myös tämän maratonin vetäjä. Seurasin hyvin tiiviisti kaikkien osallistujien maratoonaamista kaikkien neljän päivän aikana, mikä sai minut innostumaan entistä enemmän - maratoonasinhan itse viimeisten joukossa. Oli mukavaa omistaa vuorokausi lukemiselle pitkän tauon jälkeen. Työni ei kuitenkaan ole vielä ohi, vaan rupean viimeistelemään koko maratonin yhteiskoostetta. Julkaisen sen heti, kun olen saanut kaikkien osallistujien sivumäärät tietooni.

Kiitos ja kumarrus!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Tuntematon lukija täyttää 2 vuotta!


Voi hyvät hyssykät, miten aika rientää! Minusta tuntuu, kuin olisin vasta äsken kirjoittanut blogini edellisen syntymäpäivätekstin, mutta tässä sitä taas ollaan: Tuntematon lukija-blogi on ollut olemassa kokonaiset kaksi vuotta. Vaikka blogini onkin vasta taaperoiässä, on bloggaajan uralleni mahtunut melkoisen paljon tapahtumia.

Ensimmäisessä tekstissäni Tästä se lähtee... pohdin, luetaanko tai kommentoidaanko kirjoituksiani koskaan tai saako joku niistä ideoita ja lukuvinkkejä. Sain ensimmäisen kommentin hiukan alle puoli vuotta bloggaamisen aloittamisen jälkeen kirjoitukseeni aikuisten värityskirjoista - muistan edelleenkin, miten kovasti ilahduin kommentista. Siitä lähtien kommentteja on alkanut tulla melko säännöllisesti. Osassa niistä on kerrottu, miten kirjoitukseni on innostanut jotakuta lukemaan teoksen, josta olen kirjoittanut. Vastaus kaikkiin kysymyksiini on siis kyllä. Ujostelin aluksi kovasti muita kirjabloggareita enkä uskaltanut itse kommentoida muiden tekstejä kovin paljon. Pikkuhiljaa kuitenkin rohkaistuin ja sitä myötä pikkuinen blogini alkoi saada näkyvyyttä.

Kuten jo viime vuoden summauksessani kerroin, itsetuntoni kirjoittajana on lisääntynyt. Vaikka joskus luetuista kirjoista on vaikeaa keksiä mitään mielekästä sanottavaa, olen kuitenkin kirjoittanut kaikesta lukemastani tunnollisesti. Olen uskaltanut myös julkaista kirja-arvioiden ja -pohdintojen lisäksi pari vapaamuotoisempaa tekstiä. Naistenviikon kunniaksi kirjoitin hahmoanalyysin sarjakuvahahmo Harley Quinnista ja joulukuussa otin osaa kirjabloggaajien joulukalenteriin ja luukkuni sisälsi pohdintaa omasta suhteestani Jean Sibeliukseen säveltäjän syntymän vuosipäivän kunniaksi. Kumpikin kirjoitukseni sai positiivisen vastaanoton, mistä rohkaistuneena päätin kirjoittavani lisää esseitä tulevaisuudessa. Minulla onkin olemassa jo muutama toteuttamista vaille valmis teksti-idea - voisinkin yrittää kirjoittaa edes yhden niistä valmiiksi tämän vuoden aikana.

Bloggaaminen on lisännyt lukutahtiani ja tehnyt lukuharrastuksestani entistä sosiaalisemman. Vuonna 2015 luin 53 ja vuonna 2016 81 teosta - saa nähdä, luenko tänä vuonna vieläkin enemmän. Myös kommunikaatio muiden bloggaajien kanssa on lisääntynyt, ja viime vuonna näinkin ensimmäistä kertaa kanssabloggaajiani kasvotusten Helsingin kirjamessuilla. Lisäksi olen osallistunut aktiivisemmin mukaan kirjallisuusiaheisiin projekteihin: olen osana Kirjojen Suomi - 101 kirjaa-projektia sekä osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestykseen - jos aikataulut antavat myöden, menen myös palkintojenjakotilaisuuteen. Lisäksi emännöin nyt Ystävänpäivän lukumaratonia - aluksi minua jännitti ottaa tehtävä vastaan, mutta on ollut oikein hauskaa seurata muiden suoriutumista ennen oman urakkani aloittamista. Olen sanonut tämän jo aiemminkin, mutta minusta on hienoa tuntea kuuluvansa joukkoon, joka on niin mahtava ja avoin. Minulle on näiden viime kuukausien aikana tullut tunne, että olen oikeasti osa kirjabloggaajien ihanaa yhteisöä.

Nämä kaksi vuotta bloggaamisen parissa ovat olleet minulle hyvin antoisia, ja ovat saaneet minut rakastumaan harrastukseeni entistä syvemmin - on ihanaa voida keskustella kirjallisuudesta muiden ihmisten kanssa. Intoni bloggaamista kohtaan on lisääntynyt entisestään, joten Tuntematon lukija ei tule katoamaan ainakaan lähivuosina. Kiitos oikein paljon kaikille blogini lukijoille, ja kirjallisuudesta kanssani keskustelleille - teidän ansiostanne kirjoitan yhä! :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin
Gummerus 2002

Luettuani välissä kaksi mietteliääksi jättänyttä teosta palasin Hovimäki-sarjan pariin. Kirjasarjan neljäs osa kattaa vuodet 1851-1896 eli kolmannen tuotantokauden sekä viidettä kirjaa edeltävät vuodet, joita televisiosarjassa ei näytetä.

Oolannin sodasta sortovuosiin käsittelee historialliselta kantilta ajanjaksoa, josta minulla on vähiten tietoa koko Hovimäen aikajanalta. Oolannin sota on minulle tuttu vain vanhan laulun kautta, eikä 1860-luvun suuria nälkävuosiakaan käsitelty historiantunneilla kuin jossain sivulauseessa. Tiesin sentään, että tuolloin annettiin myös kansakouluasetus, joka aloitti Suomen koulutuksen tulevan menestystarinan, vaikkei Suomi vielä ollut edes itsenäinen valtio. Juuri tietämättömyyteni vuoksi minusta oli kiehtovaa saada tästä aikakaudesta tietoa hovimäkeläisten tarinoiden kautta - opin paljon uutta lukemalla kirjan.

Kirjan lukeminen oli mieluisa kokemus myös kielellisesti - sarjan luojat hallitsevat käsikirjoituksen lisäksi proosan. Tapahtumien tuttuus ei häirinnyt lukukokemustani tälläkään kertaa, vaan kääntelin sivuja mielenkiinnolla. Neljännessä kirjassa koetaan jälleen sukupolven vaihdos, vaikka entuudestaan tuttujakin hahmoja on mukana. Mielipiteeni hahmoista vaihtelivat, mutta heidän vaiheensa kiinnostivat minua huolimatta siitä, pidinkö heistä vai en.

Kirjasarjan neljännen osan uusissa hahmoissa oli paljon sellaisia, jotka jättivät minut kylmäksi - he eivät tehneet minuun oikeastaan minkäänlaista vaikutusta tai sitten inhosin heitä. Onneksi mukana oli myös hahmoja, joista pidin: Wilhlelm Lindhof, opettajatar Katri Seppä, lääketieteen opiskelija Johan Ingberg ja sisäpiika Matilda. Heistä yksikään ei kuitenkaan ollut sellainen, joka ylettyisi koko sarjan hahmokaartista ylimpiin suosikkeihini. Kuitenkin myötäelin heidän vaiheitaan, ja ne herättivät minussa vahvojakin tunteita.

Nautin jälleen kerran suuresti kirjan kohtauksista, jotka tv-sarjassa on sivuutetaan - muutama hahmo putoaa kesken kolmatta kautta kokonaan pois vailla minkäänlaista selitystä, joten oli mukavaa saada vastauksia. Jouduin kuitenkin pettymään hieman, sillä kirjassa jätetään pois pari tv-sarjan kohtausta, jotka olivat minusta yksiä liikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista.

Oolannin sodasta sortovuosiin ei kuulu suosikkeihini Hovimäki-sarjan osista, mutta pidin siitä silti. Sen parasta antia olivat ehdottomasti vanhojen tuttujen hahmokehitys sekä historiantuntemuksessani olleiden aukkojen täyttäminen. Tästä on hyvä jatkaa kirjasarjan osista viimeiseen, josta tiedän entuudestaan suurimman osan tapahtumista.

Arvosana: ✮✮✮✮


Arvio televisiosarjan kolmannesta kaudesta:



Hovimäen kolmas tuotantokausi on kyllä laadukas, mutta siitä huolimatta pidän siitä kaikkein vähiten. Historialliset tapahtumat ovat hyvin kiinnostavia, mutta mukana on niin paljon hahmoja, joita pidän vastenmielisenä, että katselukokemus kärsii siitä jonkin verran. Toisaalta mukana on myös paljon mielenkiintoisia hahmoja, ja entuudestaan tutuissa henkilöissä tapahtuu niin suurta kehitystä, ettei kautta katso vain haukotellen ja toivoen, että se päättyisi pian.

Vaikka mukana on monia hahmoja, joista en pitänyt, näytteleminen on mielestäni hyvää - tosin, pitäähän sitä osata näytellä saadakseen katsojan myös inhoamaan hahmoaan. Kolmannella kaudella oli jälleen kerran näyttelijöitä, joita en tuntenut entuudestaan kovin hyvin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät roolisuorituksillaan Paavo Westerberg Wilhelm Lindhofina, Marjaana Maijala Katri Seppänä, Arttu Ratinen Johan Ingberginä ja Laura Jurkka Matildana. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Konsta Mäkelä, Martina Roos, Riku Kemppinen, Reino Nordin, Mia Hafrén ja Anja Bargum.

Valitettavasti kolmannella tuotantokaudella muutama hahmo vain katoaa ilman selitystä. Olisin kaivannut edes ohimennen mainitun selityksen hahmojen puuttumiselle, mutta onneksi tässä suhteessa kirja pelasti epätietoisuudelta. Asiaan vaikutti myös se, että kirjan aikajana jatkuu televisiosarjaa pidemmälle: kirjan tarina jatkuu vuoteen 1896 asti, kun taas kolmas tuotantokausi päättyy vuoteen 1869.

HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Hovimäen kolmannen kauden juonesta. Jos sarja ei ole sinulle entuudestaan tuttu, mutta haluaisit siihen tutustua, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät".

Vaikkei Hovimäen kolmas tuotantokausi yllä suosikkeihini, sen hahmojen vaiheet kiinnostivat minua ja mukana oli monia tapahtumia, jotka herättivät minussa vahvoja tunteita. Osa niistä tapahtumista sai minut jopa muuttamaan käsitystäni aiemmin tutuista hahmoista: en ole koskaan oikein pitänyt Carl Magnus Lindhofista, mutta kun hän kolmannella kaudella pelastaa tyttärensä ja työntekijänsä pojan palavasta lasiruukista, aloin arvostaa häntä jonkin verran - minua alkoi myös surettaa, kuinka hän myöhemmin kuoli saamiinsa vammoihin. Erityisen sydäntäriipaisevana pidin kohtausta, jossa jo yli 70-vuotias Johanna Lindhof ahdistuu poikansa kärsimyksistä ja vaikeroi, etteikö hän jo voisi päästä miehensä ja kuolleiden lastensa luokse - tämä kohtaus jätettiin kirjasta pois, mikä harmitti minua suuresti. Myös suurten nälkävuosien orvoiksi jättämien lapsien kohtalot jättivät minut mietteliääksi.

Juonipaljastukset päättyvät.

Oolannin sodasta sortovuosiin on kiinnostava, vaikka mukana oli minut kylmäksi jättäneitä hahmoja. Historialliset raamit ja muutaman loistavat hahmot tekivät kuitenkin minuun vaikutuksen ja annan kolmannelle kaudelle, kuten sitä vastaavalle kirjallekin neljä tähteä.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

©Hande
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
WSOY 2010

En voinut olla tammikuussa tutkimatta kirjakauppojen talvialennusmyyntien valikoimia - mielenkiintoni herättikin muutama teos, myös tämä. Näin vuonna 2014 Kyrön luoman hahmon pohjalta tehdyn elokuvan ja ihastuin siihen ikihyviksi - siksi halusinkin tutustua myös elokuvan kirjallisiin esikuviin ja kirjailijan ensimmäinen Mielensäpahoittaja-teos löysikin tiensä kirjahyllyyni. Se oli tarjous, josta en voinut kieltäytyä.
"Tämmönenhän tämä elämä on, kaikenlaisia vaiheita tuppaa vaikkei pyydä."
Mielensäpahoittaja on 80-vuotias mies, joka palaa halusta kertoa, miten ennen kaikki oli paremmin. Kirja koostuu tämän rehdin miehen neljästäkymmenestä mielipidekirjoituksesta, jotka käsittelevät laajan kokoelman aiheita aina rintaruokinnasta marjanpoimijoihin - arvostelulta eivät välty edes tämän periaatteen miehen perheenjäsenet.

Hurmaannuin Mielensäpahoittajan puheenparteen: hänen usein viljelemänsä "kyllä ei" on samaan aikaan hyvin kotoisa ja erilainen. Pidän kovasti myös siitä, miten miehen puhe on hyvin kirjakielistä muutamia puhekielisiä ilmaisuja lukuunottamatta. Kirjan kieli tuntui niin aidolta, että kuulin tekstin elävästi päässäni - Mielensäpahoittajan elokuvaversiossa nimikkohahmoa esittäneen Antti Litjan äänellä, totta kai.
"Entäs juna. Niin kuin minä hyvällä tarkoituksella menin Vantaan Koivukulään veljeä tapaamaan, niin kyllä en mene enää, ikinä en mene. Eivät ymmärrä että ensin ulos ja sitten sisään. Väkipakolla työnnytään siitä mistä ei varmasti mahdu niin kuin olisi maailman viimeinen juna." 
Oli yllättävää huomata, että Mielensäpahoittajan perinteisistä arvoista huolimatta olin monestakin asiasta hänen kanssaan samaa mieltä: kirjassa on muun muassa erillinen kirjoitus liittyen jonoihin ja jonottamiseen - allekirjoitan Mielensäpahoittajan mietteet aiheesta tyystin. Mies ei myöskään vastusta nykyaikaa pelkästä periaatteesta: hän muun muassa kehuu nuorisoa ja toteaa, että korvatulehdusten hoitaminen antibiooteilla on todella hyvä asia.

Vaikka nauroin kirjaa lukiessani monet kerrat, aistin rivien välistä syvällistä pohdintaa ihmiselämästä sekä yksinäisyyttä. Ajoittain minulle tuli surku Mielensäpahoittajan puolesta ja halusin päästä kirjan sivuille pitämään hänelle seuraa. En ole kaikista asioista miehen kanssa samaa mieltä, mutta kirjan edetessä aloin pitää häntä hyvin sympaattisena ja samastuttavana. Kaivettaessa pintaa syvemmältä käykin ilmi, että vanhuksen jääräpäisen ja juron ulkokuoren alla sykkii suuri sydän.
"Lastenlapset toivat vuorotellen itsepiirtämänsä ja tekemänsä. Vähän oli vinoa ja papereihin jätetty liikaa valkoista, mutta ei niistä osaa olla tykkäämättä. Teen itse kehykset."
Sen lisäksi, että itse samastuin Mielensäpahoittajaan, hahmo toi mieleeni edesmenneen vaarini. Ei Kyrön luomus ole vaarini kopio, mutta heidän elämänvaiheissaan ja -asenteissaan on yhteisiä piirteitä. Lukemisen lomassa mieleeni palautui lukuisia muistoja lapsuudesta - minulle tuli haikea olo, mutta silti hymyilin. Kenties tämän vuoksi teoksen vanhus tuntuu minusta hyvin todelliselta ja läheiseltä. Kaiken kukkuraksi oli myös hauskaa huomata, että Mielensäpahoittajan huumorintaju muistutti kovasti vaarini vastaavaa.
"Ps. Laitoin seuraintalon ilmoitustaululle lapun. Tarjoan kymmenelle thaimaalaiselle majapaikan, ja ostan kaiken mitä ne saavat Kolehmaisen mailta kerättyä. Keitän niistä hilloa ja myyn Kolehmaiselle ruotsalaisena muka-hienona luomumarmelaatina. Kyllä ei ukko koskaan tiedä maksaneensa omistaan, kyllä yksi tietää ja saa sisässään nauraa." 
Mielensäpahoittaja on tragikoominen teos elämästä ja ihmisistä, muutoksesta, vanhuudesta sekä yksinäisyydestä. Kirja on lyhyt, mutta paljonpuhuva: jäin miettimään sen tekstejä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Haluan lukea tulevaisuudessa muutkin hahmon vaiheita käsittelevät teokset, niin paljon tästä ensimmäisestä pidin! 

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 19: yhdenpäivänromaani.