perjantai 26. tammikuuta 2018

Susan Fletcher: Noidan rippi

©Hande
Susan Fletcher: Noidan rippi
Like 2011

Ilmeisesti huono omatunto blogin heitteillejätöstä on antanut minulle uutta puhtia repiä aikaa kirjoittamiselle vaikka väkisin: tavoittelin vain klassikkohaasteeseen valitsemani teoksen arvion kirjoittamista tammikuun puolella, mutta olenkin työstänyt jo toisen joulukuun rästiteksteistä. Osallistuin viime vuoden lopussa viikon mittaiseen Superlukumaratoniin, jolloin päätin hyödyntää tilaisuuden lukea viimeinen kahdestatoista #hyllynlämmittäjä-haasteen kirjoistani. Olen ostanut tämän kirjan monta vuotta sitten ja se on kiinnostanut minua kovasti, vaikka onkin monen muun kiintoisan teoksen tapaan unohtunut lojumaan kirjahyllyyn. Siksi Fletcherin romaani olikin erittäin sopiva valinta haasteen kirjapinoon.
Vai aloittaisinko kauempaa?                                                              Ajasta ennen laaksoa? Englannin elämästäni?  
Siitä minä aloitan. Aloitan apilakylästä ja äitini kiiltävistä, mustista hiuksista. Minusta tämä tarina pitää aloitaa lapsuuteni päivistä - sillä miten te voitte kertoa tarinani, jos ette tunne minua? Jos ette tiedä, kuka olen? Teidän silmissänne olen lemuava, pieni rääpäle. Sydämetön, nahaton luuranko.
Corrag on saanut kuulla koko ikänsä olevansa noita taustansa ja erilaisuutensa vuoksi - hän saa kuitenkin elää melko rauhallista elämää kyläyhteisössä. Corragin elämä muuttuu kuitenkin radikaalisti, kun hänen äitinsä teloitetaan: tytön on paettava välttääkseen saman kohtalon. Pakomatka vie Corragin lopulta Skotlantiin, pahamaineisen klaanin maille.

Olen lukenut Fletcheriltä aiemmin hänen esikoisromaaninsa, Irlantilaisen tytön. Se ei tehnyt aikoinaan minuun kovin suurta vaikutusta, mutta Noidan rippi maistui minulle paremmin: tarina on hyvin mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että se perustuu tositapahtumiin. Moni kirjan hahmoista on elänyt oikeasti ja jotkut tapahtumista ovat tosia, mikä tuo kertomukseen lisäsyvyyttä. Myös Fletcherin kerronta tempaa mukaansa kauneudellaan ja eläväisyydellään - virkkeisiin unohtuu ja tarinan maisemat kykenee näkemään mielessään aivan kuin olisi itse paikalla.
Vuoret näyttivät pikimustilta, kuin kankaaseen leikatuilta kuvioilta, ja se kangas oli tummansininen tähtitaivas.
Romaanissa on useita kiinnostavia henkilöhahmoja, mutta kaikista kiehtovin heistä on Corrag - mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän häneen kiinnyin. Aloin myötäelää vahvasti hänen vaiheitaan kokien iloa, surua ja pelkoa: toisaalta halusin kääntää sivuja nopeammin päästäkseni loppuun, toisaalta halusin jäädä paikoilleen, sillä en ollut valmis luopumaan tarinasta ja sen miljööstä.

Vaikka Noidan rippi sijoittuu 1600-luvulle, sen käsittelemät teemat ovat relevantteja myös 2010-luvulla: ihmiset pelkäävät edelleen erilaisuutta ja ovat valmiita leimaamaan heidät, jotka eivät sovi muottiin - erityisen kovan hinnan maksavat naiset, jotka uskaltavat uhmata yhteiskunnan vaatimuksia. On surullista huomata, miten fiktiivisen, historiallisen romaanin lukeminen muistuttaa siitä, että naisten asemasta tasa-arvoisina kansalaisina joudutaan vääntämään kättä vielä tänäkin päivänä.

Noidan rippi on lumoava ja ajatuksia herättävä kertomus. Juoni sisälsi ennalta-arvattavuuksia ja oli ajoittain hiukan imelä, mutta nautin tarinasta kokonaisuudessaan sekä sen tunnelmasta. Corragin tarina ei ole häipynyt ajatuksistani tähänkään päivään mennessä - mieleni ja sydämeni jäivät Ylämaalle.
Sydämen ääni on ihmisen oikea ääni. Siltä sulkee helposti korvansa, sillä toisinaan se sanoo sellaista, mitä ei haluaisi kuulla - ja tuottaa panna vaakalaudalle kaikki mitä itsellä on. Mutta mitä elämää se sellainen on, jos ei elä sydämensä mukaan? Se ei ole oikeaa elämää. Eikä ihminen, joka sitä elää, ole oikea itsensä.                                    Niin minä ajattelen. Ja minun lisäkseni vain harva.
Arvosana: ✮✮✮✮

2 kommenttia: