Daphne du Maurier: Rebekka
WSOY 1994
Minulla oli eilen pitkä päivä töissä ja kotiin päästyäni olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä kirjoitusta tänne. Mutta koska tänään on dekkariviikon viimeinen päivä, täytyy minun kirjoittaa. Siirryn uhmakkaasti harmaalle alueelle, sillä päätän dekkariviikon sellaisella teoksella, joka ei ole ainakaan tiukimpien kriteereiden mukaan dekkari. Aion ottaa du Maurierin romaanin kuitenkin mukaan, sillä se on rikolliskirjallisuutta ja teki minuun aikanaan niin suuren vaikutuksen, että haluan jakaa mielipiteeni romaanista. Aatokseni Rebekasta olen kynäillyt 28.8.2013.
Kun huomasin Holmes-tarinoiden olevan lopussa, mietin pääni puhki seuraavaa lukuprojektia. Rebekka oli yksi äitini ehdotuksista ja kiinnostuin siitä enemmän, kun sain tietää Jeremy Brettin [näytteli Sherlock Holmesia Granadan tv-sarjassa vuosina 1984-1994] näyttelevän Rebekan vuoden 1979 tv-sarjaversiossa. Takakannen perusteella pelkäsin tarttuvani siirappisen ällöttävään rakkausromaaniin - voi, kuinka väärässä olinkaan.
Kirja tempaisi minut heti mukaansa, sen kerronnan rikas kuvailu ja salaperäisyys pitivät otteessaan - romaani oli pakko ahmia. Tarina nimettömästä nuoresta naisesta, joka kohtaa ulkomailla itseään reilusti vanhemman miehen ja rakastuu tähän, on hyvin kiehtova. Nainen menee miehen - kuuluisan kartanon omistajan Maxim de Winterin - kanssa naimisiin, mutta liittoa varjostavat uuden rouvan ujous ja tottumattomuus seurapiirielämään, salaisuudet sekä ennen kaikkea Maxim de Winterin edesmennyt vaimo Rebekka.
Minuun vetosi päähenkilön nimettömyys, teoksen kerronta, Maxim de Winterin salaperäinen olemus sekä se, että romaanin keskeisin hahmo ei esiinny fyysisesti kertaakaan: hän on vain kummitus ihmisten mielessä, mutta sitäkin voimallisempi. Lisäksi Manderley-kartanon taloudenhoitajatar rouva Danvers saa minulta erikoismaininnan - hän vaikuttaa harmittomalta, mutta on hyvin julma ja haavoittuvainen yhtä aikaa.
Samastuin toiseen rouva de Winteriin: hänen ujoutensa, pelkonsa Rebekkaa kohtaan ja epävarmuutensa miehensä rakkaudesta ovat käsinkosketeltavia - salaisista toiveistani (jotka olivat samalla romaanin päähenkilön) huolimatta en voinut lyödä mielessäni mitään lukkoon ennen kuin luin sen kirjasta.
Rebekan tunnelma vaihtelee haaveilevasta epätoivoiseen ja hiuksianostattavaan jännitykseen, jopa kauhuun. Tilanne rauhoittuu hiukan vasta viimeisimmillä sivuilla, kun salaisuudet paljastuvat vähitellen ja mutkat suoristuvat. Vaikka arvasin teoksen loppuratkaisun muutamaa sivua ennen sen lukemista, onnistui se sykähdyttämään. Ensimmäinen ajatukseni oli: "Wou!"
Du Maurierin monipuolinen henkilöhahmokaarti on herkullinen ja siitä löytyy lähes varmasti kaikille jotain mieluista: omat suosikkini ovat rouva de Winter, Maxim, Beatrice (Maximin sisko), Frank Crawley ja Ben. Jokainen heistä on hyvin kirjoitettu, niin kuin myös inhokkini ja sivulliset.
Rebekka oli niin hieno kokemus, että päätin uteliaisuuttani lukevani myös Susan Hillin kirjoittaman jatko-osan - toivottavasti se on hyvä [siitä en pitänyt ollenkaan]. Lisäksi katson vuoden 1979 tv-sarjan sekä musikaalin vuodelta 2006 - en olisi ikinä arvannut, että tästäkin romaanista on sellainen tehty!
En voi kuvailla Rebekkaa muuksi kuin loistavaksi - mahtava lukuelämys ja erilainen rakkaustarina!
Arvosana: ✮✮✮✮✮
Kirjan vuoden dekkariviikko oli mukava tapahtuma ja oli hauskaa selailla ensimmäistä lukupäiväkirjaani etsiessäni aiheeseen sopivia tekstejä - oli mielenkiintoista lukea ensimmäistä kertaa vanhoja arvosteluitani niiden kirjoittamisen jälkeen.
Jatkossa kirjoitukseni ovat taas nykyhetken lukemistosta - pyrin lukemaan dekkariviikon takia kesken jääneen teoksen ja kirjoittamaan siitä pohdintani piakkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti