perjantai 12. kesäkuuta 2015

DEKKARIVIIKKO - Sir Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira


©Hande
Sir Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
Otava 2008

Koska klassisista dekkarikirjallisuuden salalpoliiseista Sherlock Holmes on ehdoton suosikkini, koen velvollisuudekseni julkaista myös yhden arvostelun Holmesin luojan valikoimasta. Julkaistavaksi valikoitui kirjoitukseni Baskervillen koirasta, sillä se on salapoliisineroon liittyvistä kirjoituksistani selkein - kirjoitin ensimmäistä lukupäiväkirjaani vain itseäni varten, joten sisältö on monesti pelkkää tajunnanvirtaa. Tekstin olen raapustanut kirjaani 27.7.2013.

Kuten aiemmin kerroin, heti Sherlock Holmesin paluun jälkeen tartuin Baskervillen koiraan lukeakseni sen uudelleen kuuden vuoden tauon jälkeen. Ja se totisesti kannatti: Doylen kolmas Holmes-romaani on yhä hyvin vaikuttava. Lisäksi painos, jonka omistan, on ensimmäinen alkuperäistekstin pohjalta tehty suomennos (aiemmat käännetty ruotsin kielestä).

Romaanissa Holmes selvittää Baskerville Hallin isännän epäilyttävää kuolemaa, joka vaikuttaa liittyvän sukua vaanivaan kiroukseen - tapaus on kiehtova ja jännittävä. Holmesin tunteva lukija ajattelee kaikelle olevan rationaalinen selitys, mutta välillä mieltä kalvaa epäilys: miten tulta leiskuva jättimäinen hurtta on mahdollista selittää luonnon laieilla, etenkin kun useampi ihminen on nähnyt sen?

Vaikka muistin romaanin juonen aika hyvin, olin unohtanut monia seikkoja. Kokonaiskuvan rakentaminen oli kuitenkin helpompaa tällä kerralla. Minua ilahdutti suuresti, että Baskervillen koira onnistui yllättämään, hermostuttamaan ja naurattamaan vieläkin. Doylen kehittämä loppuratkaisu on erittäin nerokas ja omintakeinen - etenkin, kun ottaa huomioon teoksen ilmestymisvuoden (1901-1902, jatkokertomus). Myös teoksen henkilöhahmot ovat monipuolisia ja kiehtovia, vaikka osa heistä jääkin hiukan pintapuolisesti käsitellyksi (mikä ei haittaa, sillä heidän merkityksensä romaanin kulun kannalta on vähäinen).

Baskervillen koira on yksiyiskohdallisesti rikas ja juonellinen eteneminen vaikuttaa rönsyilevältä. Romaani on silti ytimekäs ja sisältää kaiken olennaisen ilman turhaa "höpötystä". Pidän myös siitä, että tässä teoksessa lukijan on helpompaa yrittää selvittää tapausta Watsonin ja Holmesin mukana kuin novellimysteereissä.

Kaiken kaikkiaan Baskervillen koira on "alkuvoimaista kauhua ja Sherlock Holmesin säkenöivää älyä" (takakansi) sisältävä kiehtova teos, johon jaksan tarttua yhä uudestaan ja uudestaan. Luettuani romaanin innostuin entistä enemmän jatkamaan Sherlock Holmes-maratoniani. Holmes ja Watson ovat mahtava parivaljakko: heidän ystävyytensä on sydäntä lämmittävää, varsinkin kun ottaa huomioon Holmesin joskus jopa kylmäkiskoiselta tuntuvan luonteen. Ja mikä sen hienompaa kuin ystävykset ratkomassa mysteerejä - etenkin kun toinen jaksaa aina yllättyä ja ihailla ylivertaisen älykkään toverinsa kykyjä?
"Minun on pakko todeta, että kaikissa niissä pikku kertomuksissa, joita olet ystävällisesti kirjoittanut vaatimattomista saavutuksistani, olet järjestään vähätellyt omia kykyjäsi. Et ehkä itse loista valoa, mutta valo pääsee loistamaan sinun kauttasi. Joskus sattuu, että ihmisillä, joilla itsellään ei ole sanottavia lahjoja, on kuitenkin suuri innostava vaikutus. Minun pitää tunnustaa, ystävä kallis, että olen sinulle paljosta velkaa."
Arvosana: ✮✮✮✮✮

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti