maanantai 3. elokuuta 2015

Värit tuulen pystytkö sä maalaamaan - aikuisten värityskirjat

©Hande

 Jo vuosia ennen kuin aikuisten värityskirjoja tuli markkinoille, haaveilin värityskirjoista, joissa olisi sopivasti tekemistä varttuneemmalle värittäjälle. Pienenä olin intohimoinen värityskirjojen käyttäjä, mutta harrastus jäi kiinnostavien aiheiden puutteen sekä liian yksinkertaisten kuvien takia. Olen aikaisemmin joutunut tyytymään lasten Batman-aiheiseen värityskirjaan - se on hieno, mutta ei tarjoa erityisemmin yksityiskohtia väritettäväksi.

Ilahduin kovasti, kun huomasin, että Suomeenkin on alkanut rantautua aikuisten värityskirjoja. Valitettavasti kirjakaupoissa niitä selattuani huomasin, ettei niiden aihemaailma tehnyt minuun suurta vaikutusta, joten jätin kirjat hyllyille. Noin viikko sitten eräs kaverini oli löytänyt värityskirjan, joka sopii myös minulle täydellisesti: Kelttiläiset kuviot.

©Hande

Irlanti ja sen kulttuuri ovat kiehtoneet minua niin kauan kuin muistan, joten ilahduin kovasti saadessani tietää tämän värityskirjan olemassaolosta. Eilen päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja valitsin ensimmäisen väritettävän kuvan. Oli todella nautinnollista värittää pieniä yksityiskohtia ja kuluttaa puuhaan useamman tunnin.

Ensimmäinen kuva väritetty!
©Hande

Värittäminen on yllättävän rentouttavaa. Onneksi löysin itselleni sopivan kirjan työstettäväksi. Olen käyttänyt värityskirjoissa aina puuvärejä, mutta voisin myöhemmin testata tämän kirjan kuviin erilaisia kyniä ja niiden jättämää jälkeä paperille.

2 kommenttia:

  1. Kelttiläiset kuviot on hieno, en olekaan nähnyt tuota värityskirjaa. Muutaman kivan olen löytänyt. Joissakin ei ole ymmärretty ideaa ollenkaan, sillä viivat ovat liian mustia ja paksuja, väritykselle ei ole jätetty edes tilaa.

    VastaaPoista
  2. Minulla kävi tuuri, kun kaveri oli laittanut kuvan kirjasta nettiin - en olisi muuten löytänyt. Tuo mainitsemasi ongelmia viivojen mustuuden ja paksuuden kanssa on todellakin ärsyttävä joissakin kirjoissa - olisi mukavaa, että jää jotain väritettävää itsellekin.

    VastaaPoista