 |
| ©Hande |
Otava 2014
Koska on kulunut reilu kuukausi siitä, kun olen lukenut mitään Roald Dahl-haastetta varten, päätin kipaista kirjastoon lainaamaan hänen tuotantoaan. Valitsin Nilviöt, sillä olen lukenut sen ala-asteikäisenä, mutta muistikuvani ovat muuttuneet ajan myötä melko hataroiksi. Halusin palata kirjan pariin nähdäkseni mitä kaikkea siitä muistaisin yli kymmenen vuoden jälkeen.
Teos oli mielestäni melko omituinen jopa Dahlin mittapuulla - puolet kertomuksesta keskittyi herra ja rouva Nilviön ilkeilyihin eikä tarinassa tuntunut olevan lainkaan punaista lankaa. Kuitenkin kertomuksessa oli minusta hauskojakin elementtejä ja sain yllätyksekseni huomata muistavani paljon tapahtumia, vaikka edellisestä lukukerrasta on vierähtänyt jokunen tovi.
Myös tästä kirjasta löytyi Quentin Blaken kuvituskuvia - ne tarjosivat jälleen kerran otollista viihdettä minulle. Blaken lapsenomaisen näköinen tyyli sopii Nilviöihin erityisen hyvin: se tekee tämän teoksen hahmoista ilmeikkäämpiä ja tarjosi lisähuumoria. Esimerkiksi minua vain inhotti, kun teksissä kuvailtiin herra Nilviön sottaista partaaa, mutta kun näin Blaken piirtämän kuvituskuvan aiheesta, tilanne muuttui huvittavaksi.
En pitänyt Nilviöistä yhtä paljon kuin muista lukemistani Dahlin teoksista, sillä se ei tarjonnut mielestäni järin mielekästä tarinaa. Kirja on kuitenkin ihan mukiin menevä ja soveltui bussilukemiseksi, kun en viitsinyt raahata mukanani kumpaakaan keskeneräisistä tiiliskivistä. Nilviöt jakaa selkeästi mielipiteitä, joten en voi sanoa muuta kuin että oman mielipiteensä voi selvittää vain lukemalla sen itse.
Teos oli mielestäni melko omituinen jopa Dahlin mittapuulla - puolet kertomuksesta keskittyi herra ja rouva Nilviön ilkeilyihin eikä tarinassa tuntunut olevan lainkaan punaista lankaa. Kuitenkin kertomuksessa oli minusta hauskojakin elementtejä ja sain yllätyksekseni huomata muistavani paljon tapahtumia, vaikka edellisestä lukukerrasta on vierähtänyt jokunen tovi.
Myös tästä kirjasta löytyi Quentin Blaken kuvituskuvia - ne tarjosivat jälleen kerran otollista viihdettä minulle. Blaken lapsenomaisen näköinen tyyli sopii Nilviöihin erityisen hyvin: se tekee tämän teoksen hahmoista ilmeikkäämpiä ja tarjosi lisähuumoria. Esimerkiksi minua vain inhotti, kun teksissä kuvailtiin herra Nilviön sottaista partaaa, mutta kun näin Blaken piirtämän kuvituskuvan aiheesta, tilanne muuttui huvittavaksi.
En pitänyt Nilviöistä yhtä paljon kuin muista lukemistani Dahlin teoksista, sillä se ei tarjonnut mielestäni järin mielekästä tarinaa. Kirja on kuitenkin ihan mukiin menevä ja soveltui bussilukemiseksi, kun en viitsinyt raahata mukanani kumpaakaan keskeneräisistä tiiliskivistä. Nilviöt jakaa selkeästi mielipiteitä, joten en voi sanoa muuta kuin että oman mielipiteensä voi selvittää vain lukemalla sen itse.
Arvosana: ✮✮✮
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti