 |
| ©Hande |
DC Comics 2008
Minua on vaivannut melkein kahden viikon ajan kauhea kirjoitusjumi. Monesti pidin kynää paperilla kirjoittaakseni viimeisestä kokonaan Ystävänpäivän lukumaratonissa luetusta teoksesta, mutta sain aikaiseksi korkeintaan lauseen tai kaksi. Vihdoinkin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aivot toimivat sen verran, että sain kirjoitettua tekstin loppuun. Maraton-päivänä painuin Harley and Ivyn lukemisen jälkeen pehkuihin, mutta herättyäni jatkoin maraton-urakkaa viimeisellä lukupinossa olevalla sarjakuvalla. Teoksen lainannut ystäväni suositteli tätä minulle erityisesti, joten pitihän minun lukea se. Enpä osannut etukäteen aavistaa, millaiselle matkalle se minut veisikään...
Gothamia vaivaa selittämättömien joukkomurhien sarja, jota Batman pyrkii selvittämään. Toisaalla Arkhamista vapaalle jalalle livahtanut Harvey Dent eli Two-Face tuntuu menettäneen viimeisetkin järjen rippeensä ja aikoo Robert Louis Stevensonin klassikkoteoksen innoittamana suorittaa kokeilun Yön ritarilla sekä itsellään. Viekö mielen pimeä puoli voiton kummastakin miehestä?
Sarjakuvan tarina, ja etenkin alkuasetelma, on kuin suoraan kauhuelokuvasta: ensimmäiset sivut hyytävän karuine kuvineen saa kylmät vireet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Aluksi olin hyvin hämilläni enkä käsittänyt, mitä teoksessa oikein tapahtuu. Pikkuhiljaa epätietoisuuden sumu alkoi kuitenkin hälvetä, mutta tarina pysyi jännittävänä viime metreille saakka. Mielenkiintoa kirjaa kohtaan lisäävät takaumat, jotka esittelevät uudenlaisen tulkinnan Harvey Dentin menneisyydestä. Takauma-osioissa on jonkin verran kliseisiä käänteitä, mutta tarina on silti uskottava ja toi lisäsyvyyttä muutenkin kiehtovaan hahmoon.
Jekyll & Hyde vie syvälle ihmismieleen ja saa pohtimaan ihmisyyttä sekä hyvän ja pahan eroja. Mieleeni juolahti monia kysymyksiä liittyen muun muassa Batmanin ja Two-Facen välisiin eroihin sekä Yön ritarin tekojen hyötyihin ja oikeutukseen. Omat ajatukseni ajautuivat kahtaalle, ja niin kävi selkeästi myös sarjakuvan henkilöhahmoille: sekä sankari että konna kamppailevat mielen sisäisten ristiriitojen kanssa - asiaa ei auta se, että kummallakin on vastassaan menneiden aikojen ystävä ja liittolainen.
Teoksen kuvitus on karmiva ja tuo tarinaan aavemaisen tunnelman. Jae Leen ja Sean Phillipsin kynien jäljet ovat kulmikkaita ja kolkkoja, ja heidän tuotoksensa sulautuvat hyvin yhteen - Lee vastaa tarinan ensimmäisen ja Phillips toisen puolikkaan kuvituksesta. Värimaailma on hyvin murrettua ja synkkää, mikä sopii hyvin tarinan teemaan. Lukiessani tarinaa ruutujen kuvat iskivät tajuntaani niin, että niskakarvat nousivat pystyyn.
Jekyll & Hyde on pintapuolisesti niukkasanainen, mutta kun pintaa raapaisee, silmien eteen aukeaa syvällinen, monipuolinen ja surullinenkin tarina. Jäin tuijottamaan viimeisiä sivuja suu auki - tuntui kuin minua olisi isketty nuijalla päähän. Kertomus jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen ja lisäksi minun alkoi tehdä mieli lukea Robert Louis Stevensonin romaani, josta sarjakuva on saanut nimensä ja teemansa - kenties perehdyn siihen lähiaikoina!
Gothamia vaivaa selittämättömien joukkomurhien sarja, jota Batman pyrkii selvittämään. Toisaalla Arkhamista vapaalle jalalle livahtanut Harvey Dent eli Two-Face tuntuu menettäneen viimeisetkin järjen rippeensä ja aikoo Robert Louis Stevensonin klassikkoteoksen innoittamana suorittaa kokeilun Yön ritarilla sekä itsellään. Viekö mielen pimeä puoli voiton kummastakin miehestä?
Sarjakuvan tarina, ja etenkin alkuasetelma, on kuin suoraan kauhuelokuvasta: ensimmäiset sivut hyytävän karuine kuvineen saa kylmät vireet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Aluksi olin hyvin hämilläni enkä käsittänyt, mitä teoksessa oikein tapahtuu. Pikkuhiljaa epätietoisuuden sumu alkoi kuitenkin hälvetä, mutta tarina pysyi jännittävänä viime metreille saakka. Mielenkiintoa kirjaa kohtaan lisäävät takaumat, jotka esittelevät uudenlaisen tulkinnan Harvey Dentin menneisyydestä. Takauma-osioissa on jonkin verran kliseisiä käänteitä, mutta tarina on silti uskottava ja toi lisäsyvyyttä muutenkin kiehtovaan hahmoon.
Jekyll & Hyde vie syvälle ihmismieleen ja saa pohtimaan ihmisyyttä sekä hyvän ja pahan eroja. Mieleeni juolahti monia kysymyksiä liittyen muun muassa Batmanin ja Two-Facen välisiin eroihin sekä Yön ritarin tekojen hyötyihin ja oikeutukseen. Omat ajatukseni ajautuivat kahtaalle, ja niin kävi selkeästi myös sarjakuvan henkilöhahmoille: sekä sankari että konna kamppailevat mielen sisäisten ristiriitojen kanssa - asiaa ei auta se, että kummallakin on vastassaan menneiden aikojen ystävä ja liittolainen.
Teoksen kuvitus on karmiva ja tuo tarinaan aavemaisen tunnelman. Jae Leen ja Sean Phillipsin kynien jäljet ovat kulmikkaita ja kolkkoja, ja heidän tuotoksensa sulautuvat hyvin yhteen - Lee vastaa tarinan ensimmäisen ja Phillips toisen puolikkaan kuvituksesta. Värimaailma on hyvin murrettua ja synkkää, mikä sopii hyvin tarinan teemaan. Lukiessani tarinaa ruutujen kuvat iskivät tajuntaani niin, että niskakarvat nousivat pystyyn.
Jekyll & Hyde on pintapuolisesti niukkasanainen, mutta kun pintaa raapaisee, silmien eteen aukeaa syvällinen, monipuolinen ja surullinenkin tarina. Jäin tuijottamaan viimeisiä sivuja suu auki - tuntui kuin minua olisi isketty nuijalla päähän. Kertomus jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen ja lisäksi minun alkoi tehdä mieli lukea Robert Louis Stevensonin romaani, josta sarjakuva on saanut nimensä ja teemansa - kenties perehdyn siihen lähiaikoina!
Arvosana: ✮✮✮✮½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti