 |
| ©Hande |
Gummerus 2007
Pääsykokeisiin valmistautumisen takia minulla ei ollut aikaa kirjoittaa blogiin lukemistani teoksista. Kirjoitan vihdoinkin rästissä olevia tekstejä huhtikuussa lukemistani teoksista.
Jatkoin reilun kuukauden tauon jälkeen Läpi historian-haasteen parissa. Haluan saada mukaan edes muutaman naiskirjailijan tuotoksia, ja liputuspäivän ansiosta katseeni suuntautui realismin osalta Minna Canthiin. Valitsin Hannan, sillä en ole löytänyt siitä kovin montaa blogitekstiä ja minua kiinnosti tietää, miten Canth on kuvaillut murrosikää lähes kaksisataa vuotta sitten.
Kirja kertoo nuoresta Hannasta, jonka perhe on varakas. Tämä seikka ei kuitenkaan pelasta hiljaista ja haaveilevaa tyttöä ongelmilta eikä tyttöjen asema 1800-luvulla ole kovin hyvä. Hanna haluaisi jatkaa opintojaan tyttölyseon jälkeen, mutta hänen vanhempansa ovat toista mieltä. Päänvaivaa aiheutuu myös teini-iästä sekä sen mukana tuomistaan tunnekuohuista.
Hanna sisältää mielenkiintoista aikalaiskuvausta näkökulmasta, johon en ole törmännyt kirjallisuudessa liian usein. Teoksessa kuvaillaan tyttöjen koulutusta ja asemaa 1800-luvulla, eikä sävy ole missään nimessä ylistävä. Aikoinaan historian tunneilla on ollut vaikeaa käsittää kokonaisvaltaisesti, miten vähäistä tyttöjen koulutus on ollut, sillä koulussa aihetta käsiteltin melko etäisesti. Canthin romaanin kautta pystyin seuraamaan tilanetta käytännössä.
Vaikka teos sisältää kiinnostavia piirteitä, se oli ajoittain kuivakkaa luettavaa: kerronta muuttui silloin tällöin jaaritteluksi, enkä pystynyt jatkamaan lukemista ilman pitkiä, jopa päivien mittaisiksi venyneitä taukoja. Asiaa ei helpottanut myöskään ärtymykseni useita henkilöhahmoja sekä heidän käytöstään kohtaan.
Canth on onnistunut kuvaamaan aikansa naisten asemaa tunteisiin vetoavalla tavalla. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä vihaisemmaksi tulin. Toivoin voivani hypätä kirjan sivuille ja huutaa kaikille hahmoille, erityisesti miehille. Teos havahduttaa tajuamaan, miten vain rikkailla tytöillä oli tuohon aikaan mahdollisuus koulutukseen ja sekin oli käytännössaä vitsi. Suuttumuksen lisäksi minua jäi harmittamaan romaanin loppuratkaisu. En paljasta sitä, mutta turhautumiseni oli suuri luettuani viimeisen sivun.
Hannassa on kiehtovaa kuvausta 1800-luvun Suomesta, ja vaikka se ei tule lukeutumaan suosikkiteoksiini, sen luki ilman mahdottoman suuria ongelmia. Lisäksi se muistutti minua siitä, ettei ole kulunut hirveän pitkää aikaa siitä, etten olisi saanut käydä koulua sukupuoleni takia, paitsi ehkä korkeintaan kansakoulua. Ihailen sitä, miten Canth on uskaltanut kirjoittaa yhteiskunnan epäkohdista omana elinaikanaan. Aion lukea hänen tuotantoaan jatkossakin.
Jatkoin reilun kuukauden tauon jälkeen Läpi historian-haasteen parissa. Haluan saada mukaan edes muutaman naiskirjailijan tuotoksia, ja liputuspäivän ansiosta katseeni suuntautui realismin osalta Minna Canthiin. Valitsin Hannan, sillä en ole löytänyt siitä kovin montaa blogitekstiä ja minua kiinnosti tietää, miten Canth on kuvaillut murrosikää lähes kaksisataa vuotta sitten.
Kirja kertoo nuoresta Hannasta, jonka perhe on varakas. Tämä seikka ei kuitenkaan pelasta hiljaista ja haaveilevaa tyttöä ongelmilta eikä tyttöjen asema 1800-luvulla ole kovin hyvä. Hanna haluaisi jatkaa opintojaan tyttölyseon jälkeen, mutta hänen vanhempansa ovat toista mieltä. Päänvaivaa aiheutuu myös teini-iästä sekä sen mukana tuomistaan tunnekuohuista.
Hanna sisältää mielenkiintoista aikalaiskuvausta näkökulmasta, johon en ole törmännyt kirjallisuudessa liian usein. Teoksessa kuvaillaan tyttöjen koulutusta ja asemaa 1800-luvulla, eikä sävy ole missään nimessä ylistävä. Aikoinaan historian tunneilla on ollut vaikeaa käsittää kokonaisvaltaisesti, miten vähäistä tyttöjen koulutus on ollut, sillä koulussa aihetta käsiteltin melko etäisesti. Canthin romaanin kautta pystyin seuraamaan tilanetta käytännössä.
Vaikka teos sisältää kiinnostavia piirteitä, se oli ajoittain kuivakkaa luettavaa: kerronta muuttui silloin tällöin jaaritteluksi, enkä pystynyt jatkamaan lukemista ilman pitkiä, jopa päivien mittaisiksi venyneitä taukoja. Asiaa ei helpottanut myöskään ärtymykseni useita henkilöhahmoja sekä heidän käytöstään kohtaan.
Canth on onnistunut kuvaamaan aikansa naisten asemaa tunteisiin vetoavalla tavalla. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä vihaisemmaksi tulin. Toivoin voivani hypätä kirjan sivuille ja huutaa kaikille hahmoille, erityisesti miehille. Teos havahduttaa tajuamaan, miten vain rikkailla tytöillä oli tuohon aikaan mahdollisuus koulutukseen ja sekin oli käytännössaä vitsi. Suuttumuksen lisäksi minua jäi harmittamaan romaanin loppuratkaisu. En paljasta sitä, mutta turhautumiseni oli suuri luettuani viimeisen sivun.
Hannassa on kiehtovaa kuvausta 1800-luvun Suomesta, ja vaikka se ei tule lukeutumaan suosikkiteoksiini, sen luki ilman mahdottoman suuria ongelmia. Lisäksi se muistutti minua siitä, ettei ole kulunut hirveän pitkää aikaa siitä, etten olisi saanut käydä koulua sukupuoleni takia, paitsi ehkä korkeintaan kansakoulua. Ihailen sitä, miten Canth on uskaltanut kirjoittaa yhteiskunnan epäkohdista omana elinaikanaan. Aion lukea hänen tuotantoaan jatkossakin.
Arvosana: ✮✮✮
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti