Dante: Jumalainen näytelmä

©Hande

Dante: Jumalainen näytelmä

Karisto 2009

Päätettyäni osallistua Läpi historian-lukuhaasteeseen tiesin heti, että keskiaikaa varten lukemani teos olisi Jumalainen näytelmä. Se on ainoa keskiajalla kirjoitettu kirja, jonka vanhempani omistavat ja olen pohtinut vuosikausia itseni haastamista Danten klassikolla. Kaksi kuukautta siinä meni, mutta sain kuin sainkin romaanin luettua.

Aavistin jo etukäteen, ettei luku-urakka olisi helppo, joten luin kirjaa suosiolla pienissä pätkissä. Jumalainen näytelmä on kirjoitettu lyyriseen muotoon, mikä vaikuttaa teoksen hidaslukuisuuteen. Aihe ei ole myöskään kaikista helpoin: Dante tutustuu oppaansa, runoilija Vergiliuksen, johdattamana tuonpuoleiseen juurta jaksain. Matka alkaa Helvetistä, jatkuu Kiirastuleen ja päättyy Taivaaseen.

Teoksen avulla saa hyvän käsityksen katolisen kirkon näkemyksistä kuoleman jälkeisestä elämästä. Kukin paikka on jaettu useampaan piiriin, joihin maallisen elämän jättäneet sijoitetaan rikkeidensä tai hyveidenseä suuruuden perusteella. Piirit on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti ja myös kuhunkin piiriin kuuluvia lueteltiin runsaasti. Kieltämättä välillä rangaistavaksi luokiteltavat synnit tuntuivat minusta kohtuuttomilta, mutta osa niistä edustaa omaa aikaansa ja kaikki toimii kuitenkin katolisen kirkon oppien mukaisesti.

Romaani sisältää lukuisia viittauksia: on Danten ajan merkkihenkilöitä, antiikin ajan älykköjä sekä mytologisia olentoja ja hahmoja. Monet näistä maininnoista menivät minulta täysin ohi, mutta mukana oli myös minulle tuttuja asioita ja henkilöitä. Viittausten lisäksi kirjassa on paljon lukusymboliikkaa sekä muita vertauskuvia. Niistäkin ymmärsin vain joitakin, mutten antanut sen häiritä, sillä muuten en olisi saanut teosta ikinä päätökseen.

Jumalainen näytelmä osaa olla välillä perin puuduttavaa luettavaa, mutta on silläkin hetkensä - tosin ne kaikki löytyvät oikeastaan ensimmäisestä osasta, Helvetistä. Yleissivistyksen kannalta kirja on kiintoisa ja olen ylpeä siitä, että sain sen luettua ilman sen suurempia keskeytyksiä.

Arvosana: ✮✮✮

Brian Sibley: Harry Potter - suuri velhouskirja

©Hande

Brian Sibley: Harry Potter - suuri velhouskirja

Readme.fi 2010

Olen ostanut Brian Sibleyn kirjoittaman teoksen jo vuosia sitten ja selaillut sitä, mutten ole lukenut sitä koskaan kokonaan. Okkluemus-lukuhaaste on jäänyt osaltani paitsioon kahdeksi kuukaudeksi, joten päätin palata sen pariin tämän kirjan kautta. Harry Potter-elokuvien katsomisesta on vierähtänyt minulta aikamonen tovi, ja sen takia halusin lukea kirjan, joka kertoo tarkemmin filmatisointien teosta.

Harry Potter - suuri velhouskirja kurkistaa velhopojan tarinan valkokangasversioiden kulissien taakse: se sisältää näyttelijöiden muistelmia ja pohdintoja hahmoistaan sekä tuottajan, ohjaajien, ynnä muun henkilökunnan kertomuksia elokuvien eri tuotantovaiheista. Teoksessa esitellään erikseen kukin elokuvasarjan osa sekä sarjan keskeisiä hahmoja näyttelijöineen. Kirja sisältää myös aivan ihanaa oheismateriaalia, kuten Harryn kutsukirjeen Tylypahkaan, huispauksen mm-kisojen ohjelman, taikajuomaetikettejä sekä Kelmien kartan.

Rakastan kovasti näin tehtiin-teoksia ja tämä kirja on erittäin mielenkiintoinen, mutta minun on annettava sille yksi iso miinus vaillinaisuudesta. Teoksessa ei käsitellä elokuvasarjan viimeistä osaa, Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2:ta, joka ei ollut vielä ilmestynyt kirjan julkaisuajankohtana. Ainoa syy, jonka keksin sille, ettei odotettu viimeisen osan ilmestymistä ja laitettu kirjaa vasta sitten myyntiin, on rahanahneus. Teoksesta on tullut nimittäin myöhemmin päätösosan sisältävä painos, jota on kaiken kukkuraksi myyty uutuuskirjana.

Tekijöiden kikkailusta huolimatta pidän kirjasta. Lisäksi se onnistui herättämään minussa tunteita aina nostalgisuudesta innostukseen ja uteliaisuudesta surumielisyyteen. Minulle tuli erityisen haikea olo, kun pääsin aukeamalle, jossa kerrotaan Alan Rickmanista Severus Kalkaroksen roolissa. Unohdan välillä, että suosikkinäyttelijäni on poissa, ja tällaiset muistutukset ovat häkellyttäviä, jopa katkeransuloisia. Minua alkoi surettaa, mutten voinut olla hymyilemättä, sillä Pottereilla on ollut suuri merkitys lapsuudessani - on yhä edelleen - ja Viisasten kiven filmatisoinnin ansioista minusta tuli vannoutunut Rickman-fani. Hän oli mielestäni Kalkaroksena kuin nostettu suoraan kirjan sivuilta.

Harry Potter - suuri velhouskirja on kattava, viihdyttävä ja nostalginen lukukokemus. Oli mielenkiintoista saada lisätietoa J. K. Rowlingin velhomaailman siirtämisestä valkokankaalle ja lukea tekijöiden muisteluita tekovuosien varrelta. Luin viime vuonna Potter-kirjasarjan uudestaan, ja tämän kirjan ansiosta mieleni tekee palata uudestaan myös elokuvien pariin. Taidanpa pitää kesällä elokuvamaratonin!

Arvosana: ✮✮✮✮½

Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 1

©Hande

Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 1

DC Comics 2015

Koska Injustice - Gods Among Us-sarjan ensimmäinen vuosi teki minuun hyvin suuren vaikutuksen, tilasin pian myös kertomuksen toisen osan. Päätin lukea kuitenkin kesken olevat teokset alta pois, ennen kuin palaisin takaisin supersankareiden sisällissodan pariin. Lopulta en malttanut enää pysyä kirjasta erossa, vaan ahmaisin sen kertaheitolla.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen vuosi päättyi. Tällä kertaa juoni keskittyy Batmanin ja Teräsmiehen sijaan muihin selkkauksessa mukana oleviin hahmoihin, erityisesti Hal Jordaniin eli Green Lanterniin sekä hänen kollegoihinsa. Minusta oli kiehtovaa päästä paremmin sisään Green Lanternien maailmaan, sillä se ei ole minulle entuudestaan kovin tuttu. Heille, jotka eivät tiedä, Green Lantern ei ole vain yksi henkilö, vaan titteliä kantavat lukuisat olennot eri puolilla universumia. He ovat ikään kuin avaruuden poliiseja, joista kullakin on oma sektorinsa suojeltavanaan.

Toisen vuoden ensimmäisessä osassa pääsevät eniten ääneen Teräsmiehen liittolaiset. Lukemisen edetessä minua alkoi raivostuttaa entistä enemmän heidän typeryytensä ja naiiviuutensa. En voi ymmärtää, miten he ovat valmiita hyväksymään sen, että Teräsmies on ryhtynyt käytännössä maapallon diktaattoriksi pakkomielteensä vuoksi. Myös suuttumukseni itseään Teräsmiestä kohtaan kasvoi: hän on täysin sokea omalle kaksinaismoralismilleen. Tahtoisin hypätä sarjakuvaruutujen sisään ja takoa jääräpäisen kryptonilaisen päähän järkeä, vaikka tuskin se mitään auttaisi.

Sarjakuva herätti minussa vahvoja, enimmäkseen negatiivisia tunteita, mutta tarina on hyvä, kuten kuvituskin. Tämän osan on kuvittanut neljä taiteilijaa, joista kaksi oli mukana myös ensimmäisessä osassa. Sen huomaa hyvin piirrosjäljestä, sillä se on samantyylinen ensimmäisen osan kanssa. Olen iloinen siitä, että tarinan visuaalinen ilme pidetään samana volyymista toiseen, sillä se on pitkä ja suuret erot toisivat näin laajaan kertomukseen liikaa ristiriitaisuutta.

Injusticen toisen vuoden ensimmäinen osio loppui aivan liian nopeasti - juoni katkaistaan niin julmasti kahtia, että minua alkoi harmittaa, etten omistanut sarjakuvan luettuani vielä seuraavaa osaa. Tarina on edelleen mielenkiintoinen ja palan halusta lukea lisää. Saatuani keskeneräiset luku-urakkani päätökseen, jatkan taas tämän saagan parissa. Aion kuitenkin vastedes lukea aina kokonaisen vuoden kerralla ja arvostella osat yhtenä kokonaisuutena. Toivottavasti tulevaisuudessa myös tarinan seuraavat vuodet saadaan yhteisniteenä, kuten ensimmäiselle vuodelle on tehty.

Arvosana: ✮✮✮✮

Brian Azzarello & Matteo Casali: Batman - Europa

©Hande

Brian Azzarello & Matteo Casali: Batman - Europa

DC Comics 2016

Reilu vuosi sitten sain tietää, että vuonna 2005 olisi pitänyt ilmestyä Eurooppaan sijoittuva Batman-tarina, mutta sarjakuva peruttiin. Tieto teoksen kohtalosta harmitti minua, sillä juoni vaikutti kiinnostavalta ja olin halukas näkemään Yön ritarin Gothamin ulkopuolella, etenkin kun kyseessä on maanosa, jossa itse asuu. Minun ei tarvinnut kuitenkaan harmitella kovin kauan, sillä viime vuoden lopulla ilmoitettiin, että tarina julkaistaisiin sittenkin. Ennakkotilasin kirjan ja luin teoksen välittömästi saatuani sen käsiini.

Batman huomaa, että häneen on tartutettu tappava virus. Etsiessään syyllistä ja parannuskeinoa Yön ritarin haavoihin sirotellaan vielä suolaa, kun käy ilmi, että hän tarvitsee avukseen Jokerin, joka on myös saanut tartunnan. Odottamaton parivaljakko ryhtyy vastentahtoisesti yhteistyöhön päästäkseen käsiksi parantavaan lääkkeeseen. Sen tehdäkseen heidän on matkustettava eri puolille Eurooppaa.

Pidin tarinasta, vaikken voinutkaan olla huomaamatta joitakin yhtäläisyyksiä Arkham City-peliin. Ne eivät tehneet sarjakuvasta kuitenkaan pelin kopiota, sillä yhteistä oli käytännössä vain perusasetelma - muutoin Europa kulkee omia teitään. Oli hauskaa seurata Batmania ja Jokeria, kun he joutuvat tekemään yhteistyötä hektisellä aikataululla. Heidän välisensä dynamiikka on niin hulvatonta, että sain alituisesti naureskella kippurassa hahmojen käymälle dialogille.

Batmanin ja Jokerin
suhde pähkinänkuoressa. :D
©Hande

Sarjakuvan tapahtumat kuljettavat kaksikon neljään Euroopan kaupunkiin: Berliiniin, Prahaan, Pariisiin ja Roomaan. Tarinaan on yhdistetty elementtejä kunkin mukana olleen kaupungin kulttuurista, mikä oli toi kiintoisan lisän teokseen. Vaikka tapahtumapaikat eivät olleet juonen kannalta pääosassa, ne oli huomioitu kuvituksessa arkkitehtuurin osalta - tarinaa seuratessa huomaa muun muassa kuuluisia maamerkkejä kultakin paikkakunnalta.

Teoksen kuvituksesta vastaavat Jim Lee, Giuseppe Camuncoli, Diego Latorre sekä Gerald Parel, joista kukin on piirtänyt yhden luvun visuaalisen ilmeen. Tarina on jaettu lukuihin tapahtumapaikkojen perusteella, joten kullekin taiteilijalle on annettu yksi kaupunki. Taiteilijoiden tyylit eroavat suuresti toisistaan, mutta se ei haittaa tässä sarjakuvassa ollenkaan. Oikeastaan se on erinomainen ratkaisu tarinan kannalta, sillä kuvitus muuttuu sitä psykedeellisemmäksi, mitä kauemmin Yön ritari ja Rikosten klovniprinssi ovat altistuneena virukselle.

Batman - Europa on nopeasti etenevä ja hauska tarina, jossa käsitellään jonkin verran myös syvällisiä, synkkiäkin teemoja. Teos toi myös Batmanin maailmaan mukavaa vaihtelua sijoittumalla Gothamin ja Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Sarjakuvan juonta oli rakennettu niin hienosti, että koin loppuratkaisun lieväksi pettymykseksi, sillä se oli melko tylsä tapahtumarikkauden ja jännityksen jatkuvan tiivistymisen jälkeen. Siitä huolimatta tarina miellytti minua - ei sitä joka päivä pääse näkemään Batmania Euroopassa tai työskentelemässä yhdessä Jokerin kanssa.

Arvosana: ✮✮✮✮

Hilary Mantel: Susipalatsi

©Hande

Hilary Mantel: Susipalatsi

Teos 2011

Tudorien aikainen Englanti on kiehtonut minua pienestä asti. Ei ollut siis mikään yllätys, että ostin muutama vuosi sitten Mantelin Thomas Cromwellista kertovan kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa. Tekeillä on vielä kolmas, sarjan päättävä osa. Thomas Cromwell (n. 1485-1540) oli Henrik VIII:n valtakaudella vaikuttanut valtiomies, joka onnistui nousemaan vaatimattomista oloista kuninkaan luotetuksi neuvonantajaksi.

Aloitin Susipalatsin lukemisen jo noin vuosi sitten. Luin romaania yhtäjaksoisesti suurin piirtein puoleenväliin asti, mutta sitten en vain jaksanut. Päätin lukea "vain yhden" välipalateoksen, josta alkoi ketjureaktio Susipalatsin välttelemiseksi. En edes tajunnut tekeväni niin ennen tämän vuoden tammikuuta. Päätin palata kirjan pariin sopivan sauman tullen, mikä koitti Ystävänpäivän lukumaratonin lukemistoa valikoidessani. Pikkuhiljaa pääsin romaanin kelkkaan takaisin ja viimeisen neljänneksen luin taas vauhdikkaasti.

Kirjan aihe on kuitenkin erittäin kiinnostava, sillä se kertoo tarinan minulle entuudestaan tutusta aiheesta uudesta näkökulmasta. Tunnen Henrik VIII:n ja hänen elämäntarinansa hyvin, mutta Thomas Cromwell on jäänyt etäiseksi, sillä yhdessäkään näkemässäni dokumentissa tai lukemassani teoksessa ei häntä olla mainittu kuin ohimennen, jos on edes mainintaa saanut. Minua on kuitenkin vaivannut jo pitkään tiedonjano Cromwellin elämää kohtaan ja Susipalatsi tarjosi vastauksia vuosien varrella heränneisiin kysymyksiini.

Susipalatsin ote aiheeseen on mukavan neutraali, mikä tuo mukavaa vaihtelua, sillä jopa tietokirjat ja dokumentit ovat vuosien varrella sortuneet antamaan hyvin puolueellisen kuvan aikakaudella eläneistä merkkihenkilöistä, erityisesti Cromwellista. Vaikka mies onkin Mantelin romaanin päähenkilö, siinä ei tehdä kannanottoja suuntaan eikä toiseen. Myös muihin henkilöhahmoihin suhtaudutaan puolueettomasti - he tuntuvat kaikki inhimillisiltä, toisin kuin tavallisesti käytetyissä luonnekuvauksissa.

Vaikka Susipalatsin lukeminen maistui välillä puulta, se tarjosi kiintoisan matkan 1500-luvun Englannin hoviin. Mantel onnistui myös muuttamaan Thomas Cromwellin ihmiseksi silmissäni - enää hän ei ole minulle vain nimi paperilla. Kiinnostukseni Henrik VIII:n oikeaa kättä kohtaan on kasvanut entisestään ja tulen varmasti lukemaan sarjan jatko-osat.

Arvosana: ✮✮✮

Minna Canth: Hanna

©Hande

Minna Canth: Hanna

Gummerus 2007

Pääsykokeisiin valmistautumisen takia minulla ei ollut aikaa kirjoittaa blogiin lukemistani teoksista. Kirjoitan vihdoinkin rästissä olevia tekstejä huhtikuussa lukemistani teoksista.
Jatkoin reilun kuukauden tauon jälkeen Läpi historian-haasteen parissa. Haluan saada mukaan edes muutaman naiskirjailijan tuotoksia, ja liputuspäivän ansiosta katseeni suuntautui realismin osalta Minna Canthiin. Valitsin Hannan, sillä en ole löytänyt siitä kovin montaa blogitekstiä ja minua kiinnosti tietää, miten Canth on kuvaillut murrosikää lähes kaksisataa vuotta sitten.

Kirja kertoo nuoresta Hannasta, jonka perhe on varakas. Tämä seikka ei kuitenkaan pelasta hiljaista ja haaveilevaa tyttöä ongelmilta eikä tyttöjen asema 1800-luvulla ole kovin hyvä. Hanna haluaisi jatkaa opintojaan tyttölyseon jälkeen, mutta hänen vanhempansa ovat toista mieltä. Päänvaivaa aiheutuu myös teini-iästä sekä sen mukana tuomistaan tunnekuohuista.

Hanna sisältää mielenkiintoista aikalaiskuvausta näkökulmasta, johon en ole törmännyt kirjallisuudessa liian usein. Teoksessa kuvaillaan tyttöjen koulutusta ja asemaa 1800-luvulla, eikä sävy ole missään nimessä ylistävä. Aikoinaan historian tunneilla on ollut vaikeaa käsittää kokonaisvaltaisesti, miten vähäistä tyttöjen koulutus on ollut, sillä koulussa aihetta käsiteltin melko etäisesti. Canthin romaanin kautta pystyin seuraamaan tilanetta käytännössä.

Vaikka teos sisältää kiinnostavia piirteitä, se oli ajoittain kuivakkaa luettavaa: kerronta muuttui silloin tällöin jaaritteluksi, enkä pystynyt jatkamaan lukemista ilman pitkiä, jopa päivien mittaisiksi venyneitä taukoja. Asiaa ei helpottanut myöskään ärtymykseni useita henkilöhahmoja sekä heidän käytöstään kohtaan.

Canth on onnistunut kuvaamaan aikansa naisten asemaa tunteisiin vetoavalla tavalla. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä vihaisemmaksi tulin. Toivoin voivani hypätä kirjan sivuille ja huutaa kaikille hahmoille, erityisesti miehille. Teos havahduttaa tajuamaan, miten vain rikkailla tytöillä oli tuohon aikaan mahdollisuus koulutukseen ja sekin oli käytännössaä vitsi. Suuttumuksen lisäksi minua jäi harmittamaan romaanin loppuratkaisu. En paljasta sitä, mutta turhautumiseni oli suuri luettuani viimeisen sivun.

Hannassa on kiehtovaa kuvausta 1800-luvun Suomesta, ja vaikka se ei tule lukeutumaan suosikkiteoksiini, sen luki ilman mahdottoman suuria ongelmia. Lisäksi se muistutti minua siitä, ettei ole kulunut hirveän pitkää aikaa siitä, etten olisi saanut käydä koulua sukupuoleni takia, paitsi ehkä korkeintaan kansakoulua. Ihailen sitä, miten Canth on uskaltanut kirjoittaa yhteiskunnan epäkohdista omana elinaikanaan. Aion lukea hänen tuotantoaan jatkossakin.

Arvosana: ✮✮✮

Kirjalliset illalliskutsut-tag

Huomasin Unelmien aika-blogin Katriinan kääntäneen hauskan tagin Dreamland Book Blogilta. Se vaikutti niin hauskalta, että päätin tehdä ensimmäisen kirja-tagini.

Emännöit illalliskutsuja. Voit kutsua kirjoista paikalle kenet tahansa hahmon, joka sopii seuraaviin kohtiin:

1. Hahmo osaa tehdä ruokaa tai pitää ruoanlaitosta

No voihan kökkö, en nyt keksi ketään muuta kuin Hannibal Lecterin Thomas Harrisin kirjasarjasta. Voin kyllä luottaa hänen saavan aikaan suuren kulinaarisen elämyksen, mutta taidan ostaa ruokatarvikkeet valmiiksi ja vahtia häntä herkeämättä, ettei hän saa livautetuksi mukaan ihmisen lihaa. Luotan omiin käytöstapoihini sen verran, ettei minun tarvitse pelätä hänen yrittävän syöttää minulle omia aivojani.

2. Hahmo, jolla on varaa kustantaa juhlat

Tähän vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: Bruce Wayne. Häneltä löytyy rahaa kuin roskaa ja haluaisin muutenkin tavata hänet ja keskustella hänen kanssaan niitä näitä. Malttaisin kenties olla sen verran kohtelias, etten paljastaisi tietäväni, mitä tämä Gothamin playboy-miljardööri tekee öisin.

3. Hahmo, joka saattaa aiheuttaa kohtauksen

Ensimmäinen mieleen tullut nimi on Harley Quinn - jättäisin kylläkin saattaa-sanan pois, sillä jos Harley muuten käyttäytyisikin fiksusti ja siivosti, hän kuitenkin raahaisi Jokerin kuokkimaan, tai Rikosten klovniprinssi tulisi muuten vain aiheuttamaan kaaosta. Harley tosin onnistuu kyllä järjestämään kohtauksen yksinäänkin, mutta onneksi Bruce Wayne on myös paikalla. Kannattaa miettiä tosiaankin vieraslistat hyvin. :D Ehkä voisin yrittää vakuuttaa Harleyn lähtemään Jokerin luota...

4. Hahmo, joka on hauska tai viihdyttävä

Tuntemattoman sotilaan Vanhala. Hänen huumorinsa vetoaa minuun vahvasti ja hän jaksaa nauraa vakavillekin asioille hetkinä, jolloin muilla ei siihen riitä voimat. Hän olisi Harleyn ohella kutsujen valopilkku ja hänen kanssaan olisi hauskaa keksiä kilpaa älyvapaita vitsejä.

5. Hahmo, joka on erittäin sosiaalinen tai suosittu

Gerry romaanista P. S. Rakastan sinua on hyvin sosiaalinen hahmo sen perusteella, mitä hänestä kirjassa kerrotaan. Hän vaikuttaa juuri sellaiselta henkilöltä, jonka kanssa saisin nauraa kippurassa, mikä toisi piristystä vieraslistan monien vakavamielisten hahmojen sekaan.

6. Pahis

Sherlock Holmesin arkkivihollinen, rikollisnero professori Moriarty saisi ehdottomasti kutsun. Hän on sivistynyt ja hyvätapainen, vaikka hallinnoi julmaa koneistoa. Olisi mielenkiintoista selvittää, miten matematiikan professori selviäisi kirjavan vieraslistani henkilöiden kanssa ja pystyisinkö käymään hänen kanssaan keskustelua loukkaantumatta tai tuntematta itseäni typerykseksi.

7. Pariskunta - ei välttämättä romanttinen

Herra ja rouva de Winter Rebekka-romaanista voisi olla mielenkiintoinen pariskunta kutsuttavaksi. Ottaisin erittäin todennäköisesti ujon rouvan siipieni suojiin kutsujen ajaksi, sillä en halua kenenkään tuntevan itseään ulkopuoliseksi. Saisi nähdä, pystyisinkö vieraineni houkuttelemaan myös herra de Winterin ottamaan osaa keskusteluun.

8. Sankari tai sankaritar

Star Wars - The Force Awakensin Rey. On aina yhtä sydäntä lämmittävää nähdä naispuolinen päähenkilö, jota ei koko ajan tarvitse olla pelastamassa pulasta. Hän myös varmasti arvostaisi laajaa ruokavalikoimaa ja hyväntahtoisuutta. Voisin kysyä häneltä myös neuvoja koneiden korjaamisesta - tiedä vaikka siitä taidosta olisi hyötyä myöhemmin.

9. Hahmo, jota ei arvosteta

Kirjavarkaan Kuolema on oiva valinta. Kuka nyt arvoistaisi sielujen kerääjää, etenkin toisen maailmansodan tiimellyksessä? En myöskään ole kuullut hänestä kauheasti keskusteltavan, kun Kirjavarkaasta puhutaan, kun taas minulle hänestä sukeutui lempihahmoni koko kirjasta. Hän ei todennäköisesti voisi syödä, mutta voisin tarjoilla hänelle värielämyksiä ja kaivatun, pienen loman työstään.

10. Omavalintainen hahmo

Pohdin tätä kohtaa pitkään, mutta päädyin Erikiin eli Oopperan kummitukseen samannimisestä romaanista. Hän on niin yksinäinen ja surullinen hahmo, että haluaisin tarjota hänelle edes yhden mukavan kokemuksen illalliskutsujen muodossa. Olisi mukavaa jutella hänen kanssaan musiikista - ehkä saisin häneltä laulutunteja tulevaisuudessa, jos pyytäisin oikein kauniisti. :D

Pääsykokeisiin lukeminen vaikuttaa edelleen kirjoitustahtiini. Minulla on rästissä kirjoitukset neljästä teoksesta, joten yritän saada niitä tehtyä lähiaikoina valmiiksi. Ajattelin kuitenkin välissä julkaista tämän tagin, ettei blogini hiljaisuus jatku loputtomiin.