sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Cecelia Ahern: P. S. Rakastan sinua

©Hande
Cecelia Ahern: P. S. Rakastan sinua
Gummerus 2005

"Holly nosti sinisen puuvillapuseron kasvoilleen, ja kun tuttu tuoksu tulvahti hänen nenäänsä, suunnaton suru väänsi vatsaa ja kivisti sydäntä. Niskaa pisteli ja kurkkua kuristi. Paniikki iski jälleen. Jääkaapin vaimeaa huminaa ja putkien satunnaista valitusta lukuun ottamatta talossa oli hiljaista. Hän oli yksin. Hänen kurkkuunsa pulpahti karvasta nestettä, hän säntäsi kylpyhuoneeseen ja lysähti polvilleen WC-pöntön eteen. 
Gerry oli poissa eikä palaisi enää koskaan."
Näin hilpeissä merkeissä alkaa Cecelia Ahernin 21-vuotiaana kirjoittama esikoisromaani P. S. Rakastan sinua. Kolmikymppinen Holly on menettänyt aviomiehensä aivokasvaimelle ja on sen takia vaipunut masennukseen. Oltuaan leskenä kolme kuukautta hän saa äidiltään paksun kirjekuoren, joka sisältää kymmenen kirjettä Gerryltä. Kirjeet ovat listoja asioista, jotka Hollyn on hoidettava, vaikka on jäänyt yksin.

Rehellisesti sanottuna minua hirvitti hiukan tarttua tähän teokseen, sillä aihe on minulle arka: olen menettänyt läheisiäni syövälle ja pelkäsin ankeiden muistojen valtaavan mieleni lukemisen aikana. Kirja on kuitenkin myös kiehtonut minua useamman vuoden, joten päätin tarttua härkää sarvista ja lukea sen.

Lukeminen kannatti, vaikka kokemus oli minulle yhtä tunteiden vuoristorataa: minun oli vaikeaa keskeyttää lukemista, koska halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Välillä romaani oli kuitenkin laskettava käsistä ja pidettävä tauko, sillä omat muistoni pulpahtivat pintaan - osa kirjan kohtauksista oli kuin suoraan omasta elämästäni. Suureksi helpotuksekseni sain ajoittain nauraa tarinalle kippurassa aiheen synkkyydestä huolimatta. Hauskat hetket toivat mukavan vastapainon.

Samastuin Hollyyn vahvasti - ymmärsin hyvin hänen mielenliikkeitään sekä hänen suhtautumistapansa kohtaamaansa suruun. Jotkut ovat kirjoittaneet, kuinka heitä oli alkanut ärsyttää jossain vaiheessa päähenkilön käytös. Minua se ei haitannut ollenkaan, sillä ymmärrän, miten ihmismieli toimii surutyön aikana. Ahern kuvailee mielestäni osuvasti surun kohdanneen ihmisen ajatuksenjuoksua ja toimintaa - en voi muuta kuin ihailla hänen taitoaan.

P. S. Rakastan sinua itkettää ja naurattaa. Kirjan tunnelma on surumielinen, mutta suljin kirjan hymyissä suin. Romaani kiteytti täydellisesti läheisen menettämiseen liittyvän mielensisäisen prosessin: rakkaan henkilön kuolemasta ei pääse koskaan yli, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Ja mikä tärkeintä, fyysisesti poissaolevat läheiset eivät jätä meitä tyystin, sillä heistä jää rakkaita muistoja vaalittavaksi.

Arvosana: ✮✮✮✮

2 kommenttia:

  1. P.S. Rakastan sinua on elokuvana aika hurmaava, kaihoisa mutta hauska. Kirjaversiona en ole sitä lukenut, mutta bloggauksestasi päätellen elokuvan tunnelma on paljon velkaa kirjalle, ehkäpä tartun romaaniin lähitulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Olen nähnyt elokuvan joskus vuosia sitten - pidin siitä kovasti. Kirja on kuitenkin paljon parempi ja tosiaan, elokuva on kirjalle velkaa tunnelmastaan. Suosittelen lämpimästi kirjaa luettavaksi. :)

    VastaaPoista