keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Markus Zusak: Kirjavaras

©Hande
Markus Zusak: Kirjavaras
Otava 2008
Ensin värit.
Sitten ihmiset.
Sillä tavoin minä yleensä asiat näen.
Tai ainakin yritän.  
Tiesin heti, kun päätin viime vuoden alussa ottaa osaa Uudelleen luettua-lukuhaasteeseen, että palaisin Markus Zusakin Kirjavarkaan pariin. Löysin teoksen Helsingin kirjamessuilta vuonna 2009 ja aloitettuani lukemisen jäin auttamattomasti koukkuun. Kirja on innoittanut minua suosittelemaan sitä lähes kaikille kohtaamilleni ihmisille, kirjoittamaan siihen liittyvän äidinkielen tutkielman lukiossa sekä lukemaan teoksen useaan otteeseen, nyt neljännen kerran.
Niin, hän palaa mieleeni usein, ja yhdessä valtavan monista taskuistani olen säilyttänyt hänen tarinansa kertoakseni sen uudestaan. Se on yksi lukuisista joita pidän mukanani, niistä joista jokainen on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Jokainen on yritys - huikean mielikuvituksellinen yritys - todistaa minulle, että te ja inhimillinen olemassaolonne olette sen arvoisia. 
Tässä se on. Yksi harvoista.
Kirjavaras.
Kirjavaras kertoo kymmenvuotiaasta saksalaistytöstä, Liesel Memingeristä, joka lähetetään pikkuveljensä kanssa sijaisperheeseen, koska heidän äitinsä ei kykene enää tarjoamaan heille turvaa poliittisen vakaumuksensa vuoksi. Veli kuolee kuitenkin junamatkan aikana jättäen Lieselin aivan yksin. Uusi elämä sijaisvanhempien luona vaatii totuttelua, eikä tilannetta helpota toisen maailmansodan syttyminen. Liesel tulee löytämään kuitenkin kirjat ja sanojen mahdin, ja siinä samassa toivon pilkahduksen synkän aikakauden keskellä.

Tarina on hyvin kiehtova, sillä se kertoo elämästä (ja kuolemasta) natsi-Saksassa lapsen näkökulmasta. Lieselillä on "vaarallisen väriset silmät", mutta hän on autuaan tietämätön maan poliittisesta tilanteesta, vaikka se on vaikuttanut merkittävästi hänenkin elämäänsä. Pikkuhiljaa ruma totuus alkaa valjeta tytöllekin, mutta kaikesta sodan raadollisuudesta huolimatta elämä jatkuu, tavalla tai toisella.
Hämmästyttävää mihin kaikkeen ihmiset pystyvät, vaikka heidän kasvoillaan virtaa puroja ja he kompuroivat eteenpäin yskien ja etsien ja löytäen.
Zusak on onnistunut luomaan romaaniinsa monia hahmoja, joihin kiinnyin syvästi. He ovat kiinnostavia, suorastaan ihania, ja jossain vaiheessa huomasin kokemieni tuntemusten olevan samoja kuin minulle tärkeiden kirjan hahmojen. Erilaisen näkökulman lisäksi nämä ihmiset vaiheineen saivat minut kiinnostumaan ja innostumaan tästä tarinasta, joka käsittelee lähestulkoon loppuun kulutettua aihetta. Sen traagisuudesta huolimatta minulla on ajoittain vaarana saada siitä yliannostus, mutta tämän kirjan kohdalla sellaista huolta ei ole.
Kuulemma sota on kuoleman paras ystävä, mutta siitä asiasta minun täytyy tarjota erilainen näkökulma. Minulle sota on kuin uusi pomo joka vaatii mahdottomia. Hengittää niskaan ja hokee hellittämättä yhtä asiaa: "Valmista pitää tulla, valmista pitää tulla." Ja alainen uurastaa kovemmin. Työ tulee tehdyksi. Pomo ei kuitenkaan kiitä. Hän vaatii vielä enemmän.
Kaikista eniten minua kiehtoo kuitenkin romaanin kertoja, joka on itse Kuolema. Zusak antaa tulkintansa kautta kyytiä kuoleman henkilöitymiin liittyville stereotypioille: hänen tulkintansa väistämättömästä elämäntapahtumasta persoonana on hyvin inhimillinen - käytännössä hän on väsynyt sielunkerääjä, joka yrittää selvitä suuresta työtaakastaan keskittymällä taivaan väreihin ja välttelemällä henkiin jääneitä ihmisiä vaihtelevalla menestyksellä. Kirjavarkaan Kuolema varasti sydämeni jo ensimmäisellä lukukerralla ja kiintymykseni vahvistuu sitä enemmän, mitä useammin palaan teoksen pariin.
Jopa kuolemalla on sydän.
Kirjavaras on mieleenpainuva teos, joka kestää hyvin aikaa. Se on saman-aikaisesti erittäin riipaiseva ja sydäntä lämmittävä tarina selviytymisestä, ystävyydestä sekä sanojen voimasta. Kirja muistuttaakin oivallisesti siitä, miten suuri vaikutus sanoilla on ihmisten elämään: niillä voi opettaa, satuttaa, ilahduttaa, manipuloida, viihdyttää, kontrolloida, antaa toivoa sekä tehdä historiaa.
Niin paljon hyvää, niin paljon pahaa. Lisää vain vesi.
Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirja sopi viimevuotisen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46: oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

8 kommenttia:

  1. Itkin tämän kanssa todella paljon. Olen muutenkin kauhea vollottaja, oli kyseessä sitten kirja tai elokuva, mutta Kirjavaras painii itkettävyydessään ihan omassa sarjassaan. Ihana kirja, pitäisi lukea uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en taas itke kovin herkästi kirjoja lukiessani tai elokuvia katsoessani, mutta ensimmäisellä lukukerralla tuli kyllä vuolaita vesipuroja silmistä. Lue ihmeessä uudestaan! :)

      Poista
  2. Tämä on yksi parhaista kirjoista mitä olen lukenut. Ihana!

    VastaaPoista
  3. Kirja jäi minulta kesken. Kuuntelin sitä äänikirjana. Ehkä ei vain ollut sen aika. Tai ehkä kirja on parempi itse lukemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiennytkään, että tästäkin on tehty äänikirja! Minusta tuntuu, että ainakin minulla tämän teoksen aiheuttama kokemus jäisi valjummaksi äänikirjana, mutta olisi kiinnostavaa kokeilla joskus.

      Aina eivät tietynlaiset kirjat nappaa - voihan sitä kokeilla joskus uudestaan ja jos jää silloinkin kesken, tietää, ettei kyseessä ole itselle oikeanlainen teos. :)

      Poista
  4. Tämä on minullekkin yksi parhaista, mitä olen koskaan lukenut. Niin koskettava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa huomata, miten moni tästä kirjasta pitää - se on todellakin koskettava. <3

      Poista