Tuntemattoman lukijan vuosi 2016 kirjoina

©Hande

Taas on vuosi kulunut. On kovin pysäyttävää tajuta, että olen pitänyt kirjablogia melkein kaksi vuotta - äskenhän minä vasta näpyttelin ensimmäisen kirjoitukseni. Bloggaaminen on selkeästi lisännyt lukutahtiani, sillä viime vuonna luin 53 kirjaa, ja onnistuin nostamaan tämän vuoden saldon 81:een teokseen - en ole tainnut koskaan lukea niin montaa kirjaa vuodessa! Luin uudestaan kaksi kirjaa, joista olen kirjoittanut jo viime vuonna, enkä siksi käytä Goodreadsin tilastoja havainnollistamassa lukuvuottani.

Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni lukumaratoneihin. Ensimmäinen kokemukseni oli niin mahtava, että intouduin osallistumaan vuoden aikana myös kahteen muuhunkin. Alla ovat lukumaratonit, joihin osallistuin:
Ystävänpäivän lukumaraton
Kesälukumaraton
Harry Potter-lukumaraton

Osallistuin myös kolmeen eri lukuhaasteeseen, jotka olivat aiheiltaan keskenään hyvin erilaisia. Olin hyvin kunnianhimoinen kunkin haasteen suhteen ja pyrin saavuttamaan niistä kaikissa ylimmän lukutason. Ilokseni voin todeta, että saavutin tavoitteeni jokaisessa haasteessa - ne saivat minut intoutumaan vanhoista tuttavuuksista sekä tutustumaan minulle uudenlaiseen kirjallisuuteen. Ohessa linkit tämän vuoden haasteiden koonteihin:
Roald Dahl 100 vuotta-lukuhaaste
Okklumeus-lukuhaaste
Läpi historian-lukuhaaste

Itsevarmuuteni kirjoittajana on kasvanut koko ajan, ja sen myötä uskalsin heinäkuussa julkaista Naistenviikon kunniaksi hahmoanalyysin Harley Quinnista. Tätä ennen olen kirjoittanut esseitä viimeksi lukiossa, eikä yksikään kynäilyistäni kirja-arvioitani lukuunottamatta ole päätynyt suuren yleisön luettavaksi. Yllätyin kovasti kirjoituksen positiivisesta vastaanotosta, ja samalla sain varmuutta sille, että voin jatkaa tällaisten tekstien tekemistä. Harley Quinn-esseen lisäksi otin osaa kirjabloggaajien joulukalenteriin, jonka kahdeksannesta luukusta vastasin. Kirjoitin Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivän kunniaksi sekä Minä & Sibelius-kirjan inspiroimana omasta suhteestani Suomen kuuluisimpaan säveltäjään.

Vuoden 2016 kohokohta oli ehdottomasti lokakuussa järjestetyt Helsingin kirjamessut, joille osallistuin ensimmäistä kertaa bloggaajan ominaisuudessa. Tapasin kosolti bloggaajakollegoitani, jotka osoittautuivat hyvin mukaviksi ja sydämellisiksi ihmisiksi, joiden seurassa tunsin itseni tervetulleeksi - messujen myötä minusta alkoikin tuntua, että kuulun kunnolla kirjabloggaajien mahtavaan joukkoon. Jos kiinnostaa, raporttini tapahtumasta on jaettu kolmeen osaan: osa 1, osa 2 ja osa 3.

Lukuvuoteeni mahtui paljon erilaista kirjallisuutta: luin muun muassa klassikoita, lastenkirjoja, runoutta, esseitä, fantasiaa, sarjakuvia sekä historiallisia romaaneja. Lukuhaasteilla oli varmasti vaikutusta lukemistoni rikastuttamisessa ja olen iloinen siitä, että tartuin niiden myötä rohkeasti erilaisiin teoksiin.

Päätin ensimmäistä kertaa tutkailla, mitkä blogiteksteistäni ovat suosituimpia. Lista on naisvoittoinen ja mukana on myös analyysini Harley Quinnista - tämä ilahduttaa minua kovasti. Ensimmäistä sijaa pitää laajempi Harry Potter-tag, jonka suomensin voidakseni vastata blogissani sen kysymyksiin, sillä aion jatkossakin kirjoittaa blogiani suomeksi.

Vuoden 2016 luetuimmat tekstini TOP 5:

1. Ultimate Harry Potter-tag
2. Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
3. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
4. Jojo Moyes: Jos olisit tässä
5. Naistenviikko: Täydellisen keskeneräinen - hahmoanalyysi Harley Quinnista

Vaikka tämä vuosi ei ole ollut uutisiltaan eikä aina henkilökohtaisellakaan tasolla kaikista helpoin, kirjallisuuden sekä bloggaamisen osalta se on ollut erittäin antoisa. Astuin rohkeasti lukutottumuksissani mukavuusalueeni ulkopuolelle. Lisäksi tutustuin aivan mahtaviin bloggaajakollegoihini ja olen sen myötä hitsaantunut tiiviimmin kiinni tähän lämminhenkiseen yhteisöön. Ensi vuotta odotan innolla, sillä Suomi täyttää 100 vuotta, ja itsenäisyyttämme juhlistetaan myös kirjallisuuden saralla näyttävästi.

Joudun viettämään vuodenvaihteen töissä, mutta otan mukaan tauko- ja matkalukemiseksi Juha Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista - totta kai Suomen itsenäisyyden 100. vuosi on aloitettava kotimaisella teoksella! Kiitän kaikkia kuluneesta vuodesta - ensi vuonna jatketaan!

Läpi historian-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin Klassikkojen lumoissa-blogin Lukumadon järjestämään Läpi historian-lukuhaasteeseen. Siinä oli tarkoituksena lukea kirjallisuutta historian eri aikakausilta - historia-intoilijana lähdin haasteeseen mukaan enemmän kuin mielelläni. Lukutasot määräytyivät luettuen kirjojen sekä aika- ja tyylikausien mukaan ja tietyn lukutason saavuttaminen merkitsi tiettyyn aatelisarvoon pääsemistä. Suhtauduin tähän haasteeseen erittäin kunnianhimoisesti ja tavoittelin heti alusta asti korkeinta lukutasoa eli keisarinnaa, jota varten oli luettava 14 kirjaa, yksi kultakin kirjallisuuden tyylikaudelta.

Haaste eteni osaltani melko tasaiseen tahtiin: luin keskimääräisesti 1-2 haasteeseen liittyvää kirjaa kuukaudessa. Aluksi luin teoksia, joita löytyi omasta hyllystäni, mutta haasteen edetessä aloin turvautua yhä enenevässä määrin kirjaston palveluihin. Lukemistoni kattoi melko laajan valikoiman erilaista kirjallisuutta: mukana on romaaneja, runoutta, esseitä ja näytelmiä.

Luetut kirjat:

Antiikki (800 eaa - 400 jaa) - Homeros: Odysseia
Keskiaika (400-1400-luku) - Dante: Jumalainen näytelmä
Renessanssi (1400-1500-luku) - Miguel Cervantes de Saavedra: Don Quijote I osa
Barokki (1600-luku) - Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun
Klassismi (1600-luku) - Molière: Ihmisvihaaja
Valistus/esiromantiikka (1700-luku) - Daniel Defoe: Moll Flanders
Romantiikka (1800-luvun alku) - Victor Hugo: The Man Who Laughs
Realismi (1800-luvun loppu) - Minna Canth: Hanna
Naturalismi (1800-luvun loppu) - Émile Zola: Thérèse Raquin
Symbolismi (1800-1900-luvun vaihde) - Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset
Modernismi (1900-luvun alku) - Virginia Woolf: Oma huone
Ekspressionismi (1900-luvun alku) - Hermann Hesse: Arosusi (kirjoitus tulossa)
Radikalismi (1900-luvun loppu) - Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini
Postmodernismi (1900-luvun loppu) - John Irving: Vapauttakaa karhut!

Lukusaldokseni kertyi 14 kirjaa, yksi kultakin tyylikaudelta - onnistuin siis tavoitteessani ja ylsin lukutasolle keisarinna. Haaste oli mukava suorittaa, ja se tutustutti minua uudenlaiseen kirjallisuuteen. Suuret kiitokset Lukumadolle haasteen järjestämisestä!

Charles Dickens: Joululaulu

©Hande

Charles Dickens: Joululaulu

Basam Books 2001

Olen lukenut elämäni aikana kaksi Charles Dickensin teosta: Oliver Twistin ja Suuria odotuksia. Joululaulu on ollut minulle kuitenkin tuttu lukuisten filmatisointien myötä. Päätin joulun alla sivistää itseäni ja lukea vihdoinkin alkuperäiversion.

Rahanlainaaja Ebenezer Scrooge inhoaa muita ihmisiä ja vihaa joulua, joka on täyttä humpuukia - hänen omia sanojaan lainatakseni. Mies kokee elämänsä järkytyksen, kun hänen vuosia sitten kuolleen yhtiökumppaninsa haamu vierailee hänen kotonaan ja ilmoitta Scroogen tapaavan muitakin vieraita henkimaailmasta tekojensa tähden. Voiko saita ja kyyninen mies pelastaa sielunsa?

Vaikka siitä on monta vuotta, kun olen lukenut Dickensiä viimeksi, minulle tuli kotoisa tuntemus Joululaulua lukiessani. Kirjailijan tyyli on veikeää ja vakavaa yhtä aikaa, ja muistin sen hyvin häneltä aiemmin lukemistani teoksista. Minusta on myös kiehtovaa, miten Dickens onnistuu luomaan lyhyen kertomuksen aikana jännittyneen ilmapiirin - vaikka tarina oli minulle filmatisointien kautta tuttu, se imaisi minut mukaansa kuin jokin uusi elämys.

En osannut aavistaa etukäteen, että kirja kävisi vahvasti tunteisiini, mutta niin siinä vain kävi. Onnistuin kiintymään moneen teoksen henkilöhahmoista, vaikka se onkin vain reilu sata sivua pitkä. Siitä huolimatta minulle tuli minulle tyytyväinen olo hahmojen suhteen: en jäänyt kaipaamaan jatkoselvityksiä tai mitään muuta lisäystä tarinaan, sillä se on hyvä ja eheä juuri sellaisenaan.

Joululaulu on ihana, hyvän mielen tarina - erittäin sopivaa lukemista joulupyhiksi. Minulle iski myös himo lukea lisää Dickensiä. Kenties tartun ensi vuonna uudestaan Oliver Twistiin - olin 10-vuotias, kun viimeksi luin sen.

Arvosana: ✮✮✮✮✮ 

Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote I osa

©Hande

Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote I osa

WSOY 2005

Aloitin Don Quijoten lukemisen jo puoli vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole kirja, joka ahmaistaan yhdeltä istumalta - kaipasin hyvin usein jotain muuta luettavaa, minkä vuoksi sain Murheellisen hahmon ritarista kertovan romaanin päätökseen vasta joulukuussa.

Teos kertoo hidalgo Don Quijotesta, jonka pää on mennyt sekaisin liiallisesta ritariromaanien lukemisesta. Hän päättää lähteä kotoaan ryhtyäkseen itsekin vaeltavaksi ritariksi. Mies saa aseenkantajakseen paikallisen talonpojan, Sancho Panzan ja yhdessä he joutuvat mitä eriskummallisimpiin kommelluksiin.

Cervantesin klassikko oli hauskaa luettavaa: se parodioi ritariromaaneja häpeilemättä ja kommellukset, joihin Don Quijote aseenkantajineen joutuu, ovat erittäin surkuhupaisia. Rivien välistä olin havaitsevinani myös yhteiskuntakritiikkiä. Nautin erityisen kovasti piikeistä, jotka liittyivät niin sanotun oikeanlaisen kirjallisuuden määrittämiseen.

- Herra tuomioherra, - lausui nyt kirkkoherra - teidän tässä mainitsemanne seikka nostaa mieleeni vanhaa kaunaa, jota tunnen nykyisin suosittuja näytelmiä kohtaan aivan samassa määrässä kuin ritariromaaneja kohtaan, sillä sen sijaan, että näytelmän tulisi, kuten Cicero sanoo, olla inhimillisen elämän peili, tapojen esikuva ja totuuden kuvastaja, nykyaikana esitetyt näytelmät ovat mielettömyyden peilejä, typeryyksien esikuvia ja irstauden kuvastelijoita. Mitä suurempaa järjettömyyttä voisikaan esiintyä alalla, jota nyt käsittelemme, kuin se, että ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa tuodaan näyttämölle kapalolapsi, joka toisessa näytöksessä astuu näkyviin parrakkaana miehenä?

Sain naureskella monille kirjan kohtauksille, mutta lukemistani hidastivat tuskallisen pitkät kappaleet sekä omaan makuuni liiallinen jaarittelu. Tiedostan, että hahmojen harrastamat muodollisen keskustelun monimutkaiset sanaparret ovat todennäköisesti tyylikeino, mutta se tuntui siitä huolimattasen verran puuduttavalta, että tartuin välillä herkästi muihin teoksiin jättäen Don Quijoten tauolle.

Kielellisten kompastuskivien seasta oli kiintoisaa huomata, miten paljon romaani muistuttaa nykyaikaista kirjallisuutta: esimerkiksi Sancho Panza oli selkeästi koominen apuri, jollaiseen törmää nykyisin usein, etenkin elokuvissa. Lisäksi kirjassa huomaa renessanssin aikana tapahtuneen selkeän muutoksen keskiaikaiseen kirjallisuuteen verratuna, sillä tarina on hyvin maallinen, kun taas keskiajalla tuotettiin enimmäkseen hengellisiä tekstejä.

Don Quijote oli hauska ja kiintoisa romaani, vaikkakin kappalejakojen raskaus sekä hahmojen usein harrastama jaarittelu söivätkin ajoittain lukuintoani. Tästä huolimatta aion lukea myös jatko-osan Murheellisen hahmon ritarin seikkailuille - tosin en aio tarttua siihen aivan lähiaikoina.

Arvosana: ✮✮✮½

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 19-25

Kuvat päiviltä 19-22.
©Hande

19. Punaista ja vihreää
Onneksi kirjahyllystäni löytyy kaikenlaista väriä: sattumalta Jan Guilloun Suuri vuosisata-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat kansiväreiltään vihreä ja punainen. Kirjoja en ole vielä lukenut, mutta saatan aloittaa sarjan ensi vuonna.

20. Kirja ja rakkain joulukoriste
En koristele omaa kotiani (vietän joulua aina vanhempien kotona tai maaseudulla), mutta lapsena meillä oli joulukalenteri, johon vanhempieni kertoman mukaan tonttu toi joka päivä aina pienen yllätyksen tietyn päivän taskuun. Välillä mukana oli myös joulukuusen koristeita, joten omistan niitä muutamia. Rakkain joulukuusen koriste minulle on kuitenkin vanhemmiltani lapsena saamani viulu - rakastuin siihen ensisilmäyksestä. Olen aiemmin kertonut soittavani viulua, ja vaikka se on jäänyt minulla harrastukseksi, se on minulle hyvin tärkeä osa elämää.

Rakkaiden muistojen vastapainoksi kirja on raadollisuutta valepukeutuneena kauniisiin kansiin ja kieliasuun. Olen lukenut Lolitan muutama vuosi sitten ja se oli pysäyttävä lukukokemus.

21. Herkullinen ruokakirja
Olen melkoisen laiska kokkaamaan mitään hirveän monimutkaista ja aikaa vievää, enkä omistakaan muuta ruokakirjaa kuin Kotiruoka. Se on silti minulle tärkeä kirja, sillä sain sen diplomina ylioppilasjuhlissa äidinkielestä kirjoittamani laudaturin johdosta - ilahduin huomattuani, että silloinen opettajani oli selkeästi kuullut minun jutellessani ystävilleni omilleen muutosta, kun valitsi minulle tämän kirjan. Lisäksi siinä on paljon hyviä ohjeita, vaikken olekaan niistä kovin montaa kokeillutkaan.

22. Kirja ja päivän sää
Sää oli tuona päivänä, kuten ainakin kahtena aikaisempanakin viikkona, synkkä ja ankea - aivan kuten Yö ritarin mieliala! :D Mielestäni oli siis enemmän kuin soveliasta kuvata Batman-sarjakuvaa hämärää ja pilvistä taivasta vasten.

Kuvat päiviltä 23-25.
©Hande

23. Kirja ja lempisuklaata
Rakastan Dumle-karkkeja yli kaiken ja lisäksi Geisha on lähellä sydäntäni. Olen viettämässä joulua maaseudulla, joten kirjavalikoima on omaa kotikirjastoani suppeampi. Päätin kuitenkin valita Suomen rintamamiehet - 2. divisioonan, sillä mukana on isoukkini, joka on rakentanut talon, jossa joulua olen viettämässä.

24. Joulukuusi
Joulukuusemme lahjoineen. Meillä on ollut aina muovikuusi, sillä siitä on vähemmän vaivaa kuin aidosta. Etualalla on Lewis Carrollin Liisa-kirja, jonka luin kesäkuussa - se vain tuntui minusta sopivalta valinnalta päivän kuvattavaksi kirjaksi.

25. Kirjalahjat
Päätin hemmotella itse itseäni kahdella kirjalahjalla: ostin Paul Dinin Dark Knight - A True Batman Story- sekä Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 2-sarjakuvat. Lisäksi sain yllättyä positiivisesti ja läheisiltäni saamien pakettien joukosta löytyi Harry Potter ja salaisuuksien kammio-teoksen kuvitettu versio. En ole saanut muilta moneen vuoteen kirjaisia joululahjoja, joten innostuin tästä lahjasta kovasti. :D 

P. S. Viime viikon koonti tuli nyt päivän myöhässä joulun vieton vuoksi. Viimeisen viikon koonti tulee ajallaan.

Pieni joulutauko

On taas se aika vuodesta, kun olen matkustanut maaseudulle joulun viettoon. Vietän aikaa perheeni kanssa ja nautin kirjallisuudesta, totta kai. Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, tosin joulupäivänä tulee Kirjakuva päivässä-haasteen neljäs koonti.

Minulla on tähän hätään vain yksi rästikirjoitus, jonka pyrin julkaisemaan ennen vuoden loppua. Minulla on kesken kaksi kirjaa, ja jos vain mahdollista, teen niitäkin koskevat kirjoitukset ennen vuoden vaihtumista.

Nyt siirryn lukemaan Charles Dickensin Joululaulua - toivotan kaikille rauhaisaa ja lukurikasta joulua sekä kovia paketteja kirjojen ystäville!

Molière: Ihmisvihaaja

©Hande

Molière: Ihmisvihaaja

WSOY 2000

Läpi historian-lukuhaasteen loppukiri jatkuu: saldoni on nyt 12 kirjaa ja vielä kaksi uupuu saavuttaakseni ylimmän lukutason eli keisarinnan. Päätin lukea klassismin aikakaudelta Molièren näytelmän - hän on nimenä minulle tuttu, mutten ole aiemmin lukenut hänen tuotantoaan. Valitsin teoksen Goodreadsin arvioiden perusteella ja suuntasin kirjastoon näytelmää lainaamaan.

Huvinäytelmäksi tituleerattu teos kertoo Alcestesta, joka inhoaa kaikkea ja kaikkia - paitsi ihanaa Célimènea, jota hän ei voi olla rakastamatta. Hahmonkaartiin kuuluu kahden edellä mainitun lisäksi muun muassa Alcesten ystävä Philinte, Célimènen kilpakosija Oronte sekä Éliante, Célimènen serkku. Teos on viisinäytöksinen ja sijoittuu Pariisiin.

Näytelmän alkupuoli koostuu enimmäkseen Alcesten valittamisesta ja arvostelusta, mikä alkoi käydä jonkin ajan kuluttua hermoille. Toisaalta kuitenkin ymmärsin  moniakin hänen valituksiaan - yhteiskuntaan sekä yksilöihin kohdistuu hyvin ansaittuakin kritiikkiä. Valittamista olisi voinut silti olla vähemmän, sillä näytelmän alku jumittaa sen takia paikoillaan.

Ihmisvihaajan kirjoitustyyli on melko perinteinen - ainakin sen perusteella, miten olen nähnyt otteita vanhoista näytelmistä. Hahmojen repliikit ovat runomitassa ja suomennoksessa käytetään paljon loppusointuja. Kieli on mielestäni selkeää ja helppolukuista, muttei erityisen mukaansatempaavaa.

Teoksen henkilöhahmot olivat enimmäkseen mitäänsanomattomia tai ärsyttäviä - negatiivisetkaan tunteeni eivät muodostuneet kovin vahvoiksi. Alcenten ainaisesta nalkuttamisesta huolimatta arvostin ajoittain hänen suorapuheisuuttaan, mutten silti pitänyt hahmosta. Näytelmästä suosikeiksini nousivat Philinte ja Éliante, vaikkeivät hekään pääse suurten hahmosuosikkieni joukkoon - arvostukseni heitä kohtaan perustuu yksinomaan siihen, että he olivat minusta koko teoksen ainoat järkevät hahmot.

Ihmisvihaaja ei oikein herättänyt minussa tunteita, ainakaan kovin vahvoja sellaisia. Sen luki ongelmitta, muttei se tehnyt erityisen suurta vaikutusta - mielessäni ei esimerkiksi herännyt halua nähdä näytelmä teatterissa.

Arvosana: ✮✮✮