perjantai 12. helmikuuta 2016

Jo Baker: Longbournin talossa

©Hande
Jo Baker: Longbournin talossa
Tammi 2014

Rakastan Jane Austenia ja erityisen paljon Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Kun sain pari vuotta sitten tietää, että on kirjoitettu kirja, joka kertoo Bennetien palvelusväestä, minun oli pakko ostaa se. En kuitenkaan lukenut sitä heti: olen kirjahamsteri, joka rohmuaa kirjoja hyllyynsä ja antaa niiden odottaa siellä jopa vuosia. Vasta vähän aikaa siten aloin haikailla Austenin maailman perään, joten päätin selvittää, millaista elämää Longbournin palvelijat Jo Bakerin mukaan elivät.

Longbournin talossa sijoittuu Ylpeyden ja ennakkoluulon miljööseen, mutta Bennetin perheen sijaan esillä ovat heidän palvelijansa, jotka mainitaan Austenin teoksessa vain ohimennen. Baker kuvailee tarkasti talon henkilökunnan askareita ja elinoloja, mikä laajentaa näkökulmaani Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmasta. Minusta on aina ollut koomista, että Bennetit pitävät itseään köyhinä, vaikka heillä on tilava talo ja useampi palvelija - tämä kirja sai sen tuntumaan entistä naurettavammalta.

Vaikka tarina on viihdyttävä sen hahmot kiintoisia, arvasin monet juonen käänteet sekä hahmojen motiivit etukäteen. Lisäksi kirjassa esiintyi ajoittain jopa inhorealistisia piirteitä, jotka olivat melkoisessa ristiriidassa vallitsevan, maalaisromanttisen tunnelman kanssa. On hyvä asia, että palvelijoiden elämää kuvaillaan yksityiskohtaisesti, mutta eroja Bennetien sekä heidän työntekijöidensä välillä ei tarvitsisi tunkea aivan silmien eteen - erot ymmärtää vähemmästäkin eikä tyyli sovi tämäntyyppiseen teokseen.

Romaani keskittyy tuustin Bakerin luomiin henkilöhahmoihin, mutta Bennetit esiintyvät pienissä rooleissa muiden Ylpeyden ja ennakkoluulon hahmojen lisäksi. Kirjassa oli myös hauska yksityiskohta: jokainen luku alkoi lainauksella Austenin klassikosta. Nämä sitaatit kuljettivat omalta osaltaan tarinaa eteenpäin - oli myös huvittavaa huomata, miten hyvin muistin lainauksia, vaikka Ylpeyden ja ennakkoluulon lukemisesta on kulunut minulla jo vuosia.

Longbournin talossa ei vedä vertoja Austenin alkuperäisteokselle, mutta tarina on ajoittaisesta karuudestaankin huolimatta suloinen ja antaa tarkemman kuvan Austenin aikaisesta Englannista. Lisäksi se tarjoaa uuden, mielenkiintoisen näkökulman minulle tuttuun ja rakkaaseen teokseen. Koska minua on mietityttänyt Ylpeyden ja ennakkoluulon sivulauseisiin jääneet palvelijat, tähän kirjaan oli mukava tarttua.

Arvosana: ✮✮✮½

4 kommenttia:

  1. Ylpeyden ja ennakkoluulon ohi ei ihan helposti mennä, mutta minullekin tämä jäi mieleen mielenkiintoisena kurkistuksena Austenin ajan maailmaan. Tuo inhorealistisuus on hyvä pointti, varsinkin Austenin tyyliin verraten se oli aika karua, mutta ihan ymmärrettävää palvelijan näkökulmaan nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli hyvä, että palvelijoiden oloja kuvailtiin rehellisesti - minua häiritsi vain osa kohdista, jotka tuntuivat kirkaisevan kesken tarinaa. Niitä ei ollut onneksi kovin paljon, ja ehkä palaan tämän kirjan ansiosta vielä Ylpeyteen ja ennakkoluuloon tänä vuonna.

      Poista
  2. Luin Ylpeyden ja ennakkoluulon joskus aikoinaan, varmaan useammankin kerran, mutta etsin nyt sen uutta käännöstä omaksi ja lukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on takana vain yksi lukukerta, mutta kirja jäi silti hyvin mieleeni. Olen lukenut myös joskus toisen kirjailijan kirjoittaman jatko-osan Elizabethin tarinaan. Onnea käännöksen etsintään!

      Poista